Kun hymy tuli
Suomeen
Kaarlo
Wirilander teki joskus 1970-luvulla mainion sosiaalihistoriallisen
kokonaisesityksen Suomen herroista. Kirjan nimi on Herrasväkeä. Sitä
porukkaa muuten oli vain pari prosenttia koko kansasta vielä 1800-luvulla.
Kirjassa on pieni
alaluku nimeltä Virkailme. Virkamies käsitettiin tuohon aikaan mieheksi,
joka teki päätöksiä. Hänen toimenkuvaansa ei kuulunut työ sellaisena kuin se
yleensä ymmärrettiin, se olisi jopa ollut alentavaa ja kuului ns. työtätekeville
luokille. Herran tehtävänä oli käskeminen.
Nykyään virastot
on usein uudelleennimetty palvelukeskuksiksi ja viranhaltijat koetaan
yleisön palvelijoiksi. Sellainen toimenkuva olisi vielä 1800-luvulla ollut
mahdoton. Virkamies oli nimenomaan kruunun valtaa edustava käskijä, jolla oli
tarvittaessa väkivaltakoneisto, esivallan miekka vyössään tai ainakin takanaan.
Virkamies ei
saanut olla mikään lepsuilija tai tyhjännauraja ja sen mukaisesti hänen
ilmeensäkin virantoimituksessa oli totinen ellei peräti julmisteleva. Aina
silloin tällöin käytettiin myös nimitystä virkannyrkki, joka erityisen
hyvin sopi joihinkin vallesmanneihin, jotka olivat maaseudun yleisvirkamiehiä.
Kaiken kaikkiaan
virkamiehiä oli erittäin vähän ja hyvin usein ne olivat juuri jonkin sortin
väkivallan virkamiehiä. Vallesmannit ja poliisikivalterit (Gewaltiger
tarkoittaa oikeastaan väkivallan tekijää, pakottajaa) olivat sitä jo lähtökohtaisesti.
Tuomarit määräsivät asioita, joita yleensä eivät ainakaan kaikki halunneet
tapahtuvan, mutta hänellä oli valta ja pakottajat puolellaan.
Upseerit olivat
enimmäkseen aatelista sukuperää, mikä sopi henkilölle, jolla oli valta
käytännössä päättää ihmisten hengestä. Olisikin ollut outoa, jos vertaiset
olisivat sellaisen vallan saaneet.
Koko aateluus
jaettiin Ranskassa ja varmaan muuallakin kahteen osaan: noblesse d’epée eli miekan aateli, upseerit ja noblesse du
robe eli viitan aateli, mikä viittasi kansliatöihin sen mahtavan vallan
palveluksessa.
Kun katsoo
vanhoja tauluja, näkee niissä hyvin harvoin hymyileviä kasvoja. Hymy oli ylellisyys
joka sopi lähinnä ylhäisille naisille, ei sen sijaan virkaa hoitaville
jalosukuisuuksille.
Sama koskee
vanhoja valokuvia ja ainakin Suomessa tämä perinne jatkui vielä viime sotien
jälkeen. Monissa vanhoissa kuvissa ihmisillä näyttää suu olevan vakituisesti
alaspäin vääntynyt ja he tuntuvat olevan joko purskahtamassa itkuun tai
valmistautuvat karjumaan raivoisasti.
Kauppis-Heikki,
joka oli harvoja kansan syvistä riveistä nousseita kirjailijoita 1800-luvulla,
kirjoitti, että köyhän oli aina oltava vihaisen näköinen. En nyt tarkalleen
muista, miksi näin oli, mutta intuitiivisesti asia on ymmärrettävä.
Eihän siinä
elämässä mitään kehumista ollut ja jos alkoi alituiseen virnuilla, saattoi joku
iskeä silmänsä iloisuuteen, jonka takana mahtoi olla jotakin laittomasti
hankittua tai joka tapauksessa tuntematonta varallisuutta, jota sopi ryöstää
tai verottaa tavalla tai toisella.
Voi se olla
niinkin, että jos joku näytti toiselle iloista naamaa, se oli mahdollista kokea
tämän ahdingolle naureskeluksi ja kaiken kaikkiaan aiheeton virnuilu oli hyvä
syy vetää sen esittäjää turpaan. Johan loppui sekin ilve.
