keskiviikko 10. heinäkuuta 2024

Varsin tyydyttävää

 

Tyytyväisyyden ongelmia

 

Mihin on meidän tyytyminen? Ainakin politiikassa näyttää pyhänä periaatteena olevan se, ettei ainakaan nykyiseen olotilaan. Aina on vaadittava lisää jotakin, ellei sitten muuta, niin sitä, että pelastamme, paitsi sen oman promillemme maapallosta, myös joitakin kymmenestuhannesosia vielä muidenkin hyväksi ja yhteiseksi onneksi.

Tyytyväisyys merkitsee monen mielestä laiskuutta ja paikoilleen asettumista, vaikka voidaan myös kaikin mokomin kuvitella sellainen ihminen, joka on elämäänsä tyytyväinen saadessaan ponnistella yltä kyllin jonkin asian hyväksi, ei suinkaan välttämättä oman rahakukkaronsa kartuttamiseksi.

Kun se parasta on ollut, on se työtä ja vaivaa ollut, sanoo moni vanhus ja totta tosiaan, kun katsoo nuorten lapsiperheiden onnea, niin voi havaita, että siihen liittyy runsain mitoin huolta ja ponnistelua, mutta myös rakkautta ja vastarakkautta, jota ei uraohjuksen tai joutilaan rikkaan elämä tarjoa. Ja elämä ilman mahdollisuutta koetella voimiaan olisi pelkkää tylsyyttä. ellei muuta keksitä, juostaan pitkin metsiä Jumalaa karkuun.

Tyytyväisyydessä huomaan joka tapauksessa olevan monen mielestä jotakin kovin epäilyttävää, mutta asia saattaa pitkälti liittyä siihen, miten käsite ymmärretään.

Luterilainen työmoraalimme edellyttää tunnollisuutta ja ahkeruutta, mutta ei varsinaisesti sitä Max Weberin ajattelemaa työtä sen itsensä vuoksi, joka kerran kai synnytti äärettömään ja sinänsä mielettömään rikastumiseen pyrkivän kapitalismin. Sitähän pidetään kalvinismin luomuksena.

Joka tapauksessa aineellisen tuotannon rajaton lisääminen ei merkitse samaa kuin onnellisuuden lisääminen. Tämä korrelaatio toimii vain rajoitetulla alueella ja tietyssä vaiheessa niin sanottu rikastuminen voi mennä yhtä jalkaa onnellisuuden vähenemisen kanssa.

Aineellinen kurjuus on pahimpia asioita, mitä ihmiselle ja kansalle voi sattua. Sopii kuitenkin myös kysyä, onko yltäkylläisyyskään se kaikkein toivottavin olotila.

1800-luvun utopistit, etenkin niin sanotut Pariisin profeetat, kuten Fourier, Saint-Simon ja Comte kuvittelivat vauraan yhteiskunnan ihmisen henkisten mahdollisuuksien -ja myös vapaan seksin- suureksi toteutumaksi.

Myös venäläinen Tšernyševski uneksi uudesta ihmisestä, joka eläisi uudenlaisen syvällisyyden ja lähes uskonnollisella hartaudella harjoitetun seksin täyttämässä yhteisössä (ks. Vihavainen: Haun Tšernyševski tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com).

He eivät olisi kyenneet kuvittelemaan maailmaa, jonka täyttää sen sijaan tolkuton tuhlaus, juopottelu, karkea irstailu ja väkivalta kaiken maailman pallopelien seuraamisen ja muun sisällöttömän roskakulttuurin kuluttamisen ohella.

Tämä katajainen kansamme kuuluu maailman tyytyväisimpiin ja onnellisimpiin. Onko meidän siihen tyydyttävä vai ei ja mihin tulisi pyrkiä, ellei nykyinen tila miellytä?

Kirjoitin asiasta puolisen vuosikymmentä sitten ja liitän silloisen blogini tähän:

 

torstai 17. joulukuuta 2020

Me olemme tyytyväisiä

 

Tyytyväisiä ollaan

 

Ylen Taloustutkimuksella teettämä tutkimus osoittaa, että 86 prosenttia suomalaisista on tyytyväisiä elämäänsä, siis nykyiseen tilanteeseensa.

Kun vielä matematiikan sääntöjen mukaan pyöristämme luvun, saamme tulokseksi ysin, eli kiitettävän. Tässähän mieleen tulee ihan se tunnettu laulu Gracias a la vida, kuka se lieneekään sen laulanut.

Asia on huomionarvoinen, kun tässä ollaan sentään tämän koronakriisin keskellä. Hyvän arvosanan merkitystä vielä korostaa se, että se on hieman parempi kuin vuosi sitten. Pandemia kaikkine rajoituksineen ei siis olekaan koskenut tärkeimpään. Itse taudistahan ovat kärsineet vain harvat.

