Tulee se vielä kesäkin.

Valoa pilkottaa

Vanhempani olivat hyvin tervejärkisiä ihmisiä ja haistoivat yleensä vouhotukset jo kaukaa. Kerran kuitenkin huomasin, että heillä oli vakavat ja paheksuvat ilmeet.

Syynä oli joku, ehkäpä Valituissa Paloissa julkaistu artikkeli, jossa kerrottiin erään uuden makeutusaineen aiheuttamista vaurioista ja oireista ihmisille. Myrkky oli kuin suoraan helvetin keittiössä kehitetty. Sen nimi kuului olevan aspartaami.

En itsekään ole innokas aspartaamin käyttäjä, mikä saattaa juontaa juurensa juuri tuohon sokkikokemukseen. En sitä kuitenkaan erityisesti karttele.

Luulen, että vanhempani olivat lukeneet ihan autenttisia kuvauksia testeistä, joita oli tehty erilaisissa eläinkokeissa ja havainnoista, joita oli saatu allergisille tai muuten epänormaaleille ihmisille syntyneistä oireista. Vastaavia kauhukertomuksiahan voi lukea lähes jokaisen lääkeaineen tuoteselostuksesta. Kaikenlaista voi tulla ja joskus tuleekin.

Mutta jos aine hyväksytään yleiseen käyttöön, täytyy todennäköisyyden pahoista sivuvaikutuksista olla hyvin pieni. Silloin ajatellaan, että kyseessä on ihmisen oma poikkeavuus eivätkä aineen ominaisuudet.

Vastaavia selostuksia esimerkiksi kausi-influenssojen aiheuttamista oireista löytyy myös. Kuolema kuuluu siinä joukossa normaaleimpiin ja vähiten vastenmielisimpiin seurauksiin. Onneksi nuo Danten Helvetistä muistuttavat kärsimykset ovat kuitenkin poikkeuksia säännöstä ja vieläpä harvinaisia.

Elämän sanotaan olevan ihmisen parasta aikaa ja keskimäärin ottaen asia pitää varmasti paikkansa. On kuitenkin tapauksia, joiden kohdalla vitsit ovat vähissä. Joidenkin kohtalo tässä murheen alhossa on aina ollut ikävä ja epäreilu. Sitä paitsi kurja kohtalo voi vielä ennen kuolemaa sattua kenen tahansa elävän ihmisen kohdalle aivan riippumatta siitä, miten on muuten sattunut yhteiskunnassa ja perhe-elämässä menestymään.

Viittaan tässä esimerkiksi pahan halvauksen mahdollisuuteen. Ne kohtaavat päivittäin monia tämänkin maan kansalaisia. Vuositasolla aivoinfarktin saa meillä 24000 henkeä. Kolmannes kuolee, kolmannes jää halvaantuneeksi ja kolmannes toipuu, kuuluu nyrkkisääntö.

Koronavirus on muuan ilkeä tauti, jota on pidetty riittävänä syynä halvaannuttaa maamme talouselämä ja muukin normaali elämänmeno.

Jos poliittinen tahto on näin määrännyt, ei asiassa ole nokan koputtamista. Me maksamme, virukset kärsivät ja toivottavasti kuihtuvat olemattomiin. Ainakin (tässä tapauksessa tehottomalle) tehohoidolle jää kapasiteettia. Yritetty siis on.

Ongelmana on ollut, ettemme tiedä paljoakaan siitä, millaista viruksen käyttäytyminen todella on ja miten sitä vastaan siis pitäisi toimia. Koko kansan vetäytyminen yksinäisyyteen neljän seinän sisälle olisi varmaankin periaatteessa tehokasta, mutta käytännössä suunnilleen yhtä järkevää kuin hyttysten metsästäminen erilaisilla sepän työvälineillä.

Kuva viruksen aiheuttamasta vaarasta on ollut hiukan samanlainen kuin pyrstötähden hahmo eräässä Muumi-kirjassa. Se on vain pirullinen uhka kaiken yllä. Varmuuden vuoksi jotkut ovat halunneet suorastaan kieltää vertaamasta tuota kauhistusta mihinkään tunnettuun asiaan.