Tietty taipumus
ja matala kynnys väkivaltaan, johon meidän aikamme perspektiivistä katsoen ei olisi
ollut mitään syytä, on ollut menneille aikakausille ominaista. Mikäli piti
naamaansa jo lähtökohtaisesti vihaisen näköisenä, se oli tapa estää
kevytmielisiä päällekarkauksia. Vihainen mies antaisi varmasti takaisin ja oli
jo siihen aivan valmiinakin.
Vielä 1900-luvun
valokuvat, kuten sanottu, olivat kauttaaltaan vähintään vakavia. Taustalla oli
varmasti myös sopivaisuuskäsityksiä, jotka liittyivät uskontoon, Suruttomuus
oli kaiken synnin alku ja oli viisainta olla sen näköinen, kuin olisi koko ajan
syntejään katumassa. Niitähän meillä kaikilla oli.
Herätysliikkeiden
rooli vakavan ilmeen taustalla on varmaankin myös ollut aika tärkeä, vaikka
itse Luther olikin tekstiensä valossa varsin joviaali herra, jolle elämän ilot
olivat läheisiä.
Mutta köyhyyshän
ei ole ilo ja se oli Suomessa vallitseva tila suurimmalla osalla ihmisiä vielä
hamalle 1970-luvulle saakka. Sitten se jo alkoi olla harvinaista. Sen mukaan
muuttuivat ilmeetkin.
Amerikassa suuri
konsumeristinen murros tapahtui jo 1900-luvun alussa ja sen mukana ilmeetkin
muuttuivat. Nyt ei ollut vain sallittua, vaan suorastaan velvollisuus näyttää
iloiselta ja ainakin yhtä vauraalta kuin naapurin Smith tai Jones. Mainoksetkin
julistivat kaikkialle tunkevaa iloa. Elettiin vauraasti, kuten Mr. Babbittin
perheessä (ks. Vihavainen:
Haun babbitt tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com) ) ja sen saivat kaikki
mielellään huomata.
Helsingin
olympialaisiin valmistauduttaessa huolestuttiin siitä, että suomalaisten ylenmääräinen
vakavuus koettiin monissa ulkomaalaisissa piireissä vihamielisyyden osoituksena
ja aloitettiin sen vuoksi kansallinen hymykampanja. Olavi Virran esittämä laulu
Älä unohda hymyä on noilta ajoilta jää yt historian lehdille.
Mutta ei se
kansa niin vain ykskaks alkanut virnuilla. Muistan, miten vielä 1970-luvun alussa
kesätöissä Ruotsissa silmiin pisti se perusiloisuus, jonka vallassa myös sikäläiset
työläiset näyttivät olevan. Ero suomalaisiin kollegoihin oli selvä.
Suomalaisuudessa
oli siihen aikaan ja on ehkä vieläkin jonkin verran sitä hahmoa, jonka Martti ”Huuhaa”
Innanen on ikuistanut tauluunsa Ensimmäinen suomalainen nousee turvesuosta.
Siinä ruokkoamaton, karvahattupäinen äijä irvistää ja ilmeisesti kiroilee noustessaan
suon uumenista (ks. Мартти Микко "Хуухаа" Иннанен.
Музыкант и художник. | Финляндия:
язык, культура, история (suomesta.ru)).
Olemme koko ajan
kehittyneet yhä vapautuneempaan ja hymyilevämpään suuntaan ja kaikki
valokuvaajat kehottavat kuvattavia aina sanomaan ”muikku”, minkä kai arvellaan jotenkin
vastaavan englannin ”cheese” -sanaa. Ainakin sana on jotenkin hauska ja tuo
mieleen savolaisuuden.
Itse asiassa
sana tarkoittaa muikeaa eli hapatettua kalaa. Virnistys kyllä nousee senkon
voimalla suomalasillekin kasvoille, mutta koko ajan saattaa vaivata epäilys
siitä, että kyseessä on jotenkin falski ja epäkansallinen ilme, jonka
ottamiseen kyllä on velvollisuus.
Näin ei
välttämättä ole. Hyvinvoivan on helppo hymyillä ja suurin osa kansasta kuuluu
ainakin vielä tähän joukkoon. Niin kauan kuin tämä elintaso jatkuu, ei ole tarvetta
palata sadan vuoden takaisiin vihaisiin ilmeisiin. Mutta kaikkihan voi olla
vielä edessä.
