sunnuntai 12. huhtikuuta 2020

Oveluuden valtakunta


Leviathan ja intellektuellit

Joshua Yaffa, Between Two Fires. Truth, Ambition and Compromise in Putin’s Russia. Granta 2020, 356 s.

Venäjän intelligentsija on syntymästään saakka tuntenut vallan vastustajakseen. Sen roolina on ollut kansan suojeleminen vallan eli valtion väkivallalta ja riistolta.
Intelligentsija ei ole halunnut olla pelkästään kansan aivot, vaan myös sen puolustaja ja sijaiskärsijä. Sen ehdottomuus asialleen sai tsaarinvallan loppuaikoina jo absurdeja muotoja ja sen asenteen mielettömyydestä on paljon kirjoitettu.
Venäjän intellektuaalisen historian ehdoton virstanpylväs on vuonna 1909 ilmestynyt Vehi-kokoelma, jossa joukko johtavia älykköjä punnitsi sen ajan intelligentsijan roolia ja havaitsi sen vaaralliseksi ja suoraan hurskaita aikomuksiaan vastaan toimivaksi.
Vehin sanoma oli lyhyesti sanoen se, että kun intelligentsija juuttuu kompromissittomaan taisteluun valtiota vastaan, se samalla pakottaa myös toisen osapuolen jyrkentämään toimiaan ja syntyy tilanne, joka voi johtaa vain katastrofiin.
Intelligentsijan taholta vastattiin leimaamalla vehiläiset vallan hännystelijöiksi ja obskuranteiksi. Sitä paitsi tuossa tulevassa katastrofissa ei ollut mitään vikaa. Kyseessähän oli juuri se vallankumous, johon pyrittiin ja joka ratkaisisi kaikki ongelmat.
Tiedämme jo miten siinä sitten kävi. Hannibalin valan tehnyt intelligentsija otettiin vallankumouksen jälkeen sellaisiin kouriin, ettei sillä ollut enää mitään mahdollisuutta vastarintaan. Itse asiassa se tuhottiin luokkana ja kasvatettiin sen tilalle uusi, neuvostointelligentsija, kuten Stalin hehkutti. Se oli luotettava luokkansa palvelija se.
Tosiasiassa tuo ”luokka” tietenkin oli itse valtio, se sama mieletön väkivaltakoneisto, jollaiseksi Lenin oli sen määritellyt. Aiemmin sen tehtävänä oli ollut nujertaa se vastarinta, joka kohdistui luokkaherruuteen, nyt se piti huolen siitä, ettei minkäänlaista vastarintaa esiintynyt.
Mutta näistä teemoista on kirjoitettu erittäin paljon, vaikka nuori reportteri nimeltä Yaffa, ei näytä noita tekstejä lukeneen.
Teema on kuitenkin myös historiallisesti tärkeä. Muistakaamme vain, miten erilainen rooli Suomen älymystöllä on aina ollut verrattuna Venäjän älymystöön. Jo Snellman nimitettiin senaattoriksi ja koristeltiin kunniamerkeillä. Meillä olikin jo vanhastaan tullut luontevaksi tavaksi ottaa aina ensin huomioon, mitä Pietarissa ajateltiin, kun haluttiin toimia kansan parhaaksi sen aivoina ja sydämenä.
Muuten, Putin, jonka aikana Venäjän keskiluokka oikeastaan vasta syntyi, näyttää myös odottaneen, että tuo luokka ja siis siinä luvussa myös siihen kuuluva älymystö, olisi hänelle ja hänen edustamalleen valtiolle kiitollista ja uskollista. Kun osoittautui, ettei niin käynytkään, otettiin käyttöön piiska (vrt. https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=n%C3%A4in+naapurissa ).
Mutta toki porkkanoitakin on vallan saleissa aina piisannut ja myös sellaisia älykköjä, joita ne kiinnostavat. Toisia ne kiinnostavat niin paljon, etteivät he anna periaatteiden lainkaan häiritä etenemistään.
Joshua Yaffa on nuori reportteri, jonka kokemukset Venäjästä ovat alkaneet vasta Putinin kaudella. Hän on kiitettävän utelias ja paneutuva tarkkailija ja on onnistunut solmimaan luottamuksellisia suhteita lukuisiin merkittäviin intellektuelleihin erin puolilla Venäjää. Etupäässä nämä ihmiset ovat julkisen sanan tai ainakin sanan palveluksessa.
En oikein tiedä, rakentaako Yaffa aivan tökerön olkiukon sanoessaan että läntinen käsitys Venäjästä on se, että siellä kansaa pitää ”vankinaan” Putin, jota kiinnostavat vain hänen oma valtansa ja omaisuutensa. Putinin palvelijat ovat sitten pelokkaita ja serviilejä nilkkejä, joilla ei periaatteita ole.