Niinpä on syntynyt kuva, että meitä kaikkia uhkaa jonkinlainen superaspartaamin kaltainen hirviö, joka on valmis repimään sisukset joka iikalta ja joka niittää pirullisesti irvistellen seisovilta jaloilta kaikkia, imeväisistä vanhuksiin.

Ainoa keino suojautua sitä vastaan on pako, tartunnan välttäminen. Mitkään yksilönvapauden rajoitukset tai taloudelliset uhraukset eivät ole liikaa silloin, kun on pelastettava kansakunta (tai miksei vain yksikin kyllin viaton ja säälittävä uhri -jos ei, niin miksi ei?).

Helsingin Sanomat, joka on ollut tämän sanoman erittäin aktiivinen levittäjä, näyttää nyt tunteneen äkillistä tarvetta suhteuttaa viruksen arvioituja tuhoja muihin asioihin. Asioiden suhteuttamistahan voi pitää kaiken viisauden alkuna ja sen puuttumista taas hulluuden parhaana tukena ja turvana.

Kaikkien mahdollisten ikävien keinojen kritiikitön ihastelu saattaa tuntua moraalisesti palkitsevalta, mutta normaalille yhteiskunta- ja talouselämälle ne ovat myrkkyä. Yhteiskuntaa on jossakin vaiheessa tietenkin ryhdyttävä taas avaamaan ja elämää normalisoimaan. Milloin se voi tapahtua?

Koulujen toiminta on muuan normaalin yhteiskunnan ehdottomia vaatimuksia. Viimeksi ne suljettiin talvisodan aikana, jolloin opetusta yritettiin jatkaa ns. radiokoulun avulla. Niiden sulkeminen keväällä 2019 kuvastaa kaunopuheisesti sen järkytyksen määrää, jonka koronavirus aiheutti.

Ruotsissa koulut ovat toimineet koko ajan, eikä mitään joukkotartuntoja ole havaittu. Ei se Ruotsin kehitys muutenkaan taida ihan niin pöyristyttävä olla, jos se suhteutetaan normaaliin elämänmenoon vai pitäisikö sanoa kuolemanmenoon. Kyllähän tässä murheen alhossa kaikkialla kuollaan aikamoista vauhtia ja on aina kuoltu. Meilläkin vauhti on noin 150/vrk ja vuositasolla noin 50000. Ruotsissa luvut lienevät noin kaksikertaiset.

Nyt hesari sitten puoltaa paluuta normaaliin elämänmenoon, jos kohta varotoimilla höystettynä, useassa artikkelissa. Lasten on päästävä kouluun, ihmisten on päästävä töihin ja myös kansanterveyden vaaliminen edellyttää rajoitusten pakkopaidasta pääsemistä.

Tämä käänne on helppo ymmärtää, samaan ollaan menossa muuallakin ja syytä onkin. Niitä korvauksia pakollisesta liiketoiminnan keskeyttämisestä tullaan varmasti vaatimaan ja on oikeus vaatia. Alkaahan tässä jo olla maksettavaakin.

Totalitarismista pahimmillaan muistuttavat rajoitukset tehtiin aikanaan varsin heikoilla tiedoilla ja sellaisen hysterian vallitessa, joka piti tämän uuden pandemian vertaamista mihinkään muuhun lähinnä rikoksena ja sairauden uhrien pilkkaamisena.

On epäilemätöntä, että tauti on ollut ja on monille sangen inhottava ja tietyille riskiryhmille jopa kohtalokas, mutta niin ovat useimmat muutkin kulkutaudit. Demografiseen käyräämme se kuitenkaan tuskin tekee havaittavaa mutkaa.

Viruksen tuhoaminen näyttää toistaiseksi olevan mahdoton tehtävä, mutta ajan mittaan se hyvin todennäköisesti kuluttaa mahdollisuutensa loppuun.

Olennainen tekijä ovat silloin ne tartunnan saaneet, jotka sairastavat taudin oireettomana. Heitä on onneksi tartunnan saaneista suurin osa ja vasta sitten kun heitä on tarpeeksi, häviää myös tauti meitä kiusaamasta. Ovat ne hävinneet ennenkin.