Kun olin aikoinaan kielikurssilla Amerikassa, niin yksi naisope pysäytti minut käytävällä tomeran oloisena ja tiuskaisi, smile! Tyyppinä olen kuitenkin peruspositiivinen ja olenkin selittänyt naamani vakavuutta suojautumiskeinona, koska jos lajitoverini tietäisivät kuinka kivaa minulla on, niin ne olisivat vihaisia ja kateellisia.
VastaaPoistaTuossa muikussa on kait ideana suun liike.
VastaaPoistaVanhojen valokuvien vakavuus voi myös liittyä tekniikkaan, pitkiin valotusaikoihin. Yritäpä ylläpitää "amerikkalaista" irvistystä muutaman sekunnin ajan pahemmin liikkumatta.
Sama pätenee myös mallista maalattuihin muotokuviin, piti valita ilme ja asento, joita pystyi ylläpitämään mahdollisimman pitkään.
Huomautus: Hymyily ei ole samaa kuin virnuilu !
VastaaPoistaEi tietenkään. Mutta kun epäluuloinen tulkitsija luulee.
Poista"Nykyään virastot on usein uudelleennimetty palvelukeskuksiksi ja viranhaltijat koetaan yleisön palvelijoiksi. .. Virkamies oli nimenomaan kruunun valtaa edustava käskijä, jolla oli tarvittaessa väkivaltakoneisto, esivallan miekka vyössään tai ainakin takanaan."
VastaaPoistaEi se virkatoiminnan ydin ole tuosta mihinkään muuttunut, vaikka se nykyisin kuorrutetaankin erilaisella pehmopuheellat ts -lässytyksellä. Tätä voi kysyä esimerkiksi elokapinan mielenosoittajilta, jotka eivät noudattaneet käskyä lopettaa tai joltain häiriöjuopolta, joka on pantu putkaan, taikka veronmaksua hangoittelevalta yrittäjältä. Kyllä siinä ovat kohteeksi joutuvan yksilön kannalta "palvelut" kaukana. Vaikka valta kuuluu kansalle, sitä edustaa Eduskunta, jonka säätämät lait kyllä pannaan suhteessa yksittäiseen kansalaiseen tarvittaessa täytäntöön pakolla. Kyllähän se "miekkakin" roikkuu mitä näkyvimmin vyöllä.
Ei ollut poliisilla aseita esillä vielä 1950-ja 1960-luvuilla. Sitten tuli tämä Amerikan ramboilu, kulttuurin rappiota sekin.
PoistaEnglannissa ovat bobbyt kai vieläkin aseettomia.
Ruotsissa poliisin aseena oli periaatteessa sapeli (korvautui käytännössä pistoolilla sota-aikana) vuoteen 1965 asti.
PoistaTimo Hännikäinen:
Poista"Sanansäilä: kirjoituksia 2008-2016", s. 184-85:
"Mitään uskottavaa selitystä sille, miksi valtiolliset rakenteet ja taloudellis-poliittiset hierarkiat ovat ylipäätään kehittyneet, anarkistit eivät ole koskaan osanneet antaa. Heimoyhteisöjä tutkineilla antropologeilla ja muilla tiedemiehillä on asialle hyvin yksinkertainen selitys: kun yhteisön väkiluku nousee yli kymmeneen tuhanteen, yhteisön asioita on mahdoton ratkaista vapaalla keskustelulla avoimissa kansankokouksissa. Silloin syntyvät heimokunnat, päällikkökunnat ja viimein valtiot virkamiehineen, vakinaisine armeijoineen, erillisine oikeuslaitoksineen ja yhteiskuntaluokkineen. Anarkistit kannattavat tällaisten orgaanisesti kehittyneiden rakenteiden purkamista jonkinlaisella vallankumouksella, mutta ilmeisen harvat heistä haluavat palata metsästykselle, keräilylle ja pienimuotoiselle viljelylle perustuvaan maailmaan, vaan enemmistö heistä uskoo suurten korkean teknologian yhteiskuntien olevan hallittavissa ruohonjuuritalolta.
