Siinäpä sitä sitten

 

No niin

 

Muuan amerikkalainen Venäjän-tutkija, joka kesät aina vietti Helsingissä, Kansalliskirjaston Slaavilaisen kokoelman parissa, oli mainio supliikkimies ja kommunikoi sujuvasti myös suomeksi. Itse asiassa hän ei tainnut meidän kielellämme kuitenkaan osata kuin yhden sanonnan: No niin!

Mutta sehän sopiikin joka paikkaan ja taitavasti varioituna sen käyttö tuntui suorastaan osoittavan, että mies hallitsi suomeakin sujuvasti.

Ajatella nyt vain: kun päätetään pitkä ja tylsän aherruksen jälkeen lähteä olusille, noustaan kirjan äärestä ja sanotaan No niin. Kun nostetaan tuoppi ja odotellaan toivorikkaina oluen ensi puraisua, sanotaan No niin! Kun kehaistaan jotakin erinomaista suoritusta, sanotaan No NIIN! Kun todetaan, että tässä taisi käydä, kuten aina, sanotaan NO niin. Kun odotellaan malttamattomana, että joku saisi viimeinkin ilmaistua sanottavansa, sanotaan noniin, noniin. Ja niin edelleen ja niin edelleen.

Taitava sävyjen käyttelijä voi soveltaa tuota lyhyttä huudahdusta miltei mihin tahansa ja missä tahansa tilanteessa, häistä hautajaisiin ja ilmaista sillä enemmän kuin löysä jaarittelija pitkällä puheella.

Kaksivuotias pikku vunukkani on juuri oppinut ampumaan vesipyssyllä. Mennessään aseineen altaaseen, jossa kaksi sisarta oli pulikoimassa, hän huusi sotahuutonsa: Noniin, tytöt! Vuosia vanhemmat sisaret ovat oppineet kunnioittamaan ja vähän pelkäämäänkin tuota hurjimusta, joka suuttuessaan saattaa vaikka purra. Lisäksi hän on armoton sanan säilän käyttäjä, kuten tuo edellinen osoittaa…

No, ehkäpä ylpeä ukko tässä vähän liioitteleekin, mutta jostakin syystä juuri tuon ilmaisun kuuleminen pikku mussukan suusta tuntui hämmästyttävän fiksulta, vaikka nyt liittyykin tavallaan eräänlaiseen aseeseen, jollaiset meidän aikanamme ovat aivan liian paljon käytössä ihmisten välisessä kommunikaatiossa. Väärinkäsitysten välttämiseksi totean, että tuota seikkaa minäkin pahoittelen joka päivä.

Joka tapauksessa tämä kielemme ilmaus tuntuu jotenkin myös sisältävän valmiita aineksia huumoriin. Tunnetun armeijakaskun mukaan simputtava alikersantti sanoi joskus ryhmälleen: Kun minä sanon no, te kiipeätte puuhun. Kun sanon niin, te tulette alas. -Noniin! kuka vielä oksilla keikkuu…?

Ei suomen kieli nyt ainoa ole, jossa on tuollaisia sanontoja, mutta eivät ne toistensa ekvivalentteja vastineita ole, kaikilla on oma makunsa ja yleensä myös omalla tavallaan rajoittunut käyttöalueensa.

Ranskalaiset ovat tunnetusti ahkeria tuollaisten oikeastaan mitään sanomattomien ja samalla myös joka paikkaan sopivien ilmeisten käytössä. Niitähän on leegio: alors, voilà, alors voilà, eh bien, bon, allez, tiens…

Muissa romaanisissa kielissä on saman tapaisia: allora (viittaa hetkeen, lat. hora, silloin, sitten), bien, bon viittaa hyvään (no hyvä on!), allez menemiseen ja voilà tarkoittaa ”kas tässä”.

Englannissa noniin-partikkelin virkaa taitavat hoitaa lähinnä sanat well, well-well tai very well, mikä ei varsinaisesti viittaa hyvyyteen tai erinomaisuuteen, vaan on tapa sanoa, että olkoon nyt mikä on, se on hyvä niin minun puolestani sitten.

Venäjässä taas sanotaan a vot eli kas tässä tai vot kak -sillä lailla. Nu eli suomen sanan no vastine, on venäjässä myös runsaassa käytössä. Saksassa sanotaan nun tai nuna, nanu  ruotsissa jaså tai ja-ja. Virossa samaan kastiin kuuluu ainakin huudahdus jah!

Mutta eivät nuo kaikki ilmaukset ihan samaa merkitse kuin suomen no niin, vaikka niidenkin kanssa voidaan ja on syytä pelata äänensävyillä, jotka saattavat muuttaa merkityksen kokonaan ja laidasta toiseen.

Kun ranskalainen tarjoilija viimein tuo pöytään ruuan, hän sanoo voilà tai voiçi, tässähän tätä! Suomalainen tarjoilija voi samassa yhteydessä sanoa no niin!, mutta harvoin sanoo, ainakaan paremmassa paikassa. Sävystä tulisi silloin liian tuttavallinen.

Suomalainen asiakas sen sijaan kyllä voi vastata huudahduksella no niin!, jolla voidaan vaikkapa palkita nopeasta toiminnasta ja/tai herkullisesta ja lupaavasta ulkonäöstä ja tuoksusta tai sitten enemmän tai vähemmän ikävystyneesti huokaisten moittia kurjaa palvelua.

Monikäyttöinen on tuo sanontamme noniin, ellei peräti tuhatkasvoinen kuin koko kulttuurin kirjo. Sitä vaalikaamme.