Sankaruutta siirtomaassa

 

Pahuuden ja typeryyden voimat

 

Joseph Conrad, Lordi Jim. Suomentanut O. Kostiainen, WSOY 1930, 436 s.

 

Joseph Conrad (1857-1924, alk. Jozef Teodor Nalecz Konrad Korzeniowski) oli Ukrainassa syntynyt puolalais-englantilainen kirjailija, joka saavutti maailmanmaineen englanniksi kirjoittamillaan romaaneilla, joista tunnetuin on Afrikasta kertova Pimeyden Sydän.

Conrad työskenteli vuosia merimiehenä aluksi ranskalaisissa laivoissa ja sitten englantilaisissa ja tunsi hyvin kuvaamansa seudut ja niiden asukkaat.

Pimeyden sydäntä näkyy viime vuosina luetun ikään kuin todistuskappaleena valkoisen miehen harjoittamasta riistosta ja raakuuksista ja siitä täydellisestä moraalittomuudesta, jolla mustaan väestöön suhtauduttiin.

Tämä lukutapa on naiivi. Lordi Jim puolestaan sijoittuu nykyisen Indonesian alueelle, Hollannin siirtomaihin ja kuvaa sekin romanttisesti liioitellen paholaismaista pahuutta ja eläimellistä raakuutta ja tyhmyyttä.

Nämä ominaisuudet jakaantuvat kuitenkin varsin tasaisesti alkuasukasväestön ja valkoisten miesten kesken. Molemmilla puolilla on todellista mielenjaloutta ja moraalisesti kiitettäviä persoonia, mutta myös primitiivistä idiotismia, korruptiota, taikauskoa ja pahuutta.

Alkuasukasyhteisöissä hyvyys ei kuitenkaan pääse lainkaan kehittymään, niiden alkeellisen ja raakalaismaisen kulttuurin takia. Siirtomaaherratkaan eivät täällä viitsi vaivautua ottamaan selkäänsä tuota Kiplingin kuvaamaa valkoisien miehen taakkaa.

Kirjan sankari on sen sijaan omaa luokkaansa kaikkien ylevien periaatteiden noudattajana. Hänen tunnollaan on se, että hän muun päällystön kanssa, ollessaan romulaivan perämiehenä, pelasti itsensä uhkaavasta merihädästä ja jätti satoja ihmisiä meren armoille.

Tätä Jim ei voi antaa itselleen anteeksi eikä myöskään halua vetäytyä edesvastuusta. Tosiasiassa hän on tuossa jutussa sijaiskärsijä, mutta romantikkona hän haluaa sovittaa tapahtuneen uhraamalla koko elämänsä alkuasukkaiden sivistämisen hyväksi.

Jim asettuu alkuasukaskylään, joka nimellisesti tunnustaa islamia, mutta tosiasiassa kumartaa kaikkia perinteisiä uskomuksia ja elää korruptoituneiden heimopäälliköidensä häikäilemättömän sortovallan alaisena.

Jim tuo sivistyksen valoa tähän kurjaan loukkoon, jonne valkoinen mies on aiemmin tullut vain epäreilua kauppaa harjoittavana keinottelijana. Hän nousee kylänsä tunnustamaksi ja palvomaksi päälliköksi.

Paikalliseen perinteiseen kulttuuriin verrattuna Jimin luoma järjestys on kuin toisesta maailmasta ja hän saa kurjan seudun kukoistamaan. Tosin naapurikylän asukkaat haluaisivat tuhota uskottoman, mutta omissaan hänellä on verraton suoja.

Käärme paratiisissa oli muuan degeneroitunut englantilainen, ainoa valkoinen Jimin ohella, joka sui kylässä: hän oli sisäisesti ja ulkoisesti inhoittava, kuten toisten ihmisten ulkomuodosta kuvastuu jalous, hienous tai kunnianarvoisuus… hän raivosi inhoittavasti, hän hymyili inhoittavasti ja hän oli inhoittavan synkkä; hänen kohteliaisuutensa ja hänen suuttumuksensa olivat yhtä inhoittavia. Olen varma, että hänen rakkautensakin olisi mitä inhoittavinta tunnetta -mutta voitteko kuvitella kammottavaa hyönteistä rakastuneena….? Ja hänen kammottavuutensa oli myöskin inhoittavaa, niin, että henkilö, joka olisi ollut muuten vain vastenmielinen, olisi näyttänyt hänen rinnallaan ylhäiseltä…

Kuten havaitaan, kirjailija kannatti aikanaan muodikasta tieteellistettyä fysionomiaa, jota oli kehittänyt etenkin Cesare Lombroso tutkiessaan synnynnäisten rikollistyyppien piirteitä.