Anarkistisesta yhteiskunnasta puuttuisi se tehokas ja uskottava voimakeinojen varanto, joka viime kädessä pitää yhteiskuntia koossa. Jokainen laki ja sääntö on kuollut kirjain, ellei sen rikkojaa voida pidättää, vangita tai ääritilanteessa surmata. Kyseessä on klassinen vangin pulma: kaikessa ihmisten välisessä kanssakäymisessä rauhanomainen yhteistyö on paras vaihtoehto, mutta kiusaus petokseen tai väkivaltaan on niin suuri, että jo pelko muiden petollisuudesta tai väkivaltaisuudesta saa monet harkitsemaan veneestä hyppäämistä ristiriitatilanteessa. Tällaiset tosiasiat hämärtyvät helposti suhteellisen pitkään vakaina pysyneissä moderneissa yhteiskunnissa, joissa valtion väkivaltamonopoli on absoluuttinen. Mutta jo jokaisen poliisin vyöllä riippuva virka-ase kertoo, että väkivalta on edelleenkin järjestyksen tae."
Harvinaisen terävää ja analyyttistä yhteiskunnallista analyysiä! Ei ihme, ettei Hännikäisestä viher-vassari-feministipiireissä pidetä.
PoistaVirhevassarit mainittu-> kommentti "roskakoriin".
Poista"Vielä 1900-luvun valokuvat, kuten sanottu, olivat kauttaaltaan vähintään vakavia. "
VastaaPoistaOlisiko yhtenä syynä se, että valokuvat olivat tuohon aikaan harvinaisia ja kalliita ja ne rinnastettiin maalattuihin muotokuviin, joissa haluttiin esiintyä arvokkaasti, "poseeraten".
Voi hyvinkin olla. 1970-luvulla tulivat halvat värikuvat.
PoistaVertaileva tutkimus eri maista olisi kiinnostava. Luulen, että sama perustarina siinä on ainakin Pohjoismaissa. Mutta entäpä vaikka Italia?
Myös lehtikuvaajien ja kuvareportterien töitä olisi kiinnostavaa tutkia.
PoistaIhan alkuaikoina valotusajat olivat niin pitkiä että kuvauksessa käytettiin tukia. Näistähän on aikalaispilapiirroksiakin joissain valokuvauksen historiaa käsittelevissä kirjoissa/artikkeleissa.
PoistaJa uutena taidemuotona valokuvaus tietenkin otti aluksi mallia edeltäjistään.
"koko ajan saattaa vaivata epäilys siitä, että kyseessä on jotenkin falski ja epäkansallinen ilme, jonka ottamiseen kyllä on velvollisuus... Niin kauan kuin tämä elintaso jatkuu, ei ole tarvetta palata sadan vuoden takaisiin vihaisiin ilmeisiin."
VastaaPoistaItse kyllä ajattelen vanhaan tapaan, että "tulee mies monestakin, vaan ei tyhjän naurajasta". Jos työtehtävät eivät välttämättä vaadi idiootin virnuilua, pysyttäytykäämme suomalaisessa tavassa, siinä asenteessa millä turvesuot on aikanaan raivattu ensin pelloiksi ja sitten tehtaiksi.
Nautinto lukea aamuisin näitä professorin monipuolisia kirjoituksia. Omalta alokasajalta muistuu lauseet:" Ennen tuo hymynne hyytyy kun joki jäätyy." "Ilmeen tulee olla kuin petolinnun perse."
VastaaPoistaMielestäni valokuvien luonteessa tapahtui viimeistään 1930-luvulla muutos, se alkoi jo 1920-luvulla. Ihmiset alkoivat hymyillä kuvissa.
VastaaPoistaVastaa hyvin Leican ja muiden rullafilmikameroiden ilmestymisen ajankohtaa.
PoistaSitä ennen kuvaus oli aika hidasta puuhaa: pystytä jalusta, kiinnitä kamera, rajaa ja tarkenna filmin paikalla olevalla tähystyslasilla, viritä objektiivi ja aseta aukko. Poista tähystyslasi ja aseta valoherkkä materiaali sen tilalle. Kamera on nyt valmis kuvanottoon ja kuvaaja voi keskittyä kuvattavien ohjaukseen tms.
Aika kaukana ollaan tilannekuvasta ja ratkaisevasta hetkestä.
Facessa on VGraphs sivusto jossa on pylväsdiagrammi vertailuja eri maiden tuotantoluvuista kaikesta mahdollisesta. Ne alkavat 1800-luvun loppu ja 1900-luvun alkupuolelta. Amerikan konsumerismin nousu näkyy jo vuonna 1900 kun se on suurin hiilen tuottaja. Saksa on kolmantena reilulla takamatkalla britteihin. Vuoteen 1930 mennessä kulutusjuhla kiihtyy Amerikassa ja hiilen kulutus tuplaantuu britteihin nähden. Europassa eikä Japanissa ei kaiketi täysin ymmärretty noihin aikoihin. Miten suureksi Amerikan teollinen kapasiteetti oli kaikessa hiljaisuudessa noussut.
