Kansallisen läträyksen erikoispiirteet

Vaikea yhtälö

Kustaa H.J. Vilkuna, Juomareiden valtakunta. Suomalaisten känni ja kulttuuri 1500-1850. Teos 2015, 630 s.

Ilkka Mäntylä julkaisi takavuosina mainiot alkoholinkäytön historiansa otsikoilla Suomalaisen juoppouden juuret ja Suomalaisen juoppouden kasvu. Kustaa H.J. Vilkuna, jonka perspektiivi on pitempi, on suorastaan peilannut koko suomalaisen yhteiskunnan rakennetta ja sen kulttuuria alkoholikysymyksen valossa.

Idea on erinomainen ja voin ainakin omasta puolestani sanoa, että se on suoritettu varsin vaikuttavalla tavalla. Kirjoittaja vyöryttää aineistonaan valtavan määrän konkreettisia tapauksia vanhoista tuomiokirjoista. Usein ne ovat kaikessa ilmeikkyydessään hykerryttäviä tai traagisia, enimmäkseen sangen todistusvoimaisia.

Kun kysymyksenasettelu on noinkin kunnianhimoinen, seuraa siitä joskus hieman puuduttavaa toistoa, vaikka yleisesti ottaen kirja on sangen lukukelpoinen. Siinä on jaksettu pitää kiinni analyyttisyydestä eikä ole sorruttu menneisyyden bisarreilla yksityiskohdilla herkutteluun. Niitähän kyllä riittää tällaisen teeman kohdalla loputtomasti, niin menneisyydessä kuin nykyisyydessä ja arvatenkin vielä tulevaisuudessa.

Alkoholi on tosiaankin inhimillisen kulttuurin villi elätti, jota on kautta aikain yritetty pitää aisoissa, nautinnon ja levon lähteenä, mutta samanaikaisesti on ollut yritettävä estää sitä pääsemästä isännäksi talossa. Yhteiskunnassa hallitsevat ryhmät ovat pitäneet oikeutenaan säädellä muiden juomista ja luoda sille normeja.

Sitä paitsi alkoholin taloudellinen merkitys on ollut erittäin huomattava. Venäjällä viinavero jossakin vaiheessa oli peräti valtion suurin tulonlähde ja suuri sen merkitys oli Ruotsissakin, sekä sitä valmistaville että siitä veroa maksaville.

Myös kiusaukset sääntöjen ja lakien rikkomiseen olivat aina suuria. Niinpä alkoholirikoksilla on ollut hyvin merkittävä osuutensa oikeusistuinten työssä koskien sekä humalakäyttäytymistä että laitonta valmistamista ja myyntiä.  Myös eräät ryhmät, kuten nuoriso, ovat aina tunteneet suurta tarvetta heille asetettujen kieltojen rikkomiseen. Kulttuurin normien alaisena ei ihminen aina viihdy.

Alkoholi ja kulttuuri ovat todella kiinnostava pari. Etelässä on vanhastaan katsottu, että kulttuuri loppuu siellä, missä rypäle ei enää kasva. Rypälejuomat ovat kuitenkin jo varhain levinneet laivalasteittain myös pohjolaan ja palvelleet yleensä ylempien luokkien juhlia ja arkeakin.

Alkoholiin ja sen käyttöön liittyy hyvin monenlaisia kulttuurisia asioita, erilaisten juomien valmistamisesta sosiaalisiin tapoihin, juhlien viettoon, kievarilaitoksen ja muun anniskelun järjestämiseen, yhteiskunnan eri ryhmien asemaan ja vaikkapa ulkomaankauppaan. Käsitykset säädyllisestä elämästä, kohtuudesta ja sopivaisuudesta voidaan rekonstruoida tapauksissa, joissa niitä rikotaan ja asioita puidaan oikeudessa.

Sääty-yhteiskunnalla kullakin ryhmällä oli omat käyttäytymisnorminsa, joiden rikkomista usein pidettiin suorastaan laittomuutena ja jumalallisen järjestyksen uhmaamisena. Alkoholia saattoi yleensä vaaratta nauttia omassa kodissaan joutumatta yhteiskunnan sanktioiden kohteeksi, mutta ei tämäkään suinkaan ollut ilman muuta selvä asia.

Kuten tunnettua, entisinä aikoina juotiin paljon ja jopa valtavasti, ainakin päätelleen tietyistä tilastoista ja muista asiakirjoista. Rohkenen kuitenkin uskoa, että ihminen ei tuolloin kestänyt viinaa eikä jaksanut juoda olutta juuri sen enempää kuin nykyisinkään, vaan luultavasti hieman vähemmän, pienempiä kuin olivat.

Usein mainitut, suurille herroille määrätyt suuret juomamäärät lienevät osaksi menneet esimerkiksi palvelijoille ja erilaisten palkkioiden maksamiseen.

Siitä huolimatta juominen oli usein aivan hillitöntä ja saatettiin aloittaa jo aamulla. Päissään olivat joskus niin papit kuin virkamiehet, jopa siihen määrään, ettei tehtävien hoitamisesta tullut mitään.

Silloin yleensä yritettiin todistella, että oli otettu korkeintaan vain kolme ryyppiä, s 4 cl. Tosin joskus ryypyllä eli ryypillä tarkoitettiin myös jumprua (jungfru), joka oli kaksi kertaa isompi määrä.

Suurten olutmäärien kittaaminen näyttää juopottelulta, mutta kirjoittaja arvioi, että väkevin laatu eli herrainolut oli vahvuudeltaan vain 3,5 prosenttia.

