Roskaväen lauluja ja loiluja

Saatanallisia säkeitä

Olen joskus aina pysähtynyt miettimään erästä suomalaisten opiskelijoiden omituisuutta: tarpeeksi juovuttuaan he alkavat laulaa Isoo-Antista ja Rannanjärvestä.

Tämä ei koske vain pohjalaisia. Ainakin vielä taannoin eli muutama vuosikymmen sitten saattoi saman laulun kuulla jopa savolaisilta. Oi aikoja, voi tapoja!

Mutta kyseessähän lienee ollut ennen muuta nousuhumalan aiheuttama nuorekas voimantunto ja aggressio tai pikemminkin lähinnä regressio: käyttäytymismalli, jonka tunnemme kaikista lapsellisista ympyröistä, mukaan lukien keskiaikaiset ritarit –ei tietenkään niiltä myöhempien satujen kiiltokuvasankareilta, vaan oman aikansa runoelmista.

Monen ritarin päätoimenahan näyttää olleen riidan haastaminen ja sitä seuraava oman erinomaisuuden osoittaminen, mikäli mahdollista.

Tämä kaikki kuitenkin kuulostaa niin sanoakseni terveeltä pöyhistelyltä, joka ilman muuta kuuluu niin kukkopoikien kuin uroskoirienkin maailmaan. Ei se lopu niin kauan kuin luonto saa vielä olla luontoa eikä yleistä kuohitsemista ainakin jossakin muodossa toteuteta.

Kaiken maailman mustat metallit sen sijaan ovat jotakin muuta. Läpikäyvä lapsellisuus toki loistaa myös niidenkin kitsch-hepenistä eikä jotakin Lordia katsellessa kukaan kai oikeasti tunne mitään pelon värinöitä tai vastaavia tunteita, vaikka en minä noista lappilaisista tiedä.

Tuska-festivaaleilla ei ole tullut käydyksi eikä ehkä tulekaan käytyä. Kiinnostavaa kuitenkin on havaita, että nuo itsensä tatuoinneilla tuhrineet ja mustiin asuihin pukeutuneet  nuorison edustajat ilmeisesti näyttävät pitävän itseään jonkinmoisina intellektuelleina.

Jostakin chatista sain tämän käsityksen. Raja normaalin, täyspäisen nuorison ja äärimmäisyysasenteita matkivien ja niillä keikailevien friikkien välillä onkin siis peräti samalla raja intellektuellien ja poroporvarien välillä ja vieläpä niin, että mitä hullummalta ihminen näyttää (vaatteethan ovat aatteet), sitä vakavammin hänet tulee ottaa intellektuaalisessa vertaisryhmässä.

En oikein tiedä, mitä tuo ryhmä oikein tavoittelee, mutta arvaan, etteivät kyseessä ole totuus, hyvyys ja kauneus. Sen sijaan kaikki primitiivinen ja alhainen näyttää olevan kovassa kurssissa.

Mutta milloin tuo muoti oikein syntyi? Itse asiassahan sen piirissä halutaan kaivaa esille kaikkea keskiaikaista, mutta eihän se suoraan sieltä voi tulla. Tuossa pyrkimyksessä tuskin voi nähdä mitään älyllistä, se näyttää se sijaan olevan jonkinlaista taistelevaa irrationalismia. Se on vähä-älyisyyden korkea veisu.

On kiinnostavaa, että kun olen joskus maininnut ajatuksen paluusta keskiaikaan, joka muuten on ollut aika suosittu jo noin sadan vuoden ajan, olen saanut kuulla monen puolustavan keskiaikaa väärin ymmärrettynä aikakautena, johon kaikin mokomin kannattaisikin palata.

No, niin kai se on, jos siltä näyttää. Tämä kyllä kertoo eniten omasta ajastamme.

Mutta vielä vähän musiikista. Jostakin jäi korvaan soimaan saksalainen laulu Wir sind des Geyers schwarzer Haufen: https://www.youtube.com/watch?v=G9sVcRxopJU.

Laulusta on useita versioita ja on väitetty sen olevan 1500-luvun talonpoikaissodista periytyvää traditiota. Wikipedia kertoo kuitenkin sen syntyneen 1920-luvun alussa.  Laulun sankari Florian Geyer oli yksi noiden murhaavien ja ryöstelevien talonpoikaisjoukkioiden johtaja, joita Luther ymmärrettävästi vaati lyömään kuoliaaksi. Jälkikäteen tälle voi vain aplodeerata.

Koska laulun sanoma on niin sanotusti edistyksellinen, se oli suosittu myös DDR:ssä ja nykyään sitä laulavat anarkistit. Ja kyllähän se Rannanjärvelle vertoja vetää raakuudessa:

Wir sind des Geyers schwarzer Haufen, heia hoho,
und wollen mit Tyrannen raufen, heia hoho.
Refrain: Spieß voran, drauf und dran,
setzt auf’s Klosterdach den roten Hahn!
…
Tyranneita siis seivästämään ja luostarit tuleen! Mutta entäpä viattomat lapset? Heillekin keksitään käyttöä:
Des Edelmannes Kindelein, heia hoho,
das schicken wir in die Höll’ hinein, heia hoho.
Des Edelmannes Töchterlein, heia hoho,
soll heute uns’re Buhle sein, heia hoho.
….
Ein gleich’ Gesetz das wollen wir han’, heia hoho,
vom Fürsten bis zum Bauersmann, heia hoho.
Wir woll’n nicht länger sein ein Knecht, heia hoho,
Leibeigen, frönig, ohne Recht, heia hoho.
Tasa-arvoahan sitä haluttiin, kuten jo keskiajan talonpoikaissodissa ja jälkeä syntyi :
 Bei Weinsberg setzt es Brand und Stank, heia hoho,
gar mancher über die Klinge sprang, heia hoho.
mutta aika huonosti siinä sitten lopulta kävi:
Sie schlugen uns mit Prügeln platt, heia hoho,
und machten uns mit Hunger satt, heia hoho.
Geschlagen ziehen wir nach Haus, heia hoho,
uns’re Enkel fechten’s besser aus, heia hoho.

No, jälkipolvet tehkööt työn paremmin, toivotetaan laulussa, joka hieman yllättävästi päättyy kertomukseen selkäsaunasta.

Meillähän ei Nuijasodasta ole mitään vastaavaa tarustoa. Siinä nuijamiehet eivät ehtineet saada aikaan oikein mitään, ennen kuin juonet kavalat löi Ilkan Nokialla.

Kieltämättä Nuijamiesten marssin jylhyys on aika komeaa ja sanat antavat aavistella, että tarkoituksena oli saada aikaan enemmänkin. Geyerin kaltaisia törkeyksiä ei meidän lauluissamme sentään ole. Ehkä tässä olisi taas syy onnitella itseään?