Vaalilause
Tunnuslause, Losung,
tai vaalilause, Wahlspruch, olivat ennen tärkeitä symboleja, joilla
ihmiset, suvut ja seurat halusivat tehdä tiettäväksi oman erikoislaatunsa,
etten sanoisi arvopohjansa.
Toki tunnuslauseella
saattaa olla myös tunnistukseen ja salaukseen kuuluva tehtävä. Ranskan parole,
jonka perusmerkitys on vain sana ja sen johdannaiset eri kielissä
viittaavat yleensä tunnuslauseeseen tai kunniasanaan. Venäjäksi se merkitsee
salasanaa. Englannissa sitä käytetään esimerkiksi ehdonalaisen vapauden kohdalla.
Usein sanotaan
suomessa, että joku antoi sanansa, jolloin tarkoitetaan nimenomaan kunniasanaa.
Venäjäksi se on tšestnoje slovo, jossa tšest tarkoittaa kunniaa
(vrt. tšestnost rehellisyys).
Toisin kuin
varsinainen tunnussana, salasana tai -lause, vaalilause on joka
tapauksessa nimenomaan julkinen tunnus, jolla sen itselleen valinnut haluaa
erottautua ja erityisesti kunnostautua.
Google yrittää suomeksi
vaalilauseen kohdalla tarjota ensin selostuksia vaaleista ja
kandidaattien tunnuksista. Saksaksi Wahlspruch sen sijaan kertoo: Ein Wahlspruch (auch
Devise) ist eine Maxime, Leitspruch oder Motto, das
sich eine Gruppe Gleichgesinnter, eine Person, eine Familie oder Organisation
gibt, um deren Ziel und den Anspruch deutlich zu machen. Dieser
wird meist nicht, wie bei Parolen oder Slogans, mündlich geäußert, sondern
schriftlich festgelegt …
Kyseessä on siis
nimenomaan kirjallisessa muodossa esitetty tunnus, periaate tai motto, jonka joku
taho on itselleen valinnut.
Tavallisesti nuo
tunnukset olivat latinaa, jota ennen jokainen ainakin jonkin verran osasi tai
ainakin pystyi sen sanojen merkityksiä arvailemaan. Akateemisissa piireissä
kreikka oli myös suosiossa, kuten näkyy joidenkin seurojen nimistäkin, esim. Alfa,
beta, kappa Society.
Mikäli joku
valittiin Ruotsin Serafiimiritarikuntaan, hänen oli keksittävä oma vaalilauseensa,
ellei sitä jo ollut suvun vaakunassa. Näin tekivät Suomen tasavallan
presidentit, joiden tunnukset ovat tänäänkin luettavissa Riddarholmin kirkossa.
U.K. Kekkosen vaalilause on siellä ”Sitä kuusta kuuleminen”.
Mannerheimin
tunnus Candida pro causa ense candido eli (viti)valkoisen (=puhtaan)
asian puolesta puhtaalla (valkoisella ) miekalla on kaikille tuttu ja sen
tausta on helppo arvata. Sen Mannerheim otti käyttöön vuonna 1922. Sekä
Serafiimiritarikunta että Tanskan Elefanttiritarikunta edellyttivät uudelta
jäseneltään tunnuslausetta.
Jokunen aika
sitten saimme lukea vaalilauseita jopa tupakka-askin kyljestä (Alte et late
ym.). Nyt ne näyttävät menneen muodista. Kenties taustalla on se, ettei
eudaimonistisen taloususkonnon piirissä tarvita erityisiä vaalilauseita.
Jokaisen oletetaan ehdottomasti toteuttavan samanlaisia arvoja parhaansa
mukaan.
No, ehkä tämä on
liioittelua. Joka tapauksessa tuli mieleeni, että jopa erilaisilla lounasklubeilla
ja keskustelukerhoilla olisi hyvä olla ytimekäs tunnus, jonka velvoittavuuteen
voitaisiin tarvittaessa viitata. Ehkä joillakin sellainen onkin, niitä en
tunne. Näyttää siltä, että Suomessa se olisi harvinaista.
