Vapaus, veljeys ja veljeys!
Ranskan Suuren vallankumouksen
julistamat arvot ovat olleet eurooppalaisessa politiikassa aina siitä pitäen tunnustettuja
eikä kukaan asemaansa ajatteleva poliitikko ole julkisesti kehdannut niitä
epäillä, saati että olisi asettanut niitä arvojärjestykseen.
Kaikki olisi saatava kerralla,
vaikka kokemus osoittaa, etteivät esimerkiksi vapaus ja tasa-arvo ole yhtä
aikaa mahdollisia. Mutta johonkinhan pitää pyrkiä.
Miten sitten mahtaisi olla tuon veljeyden
kanssa? Mitä se edes tarkoittaa?
Pohjoismaisten kansojen veljeys on
meille selviö ja Neuvostoliitossa hoettiin kaikkialla mantraa kansat kuin
veljet, veljeysliitto ja niin edelleen.
Se, joka tuolloin uskalsi epäillä
esimerkiksi Venäjän ja Ukrainan kansojen veljeyden sydämellistä luonnetta,
astukoon esiin ja kertokoon, mitä ajatteli, vaikka ei mitään sanonutkaan. Noita
sanojia piti nimittäin kyllä vielä nelisenkymmentä vuotta sitten etsiä aina
Kanadasta saakka.
Mutta eihän se veljeys sinänsä
merkitse enempää kuin mitä sen halutaan merkitsevän. Se, joka on esimerkiksi
seurannut perimysriitoja, ymmärtää asian monimutkaisuuden. Veljeksistä on aina
joku vanhempi toista ja taas nuorempi yhtä. Sitä paitsi sisaret ovat tulleet
kuvaan mukaan jo satoja vuosia sitten täällä pohjoismaissa.
Aikoinaan esikoisuus ratkaisi
perimyksen ja nykyäänkin näemme jopa hyvin kiivasta keskustelua siitä, mikä
kansa on esimerkiksi Venäjän kansojen esikoinen.
Veljesten kesken on saatettu käydä
verisiä sotia ja suomalaistenkin kannattaa (kannattaisi) muistaa esimerkiksi
Lundin taistelu 4.12.1676, jossa savolainen Burghausenin rakuunarykmentti
kaatui lähes viimeiseen mieheen. Kaatui eli kuoli siellä kyllä monia muitakin.
Mutta Venäjän ja Ukrainan
veljesparin touhuja seuratessa en voi taaskaan välttää kiusausta palata vanhaan
kirjoitukseeni, jossa sitäkin ilmiötä ihmettelin:
sunnuntai 26. marraskuuta 2023
Pölkkypäisyys tuottaa paljon onnettomuutta (Suvorov).
Niin kaunista
on sovinto veljesten keskuudessa
Vanhassa
virsikirjassa oli joskus tuon otsikon mukainen virsi. Kun lapsena luulin, että
kyse oli väitelauseesta eikä kehottavan esikuvan nostamisesta, minua aina
nauratti, kun muistelin paria tuntemaani veljestä, jotka eivät muuta tehneet
kuin tappelivat keskenään.
Toki yleensä
edellytetään, että veljesten täytyy pitää yhtä ja olla toisilleen solidaarisia.
Kainin ja Abelin välinen suhde on jyrkästi tuomittava ja käsitettävä
poikkeukseksi, jollaista esimerkiksi Ranskan suuren vallankumouksen tunnuksessa
ei oteta edes huomioon: fraternité on vertaiseksi asettumista
ja tunnustamista, veljeilyä, joka lopettaa sodat ja väkivallan.
Ruotsin
kuningas Oskar II, joka oli myös Norjan kuningas vuosina 1872-1905, laski
joskus liikkeelle rahan, jossa oli hänen tunnuslauseensa ”brödrafolkets väl”,
joka kaiketi viittasi Ruotsin ja Norjan veljeyteen.
Ruotsin ja
Tanskan veljeydestä sen sijaan on harvemmin puhuttu, vaikka Tanskan ja Norjan
veljeys on sitäkin helpommin ymmärrettävissä -kuuluivathan nuo maat ja kansat
yhteen vielä paljon kauemmin kuin Ruotsi ja Norja.
Ruotsin ja
Tanskan suhteelle oli sen sijaan vuosisatojen ajan ominaista perivihollisuus
sanan aidossa merkityksessä. Viha oli katkeraa ja purkautui sukupolvesta
toiseen verisiin sotiin. Pakkoruotsalaistetut Skoone, Blekinge ja Hallanti
yrittivät nekin kapinoida, mutta turhaan.