VastaaPoistaAinakin yksi tilasto sotilasmenoista ulottuu 1830-2023. Se on Ranskan, Saksan, Venäjän ja Britannian kilpaa. Amerikan sisällissota tekee hetkellisen piikin. Ruotsin sotilasmenot ovat vielä 70-luvun ajan 20 suurimman joukossa.
70-luvulla Suomi 20 joukossa leivän viennissä. Oletan kyseessä olleen pakasteiden. Ehkä niitä joita sitten paistetaan kaupoissa, Ruotsi vei leipää 13 000 vuodessa. Lääkeitä Ruotsi vei 2023 lähes 14 miljardilla dollarilla kun Suomen metsäteollisuuden vienti oli v2022 10,4 miljardia.
Tanska myikin lääkkeitä 20 miljardilla dollarilla. Eikö elinkeinoelämä kykene enää tuottamaan kuin kehitysmaa tuotteita? Jotain on nyt pahasti pielessä. Joku kommentoi nettikeskustelussa toisaalla ettei täällä tunnisteta edes lahjakkuuksia vaan tyhmistytään entisestään pienessä piirissä.
Ei tiedä itkeäkö vai nauraa kun pohjalainen saha kehui vievänsä kakkosnelosta Japaniin liimapuun raaka-aineeksi. Ei tuollaista luulisi kehtaavan päästää edes julkisuuteen. Ei mikään voitto vaan syvän häpeän aihe elinkeinoelämälle.
Kun katsoo kolmea viime vuosikymmentä ovat Kiinan tuotantoluvut käsittämättömät. Yli miljarditonnnia terästä vuodessa ja yli kolme miljardia tonnia sementtiä. Vuonna 2023 Kiina tuotti 4,7 miljardia tonnia hiiltä. Noita tilastoja katsoessa aika vierähtää. Niissä näkyvät niin sodat, lamat kuin nousukaudet. Vaikka tiesikin jotain on tilastoista yllätys kuinka vauras ja teollistunut maa Ruotsi todella on ollut koko 1900-luvun.
"Eikö elinkeinoelämä kykene enää tuottamaan kuin kehitysmaa tuotteita?"
PoistaNyt iskit suoraan Suomen talouden ytimeen: ongelma on työn tuottavuudessa ts arvonlisäyksessä. Suomi vie bulkkitavaraa ja raaka-aineita (esim sellua) eikä suomalaista kuluttajatuotebrändiä (esim H&M, Ikea, Bang & Olufssen) ole. Raivon ja surunsekainen tunne tuli kun se ohjelmistofirma myytiin jenkeille ja johtotaso iloitsi mediassa, että kehitystyö säilyy Suomessa. Oikea kysymys olisi kuulunut minne menevät voitot onnistuneesta kehitystyöstä. Tällä touhulla ja johtamistasolla on turha odottaa tänne enää koskaan uutta Nokiaa - tai kuluttajabrändiä.
Erittäin hyvä kirjoitus! Luulen hymyn ja kaikenlaisen muun iloisuuden osoittamisen tosiaan olleen taiteista ja virallisuudesta kaukana - varmaan kyllä yksityiselämässä virnuiltiin paljonkin.
VastaaPoistaEhkä hymyttömyys tai tyhjän hymyilijän paheksuminen oli ja on myös vallankäyttöä. Sellaista teennäistä herkkänahkaisuutta. Vakavuus on osin julkisivua epävarmuuden ja alemmuuden tunteen peittämiselle.
VastaaPoistaOn television katselu jäänyt vähäiseksi, mutta satunnaiset rikossarjojen trailerit näyttävät aina tuimailmeisiä (nais)poliiseja katsomassa tiukasti silmiin, ja vähäisen kokemukseni perusteella ei nordic noiriin ainakaan suomalaisessa muodossa kuulu juuri ilmeitä, ei varsinkaan hymyä. Tätä tosin joku muu voi arvioida tarkemmin.
VastaaPoistaVastapainona ovat sitten erilaiset kepeät keskusteluohjelmat joissa aina näyttää olevan suunnattoman hauskaa, syistä jotka katsojalle saattavat jäädä hämäriksi.