Todellisuus on tietenkin monimutkaisempi. Valta on epäilemättä kaikkivoipa, arvaamaton ja uhkaava, eikä sen vihoihin ole syytä hankkiutua.
Tässäkin tilanteessa on kuitenkin mahdollista pyrkiä edistämään niitä hyviä arvoja, joita ihminen itse kunnioittaa. Se vain merkitsee, että on tehtävä kompromisseja. Oveluus on selviytyjän avain tässä ajassa, kuten se oli aikoinaan maaorjatalonpojalla, joka pyrki välttämään konfliktia tilanherran kanssa voidakseen edistää omaa asiaansa.
Itse asiassa tällainen asetelma ei ole vieras lännessäkään. Ilman kykyä kompromisseihin saadaan aikaan vain lukkiutunut tilanne ja kenties hankitaan itselle nopea pääsy historian roskakoreihin.
Kannattaa myös muistaa, mikä oli tilanne neuvostoaikana. Toisin kuin usein kuviteltiin myös silloin vanha intelligentsijan periaatteellisuus oli hyvin tunnettu asia ja ihanteena pidetty.
Sitä ei kuitenkaan yleensä toteutettu menemällä Punaiselle torille kyltti kaulassa. Sen sijaan toimittiin omien mahdollisuuksien rajoissa. Esimerkiksi Neuvostoliiton Tiedeakatemia saattoi olla hyvinkin itsepäinen.
Muuan esimerkki oli, kun se kieltäytyi valitsemasta ”tieteellisen kommunismin” teoreetikkoa, S.P. Trapeznikovia täysjäsenekseen, vaikka sitä siihen koetettiin taivuttaa. Kompromissina voi sitten pitää, että kirjeenvaihtajajäsen tästä ”historian jyrkkien käänteiden” kronikoitsijasta sentään tuli.
Putin on nyt ottanut valtion glorifioinnin ja suoranaisen palvonnan uudeksi, kansalliseksi uskonnokseen. Sen kertoo jo hänen puhekokoelmansa otsikko: Patriotizm -natsionalnaja ideja Rossii -patriotismi on Venäjän kansallinen idea.
Puheissaan hän on korostanut valtion eli siis juuri tuon vallan ensisijaisuutta Venäjän historiassa ja vetänyt tukijakseen jopa Puškinin, joka aikoinaan saatiin runoilemaan vastalause Venäjän parjaajille, jotka vuonna 1831 yrittivät sekaantua Puolan kysymykseen.
Paralleeli Ukrainaan oli tietenkin mahdollisimman selvä.
Sekaantuminen Venäjän ja sen sukulaisten ”perheasioihin” on aina myöhemminkin ollut varmin tapa saada koko Venäjän kansa takajaloilleen. Siinä on intelligentsijallekin käynyt lähes mahdottomaksi yrittää säilyttää kriittistä asennettaan valtaan nähden.
Nyt valtio eli valta juhlii Venäjällä lähes rajoittamatonta herruuttaan ja intelligentsija on suurelta osalta sen palveluksessa, vaikka olisikin toisella jalalla oppositiossa. Kun synnyinmaan tunnetaan olevan uhattuna, olisi valtionvastaisuus maanpetosta ja epäisänmaallisuutta. Sellainen ei toki vetele.
Yaffan kirja antaa kiinnostavan näkökulman etenkin surullisenkuuluisaan venäläiseen tiedotukseen. Hänen olisi mielestäni kannattanut ottaa kirjassaan vauhtia hieman kauempaakin, älymystön ja vallan suhteita setviessään.
 Nyt lähtöpisteenä on Juri Levada ja hänen sinänsä merkittävät havaintonsa neuvostoihmisen psykologiasta ja kyvystä orwellilaiseen kaksoisajatteluun -doublethink.
Tällaisenaankin kirjan haastattelut epäilemättä antavat uutta ajattelemisen aihetta etenkin Venäjän tiedotuksen napamiesten ja -naisten psykologiasta. Eivät he mitään hölmöjä ole eivätkä edes orjamielisiä. He vain toimivat ympäristössä, jossa on pakko olla ovela. Se onkin kirjan ydinkäsite.
Sitä paitsi, ja tämä nyt on oma mielipiteeni, tällaiseen luonnottomaan ja Venäjän historiankin kannalta epänormaaliin tilanteeseen auttaa vain liennytys, ihan se vanhanaikainen kansainvälisen jännityksen vähentäminen. Vasta se vie uskottavuuden valtiota palvovalta putinismilta, joka hillittömässä militarismissaan on vaarallinen ilmiö. Älymystölle on annettava tilaa hengittää.
Nuorison piirissä on myös noita otsikoihin aina pääseviä mellakoitsijoita. Kokonaisuudessaan se kuitenkin on putinistisempaa kuin väestö keskimäärin…