Mikäli tarkoituksena
on vain (miksi vain?) viettää aikaa hyvässä seurassa ja nauttia, mikäli
mahdollista, viisaampiensa näkemyksistä ja niistä rikastua, voitaisiin
keskittyä itse instituution, symposiumin (kr. symposion, yhdessä
juominen) tai conviviumin (lat. convivium, yhdessä syöminen) tuottamaan
luonnolliseen lisäarvoon, proaktiivisuuteen.
Toki pelkkä
hedonistinen mielihyvä on tässäkin maailmassa yksi selvästi tavoittelemisen
arvoisista asioista, kuten myös nuo itse asiassa jokseenkin karut epikurolaiset
jo aikoinaan tunnustivat.
Hyvä tunnuslause
on perinteisesti kirjoitettu latinaksi tai kreikaksi. Syy on yksinkertainen,
mutta tosi: latinaksi kaikki kuulostaa ylevältä ja sitä paitsi latinan sanoihin
ei liity niitä samoja loputtomia assosiaatioita, jotka vaivaavat eläviä kieliä.
Mikäli joukko
siis kokoontuu päämääränään vain nauttia hyvästä seurasta ja pöydän antimista,
se voisi ottaa motokseen vastaavasti oman itsensä ylistämisen, ei henkilöinä,
vaan instituutiona. Vaikkapa näin: Convivio amicarum, nil superabit eli
ystävien yhteisaterialla on (ja tulee olemaan) ylittämätön arvo tai convivio
amicarum melior vix esse potest.
Samuel Johnson
sanoi aikoinaan: Restaurant table is the throne of human felicity ja
esimerkiksi paahtopaisti pääsi tuon aikakauden runoilijoiden suosioon ja jopa
kansalliseksi symboliksi (vrt. Vihavainen:
Haun roast beef tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com) ).
Toki jo pelkkä laadukas
keskustelu, jollaista kaikki symposiumit ja conviviumit viljelevät, on arvo
sinänsä. Ranskalaisen käsityksen mukaan keskustelun tulee olla henkevää, jolloin
vaarana on, että siitä tulee samalla kepeätä ja pinnallista. Inttäminen on
toinen tapa tuhota keskustelun hedelmällisyys.
Mutta
erilaisilla yhteisöillä on yleensä ollut aikakautensa hengen mukainen tehtävä
vielä oman itsensä isäksi. Ruotsalaisten Utile dulci ei aikoinaan eli
hyödyn aikakaudella kai voinut jättää pois tuota edes lyhintä mahdollista
viittausta hyötyyn. Oma aikamme ei välttämättä ole yhtä monomaanisen
välineellinen.
Lauantaiseura,
mikäli nimeä voi pitää edes jossakin määrin puolivirallisena, korosti jo siinä
epäpoliittisuuttaan, mikä tuohon aikaan oli välttämätöntä. Aurora-seuralla
taas oli nimessään selvä viittaus valistukseen ja uuteen aikakauteen.
Nykyisillä
seuroilla voisi myös olla jokin yhteisesti innoittava päämäärä, vaikkapa
kansallisen kielemme arvon ja merkityksen vaaliminen, jolloin tunnuksen kai
pitäisi olla suomeksi. Luultavasti tällaisia onkin, valitettavasti en niitä
tunne.
Mutta mieleen
tulee, että myös julkisyhteisöillä ja instituutioilla sietäisi olla oma
tunnuksensa. Siinä olisi kiteytettynä ne arvot ja päämäärät, joiden mukaan ne
vannovat ja joiden takia ovat olemassa.
Muistan, että
jopa Suomen suureksi vaakunaksi ehdotettiin joskus karhuaihetta, tunnuksina
olivat sanat Vapaa, vankka, vakaa.
