Henki menee

Huumaus ja kuolema

Ikivihreä Bellman koki viimeksi renessanssin siinä 1900-luvun loppupuolella, noin 1970-luvulta alkaen. Ruotsissa Sven-Bertil Taube ja Cornelis Wreeswijk ja meillä Vesa-Matti Loiri nostivat klassikon taas näkyvästi esille. Jarkko Rantanen ja Stig Fransman esittivät vielä edellisiä paremmin mestarin lauluja ja loiluja ja Liisa Ryömä kunnostautui uusien sanoitusten sepittäjänä.

Nyt on taas ollut tällä suunnalla hiljaisempaa, vaikka Bellmanin laulut sopivat juuri tähän päivään kuin nenä päähän. Niissähän on suunnilleen puolet viinaa ja puolet kuolemaa, läheisiä sukulaisia nekin.

Ajatelkaamme tätäkin vapun tienooseen ehdottomasti kuuluva klassikkoa:

Här lunka vi så småningom

från Bacchi buller och tumult,

när döden ropar: granne kom!

Ditt timglas är nu fullt!

Tycker du, att graven är för djup,

nå, välan, tag dig en sup!

tag dig sen dito en, dito två, dito tre,

så dör du nöjdare!

Sivumennen sanoen, Bellmania on nykyään saatavana myös venäjäksi. Savoksihan sitä aikoinaan käänsi suurella menestyksellä jo Juvan suuri poika K.A. Gottlund ( ks. https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=bellman ).

Sitä vaan minä nyt Bellmanista, että tuo viinan ja kuoleman yhdistelmä on ollut taas esillä Amerikassa, jossa kuolleisuus on taas useampana vuonna ollut noususuunnassa.

Sehän on vakava merkki siitä, että asiat ovat huonosti. Tämä todettiin aikoinaan myös silloin, kun sama havaittiin Neuvostoliitossa, joka yrittikin kätkeä tilastotietojaan.

Alkoholikuolemat eivät yksin selitä sitä kuolemansyylistaa, joka on otsikoitu epätoivokuolemiksi (deaths of despair). Sen piiriin kuuluvat myös alkoholiperäiset sairaudet, kuten maksakirroosi, itsemurhat ja huumeiden yliannoksista aiheutuvat hengenmenot.

Tällainen kuolema on siis kaukana siitä Bellmanin hilpeästä maailmasta, jossa nautittiin piknikistä lähteen äärellä ja unohdettiin arkielämän ankeus ja tylsyydet.

Arvaan, että Bellmanin seurapiirissäkin alkoholiperäiset kuolemat olivat yleisiä, vaikka niitä ei taideta laulujen sanoituksissa ihan selväkielisesti mainita. Sen sijaan keuhkotauti kyllä nostetaan esiin. Ryyppääminen on Bellmanilla enimmäkseen hilpeää ja pahimmassa tapauksessa jonkinlaista oireita lievittävää saattohoitoa (vrt. Sarkkasi juo, jota muistaakseni O.W. Kuusinenkin soitteli pianolla Viipurissa valkoista armeijaa odotellessa).

En ole ihan varma, onko nimike epätoivokuolemat paras mahdollinen alkoholisairauksia, itsemurhia ja myrkytyksiä yhdistävä termi. Pakoa harmaasta tai sietämättömästä todellisuudesta ne kuitenkin näyttävät kaikki sisältävän. Ehkä voisi puhua myös pakenemiskuolemista ja epäviihtyvyyskuolemista?

Joka tapauksessa niitä tapauksia on paljon ja ne sijoittuvat keski-ikään (25-64 vuotta), eli juuri siihen elämänvaiheeseen, jossa kuolevuus on normaalisti vähäistä.

Foreign Affairs-lejden artikkelissa Anne Case ja Angus Deaton toteavat, että vuonna 2017 tällaisia kuolemia oli USA:ssa 158000. Se on yhtä paljon, kuin jos kolme täyteen lastattua Boeing 737 MAX-jumbojettiä syöksyisi maahan joka päivä.