Yhtä perusteellisesti ja hengästyneen monisanaisesti kirjoittaja kuvaa myös merellä tapahtuneeseen rikokseen syyllistyneen saksalaisen kapteenin inhottavaa fyysistä olemusta ja sitten kirjan lopulla Jimin tuhon aiheuttaneen luihun merirosvon koko paholaismaista pahuutta, joka tuo mieleen mariisi de Saden.

Jim puolestaan uskoo ja lausuu julki uskonsa siihen, ettei kukaan ihminen ole pohjimmiltaan täysin paha, eipä edes sanottavasti toistaan huonompi. Olosuhteet vain tekevät yhdestä yhdenlaisen ja toisesta toisenlaisen.

Tämähän on nykyään normaali oletus ja puolivirallinen opinkappale, jonka uhmaamisesta ei hyvä seuraa. Conradin kuvauksessa se joka tapauksessa on naiivia romanttisuutta.

Jimin romanttinen ja itse asiassa hyvinkin kohtuullinen usko siihen, että rosvot, joille hän osoittaa jalomielisyyttä, vastaisivat samalla mitalla, tuhoaa hänet ja lopulta hän, jota nyt pidetään syyllisenä alueen katastrofiin, antautuu raihnaiselle, mitättömälle ja pahuuden täyttämälle heimopäällikölle, joka tappaa hänet.

Rotu ei sellaisenaan tule esille merkittävänä tekijänä Conradin kuvaamassa maailmassa muutoin kuin taustalla, kun kerrotaan Jimin ylevistä suunniteomista villin seudun onnellistuttamiseksi.

Ne asiat, joita hän sinne tuo, ovat hänen rotunsa luomus ja alkuasukkaat pitävät syystäkin valkoista miestä jo lähtökohtaisesti ylivertaisen kyvykkäänä, joskaan eivät hyvänä, sillä sen on kokemus osoittanut. Jim, niin valkoisen sivilisaation ideoita kuin hänkin edustaa, on tällä seudulla poikkeus.

On sanottu, että Conradin tyylin omintakeisuus johtuu siitä, että hän enemmän tai vähemmän jäi ajattelemaan puolaksi. Erikoislaatuista tyyli joka tapauksessa on, mutta sen, että teksti on joskus käsittämätöntä, panen kyllä kääntäjän piikkiin.

Conradilla on muuan selvästi havaittava tekniikka kirjassaan: hän vihjailee lukijalle tulevaisuudessa odotettavissa olevista asioista, mutta paljastaa ne vasta vähin erin, kun lukija varmasti on ensin saatu odottamaan jotakin muuta.

Tässä kirjassa sankari on sankari ja rosvot rosvoja, eikä lukija voi erehtyä siitä, kuka kukin on. Jossakin määrin kirjailija muistuttaa tässä suhteessa Jack Londonia joka oli toinen saman ajan kokemusasiantuntija ja seikkailukirjailija.

Samanlaistahan kyllä tapaamme esimerkiksi Zane Greyllä ja James Oliver Curwoodilla. Londonilla vain rodun teema on selkeämpi. Pitäisiköhän nuo kirjat kieltää tai ainakin toimittaa uudelleen, totalitaarisuuteen pyrkivässä kulttuurissa kun eletään?

Kaikessa romanttisuudessaan tämä kirja on nykylukijalle hieman raskaslukuinen, mutta kannattaa silti lukea, mikäli Pimeyden sydämen lisäksi haluaa esimerkiksi ymmärtää sen, mitä nykyäänkin niin paljon kiitetty Conrad on oikeastaan halunnut sanoa.