Takaisin Venäjäksi

 

Suuri perääntyminen

 

Bolševikit mullistivat Venäjän yhteiskunnan perusteellisesti ja mankeloivat sen kansaa kaikilla modernin yhteiskunnan ja valtion keinoilla, alakoulusta vakileireihin ja sensuurista ohjattuun kansalaistoimintaan.

Sosiaalinen insinöörityö tähtäsi kokonaisten kansanluokkien hävittämiseen ja uusien synnyttämiseen valtion voimakeinoin ja kansanluokat tähän työhön mobilisoiden, kenet palkkion ja kenet pelon avulla motivoiden. Yleensä käytettiin molempia.

Tähän suureen sosiaaliseen insinöörityöhön voitiin ryhtyä vasta sitten, kun maa oli saatu jotenkin jaloilleen sen yleisen hävityksen ja rappion (razruha) kourista, johon Leninin politiikka oli sen johtanut. Taistelujen ja nälänhädän uhreina oli kuollut miljoonia ja ainoa päämäärä, joka oli saavutettu, oli puolueen pakkovallan säilyttäminen ja vanhojen eliittien hävittäminen tai tunkeminen pois asemistaan.

Ensimmäisen viisivuotissuunnitelman aikaan sijoittuivat prosessit, joita tutkijat ovat nimittäneet kulttuurivallankumoukseksi, missä on viittaus Kiinan 1960-luvun historiaan ja jota ei pidä sekoittaa siihen, mitä bolševikit itse kutsuivat tällä nimellä. Hehän tarkoittivat sillä ”pimeiden” massojen sivistämistä, lukutaidon opettamista, uusien kirjakielten luomista ja vastaavaa toimintaa.

Tuo 1930-luvun taitteen ”kulttuurivallankumous” sen sijaan oli aikaa, jolloin yritettiin toimeenpanna toinen toistaan radikaalimpia uudistuksia ja mullistaa yhteiskunta juuriaan myöten.

Kyse ei ollut pelkästä kollektivisoinnista ja ”riistäjäluokkien hävittämisestä”, vaan myös yrityksestä luoda kokonaan uusi, sosialistinen tietoisuus ja kulttuuri, joka muka vastaisi toteutettavan sosialismin vaatimuksia. Sosialismihan tunnetusti selitettiin toteutuneeksi vuonna 1936, sen lopussa.

Radikaalien into toteuttaa täysin tasa-arvoinen ja rationaalinen yhteiskunta ja kulttuuri oli ylitsevuotavaa ja tunkeutui kaikkiin yhteiskunnan ja elämän sfääreihin, yksinpä perheeseen ja seksuaalimoraaliinkin.

Vapaa rakkaus ja nuoren sukupolven mobilisoiminen toimimaan vanhempaa opettavana ja tarkkailevana kuuluivat päiväjärjestykseen, kaikki vanhojen auktoriteettien jäänteet piti poistettaman jopa kielestäkin. Nyt ei ollut enää sotilaita, vaan puna-armeijalaisia, ei upseereita, vaan komentajia, enää ei solmittu avioliittoja, vaan rekisteröidyttiin.

Johtajat ja johdetut olivat nyt tasa-arvoisia, kuten myös opettajat ja oppilaat. Tasapalkkaisuutta kohti edettiin vauhdilla ja kaikki ylellisyys ja hienostelu olivat pannassa. Entisen ylimystön asuntoihin sijoitettiin työläisiä, mikä muuten oli esimerkiksi Pietarissa (Leningradissa) hankalaa, kun työpaikat sijaitsivat kaukana. Pietarhoviin sijoitettiin orpolapsia.

Jo vuonna 1930 Stalin huomasi, että kaiken tasaavien maatalouskommuunien perustaminen oli askel kohti katastrofia ja määräsi joukot takaisin lähtöruutuun. Kommuunit olivat se, mihin pyrittäisiin ja aikaa myöten päästäisiin, mutta nyt oli vielä tyydyttävä talouksien välisiin artteleihin ja sallittava talonpojille aputalous ja yksi lehmä. Kommuunin perustaminen oli rikos ja osoitus antimarxilaisesta pikkuporvarillisuudesta…

Myös teollisuudessa tasapalkkaisuus ja johtajien ja johdettavien tasa-arvo oli johtamassa katastrofiin ja Stalin korjasi tämänkin asian jo vuonna 1931. Radikaali linja monilla elämänaloilla jatkui kuitenkin yhä.

Vasta 1930-luvun puolivälistä lähtien, erityisesti vuosi 1934 oli merkittävä, alkoi kuitenkin nopea siirtyminen pois radikalismista ja rabulismista takaisin kohti vanhoja (valistuneiden kansanluokkien) yhteiskunnallisia ja kulttuurisia arvoja. Korkeakulttuurissa palattiin klassisten ihanteiden kunnioittamiseen, eikä proletaarinen syntyperä enää tuonut taiteilijalle lisäpisteitä.

Historiassa nostettiin taas massojen yläpuolelle suurmiehet ja vuoden 1936 perhelait sementoivat vanhanaikaisen ydinperheen aseman yhteiskunnan kulmakivenä. Kouluissa palattiin ilmiökeskeisestä oppimisesta normaaliin opiskeluun.