Palvelukulttuuri tietysti on muuttunut, kun työväkeä on koulutettu kohteliaaksi ja hymyileväiseksi, "hyvää päivänjatkoa", ja ehkä se nuoremmille sukupolville on luontevaakin. Ja ehkä juuri siksi vaikkapa Reykjavik ja koko Islanti viehättää: ravintolapalvelu yms. on asiallista mutta yleensä vailla muita elkeitä, lähestulkoon kuin Kaurismäen leffojen baarimikoilla.
Ei itkukaan, varsinkaan miehen itku, vielä taannoin kuulunut julkisuuden sfääriin. Nyt kyyneleet tuntuvat kuuluvan välillä uutiskriteereihinkin. - ABC -
"Ei itkukaan, varsinkaan miehen itku, vielä taannoin kuulunut julkisuuden sfääriin."
PoistaEikä kannattaisi vieläkään : en usko, että ne MIEHET, jotka pysäyttivät tankit ja sen jälkeen raivasivat pellot ja jälleenrakensivat maan sen paremmin hymyilivät kuin itkivät, piti vain selvitä.
Onhan meillä lisäksi nyt erityisen vahvasti hymyilevä presidentti, virallista muotokuvaansa myöten. Toinen asia on, onko hänellä juuri nyt erityisempää aihetta riehakkaisiin hymyihinsä.
PoistaNuorempi polvi on oppinut hymyn kuuluvan monessa työssä asiaan ja peruskohteliaisuuteen. Sen ettei se tarkoita kuitenkaan mitään. Eikä tarvitsekaan.
PoistaMiksi siis peruskohteliaisuuteen kuuluu teeskenneltyjä, tyhjiä eleitä. Jos sille tielle lähdetään eikö tarjoilija saman tien voisi polvistua asiakkaan edessä - olisi meinaan hirmuinen kilpailuvaltti.
PoistaJonnii verran on tullut reissattua köyhissä maissa. Päivätyöläiset Meksikossa tai Malesian mikroyrittäjät, aina on näyttänyt siltä että huumori kukkii ja kaskua pukkaa. Ankara elämä ilman huumoria ja hymyä olisi liian kova kestettäväksi. Huumori vapauttaa hyvänolon hormoneja ja samalla vähentää stressihormoneja. Erityisen tärkeää jos ei ole pääsyä pillereihin joilla rikkaissa maissa saadaan sama vaikutus.
VastaaPoistaV-VF
Itse jouduin uusimaan ajokortin valtion Ajovarmakonttorissa kuukausi sitten tuhoutuneen sijaan.Netissä näemmä piti varata aika viikko etukäteen. Myöhästyin otin jononumeron. Odotin sekavia numeroja 50 min. Sitten olin viimeinen jonottaja ja virkailija sanoi, tämä meni jo aikoja sitten. Ja vielä väärä nappi. Onneksi hyvin kävi lopulta.
VastaaPoistaIlkeä muisto: Tullipostissa käynti 80 luvulla oli yhtä piinaa, jos satuit surkealle virkailijalle.
.
Nat King Cole "Smile" (1954)
VastaaPoistahttps://www.youtube.com/watch?v=xyHoohNyYkw
Olipa hyvä analyysi anarkisteista tuo Timo Hännikaisen kirjoitus. Hesarissa on joku elokapinanainen, selittämässä miksi heillä on oikeus rikkoa lakia. Tuo asenne johtaa järjestyksen katoamiseen, anarkiaan kun tästä otetaan mallia. Kun nuo saa, niin kyllä mekin!
VastaaPoistaNiin, voisiko samalla periaatteella kieltäytyä, vaikkapa veropetoksella, veronmaksusta, jos ei hyväksyä hallituksen tapaa käyttää verovaroja, taikka ajaa elokapinallisten päälle jos ei hyväksy näiden maailmankatsomusta tai menettelyä taikka muiden oikeuksia ylipäänsä.
PoistaErilaiset maksulliset urheilu- ja musiikkitapahtumat sulkevat myös katuja mutta niistä " moraalisesti kauhistuneet" ovat hiiren hiljaa.
VastaaPoistaMuut katutupahtumat ilmoittavat toimistaan kuten kuuluu ja tarvittaessa hakevat luvat ja noudattavat viranomaisten käskyjä.
VastaaPoista