Vaan mikäpä
olisi pohjoismaiden ollut elää yhdessä ja samassa valtakunnassa, voimansa
yhdistäen ja saaden synergiaetuja toistensa etevyydestä eri aloilla: Norjan
merenkulku ja kalastus, Tanskan maatalous ja Ruotsin malmivarat ja
insinööritaito olisivat yhdessä tuottaneet sellaisen paketin, että sen turvin
olisi jo voinut eurooppalaisessa politiikassakin puhua suulla suuremmalla.
Mitkä asiat
noita maita oikeastaan edes erottivat? Tanskassa ja Norjassa puhuttiin
käytännössä samaa kieltä, jota myös ruotsalaisten oli helppo ymmärtää tai
ainakin teeskennellä ymmärtävänsä. Kielellä oli oma nimensäkin: skandinaviska.
Ruotsalaisten puheet tanskan kielestä pelkkänä kurkkutautina voi jättää omaan
arvoonsa. Ero on kuitenkin paljon pienempi kuin venäjän ja ukrainan välinen
ero.
Katolinen ja
sittemmin luterilainen usko on ollut kaikille yhteistä ja aika pitkälle
samanlaiset olivat myös luonnonolot ja niiden mukainen elämäntapa ainakin
maiden eteläosissa.
Ja tosiaan,
kyllähän nämä maat liittyivätkin yhteen. Kalmarin unioni 1397-1523 vei
veljekset saman vallan piiriin yli vuosisadaksi ja se valtahan ulottui myös
tänne Pohjanlahden itäpuolelle saakka.
Mutta unionit
ovat unioneja, keskus on keskus ja periferia on periferiaa. Tanska nousi
unionissa johtavaan asemaan ja etenkin Rotsia kaihersi sen perifeerinen asema
ja niin sanoakseni puuttuva subsidiariteetti. Vapaussodallahan moisesta
tyranniasta oli erottava.
Niinpä nuo
olennaisissa kysymyksissä niin samankaltaiset veljeskansat ovat sitten olleet
enimmäkseen erillään ja etenkin Ruotsi(-Suomi) ja Tanska-Norja tapelleet
verissä päin keskenään. Pelkästä veljellisestä nahistelusta ei enää kannata
puhua.
Kuitenkin maat
ovat säilyttäneet paljon yhteistä. Jokainen toki tietää, että kansanluonteissa
on aika selviäkin eroja ja että ruotsalaisen ja tanskalaisen mentaliteetin
erottaa jo heti rajalla ensimmäisen yksilön kohdatessaan. Kenen hyväksi ero on,
on makuasia.
Mutta
tunnettu World Values Survey (ks. Vihavainen: Haun wvs tulokset
(timo-vihavainen.blogspot.com) ) sijoittaa kaikki pohjoismaat
ja muutkin Euroopan protestanttiset maat sangen lähelle toisiaan arvojen
maailmankartalla. Tämä perustuu laajaan ja pitkäaikaiseen tutkimukseen eikä
mihinkään mututuntumaan.
Meillä
Pohjolassa, minne Suomikin kuuluu, ehkäpä hieman poikapuolen oikeuksin, ollaan
niin ikään maallistuneita, suvaitsevia ja individualistisia. Arvojen
maailmankartalla sijaitsemme aivan maailman toisella laidalla kuin islamilainen
maailma tai Afrikka. Myös Euroopan ortodoksiseen osaan meiltä on henkisesti
pitkä matka.
Samuel
Huntignton, jota edistysmieliset tutkijat vielä taannoin halusivat pitää vain
epätieteellisenä taantumusmiehenä, osui sangen hyvin maaliin piirtäessään
kulttuuripiirien rajoja.
Ortodoksinen
kulttuuri oli Huntingtonin mukaan oma kulttuurialueensa ja sen ja läntisen
Euroopan välinen raja oli selkeä. WVS:n tulokset vahvistavat tätä
johtopäätöstä. Venäjä ja Puola ovat rajanaapureita, mutta arvokartalla ne ovat
aika kaukana toisistaan. Niin ovat myös Venäjä ja Suomi, mutta niiden välinen
etäisyys on vielä suurempi.
Saattaa
kuulostaa yllättävältä, mutta Venäjä ja Ukraina sijaitsevat tulla kartalla
aivan toistensa lähellä ja samaan joukkoon kuuluvat myös Valkovenäjä ja Serbia.
Slovenia ja Tšekki ovat Puolan ja Kroatian tavoin myös selvästi erillään
Venäjästä, omassa katolisen Euroopan ryhmässään.