Hyviä ja
tarpeellisia arvoja toki nuokin aikansa myllerryksissä. Monissa maissa meni
noina maailmansoten välisinä aikoina niin vapaus kuin vakaus, meillä ei.
Mutta naseva
vaalilause voisi antaa uutta puhtia vaikkapa sellaisille, muutoin niin
kammottavan steriileille instituutioille kuin sote-alueet ja terveyskeskukset
ja vaikkapa poliisilaitokset, jos niitä enää paikallisesti olisi.
Kyseessähän ovat
kansaa palvelevat instituutiot, joiden tehtävänä on edistää terveyttä ja
turvallisuutta, vaikka eiväthän ne niitä varsinaisesti takaamaan pysty.
Ainakin vielä
jokunen vuosi sitten oli Snellmaninkadulla sijainneen oikeuslääketieteen
laitoksen seinällä teksti E mortuis verum -totuus (selvitettäköön)
kuolleista. Sen näki ikkunasta.
Näissä uusissa vaalilauseissa
voisi ilmetä myös paikallisväri ja seudun ainutkertaisuus samaan aikaan kun ne ilmentäisivät
ikuisia arvoja, joihin tulee pyrkiä. Huumori on aina paikallaan, mutta perusidean
tulisi olla vakava ja kuvastaa erityisesti virkamiesten funktiota kansan palvelijoina.
Miltäpä
kuulostaisi vaikkapa Koillismaan poliisilaitoksen (jos sellaista on)
vaalilause: Rapparit ja ryöstäjät: kaikotkaa (hyvällä tai
pahalla! ) Sana rappari viitata tässä ns. Rappasotaan eikä tiettyyn
kunnialliseen ammattiin.
Sotealue taas
voisi vaikkapa julistaa: Onnellinen se, joka meidät välttää. (Terveyttä
toivomme, parastamme yritämme!)
"Inttäminen on toinen tapa tuhota keskustelun hedelmällisyys."
VastaaPoistaMea culpa, mea culpa, mea maxima culpa....
"Jokunen aika sitten saimme lukea vaalilauseita jopa tupakka-askin kyljestä (Alte et late ym.). Nyt ne näyttävät menneen muodista."
VastaaPoistaOnkohan niin, että ns yhtiön/yhteisön arvot ovat korvanneet ne.
Totta kuitenkin on, että jokin, usein mitäänsanomattomat arvoluettelot, eivät voi korvata hyvää vaali-/tunnuslausetta: vanhassa vara parempi.
Hienot latinankieliset (ja suomen, ranskan jne.) lauseet ovat korvautuneet englanninkielisillä mitään sanomattomuuksilla:
PoistaConnecting People (disconnecting families) cars fo
Miten muistaisin että se oli kaljapullossa?
PoistaSellaisessahan se. Lahden Erikoinen.
PoistaItselleni oli mieltäjärisyttävä oivallus se kun ymmärsin, ettei "keskustelusta" eikä varsinkaan "perustelujen esittämisestä" ole kenellekään mitään hyötyä.
VastaaPoistaWittgensteinin toteamus, että kysymysten ja vastausten on täytettävä samat loogisuusehdot, ja että itse asiassa kysymyksiin jo sisältyy omat vastauksensa -- "arvoitusta ei ole olemassa" -- avautui kaikessa itseensä sulkeutuvassa karuudessaan.
Mitä jää jäljelle? Kyky esittää uusia kysymyksiä. Niihin voidaan odottaa uusia vastauksia. Se on sitten ollut oma mottoni:
Vastaus kysyjille:
kysymykset ovat
totuuden muotoa,
eivät vastaukset
Kysy, kysy uudestaan,
älä odota
koko elämääsi
Hyvin vapaasti tämä on mukailtu eräästä Paul Simonin pienen harmonisen kauniin hymnin lyriikasta.
