Turpaa tukitaan?

Tammikuussa kommentoin Putinin ilmoitusta uudesta dokumenttikeskuksesta seuraavasti:

Venäjän arkistohallinnon ylimmäksi viranomaiseksi tuli vuonna 2016 annetulla asetuksella Venäjän Federaation presidentti Vladimir Putin.

Paikallisella kapulakielellä asia esitetään aika herkullisesti näin:

 В соответствии с Указом Президента Российской Федерации от 22 июня 2016 г. № 293 Федеральное архивное агентство (Росархив) является федеральным органом исполнительной власти, осуществляющим функции по выработке и реализации государственной политики и нормативно-правовому регулированию в сфере архивного дела и делопроизводства, а также по контролю, оказанию государственных услуг и управлению федеральным имуществом в этой сфере. Руководство деятельностью Федерального архивного агентства осуществляет Президент Российской Федерации.

Kyseinen virasto siis suunnittelee ja toteuttaa valtiollista politiikkaa ja normatiivis-oikeudellista sääntelyä arkistolaitoksen piirissä ja hoitaa myös kontrollia, valtiollisia palveluja ja valtion omaisuuden hallinnointia tällä alalla.
Edellinen Rosarhivin johtaja herätti huomiota kertoessaan tiettyjen Suureen isänmaalliseen sotaan liittyvien tarinoiden olevan luonteeltaan myyttisiä. Uuden johtajan suusta emme ole kuulleet, emmekä luultavasti kuulekaan moista rienausta.

17.1. 2020 Putin, tavatessaan veteraaneja, lupasi tukkia niiden tyyppien saastaisen turvan, jotka ulkomailta käsin yrittävät muuttaa historiaa (zainit istoriju) Putin ei tässä puhunut vääristelystä, vaan muuttamisesta.

Turvan tukkimiseen liittyvä karkea ilmaus ei ollut sattumaa. Aluksi Putin, joka puhui tavanomaisen rauhallisesti, puhui vain ”suun tukkimisesta” (zatknut rot), mutta sen jälkeen vielä kaksi kertaa nimenomaan saastaisen turvan (suun) tukkimisesta (zatknut poganyj rot), todeten kyllä, että sanonta voi kuulostaa vähän karkealta (grubovato).

No niinhän se todella kuulostaa, mutta aivan ilmeisesti puhuja piti juuri tuota ilmausta tarpeellisena niitä ulkomaisia tahoja kuvatessaan, jotka yrittivät rienata Venäjän kansan isien ja isovanhempien kunniaa. Vai oliko tässä ajateltu pikemminkin kuulijoita?

Poganyj -sana tarkoittaa tosiaan saastaista ja esimerkiksi likasangosta käytetään sitä ilmausta. Myös myrkkysienet ovat venäjäksi ”pakanoita”. Sekä venäjän että suomen vanha ei-kristittyjä tarkoittava sana on niinikään tuo sama ”pakana” (poganyj).

No, keinona turvan tukkimiseen Putin esitti dokumenttikeskuksen perustamista. Siellä olisi sekä arkistodokumentteja että valokuvia ja elokuvia.

Nyt täytyy kyllä sanoa, ettei tuo konsti oikein vielä etukäteen vakuuta. Arkistohallinnon ylimpänä johtajana Putin voisi vaikka huomenna avata kaiken sotaa koskevan materiaalin tutkijoille. Paljonhan sitä on avattukin, mutta kun kaikkea nyt vain ei ole.

Hyvin tunnettu dissidentti ja loikkari Viktor Suvorov alias Vladimir Rezun on yhä uudelleen kysynyt, miksei kaikkia sotaan liittyviä dokumentteja voida vieläkään julkistaa.

Hänhän tunnetusti väittää Stalinin suunnitelleen Saksaa vastaan preventiivistä iskua, joka jäi tekemättä vain siksi, että Saksa ehti ennen.

Vain koko asiaa koskevan materiaalin avaaminen tutkijoille voisi paljastaa, oliko tuollainen tarkoitus olemassa vai ei. Mitkään valikoimat eivät asiaa auta ja vain synnyttävät epäluuloja. Miksi ihmeessä juuri Venäjä ei voi paljastaa tuon ajan arkistojaan?

Venäjän kunniaksi sanottakoon, että Suvorovin kirjoja on siellä vapaasti ostettavissa. Suomeksihan niitä ei ole käännetty yhtäkään ja kysyä kyllä voi, että miksi ei.

Putinilla oli puheessaan kuitenkin ilmeisesti mielessään tiettyjen virallisten puolalaisten tahojen turpa, kun hän käytti puheenvuoronsa.

Neuvostoarkistot ovat muuten aika merkillisiä. Puolue hallitsi käytännössä kaikkea totalitaarisessa valtiossa, mutta yleisestä puolueen arkistosta puuttuu suuri osa salaisia dokumentteja. Niitä ei siis ole yleisessä luettelossa.

Ne nimittäin sijaitsevat niin sanotin erikoisosaston (osobyj otdel) papereissa, johon oli koottu muun muassa kaikki liikekannallepanoon ja muuhun sotilaallisesti merkittävään toimintaan liittyvä aines ja sitähän kyllä riitti.