Tässä näkyy se
ongelma, joka vainosi jo 1800-luvun panslavisteja: läntiset slaaviveljet olivat
jo siinä määrin eurooppalaisuuden turmelemia, että niiden liittäminen Venäjään
voisi olla kulttuurinen katastrofi Venäjälle itselleen.
Mutta toisin
oli ja on Ukrainan ja Valkovenäjän laita. Valkovenäjällä kieli on jo hyvän
aikaa sitten vaihtunut venäjäksi, kuten se Skoonessa vaihtui tanskasta
ruotsiksi, mutta Ukrainan kanssa oli ja on toisin. Tiettyjen perustavien
elämänarvojen suhteen se kuitenkin on hyvin lähellä Venäjää, mutta kieli ja
poliittinen tahto ovat toiset.
Kun Ruotsi ja
Tanska joutuivat vuosisataiseen valloitussotien ja revanssisotien kierteeseen,
alkoi puhe veljeskansoista niiden kohdalla tuntua lähinnä rienaukselta. Kainin
ja Abelin veljeyshän tietenkin myös on muuan veljeyden klassinen muoto, mutta
se ei tässä auttanut asiaa.
On totta, että
Venäjä on kohdellut Ukrainaa suunnilleen yhtä pahoin kuin Englanti aikoinaan
Irlantia. Niinpä yhteinen kieli ei tee näistä kansoista suinkaan veljeksiä,
vaikka Pohjois-Irlannissa brittiläisyys onkin saanut vankan suosion.
On
pääteltävissä, että Venäjän ja Ukrainan suhteellinen kulttuurinen ja
kielellinenkin läheisyys joutuu yhä enemmän taka-alalle sitä mukaa kuin niiden
välisen sodan ruumisvuoret kasvavat ja kasvattavat maiden välistä kuilua. Sodan
jälkivaikutus saattaa olla hyvinkin pitkäaikainen, vaikka rauha pian
solmittaisiin ja veljeily alkaisi. Perivihollisuuskin voi syntyä, veljesten
välille, kuten Ruotsin ja Tanskan esimerkki osoittaa.
Näiden
kahden maan välisessä historiassa kyseessä on uusi vaihe, vaikka toki jo
Pietari Suuri kuritti ankarasti mazepalaisia. Silloin voimasuhteet olivat
kuitenkin liian epätasaiset, että riitaa olisi voinut kauan ylläpitää. Lyödyn
oli vain alistuttava.
Toki
Ukrainalla on ihan oikeasti jo perinteisesti ollut tiettyjä läntisyyden
elementtejä, joita Venäjältä puuttuu. Olennaisempaa sovinnon tai sen
puuttumisen kannalta on kuitenkin poliittinen tahto ja ehkä vielä sitäkin
olennaisempaa on sodan oma logiikka. Kukaan ei voinut ennalta arvata tällaisen
näännytyssodan puhkeamista, kaikkein vähiten sen ylimielinen ja todellisuudesta
irtautunut aloittaja, jonka päämääränä oli veljesten jälleenyhdistäminen.
On kummallista
ajatella, että vielä aivan hiljattain venäläiset ja ukrainalaiset pitivät
keskinäisiä suhteitaan hyvinkin läheisinä ja lämpiminä ja hyvin monet
halusivat, ettei maiden välillä edes olisi normaaleja itsenäisten valtioiden
rajamuodollisuuksia ( ks. Vihavainen: Haun suuri hurahdus tulokset
(timo-vihavainen.blogspot.com) ).
Nyt on sovinto
veljesten väliltä poissa. Sikäli kuin olen veljesriitoja seurannut, ne usein
jatkuvat aivan irrationaalisesti hautaan saakka, vaikka alkuperäinen riidanaihe
olisi jo aikoja sitten menettänyt merkityksensä. Riita synnyttää lisää riitaa
ja hyökkäykset revanssipyrkimyksiä.
Täällä
Pohjolassa sentään on opittu tyytymään status quohon (post
bellum) vaikka se aikoinaan koettiinkin huutavaksi vääryydeksi. Ajattelen nyt
lähinnä Skoonea ja Karjalaakin. Se on joskus hedelmällinen asenne.
Erittäin hyvä kirjoitus, kiitos. Putinin nousu valtaan on pelottava esimerkki, jota kannattaa varoa ja tutkia.
VastaaPoista"Kaikki olisi saatava kerralla, vaikka kokemus osoittaa, etteivät esimerkiksi vapaus ja tasa-arvo ole yhtä aikaa mahdollisia."