Kaikkialle tunki vanhan internationalismin sijaan isovenäläinen chauvinismi, joka jyräsi paikalliset nationalismit ja yleensäkin vähemmistökansallisuudet. Teloituslistat ovat vain asian yksi indikaattori.

Oppimaton, mutta luokkatietoinen proletaari ei enää ollut sivistysihanteena. Nyt nostettiin takaisin kunniaan vanhat venäläiset mestarit ja Puškinin kuoleman satavuotisjuhlaa vietettiin erittäin suurellisesti vuonna 1937, joka jäi historiaan muutenkin mainittavana, eikä pelkästään siksi, että se oli virallisesti sosialistisen yhteiskunnan ensimmäinen vuosi…

Nicholas Timasheff on nimittänyt tätä radikalismista luopumisen ja vanhaan kulttuuriin palaamisen prosessia” suureksi paluuks”i tai” perääntymiseksi” (The Great Retreat).

Totta onkin, että miltei kaikki asiat nähtiin nyt virallisen tulkinnan mukaan toisin kuin radikalismin suurina hetkinä. Neuvostokulttuurista oli tullut miltei yhdellä iskulla jälleen monessa suhteessa konservatiivista, mutta mihin tässä oikein palattiin? Tuliko vanha Venäjä todella takaisin vain toisella nimellä?

Vai oliko kyseessä vain se, että luonto vaati osansa takaisin ja elämä palasi radikaalien haihattelujen jälkeen itse asiassa pakosti takaisin normaaliin uomiin. Naturam expellas furca, tamen usque recurret…

 Kantoiko uusi Neuvostoliitto yhä sitä ulkoeurooppalaisen barbaarisuuden taakkaa, josta ensin Pietari Suuri ja sitten Katariina Suuri olivat yrittäneet sen vapauttaa?

 Lenin oli saanut aikaan vain savuavia raunioita, mutta oliko Stalin perustanut uuden kulttuurin vai oliko Venäjä vain palannut takaisin vanhaan olemukseensa? (pyydän anteeksi postmodernin filosofian adepteilta). Oliko Suuri Sosialistinen Lokakuun  Vallankumous, tuo suuri kouristus, lopultakin vain yhdentekevä pintailmiö, jonka vaikutus meni ohi yhdessä sukupolvessa?

Vielä 1960-luvulla kaikki olisivat hämmästelleet tällaista olettamusta ja hämmästelivätkin yleensä myös Richard Pipesin tämänsuuntaista näkemystä, kun se 1970-luvulla esitettiin. Olihan se vasin radikaali uusi tulkinta.

Saattoiko sentään pitää missään mielessä tieteellisenä sellaista historianselitystä, jossa etsittiin nykyaikaa selittäviä tekijöitä jostakin mongolivallan ajoista ja ortodoksisesta uskonnosta, kun sentään puhuttiin maasta ja kansasta, jonka yhteiskunta oli väkivaltaisesti rakennettu kokonaan uusiksi ja siinä samalla tuhottu vanhat rakenteet ja jopa ne ihmisetkin, jotka olivat niitä ylläpitäneet?

Siinäpä kysymys, joka on mielestäni yhä sangen aiheellinen. On tullut yllättävän yleiseksi tavaksi selittää Venäjää sen vanhalla historialla ja nostaa esille rimpsu sellaisia asioita, joita Venäjän historiaan eivät kuuluneet: renessanssi, uskonpuhdistus, valistus, roomalainen oikeus, demokratia ja niin edelleen.

Ihmekö, että tuo maa tuotti sellaisen uuden Hitlerin ja lähti hänen kelkkaansa sellaisella innolla, kuin sitten tapahtui. Tarvitsee vain lukea tuo mantra ja heti ymmärtää kaiken ihmeellisen selvästi. Lisätään tähän vielä, että ortodoksinen uskonto ja sen myötä hengellsien ja maalisen vallan sinfonia ovat olleet Venäjällä perinteisiä, mutta lännessä tuntemattomia.

 Suku- ja jopa klaanitietoisuuteen ja kyläyhteisön perinteisiin perustuva ”itäinen” kollektivismi, iänikuiset hierarkiat, jotka ovat Venäjällä aina olleet kaikkialla hallitsevia aina ortodoksista kirkkoa myöten, anti-intellektuaalinen hurskauselämä, tradition ehdoton auktoriteetti, kaikki tämä on nyt palannut Venäjälle ja ehtikö se koskaan sieltä poistuakaan?

”Suuri paluu” ei ainakaan tapahtunut vasta 1990-luvulla, vaan hyvin merkittävästi jo 1930-luvulla. Jos etsimme selitystä nykyisen Venäjän köytökselle, menkäämme siis mongolivalloitukseen tai ainakin Iivana Julmaan saakka ja löydämme kaiken, mitä tarvitsemme. Unohdetaan se ”kulttuurivallankumous” ja ”sosialismi”.

Mutta kestääkö tällainen tarkastelu todella kritiikkiä? Eikö se enemmän kuin kahden sukupolven mittainen  aika valtavine mullistuksineen ja koettelemuksineen, joka edelsi nykyisen putinistisen fasisti-Venäjän syntyä, todellakaan merkitse mitään tai melkein mitään? Miten edes on mahdollista, ettei nykyinen populaari Venäjän selittäjien joukko yleensä muista koko asiaa tai sitten noteeraa sen vain hyvin valikoivasti?

Siinäpä kysymys. Yritän vastata siihen toiste.