Onnellisuutta meillä ja myös kansainvälisesti on tutkittu jo iät ja ajat. Vanha havainto on, että se ei kulje yhtä jalkaa varallisuuden kanssa -vain jossakin tilanteessa ja jonkin aikaa ne käyrät seurailevat toisiaan.

Suomalaisten onnellisuuskäsitystä on pidetty syvällisenä: rahalla ostettavat asiat eivät ole ensi sijalla, terveys ja ihmissuhteet, mielekäs työ ja perhe ymmärretään tärkeämmiksi.

On silti kiinnostavaa huomata, miten tyytyväisiä jotkut haastatellut ovat vaikkapa siitäkin huolimatta, että työpaikka on mennyt alta tai että korona-aika on ”kamalinta, mitä minulle on koskaan sattunut”.  Ehkäpä se helpottaa, että se koskee kaikkia.

Sitä paitsi kolmannes uskoo, että ensi vuonna asiat ovat vieläkin paremmin. Tässähän alkaa jo huolestuttaa se, että asteikko loppuu kesken. Olemme me sentään aika hyviä vai mitä?

Tyytyväisyys on aina subjektiivinen tunne. Jos ymmärtää olevansa jollakin alalla täysi nolla tai ainakin melkein, on hyvin tyytyväinen, kun pärjää silläkin edes välttävästi. Jos taas kunnianhimo ja kukaties narsismi riivaa ihmistä, saattaa hänelle olla tragedia, että joku muukin pärjää sillä alalla, jota hän oli kuvitellut ihan omaksi reviirikseen. Voi olla, ettei mikään silloin riitä.

Objektiivisesti ottaen suomalaisilla onkin kaikki syyt tyytyväisyyteen, mikäli mittapuuksi otetaan aiempi historia. Hyvinvointia riittää ylivoimaiselle enemmistölle. Kelkasta pudonneetkin saavat aina jotakin.

Itse asiassa tyytyväisyys on ennen muuta mielentila. Tacitus arveli fennien olevan tyytyväisiä siksi, etteivät he mitään tavoitelleet eivätkä edes toivoneet. Se ei tosin ollut sivistyneen ihmisen kannalta tavoittelemisen arvoinen tila.

Mutta mitä me tarkoitamme tyytyväisyydellä? Onko se samaa kuin onnellisuus ja mitä sekin oikein mahtaa olla? Käsittävätkö kaikki kansat asian samalla tavalla?

Hypoteesina ainakin voimme kai lähteä siitä, että eri kansoilla on suhteellisen samanlainen tarvehierarkia, ainakin, jos kyetään eliminoimaan kuvasta erilaisten ”satunnaisten, esimerkiksi sosiaalisten muuttujien vaikutus. Olisi tosin turhan rohkeaa uskoa, että se on kaikilla samanlainen eikä liene mahdollista millään koeasetelmalla kuoria ihmisistä esiin sitä syvintä olemusta, josta kaikki satunnainen on poistettu.

Tyytyväisyys mahtanee sitten kuvastaa kaikille kansoille tarpeiden tyydyttämistä, ainakin niiden, joita tietoisesti tavoitellaan. Tosin saattaa aina olla, ettei ihminen itse ymmärrä, mitä oikein tarvitsisi. Vähänkös maailmassa näyttäisi olevan tästä todisteita.

Latinaksi tyytyväisyys on satisfaktiota, kylläiseksi tekemistä ja sama idea on tietenkin myös romaanisissa kielissä ja englannissa. Saksaksi se on Befriedigung, Zufriedenheit, jolloin viitataan rauhoittumiseen (Frieden), joka saavutetaan jonkin asian kautta. On myös Genügsamkeit, kylläisyys, kun on saatu tarpeeksi -genug, satt.

Ruotsiksi tyytyväinen on nöjd, joten tuntuu siltä, että ruotsalainen on tyytyväinen saatuaan kyllikseen huvia (nöje). Kovin tuntuvat siis olevan kevytmielistä porukkaa nämä. Lycklig taas näyttäisi viittaavan tuuriin -lycka.

Venäjäksi onni on stšastje, onnellisuutta ja tuuria sekin tarkoittaa. Tulisikohan sanasta tšast -osa. Karjalaksi onnellinen on muistaakseni ozakas -kun on saanut osansa puurosta voi olla tyytyväinen.