Yhteiskunnallista keskusteluamme hallitsee jo kaikille totalitaristisille -- autokraattisille, automotorista ajattelua tuottaville -- järjestelmille ominainen puhumattomuuden kulttuuri, joka on pohjimmiltaan juuri sitä, että koko järjestelmä pyrkii vain kehittämään ainoa oikeat vastaukset jossain pinnanalaisessa passiivisen verbimuodon maailmassa muotoiltuihin kysymyksiin.
Jos näkisimme edes hieman pinnan läpi, syvemmälle, ymmärtäisimme, että esimerkiksi poliittiset ideologiat ovat vain valmiita vastauksia aivan vääriin kysymyksiin.
"Kyky esittää uusia kysymyksiä. Niihin voidaan odottaa uusia vastauksia."
PoistaUusi ajatus, jota pitää aidosti miettiä, vaikkakaan en haluaisi kokonaan hylätä ajatusta ideaalisesta keskustelusta, jossa pyritään aidosti ja rehellisesti löytämään vastaus/ratkaisu johonkin molempia osapuolia kiinnostaviin kysymyksiin. Tuollaisen keskustelun ehdoista/reunaehdoista on kirjoitettu pilvin pimein. Somessa tuota rasittaa toisen kunnioituksen ja rehellisyyden puute, mikä ilmenee lyhyinä rääkäisyinä tai pikkunokkeluuksina.
"poliittiset ideologiat ovat vain valmiita vastauksia aivan vääriin kysymyksiin."
PoistaOlet mielestäni liian ankara: poliittisiin ideologioihin sisältyy minusta useimmiten vilpitön pyrkimys löytää ratkaisu erilaisiin yhteiskunnallisiin ongelmiin. Paha kyllä ideologioissa on kyse paitsi faktoista, myös arvoista, joista ei voi päästä keskusteluilla yksimielisyyteen. Ideologiat ovat kuitenkin ainoa keino löytää demokratiassa löytää tietyn joukon jäsentynyt näkemys noiden ongelmien ratkaisemisesta, ikävä nuo ratkaisut ovat usein menneestä maailmasta.
Kannatettava ajatus. Aina kun näkee näitä vaalilauseita, niin tekee mieli ottaa selvää niiden historiasta ja yhteyksistä eri tapahtumiin ja asioihin, joka on minusta kovinkin mielekästä ja virkistävää.
VastaaPoistaPoliisille sopisi hyvin : "Esivalta ei suotta miekkaa kanna".
Helsingin kaupungin pelastuslaitoksen ajoneuvoissa ambulansseista paloautoihin on lukenut jo kauan: Stadin brankkari auttaa aina. Se luo turvallista oloa ja mieltä.
VastaaPoistaVenäläinen filosofia.
VastaaPoistaVenäläinen filosofia on pääosin venäläisyyden ihailemista ja mainostamista. Vähän väliä V.V. Putin kehtaa antaa haastatteluissa esimerkkiä kaikille: ”Venäjä on erikoinen maa. Ja venäläisetkin ovat erikoisia.” Länsimaista taas sanottiin jo 1800-luvulta lähtien, että Länsi mätänee. Eikö olekin ihanaa? Nikolai Vasiljevitsh Gogolin ”Kuolleissa sieluissa” on sankari nimeltään Korobotshka, ja Putin on ihan sen tapainen, lähestulkoon.
Venäläisen filosofian mukaan ukrainalaisilla ei ole minkäänlaista oikeutta määrätä/määritellä kuka on Ukrainan isä/bat’ka. Bandera ei voi tulla kysymyksenkään, koska Bandera taisteli Ukrainan itsenäisyydestä sata vuotta sitten.
Neuvostoliitossa Tunnuslauseita/Losungeja rakastettiin aivan äärettömästi: ”KPSS – organizator vseh nashih pobed” (NKP on kaikkien voittojemme järjestäjä). Sitä oli joka paikassa. Siinä oli pakko ajatella itsekseen, että ”voittojen ja typeryyden järjestäjä”. Erään ydinvoimalan räjähdys oli näkynyt Lännessäkin ja asia oli pakko päästää julkisuuteen Neukussakin. ”Pjatiletku za tri goda” (Viisivuotissuunnitelma kolmessa vuodessa), jne., yms. vaikka kuinka paljon.