Tästä kai opimme ainakin sen, etteivät kuolemat ole mitään vakiotavaraa ja että erilaisten kuolemien ynnäämiseen ja keskinäiseen vertailuun on syytä suhtautua hyvin skeptisesti.

Joka tapauksessa tuohon lukuun sisältyi noin 70000 kuolemaa, jotka johtuivat huumeiden yliannostuksesta ja syykin on ilmeinen: tietyn heroiinivalmisteen laskeminen laillisena lääkkeenä markkinoille.

Kun syistä puhutaan, ovat ne tällaisissa tapauksissa monitasoisia ja tässäkin on toki viimeisenä ja kohtalokkaana syynä tuon lääkkeen paneminen suuhun tai muu nauttiminen. Tarve moiseen (usein hetkelliseen) poistumiseen tästä todellisuudesta on sitten ehkä se tärkein ja ongelmallisin syy: epäviihtymys ympäröivässä kulttuurissa.

Samalaista kehitystä on havaittavissa muissakin englantia puhuvissa maissa. Erityispiirteitä toki löytyy ja yhteys epätoivon ja puhutun kielen välillä on tietenkin sangen kyseenalainen selittävänä tekijänä.

Nämä kuolemat kasaantuvat USA:ssa niille, joilla ei ole korkeakoulutusta (vähintään BA-tasoinen nelivuotinen kurssi). Kolmea neljännestä valkoisista amerikkalaisista on tätä koulutusta vailla. He ovat myös joutuneet taloudelliseen umpikujaan.

Ammattitaidottomien palkka ei ole noussut pian puoleen vuosisataan ja talouskasvun hedelmät ovat kasaantuneet nyt muille, aiheuttaen suhteellista kurjistumista. Työttömyydessä se tietenkin kärjistyy. Tässä kohtaamme taas sen ihmisarvoin loukkaamiseen (loukkaantumiseen) liittyvän ongelma, jonka arvioidaan tuoneen myös Trumpin valtaan.

Tämän taloudellis-yhteiskunnallisen tilanteen johdosta myös avioliittoinstituutio on rapautunut ja myös valkoinen työväenluokka on siirtynyt nopeasti avoimiin sarjasuhteisiin. Naimattomilla naisilla on usein monen isän lapsia, joita sosiaalihuolto avustaa.

Tällainen perhe-elämä on omiaan uusintamaan kurjuuden kierrettä, eikä asiaa paranna amerikkalainen tavattoman kallis ja tavattoman tehoton terveydenhuoltojärjestelmä. Se syö eväät myös järkevältä sosiaalipolitiikalta, mikä erottaa amerikkalaisen ja eurooppalaisen köyhien tilanteen.

Pelkään pahoin, että näemme tässä sen slummikulttuurin kuvan, jonka ihannointi on meilläkin muotitietoisen nuorison harrastuksena. Ajatelkaamme nyt kaikkia noita rap-esityksiä, graffitteja ja muuta typeryyttä, jota myös taiteen instituutiot palkitsevat ja nostavat jäljittelyn arvoisiksi.

Slummikulttuurista voi tulla elämäntapa, jossa sosiaalihuolto, rikokset ja huumeet ovat kulmakivinä. Näemme jo siitä merkkejä Ruotsissa ja tuskin me kaukana sen jäljessä kuljemme.

Olisi kai sittenkin parempi palata Bellmaniin, jos nyt kerran on taas tarpeellista ja ajankohtaista käsitellä taiteellisesti viinaa ja kuolemaa. Samalla kannattaa muistaa, että myös kuningas alkoholi ja sen sukulaiset ovat yhä miestä ja naista vahvempia.

 Mikäli yhteiskunta lakkaa olemasta mielekäs paikka elää, voi seurata joukkomittainen retkahtaminen, joka näkyy myös joukkomittaisena ennenaikaisena siirtymisenä pois tästä maailmasta.