Ja tyytyväinen venäjäksi on dovolnyi/dovolna. Tyydytys on udovolstvije. Luulen näkeväni siinä sanan volno -vapaa. Kun siihen lisätään johonkin pääsemistä tarkoittava do, saadaan tulokseksi tila, jossa on päästy vapauteen, kaipa sitten puutteesta, joka on ajanut kohti täyttymystä.

Viron rahulolev, rahuldud näyttäisi saksalaistyyppiseltä onnellisuudelta. Rauhan saa, kun on tyydyttynyt. Seksin jälkeen monia alkaa nukuttaa, tulee tässä mieleen.

Kiinaksi onnellinen on gaoxing. Sanan ensimmäinen osa tarkoittaa ainakin pitkää, esimerkiksi ihmisestä, jälkimmäisestä en uskalla sanoa. Tuntuu ainakin ymmärrettävältä, että pituus on onnea. Toivottavathan kiinalaiset toisilleen kymmenen tuhannen vuoden ikääkin -wansui. Tyytyväinen taas on manyi, josta man tarkoittaa täyttä. Ainahan se yleensä on tyhjää parempi.

Mitäpä oikeastaan etymologisesti tarkoittavat suomen sanat onni ja tyytyväisyys? Itse asiassa en osaa sanoa, kun ei sanakirjaakaan ole nyt käsillä. Tyytyväisyyden synonyymeiksi tarjotaan netissä täyttymystä ja mielihyvää. En taida ostaa ainakaan jälkimmäistä. Se tosin saattaa olla muuan tyytyväisyyden merkki, mutta ei se nyt ainakaan ekvivalentti käsite ole.

Äkkiseltään omituiselta kuulostavan sananparren mukaan raha ei tee onnelliseksi, mutta rauhoittaa. Joissakin rajoissa se on varmaan totta, mutta käytännössä rahan tavoittelijat eivät näytä saavan koskaan kyllikseen, eivät he löydä siitä rauhaa. Se löytyy vain tavoitetasoa säätämällä.

Tunnetun esimerkin mukaan tyytyväisyys on tarpeiden ja resurssien osamäärä. Jos jaettava on ääretön, on suuren osamäärän saavuttaminen jakajaa suurentamalla toivoton yritys. Mikäli sen sijaan tarpeet ovat nolla, on osamäärä ääretön millä tahansa jakajalla.

Kohtuullisen tuloksen saa helpoimmin pienentämällä tarpeitaan, tavotteitaan.

Samaanhan viittasivat muinaiset roomalaiset sanaparrella dives est cui satis est quod habet -rikas on se, jolle hänen hallussaan olevat resurssit ovat kylliksi. (ks. https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=dives ).

Kaikki kansat lienevät tyytyväisiä ja onnellisia omalla tavallaan. Toivotaan, että muutkin saattaisivat tulla enemmän tai vähemmän samalle tasolle kuin mekin.

Vai onko kyse siitä, ettemme edes uskalla ajatella olevamme tyytymättömiä? Todistustaakka on sillä, joka näin uskoo.

 

 

8 kommenttia:

  1. Me olemme tyytyväisiä elämäämme maksimissaan kolme kuukautta, lienee psykologinen totuus. Kolmessa kuukaudessa kasvit, pölypallerot, sekasorto valtaavat elinympäristömme jos emme tee työtä estääksemme entropian (järjestyksen ’mitta’) kasvun. Pätee myös aivotoimintaan …

    Työtä tarvitaan aina järjestyksen aikaansaamiseen (tai epäjärjestyksen, ts romukasojen, piilottamiseen, heh)

    VastaaPoista
  2. “Tyytyväisyyden ongelmia”

    Teoreettiset poliittiset kuperkeikat marxilaisvenäläisittäin

    ”Selvää on, että sellaisina aikoina, jolloin poliittinen valtio poliittisena valtiona syntyy väkivaltaisesti kansalaisyhteiskunnasta.., valtio voi ja sen täytyykin jatkaa uskonnon kumoamiseen, hävittämiseen asti, mutta vain siten kuin se jatkaa yksityisomistuksen kumoamiseen maksimaalisesti.., jatkaa elämän kumoamiseen, giljotiiniin. Erityisen voimantuntonsa hetkinä poliittinen elämä pyrkii tukahduttamaan omat edellytyksensä — kansalaisyhteiskunnan ja sen elementit — ja järjestäytymään ihmisen todelliseksi ristiriidattomaksi lajinelämäksi. Siihen se kykenee kuitenkin vain olemalla väkivaltaisessa ristiriidassa omia elinehtojaan vastaan, vain julistamalla vallankumouksen pysyväksi, ja näin ollen poliittinen draama päättyy yhtä väistämättömästi uskonnon, yksityisomistuksen ja kansalaisyhteiskunnan kaikkien elementtien palauttamiseen kuin sota päättyy rauhaan.” ( Karl Marx, Friedrich Engels. Valitut teokset. 6 osaa. Kustannusliike Edistys, 1978. Osa 1, s. 78.)