Tämä luku on hieman problemaattinen, eikä sen merkitystä voi ymmärtää tietämättä ensin, onko kysymys painoprosenteista vai tilavuusprosenteista. Edellisiähän meilläkin käytetttin vielä ennen EU:ta, toisin kuin muualla maailmassa.

Toisekseen, vanhana sahdintekijänä tiedän, että 3,5 prosenttia ei ole mikään raja väkevyydelle. Hiivasieni kuolee vasta 13 prosentissa ja alkoholia aineeseen tulee noin puolet käytetyn sokerin määrästä. Käyttämällä hyvin makeaa vierrettä saadaan hyvin väkevää olutta.

Oluestakin saatettiin humaltua kelpo lailla ja ennen 1700-lukua se olikin lähes ainoa rahvaan alkoholijuoma. Viinit menivät yleensä säätyläisten kurkkuun.

Kun näyttää siltä, että kannullisesta (2,6 litraa) tai jopa tuopista (1,3 litraa) olutta saattoi tulla aikamoiseen tuiteriin, tulkitsen asian niin, että kyseessä oli silloin väkevämpi, ehkäpä noin 5-6 prosenttinen aine nykyisillä tilavuusprosenteilla, tai enemmänkin.

Suuren Pohjan sodan aikana väkevä viina sitten villitsi suomalaisetkin ja samalla vuosisadalla ryhdyttiin myös yhä udelleen toimeen juopottelun hillitsemiseksi. Kustaa III kuitenkin sitten vuosisadan lopulla antoi talonpojille rajoitetun kotipoltto-oikeuden ja 1800-luvun alkupuoli sujui todellisessa humussa ja sumussa. Silloin myös alkoivat herätysliikkeiden ankarat raittiussaarnat.

Toki papisto oli ennenkin saarnannut viinajuontia vastaan, nimenomaan rahvaan juopottelua. Papisto itse hyvin usein keitti ja anniskeli viinaa ja juoppo pappi on klassinen hahmo, joka tunnetaan aina 1900-luvun alkuun saakka. Kuvauksia on esimerkiksi Sakari Topeliuksella ja Ilmari Kiannolla.

Kyseessä eivät olleet kaksoisstandardit, sillä alemmille säädyille eivät kerta kaikkiaan sopineet samat käyttäytymistavat kuin ylemmille. Samanlainen suhdehan vallitsi myös aikuisten ja nuorten välillä.

Samaan aikaan kun säätyläiset joivat punssia ja viiniä ja laulelivat Bellmanin lauluja, saattoi rahvas päihtyä älyttömäksi ja tehdä ja puhua kaikenlaista sopimatonta, mikä loukkasi koko yhteiskunnan ja kulttuurin perustuksia. Sellaista toimintaa oli pakko rajoittaa eri tavoin.

Kurissa pidettävä ryhmä oli 1500-luvulta lähtien talonpoika, mutta 1900-luvun alkuun mennessä hänestä olikin kehitetty jo jalon kansan hyveiden perikuva ja aisoissa pidettävien renttujen leiman saivat nyt kantaakseen hänen alapuolellaan olevat ryhmät, joukossa tietenkin nuoriso, jonka piirissä viinalla oli aina ollut tietty miehuuden osoittamisen arvo.

Miesten juopottelua pidettiin muutekin yleisesti ottaen asiaankuuluvana. Naisten kanssa oli toisin ja vaikka naisten juopottelu oli harvinaisempaa, sai siitä helpommin juopon leiman. Perheväkivaltaa esiintyi ja juopompi puoliso tuppasi paheellaan raunioittamaan talouden, uhkasipa henkeä ja terveyttäkin.

Sairaalloista alkoholismia tietenkin myös esiintyi ja sitä ”parannettiin” hullujenhuoneella, ellei halvempi keino eli ruoskiminen auttanut.
Nimenomaan suomalaisia arveltiin aina joskus erityisen hillittömiksi alkoholin nauttijoiksi, joka ruotsalaisiin verrattuna. Myös saamelaiset saivat niskaansa samankaltaisia epäilyksiä.

 Saman ilmiön voimme todeta myös Amerikasta, jossa joskus oli kapakan ovella kielto myydä viinaa suomalaisille ja intiaaneille. Tänäkin päivänä alkoholin vieminen intiaanireservaatteihin on rangaistava teko.

Olipa puhe suomalaisesta viinapäästä, jota etenkin 1900-luvulla yritettiin todistella, totta tai tarua, sopi viinan juonti ainakin huonosti kansalliseen ihannekuvaan korkeamoraalisesta kansanihmisestä. Niinpä koko tuliliemen arvioitiinkin joskus olevan meillä itäistä alkuperää, Venäjältä Ison vihan aikana saatua.

Mutta eihän viina tai muu alkoholi sellaisenaan paha asia ollutkaan entisaikojen käsityksissä. Sehän oli arvokas lääkeaine, virkistäjä ja vahvistaja. Takavarikoidut viinakset luovutettiinkin yleensä vaivaistalojen käytettäväksi. Armeijassakin viinaa menin sotien aina valtavat määrät.

Ongelmaksi viina tuli vasta sitten, kun käsi kurottui kaatamaan sitä lasiin ja siitä suuhun eikä malttanut lopettaa ajoissa eli kolmen ryypin jälkeen. Ikävä kyllä, kohtuuttomuutta ei maahamme tarvinnut eikä voinutkaan tuoda mistään muualta.