Ruokaturismia nyt!

Ruokaturismia!

Tässä juuri eilen muuan Tadžikistanista tänne muutamaksi päiväksi saapunut mies kyseli, mistä saisi sitä kuuluisaa suomalaista maitoon keitettyä kalakeittoa.

Sitähän on täällä Helsingissä ollut niissä Kauppatorin laivoissa, mutta nyt ne ovat tainneet jo lähteä kesätöihin. Toki täältä Suomen pääkaupungista jokin suomalainenkin ravintola löytyy ja sellaisesta ainakin lappilaisista ruuista kiinnostuneet löytävät tarvitsemansa. Mikäpäs se olisi suomalaisempaa kuin poro? Kysykää vaikka virolaisilta.

Mutta tässäkin (tosi)tarinassa on kiinnostavaa havaita, miten suomalaisen herkun maine on Venäjän välityksellä kiirinyt maapallon toisella puolelle, suomalaisten liikauttamatta evääkään.

Venäjällä suomalainen kalakeitto oli pitkään eksotiikkaa, mutta nyt se löytyy jo hyvin monelta ruokalistalta. Saattaa olla, että se siellä on helpompi löytää kuin meillä.

Maahamme on nyt houkuteltu suuria määriä kiinalaisia. Sopii vain toivoa, että matkailutoimijat muistavat myös kulinarismin. Turistille on aina oltava tarjolla toimintapaketteja, jotka halutessa täyttävät heidän päivänsä. Maailmassa ei yksinkertaisesti ole sellaisia maisemia, joita ihminen jaksaisi katsoa useita päiviä muuta tekemättä.

Suomalainen keittiö on monessa suhteessa ainutlaatuinen ja kuin ihmeen kautta se on säilynyt eksoottisena ja tuntemattomana -jopa meillä.

Syynä on tietenkin osaltaan suomalaisten oma tyhmyys ja saamattomuus, mutta osaltaan myös se, ettei suomalaista ruokaa enää viitsitä eikä edes osata valmistaa kunnolla. Luulen, ettei suurin osa suomalaista ole koskaan saanut hyvää suomalaista ruokaa, ehkäpä ei edes kunnollista.

On nimittäin niin, että kun suomalainen ruoka on leimautunut arkiruuaksi jota ei mennä ravintolaan syömään, on siitä seurannut yliolkainen suhtautuminen koko juttuun. Ostetaan jotakin einesmaksalaatikkoa ja luullaan sitten, että koko pöperö on juuri sellaista, jonninjoutavaa mahan täytettä.

 Ja kuitenkin… Mutta turhapa tätä on jatkaa.

Leipä on ruoanlaittajan eräänlainen kuninkuuslaji. Tuoretta, juuri leivottua tai uunissa uudelleen paistettua leipää ei ravintoloista saa, ei ainakaan ruisleipää tai oikeaa hiivaleipää. Lämmittäminen ei asiaa vielä auta, vaikka voi olla askel oikeaan suuntaan.

Tuoreen leivän ominaisuudet säilyvät parhaimmillaan vain minuutteja. Sitä paitsi se pitäisi leikatakin vasta juuri ennen nauttimista.

Tässäkin tapauksessa on se, joka haluaa parasta, turha mennä nykyisiin ravintoloihin. On paljon ruokalajeja, joita saa kunnollisina vain kotona. Sellainen muuten on usein jopa kalakeitto, joka muuten on lähes idioottivarma ruokalaji.

Asia nyt vain on niin, ettei senkään tekemiseen viitsitä panostaa ja unohdetaan se Mannerheimin jalo periaate, että ruokaa on sen verran kunnioitettava, että valmistaa sen aina mahdollisimman hyvin, vaikka kyse olisi vain arkilounaasta.

Mitä kaikkea sentään suomalainen herkkupöytä pystyisi tarjoamaan vaativimmallekin vieraalle! Lanttu on mainio raaka-aine, joka tunnetaan käytännössä vain meillä. Ja onhan niitä.

Suomalainen kala, todellinen aito karjalanpaisti, jossa ei ole rasvasta eikä haudutusajasta tingitty, tuoreet karjalanpiirakat, joiden kuoreen on käytetty vain ruista, raparperi, ternimaito ja monet, monet muut raaka-aineet ja herkut muodostavat perustan kokonaisuudelle, jonka kehtaa esittää kenelle tahansa.

Yleisesti ottaen kyseessä on aika tuhti talonpoikaisruoka, husmanskost, jonka ongelmana saattaa tässä mässäyksen maailmassa olla liiallinen herkullisuus ja ravitsevuus. Toisin sanoen ongelma syntyy itse syöjän kohtuuttomasta viheliäisyydestä, mitä hänelle ei kehdata sanoa ja mitä hän ei itsekään uskalla edes tiedostaa.

Tavaksi on tullut välttää asiakaskunnan raadollisuudesta seuraavia ongelmia väärentämällä tuotteita esimerkiksi vedellä tai muulla arvottomalla jatkeella sekoittaen. Hyvin usein näkee sitäkin, ettei kahvin kanssa ole lainkaan tarjolla kermaa, vaan pahimmassa tapauksessa pelkkää kurria, joka kammottavalla tavalla pilaa hyvänkin kahvin, mutta onpahan sitten kai olevinaan terveellisempää… eikä asiakkaalle jää tuota vaarallista valinnan hetkeä, jossa hänen moraalinen arvonsa ikävästi paljastuisi…

Mutta enpä viitsi enempää jauhaa tätä kokkien ja lääkärien välisen työnjaon sekaantumista, onhan siitä jo tullut maristua eikä maailma vain ole muuttunut.

Mutta kyllä nyt olisi aika tarjota edes niille Saimaalle saapuville kiinalaisryhmille mahdollisuus tutustua paikalliseen kulinaariseen maailmaan. Se voisi parhaiten tapahtua järjestämällä vaikkapa paikallisten maatalousnais/marttayhdistysten kanssa turisteille laadukkaita kursseja, joiden suorittajilla voitaisiin sitten antaa komea diplomi.

Tietenkin sauna, muikunpyynti ja vastaavat asiat vaativat myös omat ohjelmansa. Ja talvella avantouinti, talvikalastus ja vastaavat harrastukset, syksyllä sienestys ja marjastus ja sen jälkeinen saaliin valmistaminen ja nauttiminen tarjoavat lisää mahdollisuuksia.

Muuan mahdollisuus, joka tuli mieleen, on erityisen suomalaisen vodka- ja zakuskapöydän tarjoaminen. Pietarissakin on muuan ravintola (Jat, muistelen), jonka alkupaloihin kuuluu esimerkiksi kuuden tai kahdentoista pikkiriikkisen snapsin valikoima erilaisten zakuskojen kera: sieniä, suolakurkkuja, suolakalaa…

Vodkaa on tällaisessa asetelmassa monta erilaista sorttia ja ihmettelenkin, missä ovat takavuosien erikoisviinat, kuten viljavaakuna, pomeranssiviina ja akvaviitti. Mutta voihan niitä nalivkoja tehdä itsekin, esimerkiksi maustamalla jonkin snapsin sipulilla, toisen kuminalla, kolmannen piparjuurella ja niin edelleen. Ja tarjotut määräthän voivat olla ihan pikkuruisia.

Eipä tässä muuta kuin töihin, ne joita asia koskee. Itse kuulun jo sen verran ns. meneviin miehiin, että teen näitä vain itselleni.