    “...in periods when political state... is born violently out of civil society, when political liberation is the form in which men strive to achieve their liberation, the state can and must go as far as the abolition of religion, the destruction of religion. But it can do so only in the same way that it proceeds to the abolition of private property, to the maximum.., just as it goes as far as the abolition of life, the guillotine. At times of special self-confidence, political life seeks to suppress its prerequisites, civil society and the elements composing this society, and to constitute itself as the real species-life of man devoid of contradictions. But it can achieve this only by coming into violent contradiction with its own conditions of life, only by declaring the revolution to be permanent, and there-fore the political drama necessarily ends with the re-establishment of religion, private property, and the elements of civil society, just as war ends with peace.” ( Marx, Engels. The Individual and Society. Progress Publishers, Moscow, 1984, ss. 59-60. (K.Marks i F. Engels, Sotshinenija, T. 1, s. 393.))



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. “Tyytyväisyyden ongelmia”

      1. Kommunistinen puolue voi olla tyytyväinen vain silloin, kun koko maailma on kommunistinen proletaarisen maailmanvallankumouksen kautta. Ei onnistunut, koska proletaarien määrä hupeni kovaa vauhtia työn tuottavuuden kautta, koska proletaarit muuttuivat hyvin koulutetuiksi työläisiksi ja hyvinvoiviksi.

      2. Putin on tyytyväinen vain silloin, kun kaikki ihailevat hänen tekosia. Intian presidentti keskeytti vierailunsa Moskovassa ja Putin voi suuttua ja keskeyttää öljyn viennin Intiaan ihan kokonaan. Olkoot nyt ilman öljyä! Hui s nimi!!!

      3. Meikäläiselläkin on tyytyväisyyden ongelmia, mutta Hui s nimi.

      Poista
  3. Tyytyväisyys on ihan eri asia kuin onnellisuus ja Suomen maine maailman onnellisimpana kansana on sen luokan puppua ettei mitään määrää. "Onnellisuus" kyseisessä tutkimuksessa taitaa tutkiskella yhyeiskunnan toimivuutta, koulutusta, terveydenhuoltoa ja muuta sellaista sekä ihmisten mahdollisuuksia ja vapautta toteuttaa itseään. Näistä voi kokea tyytyväisyyttä, mutta se onni tulee henkilökohtaisista sydämenasioista kuten rakastetusta, perheestä ja ystävistä. Ja kuten tiedämme, onni voi myös olla kovin katoavaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnellisuutta mitataan sekä ns. kovilla mittaeilla, joihin Ano edellä viittaa, että myös suoraan kansalaiskyselyillä siitä, kuinka onnellisiksi asukkaat missäkin maassa itsensä tuntevat. Tässä yksi esimerkki:

      "Maailman onnellisuusraportin kyselytutkimuksessa vastaajia pyydetään arvioimaan nykyistä elämäänsä asteikolla nollasta kymmeneen. Parhainta mahdollista elämää kuvaa 10, huonointa 0.
      Vastauksia kerätään noin tuhannelta asukkaalta jokaisesta maasta. Vuoden 2022 raportissa on mukana 146 maata, eli vastaajia on kaikkiaan lähes 150 000 ihmistä ympäri maailmaa.
      Tämän mittaustavan mukaan Suomi on maailman onnellisin maa, nyt jo viidettä vuotta peräkkäin ja entistä selvemmällä erolla perässä tuleviin."

      Lisää eri mittaustavoista tässä:

      https://yle.fi/aihe/a/20-10002419

      Järkyttävää on se, että Suomi siis loistaa myös niissä onnellisuusmittauksissa, jossa kysytään ihmisiltä suoraan heidän omaa subjektiivista kokemustaan onnellisuudestaan.

      Kuten blogisti edellä pohtii, olemmeko valmiit kantamaan tämän menestyksen vai pitääkö se(kin) jotenkin selittää pois?

      Poista
    2. Matias on oikeassa.
      Eihän me nyt onnellisia voida olla. Väärin tunnettu!

      Poista
    3. Onnellisuus on hiukka epämääräinen käsite. Meilläpäin joskus kutsuttiin jotakuta vähän ”onnelliseksi”. Ja Arto Paasilinna kuvaa erästä miestä kirjassaan ”Onnellinen mies”.

      Poista
  4. Jonkinlainen taustav....tutus pitää olla päällä, se pitää miehen liikkeellä.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.