VastaaPoistaOnko blogisti ihan varma, että iskulauseella tavoiteltiin noiden arvojen samanaikaista maksimointia vai olisiko sittenkin ollut noiden kolmen, osaksi ristiriitaisen arvon optimoinnista, vähän samaan tapaan kuin esim ihmisoikeusajattelussa, jossa ne ovat ristiriidassa keskenään ja niitä punnitaan yksittäistapauksittain vastakkain ja päädytään johonkin lopputulokseen.
Blogista on ihan varma siitä, että suhtautuminen on ajan ja paikan myötä vaihdellut. Hän myös uskoo J.L. Talmonin teoksessaan Totalitaarinen demokratia esittämiin esimerkkeihin siitä että koko programmi haluttiin hirmuvallan aikana panna fanaattisen maksimaalisesti toimeen
PoistaKyse on siis blogistista
Poista"Ruotsin ja Tanskan suhteelle oli sen sijaan vuosisatojen ajan ominaista perivihollisuus sanan aidossa merkityksessä. ...Mitkä asiat noita maita oikeastaan edes erottivat? Tanskassa ja Norjassa puhuttiin käytännössä samaa kieltä, jota myös ruotsalaisten oli helppo ymmärtää tai ainakin teeskennellä ymmärtävänsä."
VastaaPoistaItse asiassa historian mielenkiintoisimpia kysymyksiä on, miten noista perinteisistä verivihollisista on tullut sopuisa perhe. Samanlainen kysymys on miten väkivaltaisista viikingeistä (ks saagat) on kehittynyt maailman vähäväkivaltaisimpia yhteiskuntia, ainakaan genetiikka ei asiaa selitä. Olisiko tuossa jopa nähtävä toivoa ihmiskunnan kehityksestä?
Eikös vain?
Poista"Samuel Huntignton, jota edistysmieliset tutkijat vielä taannoin halusivat pitää vain epätieteellisenä taantumusmiehenä, osui sangen hyvin maaliin piirtäessään kulttuuripiirien rajoja."
VastaaPoistaHuntigntonin mallissa kulttuuripiirien rajat menevät pitkälti uskontorajojen mukaan. Tästä seuraa se mielenkiintoinen muna-kanakysymys - hienosti korrelaatio-kausaalisuuskysymys - luoko uskonto nuo kulttuurien erottavat perusarvot vai ainoastaan heijasteleeko uskonto noiden yhteiskuntien syväarvojen eroja
Nii, ainakin ne korreloivat uskonnon kanssa. Serbit ja kroaatit puhuvat samaa kieltä, eikä yhteiskunnissakaan taida olennaisia eroja olla. Mistä ne syväarvot tulisivat?
PoistaVenäjä on kuin takametsistä tullut metsäläinen vauraan rappiotilan jossa työnteon sijaan tehdään suuriasuunnitelmia omistava isoveli.
VastaaPoista”Pölkkypäisyys tuottaa paljon onnettomuutta”
VastaaPoistaVenäjänkielisissä tv-medioissa on viime aikoina toistettu monesti Putinin sama lausahdus: ”Kiovalainen regiiimi ei halua lähteä pois vallastaan eikä myöskään järjestää normaaleja vaaleja noudattaen Ukrainan konstituutiota. Joten he tulevat ikuisesti jatkamaan ammuskelua. He siis haluavat, että meidän joukkomme jäisivät pysyvästi paikoillensa…” Jne., jne.
Tämä lausahdus merkitsee hyvin paljoa, keksikää/paljastakaa itse. Joka tapauksessa Putinin takapuoli on näköjään pahasti tulessa. Tosin aikoinaan hän kerskaili sillä, että hänellä on kuminen pylly (rezinovaja popa). Miesten menetykset sodassa ovat hurjat.
Tuskinpa Putin tunnustaa sen, että hänen pyrkimys/yritys/varmuus valloittaa Kiova kolmessa päivässä oli pelkästään hänen takapuolesta eikä aivoista. Kas, kun sotilaille annettiin mukaan juhlapuvut, jotta neljäntenä päivänä voisi marssia voittoa juhlallisesti Kiovan pääkadulla.
Venäjä on maailman rikkain valtio, joten kolmatta vuotta jatkunut julma sota ukrainalaisia vastaan ei näkynyt kovinkaan paljon väen keskuudessa, koska lähes valtaosa venäläisistä on juoppoja ja vodkaa piisaa. Tosin rikkaat eivät pääse enää Länteen viettämään hauskoja lomia pois likaisesta Venäjästä.
Kreml lakkauttaa kohta Youtuben, etteivät pahat uutiset pääsisi luisumaan uteliaille.