6 kommenttia:

  1. Älymystö, sivistyneistö ja lukeneisto. Kolme ryhmää joita jokaisella kansalla toivoisi olevan kohtuullinen määränsä ja vielä parempi, mitä useammassa yksilössä nämä kolme määrettä yhtyisivät.

    Ongelma on kuitenkin siinä, etteivät nämä ominaisuudet takaa vielä mitään varmaa. Jo Aristoteles sanoi, yhdenlaisia hyvät, huonot monenmoisia ja Sokrates, että hyve on viisautta. Ainakin vanhemman polven älymystön, sivistyneistön ja jopa lukeneiston jäsenet tuntevat nämä ja monet muut ylevän totuudellisuuden määreet, mutta niin kuin hyvin tiedämme ja historia meille osoittaa jokaisen kansakunnan hyviä ja huonoja saavutuksia on ollut ajamassa tasapuolinen edustus näistä eliittiryhmistä.

    Varsinkin me vanhemman polven edustajat näemme kuinka tuhoisaa on ymmärtää hyve alkeellisella ajattelulla. Aikamme tuhoisin ongelma onkin hyvää tarkoittavat ihmiset. Pentti Linkola oli ehdottomasti oikeassa näkemyksissään, mutta jos ne olisivat toteutuneet lopputulos olisi ollut hirveä yhdelle osa-alueelle, siis ihmispopulaatiolle. Koronarajoitukset ovat ehdottomasti oikeita, jos katsotaan vain lääketieteellisesti ihmisen parasta, mutta ihminen ja varsinkin ihmiskunta on vain hyvin pieneltä osin näin rajattavossa. Nyt annetaan kapean sektorin ongelman saastuttaa koko ihmiselon moninaisuus. Sama koskee aikamme kaikkia suuria ongelmia, ilmaston muutosta, pakolaisuutta, globalisaatiota jne. Kaikkiin on hyviä osa ratkaisuja, mutta vain kokonaishyvä ratkaisee ja sen ymmärtäminen, saati sitten toteuutaminen, vaatii jo niin viisaita ihmisiä, että he ovat jo aikaa sitten sisäistäneet, niin Aristoteleen kuin Sokrateenkin käsityksen hyveellisyydestä. Kyllä tämmöisiä ihmisiä on, mutta kuinka heidät saataisiin johtaville paikoille. Siinäpä pulma, jota jo Platon yritti ratakaista, eikä tainnut oikein hänkään onnistua. Lopputulos on sama kuin aina ennenkin, näiden lajitovereidemme kanssa meidän on vain pärjättävä. Jos omaa oveluuden taitoja, niin homma käy sutjakkaammin.