Sitä saattaa löytää ja hakea vain oman erityisen ”B”-sarjan luettelojen perusteella. Tuollainen erityisen salainen osasto toimi kaikilla puolueen tasoilla. Eipä silti, eivät puolueen paperit muutenkaan ihan julkisia olleet.

Siten puoluearkistoilla on ikään kuin kaksoispohja. Yhden tason jälkeen löytyy vielä toinen. Muitakin tasoja on, eikä niiden määrää taida kukaan sivullinen vieläkään tietää.

On tietenkin sitä parempi, mitä enemmän arkistomateriaalia tulee julkiseksi, vaikkapa sitten erityisen sotadokumenttien keskuksen toimesta.

Ei se näytteillepano kuitenkaan noiden epäilevien Tuomaiden turpaa tuki. Siihen tarvittaisiin todella arkistojen avaaminen ilman varauksia.

Vai saisivatko jotkut siitä vain taas jotakin suuhuns’ mälvättävää, kuten muistaakseni tuo meidän kaikkien tuntemamme Hietanen sanoi?

Mutta totuus ei riipu siitä, millaisesta turvasta se julki lausutaan. Olennaista on, ettei sen tuntemista estetä salailemalla.Totuus ei ole yhtä kuin piar(PR), kuten kulttuuriministeri Medinski joskus esitti. Se ei ole yhtä kuin dokumenttien määrä tai tiettyjen asioiden nostaminen toisten eteen ja yläpuolelle. 

Viime kädessä olemassa on vain koko totuus, kaikessa ankarassa lahjomattomuudessaan. Jokaisen maan kunniatehtävänä on sallia kansalaistensa sen selvittäminen. Sitä on meidänkin maassamme kaivettu esille jo hyvän aikaa, eikä tämä tehtävä ole meillekään aina ollut suinkaan miellyttävä.

Mitäpä sanoakaan, turpaa voi yrittää tukkia myös siten, että heittää asiantuntemattomalle yleisölle mahdollisimman paljon jotakin muuta materiaalia kuin se, mitä he haluaisivat. Esimerkiksi lokit ja ymmärttääkseni myös sopulit karkaavat silloin sen tavaran kimppuun, jota saavat ja lakkaavat narisemasta joutavia.

Ymmärrän, että Putin on huolissaan siitä, että sellaiset sodan aikana tapahtuneet väkivallanteot, jotka eivät lähitarkastelua kestä, nostetaan liiaksi esille ja ne alkavat varjostaa sitä sankaritarinaa, jonka Neuvostoliiton hymni alkuperäisen sanoituksen mukaan tarjosi: Stalinin johdolla taistossa työssä me kasvoimme kuntohon sankarityön!

Väänsipä tuota miten tahansa. Stalin oli koko Neuvostoliiton ja sen sotaponnistusten symboli ja hänen nimeään huudettiin myös hyökätessä. Nyt yli puolet kansasta pitää häntä kaiken kaikkiaan myönteisenä historian hahmona. Viime vuosikymmeninä tapahtunut muutos on merkittävä.

Putinismi merkitsee etatismia, valtion palvontaa. Yksilön osana on sellaisen ideologian vallitessa uhrautua, kun niin käsketään. Ei siinä mitään seremonioita tai anteeksipyyntöjä tarvita.

27 miljoonaa neuvostokansalaista kuoli sodassa ja sen on kyllä melkoinen perintö. Ilman muuta kyse oli myös suuresta uhrautuvuudesta, mutta tosiasiassa aniharva kaatunut koskaan ja missään maassa pyrkii tuohon kunniakkaaseen rooliin. Tosiasia on, että ihmisiä uhrattiin säälimättömästi.

Luulenpa, että asian konkreettinen selvittäminen on Neuvpstoliitossa vielä melkoinen Pandoran lipas. Aika moni turpa on siellä viime vuosikymmeninä esittänyt hyvin kriittisiä huomioita tuon sodan johtamisesta.

Suomen suunta taitaa kuitenkin nyt olla tuon luvatun turvan tukkimisen kohteena, mikä on hieman yllättävää. Ei ole vaikeaa kumota sellaisia syytöksiä, jotka yrittävät esittää Karjalan keskitysleirit tahallisena tuhoamispolitiikkana. Mutta ei olekaan todennäköistä, että tässä asiassa halutaan saada totuus selville. Eihän sitä haluta myöskään ns. suuren isänmaallisen sodan koko tarinasta. Sankarillinen aines kelpaa ja muusta olllaan mieluummin hiljaa.

Mitä Itä-Karjalaan tulee, on kiinnostavaa, halutaanko yksin tein tukkia turpa myös niiltä, jotka paheksuvat ns. partisaaniliikkeen aikaansaannoksia.

Ehkäpä voimme odottaa, että nyt sitten saadaan käytettäväksi kaikki asiaan liittyvät dokumentit. Tästä aiheesta muuten aloitettiin jo ammoin suomalais-venäläinen tutkimusprojekti, joka on joistakin syystä jo vuosia sitten jämähtänyt paikoilleen. Ymmäertääkseni sillä kuitenkin on vielä rahoitus olemassa.

Odotamme nyt aikaa parempaa, kun itse ylin arkistoviranomainen on luvannut kertoa totuuden. Vasta sehän se niin sanoakseni turpia tukkii, mikäli nyt välttämättä haluamme käyttää tällaista puheenpartta.