Ukrainalaisten Tunnuslauseena on ”Bat’ka nash Bandera!”
”Venäläinen filosofia”
PoistaVenäläisen filosofian strategiaan kuulunee ehkä se, että Kreml haluaa, että putinismista tulisi koko maailman arkipäivä. Historia osoittaa, että Kreml ei onnistunut viime vuosisadalla perustamaan poliittisia kolhoosejaan kaikkialla maailmassa ”Kommunistisen puolueen manifestin” (syntynyt vuonna 1848) voimalla/tunnussanalla: ”proletaarinen maailmanvallankumous.” Sitä vartenhan Lenin perusti vuonna 1918 Kommunistisen Internationaalen.
”Kreml” ei näköjään lukenut yleistä filosofiaa, että samaan virtaan ei voi astua kaksi kertaa. Virta vei kehitystä eteenpäin, etenkin teollisuuden ja sen perusteiden alalla. Leninin vielä eläessä Amerikan Fordin ”proletaarit” ajelivat omilla Fordeillaan. Sen sijaan Neuvostoliiton kolhoosilaiset saivat ihmisoikeudet, mm. passin vasta Nikita Hrushevin aikana. Näin he pääsivät kaupunkiin pyrkimään töihin, koska tiedettiin, kuka hän on.
Kreml mainostaa yhä vieläkin Venäjää karhuna, mahtavana sellaisena, koska sillä on jotakin.
(Korjattu versio)
Poista”Venäläinen filosofia”
Venäläisen filosofian strategiaan kuulunee ehkä se, että Kreml haluaa, että putinismista tulisi koko maailman arkipäivää. Olihan marxismi-leninismi rellestänyt kaikialla, niin miksei putinismi voisi rellestää. Aina jossakin joku halajaa naapurin palasta, kuten Kiina. Mene ja tiedä, jos Putin haluaa auttaa Kiinaa nielaisemaan erään pikkusaaren hyökkäämällä Ukrainan kimppuun ilman mitään syytä. Kas, kun Kiinalta voisi tulla jotakin hyvää.
Kreml ei onnistunut viime vuosisadalla perustamaan poliittisia kolhoosejaan kaikkialla maailmassa ”Kommunistisen puolueen manifestin” voimalla ja tunnussanalla: ”proletaarinen maailmanvallankumous.” Sitä vartenhan Lenin perusti vuonna 1918 Kommunistisen Internationaalen.
Kommunistisen Internationaalen rellestäminen päättyi SSSR:n eli Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liiton luhistumiseen. Se oli todellakin geopoliittinen katastrofi. Siis jotain tarttis tehrä. Mene ja tiedä, jos vaikka Kiinan palveleminen auttaisi Moskovaa toteuttamaan omia strategisia päämääriä. Venäjän Federaation jokapäiväiset arkiongelmat ovat Kremlille kuin kärpästen suhina korvassa ja kuin sonta varpaiden välissä.
"Taistolaisuus"
VastaaPoistaTaistolaisuus kukoistaa Suomessa yhä vieläkin, koska sen kustantajana on Moskovan Kreml/KGB. Ihan tässä äsken YLE1 haastatteli suomalaista kenraalia Ukrainan sodasta ja Suomen turvallisuudesta, ja asetti miljoonia kysymyksiä, jotka eivät kuuluneet varsinaisesti haastatteluaiheisiin. Loppujen lopuksi YLE1 kysyi kenraalilta, mikä on hänen kuntonsa, eli toisin sanoen mikä on kenraalin erektiokunto.
Ketä Suomen TV-katsojista voisi kiinnostaa erikoisesti mikä on haastateltavan potran kenraalin kunto? Vastaus on ilmiselvä: ”taistolaisia”.