    VastaaPoista
  2. Juuri nyt, henkilökohtaisen mieltymykseni mukaisesti, Venäjän ovelan intelligentsijan malliedustaja lienee Дмитрий Львович Быков, mainio veikko:

    https://ru.wikipedia.org/wiki/%D0%91%D1%8B%D0%BA%D0%BE%D0%B2,_%D0%94%D0%BC%D0%B8%D1%82%D1%80%D0%B8%D0%B9_%D0%9B%D1%8C%D0%B2%D0%BE%D0%B2%D0%B8%D1%87

    VastaaPoista
  3. "epänormaaliin tilanteeseen auttaa vain liennytys, ihan se vanhanaikainen kansainvälisen jännityksen vähentäminen."

    Risto Volasen blogissaan esittelemä Harwardissa vaikuttava Graham Alison on tuonut esiin vähän samansuuntaisia ajatuksia korostaessaan, että USA:n on yksinapaisen herruutensa sijasta hyväksyttävä, että muillakin suurvalloilla voi olla etupiirejä. Tuo tarkoittaa paluuta kissingeriläiseen realipolitiikkaan, joka oli liennytyksen tausta. Luulen, että tuo ajattelutapa vie pidemmälle kuin kylmän sodan jälkeinen ideologiapolitiikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi hienompaa, jos Harwardissa vaikuttavan näkemyksiä esittelisi Wolanen. Hienoa olisi liennytyskin, mutta en nyt ole ihan varma, että etupiirit kuuluvat enää asiaan. Kenen etupiiriä on Turkki?

      Poista
    2. "Kenen etupiiriä on Turkki?"

      Yrittää olla oman Lähi-idän etupiirinsä herra, mutta rahkeet ei riitä. Lisäksi arabimaissa ja Iranissa ei suinkaan muistella hyvällä vanhaa kunnon Osmannivallan aikaa.

      Poista
  4. ”Mutta näistä teemoista on kirjoitettu erittäin paljon, vaikka nuori reportteri nimeltä Yaffa, ei näytä noita tekstejä lukeneen.”

    Viime aikoina on ollut havaittavissa Moskovan ja TelAviv/Jerusalemin jotain ihan niin kuin silleen eli kuhertelun tapaista. Putin kävi TelAviv/Jerusalemissa vuodattamassa krokotiilinkyyneliään juutalaisten joukkotuhon vuoksi. Siinä suljettiin silmät Stalinin juutalaisvainoista sekä siitä, että Stalinin kuoleman jälkeen tunnettu yksisilmäinen juutalainen kenraali sai Moskovan suostumaan vuonna 1956 antamaan luvan juutalaisille muuttaa Neuvostoliitosta pois. Se oli vyöry.

    Ihan taannoin TelAviv/Jerusalemin nuori reportteri nimeltä Yaffa potkaisi Venäjän tutkimuksen areenalle järkäleen, jolla on superponteva nimi: ”Between Two Fires. Truth, Ambition and Compromise in Putin’s Russia.” Nuori reportteri nimeltä Yaffa ottaa härkää sarvista ja kertoo kaiken totuuden. Paljain silminkin näkee, että nuoren nimimerkin nimeltä Yaffan takana on anonyymistö, joka loi moisen järkäleen.

    Järkäleen tarkoituksena on tietysti nuoleskella putinismia, koska se on hyvä sijoitus vuosikymmeniksi eteenpäin eli niin kauan kuin Putin on elossa. (Дай бог ему здоровья).

    Järkäleen kompromissiehtona on tietysti se, että kymmenen vuoden kuluttua Putin saisi ihan laillisesti liittää Venäjään Moldavian Pridniestrin alueen, jossa asuu paljon venäläisiä. Seuraavana vuorossa olisi Kazakhstan, jossa on iso alue venäläisine asukkaine ja se kävisi ilman mitään äänestyksiä. Kiina voitti aikoinaan eräitä alueita itselleen, mutta sinne ei nokkaa koputeta. Yms. Nokkaa voi koputtaa niille, joilta Moskova ryöväsi joitakin alueita aikoinaan.

    Mitenkähän TelAviv/Jerusalem voi hyötyä kaikesta tästä? Se on tietysti supersalaisuus.


    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.