Emännän muistelmat

Naisnäkökulmaa

Linda Tanner, Tämän olen kokenut. Tammi 1965, 210 s.

Kuten tunnettua, Väinö Tanner kirjoitti sodan jälkeen mainion sarjan muistelmia ja mikäpä oli kirjoittaessa, kun hän tietyistä syistä joutui eräänlaiseen karanteeniin. Hänhän oli kautta koko uransa suomalaisen parlamentaarisen demokratian ja laillisen menon vankin tukipylväs niin sodassa kuin rauhassa ja se nyt sattui joitakin tietystä syystä harmittamaan, niin täällä kuin rajan takana.

Tannerin vaimo Linda oli epäpoliittinen hahmo, aikansa feministi, joka opiskeli matemaatikoksi, kemistiksi ja biokemistiksi, synnytti ja kasvatti kahdeksan lasta ja hoiti suurta taloutta, johon kuului myös merkittävä maatila.

Linda oli maatalon tyttäriä, mutta meni opiskeluaikana mukaan tuolloin muodikkaaseen sosialidemokraattiseen liikkeeseen. Suurlakon aikanahan sinne oli pientä tungostakin, sitten kapinan jälkeen tilanne oli jo aivan toinen.

Noissa piireissä Linda tutustui moniin aikansa ja myöhempienkin aikojen merkittäviin sosialisteihin. Suomalaisista esille tulevat monet myöhemmät kapinahallituksen miehet Kuusisesta Haapalaiseen ja Gyllingiin, mutta tietenkin myös maltilliset, joista Väinö Wuolijoki ja sittemmin Eetu Salin näyttävät läheisimmiltä. Onnettomuudekseen myös Lindan suuresti arvostama Salin hairahtui mukaan kapinaan, joka oli vastoin hänen periaatteitaan.

Linda oli myös mukana avustamassa Venäjän hallituksen vastaista toimintaa ja hänen tuttavapiiriinsä tulivat kuulumaan niin kahden mantereen seikkailija, luutnantti Leo Laukki kuin Leninin Saksaan toimittanut Parvus-Helphand. Leninistä muistelija ei ole ihan varma.

Suomalainen venäläisten auttamisen keskushenkilö oli lehtori ja slaavilaisen kirjaston hoitaja Vladimir Smirnov, joka kuvataan hieman originelliksi. Hänhän tunnetusti auttoi myös Leniniä ja oli vakaumukseltaan, jos niin voi sanoa, bolševikki.

Lindan toiminta oli aika viatonta santarmeja pakenevien vallankumouksellisten auttamista, mutta olihan sellaisessa omat vaaransa. Naispuoliseen seurapiiriin kuuluivat Hella Wuolijoki, Aino Malmberg, Elli Tompuri ja muita ajan merkkihenkilöitä.

Muistelija esiintyy kirjassa ennen muuta omana itsenään ja miehen asema ja vaiheet tulevat esille vain sikäli, kuin ne vaikuttivat omaan elämään. Väinö Alfredin uran käänteet vuonna 1918, vuosien 1926-27 pääministerikaudella ja sodan aikana tulevat toki mainituiksi, mutta niistä Linda ei enemmälti puhu, senhän teki Väinö itse omassa kirjasarjassaan.

Melko kirjavia tapahtumia matkalle sattuikin. Itsenäisyyspäivän vastaanotto vuonna 1939 järjestettiin Kämpissä, jossa moni oli arkivaatteissa ja Elannon järjestämät tarjoilut rajoittuivat kahviin ja pullaan. –Mutta tulihan todistettua, ettei Suomen hallitus ollut ”paennut tuntemattomaan suuntaan”, kuten Moskovan radio väitti.

Kemistinä ja biokemistinä Linda oli innostunut maanviljelyksestä ja karjanjalostuksesta. Myös kaupunkilaispoika Väinö kiinnostui metsänhoidosta. Kaikesta päätellen harrastelijaviljelijät panivat rappiotilan –tai kaksikin- suurella harrastuksella kuntoon ja sen tarina päättyi vasta asutuksen myötä.

Harrastelijathan ne olivat, joiden oli ensimmäisinä luovuttava maastaan evakkojen hyväksi, eivätkä Tannerit väistäneet vastuutaan. Kirjasta välittyy myös surua siitä, että tämä osa elämäntyötä menetettiin, vaikka kirjoittaja ei toki osaansa surkuttele. Tämähän oli kansallisen yhteisvastuun aikaa.

Kansainvälisen osuustoiminnan piirissä toimiva Väinö joutui usein matkustamaan maailmalla ja Linda seurasi joskus mukana. Matkoilta kertyi kiinnostavia tuttavuuksia ja hauskoja anekdootteja.

Erikoiselta saattoi kirjan julkaisemisen aikoihin kuulostaa berliiniläisen matkaoppaan vastaus siihen kritiikkiin, että kaupungin jälleenrakennus suoritettiin aivan kummallisesti: ohjelma olikin suunniteltu ajatellen sitä, että Berliini kerran liitetään jälleen yhdeksi kaupungiksi, josta tulee yhdistetyn Saksan pääkaupunki…

Kirjassa kerrotaan myös, miten vanha ystävä Hella Wuolijoki, jonka hengen Väinö oli saattanut pelastaa suostuttelemalla Rytiä armahtamaan tuon hupakon (en nyt muista, mitä ilmausta tarkkaan ottaen käytettiin).  Hellahan sai perustellun maanpetossyytteen Kerttu Nuortevan jutun yhteydessä ja sen mukaisen kuolemantuomion.

Outoa kyllä, Hella halusi sitten poliittiselle vastustajalle, Väinölle kovempaa rangaistusta, kun tämä joutui oikeuteen. Erään version mukaan hän vaati jopa kuolemantuomiota, mikä johti siihen, että Väinö lakkasi tervehtimästä…

Lindan muistelmat kertovat ennen muuta aikansa feministin, kemistin ja emännän maailmasta ja sangen vähän itse suurperheen arjesta ja juhlasta. Ratkaisu lienee onnistunut, Kirjoittaja ei kehuskele ansioillaan, joiden suuruuden lukija ymmärtää muutenkin. Tässä asialla on vaikuttava persoonallisuus eikä mikään siivellä elänyt julkkishupakko tai sukupuolellaan ratsastava nykyfeministi.

Kirja sopii hyvin korona-aikojen lukuohjelmaan.