Pohjalaista muistelua

 

Tuttavuuksia

 

Ilmari Turja, Herrojen kanssa marjassa. WSOY 1973, 335 s.

 

Pitkän uran tehnyt toimittaja Ilmari Turja siteeraa kirjassaan aikansa teekkarihuumoria: Sano, kenen kanssa sinä seurustelet, niin minä sanon, kenen kanssa minä seurustelen.

Niinhän se tuppaa olemaan, että ne, jotka kertovat merkittävistä tuttavuuksistaan ja tiputtelevat kuuluisia nimiä, usein siinä pyrkivät korottamaan omaa asemaansa. En kuitenkaan sanoisi, että tässä kirjassa näin tehtäisiin.

Turjalle noita kuuluisia nimiä kertyi näin Suomen oloissa paljon ja joka taholta: oli kirjailijaa Maila Talviosta ja V.A. Koskenniemestä F.E. Sillanpäähän, poliitikkoa Santeri Alkiosta Urho Kekkoseen ja sotilaita aina marsalkka Mannerheimiin saakka. Mukana oli myös vähemmän tunnettuja, mutta kiinnostavia hahmoja, kuten keisarillisen kaartin upseeri Paul Linder (ks. Vihavainen: Haun paul linder tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com)).

Vaikka kirjoittaja oli pohjalainen, on näille muistelmille ominaista lempeä huumori, jos kohta jotkut persoonat saavat osakseen varsin kirpeää arvostelua, kuten Koskenniemi herkkänahkaisesta turhamaisuudestaan. Maila Talvio saa satikutia samasta syystä ja kaupan päällisiksi vielä tylsästä tekstistään

Koska kirjoittaja toimi yleensä päätoimittajana, hän sai myös kokea korkeidenkin tahojen vihoja ja sai kerran ulkopuolisen painostuksen takia potkutkin. Vesikoppiin eli vesileipävankeuteen hän ei sentään joutunut, kuten jotkut päätoimittajat vielä maailmansotien välisenä aikana.

Ylioppilaslehti ja AKS kuuluivat kirjoittajan nuoruuteen ja samoin se seurapiiri, joka tuohon aikaan syntyi, kun ne, jotka vastustivat seuran IKL-mieliseksi muuttunutta linjaa, erosivat joukolla ja perustivat oman lehdenkin.

Joukon johtajiin kuului tietenkin Känä eli Kekkonen, joka pysyi Kesäyliopistoksi nimitetyssä seurassa vielä presidenttinä ollessaankin, tosin hän ei enää saapunut silakkalounaalle joka torstai, mutta joskus kumminkin.

AKS:stä kirjoittajalla on paljon myönteisempi käsitys kuin suurella yleisöllä siihen aikaan kuin kirja ilmestyi. Erityisesti Matti Kurjensaaren näkemyksiin Turja suhtautuu sarkastisesti. Tuo mainittu seura oli hänen mielestään tärkeällä asialla edistäessään suomalaisuuden asiaa aikana, jolloin se ei vielä omassa maassaan ollut kovinkaan vahvoilla.

Suomen kulttuurirahaston perustaminen oli maineteko, jonka idea lähti tuosta mainitusta piiristä, joka viikoittain nautti silakkansa ravintola Gambrinissa. Turja kertoo, että idea oli kielimies Lauri Hakulisen ja L.A. Puntila lähti sitä toteuttamaan.

Mutta eihän tuollaisia asioita tehdä yhden miehen voimin. Ei tuo lounasklubikaan ollut sellainen seurapiiri, jossa olisi ollut mukana raakaa voimaa rahan ja korkeiden asemien muodossa. Sen sijaan se painottui kansallisesti ajattelevien journalistien ja tutkijoiden suuntaan. Suhteita kyllä löytyi joka taholle ja myös ideoita toteutettaviksi.

Mutta tasokkaalla seurustelulla on myös arvo sinänsä ja itse asiassa lienee niin, että se nimenomaan edellyttää irtautumista välineellisyydestä. Kauko Kare, jota Turja tässä kirjassa siteeraa, vertasi tuota instituutiota peräti Platonin Akatemiaan, ylistäen siellä tarjottua mahdollisuutta heittäytyä paradoksaalisesti nimenomaan epäakateemiseksi.

Tuossa talvisin kokoontuvassa ”Kesäyliopistossa” istui erilaisten näkemysten edustajia, kuten juuri Kare ja Kekkonen, jotka saattoivat henkevästi sanailla keskenään Kalevalasta otetuin sitaatein. Mikäli Turjaa on uskominen, oli seurueen henki yhtä suvaitseva ja laajakatseinen kuin Turjalla itsellään omien muistelmiensa valossa.

Mutta todellisuudessahan asiat usein tuppaavat olemaan ankeampia kuin hyväntahtoinen memuaristi enää muistaakaan. Kovat valinnat ja vastakohtaisuudet eivät jättäneet rauhaan varatuomari Turjaakaan, joka uskalsi panna hanttiin jopa marskille tämän omassa päämajassa kieltäytyessään paljastamasta Ruotsia haukkuneen Wolf H. Halstin henkilöllisyyttä.

Marski päätti tämän riidan tyylikkäästi, mutta monta kertaa Turja joutui koville. Hän oli ensimmäisiä tutkivia journalistejamme, joka nosti esille muun muassa ns. sotamies Hytin tapauksen, ns. teknisen rasvan käytön margariiniteollisuudessa ja muita arkaluontoisia asioita. Nämä eivät kuitenkaan tule esille tässä kirjassa.

Henkilökohtaista rohkeutta ei mieheltä puuttunut, mutta aikansa lapsihan oli hän, kuten me kaikki muutkin. AKS oli 1970-luvun silmin pelkkää puolihullua rabulismia, mikä oli vastoin Turjan omaa koekemusta ja vakaumusta.

Kekkosen kyynisestä poliittisesta pelistä Turja ei sen sijaan sano pahaa sanaa ainakaan tässä kirjassa, vaikka varmasti näki sen läpi. Nythän me kaikki olemme tässäkin asiassa paljon viisaampia ja moni muistaa jo aikoinaan ajatelleensa kaikenlaista, mikä tosin saattoi jäädä sanomattakin.

Muistelmat ovat muistelmia ja oman aikansa dokumentteja, eivätkä sen ajan, jota ne kuvaavat. Yleensähän lukija asian ymmärtääkin ja kaikkine rajoituksineen ne ovat usein sangen viihdyttävää luettavaa. Niin tässäkin tapauksessa. Ei tässä kirjassa ilman aihetta nimiä tiputella.