perjantai 10. huhtikuuta 2020

Karttojen kertomaa


Yleiskatsauksia historiasta

Suomen historian kartasto. Päätoimittaja Pertti Haapala, toimittaja Raisa Maija Toivo. Karttakeskus 2007, 303 s.
Kun haluaa saada havainnollisen yleiskuvan maamme alueellisista eroista ja kehityksestä, ei kartastoa mikään voita. Siinä on tietenkin se vaara, että valitut alueet ovat usein jossakin määrin mielivaltaisia. Jos vaikkapa jonkin asian esiintymistä kuvataan lääneittäin, jäävät läänien sisäiset erot havaitsematta ja nehän saattavat olla hyvinkin suuria.
Joka tapauksessa kuva antaa paljon paremman ja selkeämmän käsityksen vaikkapa Yoldiameren rantaviivan kehityksestä kuin rivi pylväitä tai luettelo muinaisrannan pisteistä. Kuvasta on hyvä etsiä aikakausien mahdollisia ja mahdottomia asuinpaikkoja. Ikävä kyllä, muutamien viime vuosisatojen kehitys jää tältä kannalta esittämättä. Sekin olisi hyödyllinen lisä ajan kauppareittien ja asutusten sijainnin ymmärtämisen avuksi.
Arkeologiset kartat antavat käsityksen nykyisen Suomen alueen asemasta eri kulttuuripiirien kohtauspaikkana ja siitä yllättävän suuresta ”kansainvälisyydestä”, josta erilaisten esineiden levinneisyysalueet todistavat.
Muinaiset kauppareitit on piirretty ulottumaan jopa Bagdadiin saakka, vaikka sinne ei nyt tietysti ihan alvariinsa lähdetty. Useimmitenhan kauppa lienee sujunutkin etapeittain ja Idrisin kaltaiset maailmanmatkaajat pysyivät hyvin harvinaisina.
Muinaislinnat, joita on satakunta ja joista Sulkavan Linnavuorta voinee kiistatta sanoa komeimmaksi, ovat jossakin määrin arvoituksellinen asia johtuen siitä, että esinelöytöjä on harvakseltaan. Ilmeisesti kyseessä oli sekä lähi- että kaukolinnoja, joista viimemainitut olivat peräti hyökkäyksellisiä. Niiden funktiota pakolinnoina epäillään tässä kirjassa, mutta tässäkin on tietysti kysymys vain spekulaatiosta.
Aiemmin linnojen olemassaoloa pidettiin todisteena muinaissuomalaisten korkeasta yhteiskunnallisesta organisoitumisesta, mutta nyt tulkinta on päinvastainen. On todennäköistä, että tulevaisuudessa saamme taas uuden tulkinnan ja toivottavasti myös uutta dokumentaatiota, jolle perustaa. Ainahan se vaihtelu virkistää.
Keskiajalta kartasto esittää muun muassa kaavioita lämpötilan muutoksista. Niitä on jäljitetty eri indikaattoreilla, muun muassa kasvillisuuden perusteella. Niin sanottu pikku jääkausi tulee havainnollisesti esille, kuten myös nykyinen lämpeneminen. 6000-7000 vuotta sitten keskimääräinen lämpötila oli jopa pari astetta nykyistä korkeampi.
Sitten seurasi lyhyt kylmenemiskausi, mikä saattoivat aiheuttaa Pohjois-Amerikan jääjärvistä purkautuneet vedet.
Karttojen ohella on kirjassa aika lailla luetteloita ja graafeja. Kiinnostava on esimerkiksi luettelo Turun tunnetun porvariston kansallisesta jakaantumisesta keskiajalla kymmenvuotiskausittain.
Saksalaisten osuus oli huomattava. Esimerkiksi vuosina 1370-79 heitä oli 11 kappaletta, kun kotimaisia oli vain 8. Vuosina 1420-29 saksalaisia oli 32 henkeä ja kotimaisia 52. 1520-luvulla saksalaiset alkavat jo huveta olemattomiin.
Uuden Hansaliiton ihailijat ovat tainneet jo unohtaakin, että saksalaiset pahimmillaan vaativat saada kaupunkien raateihin puolet omia miehiään. Vasta Kustaa Vaasan sota Hansaa vastaan, jota voi pitää eräänlaisena vapaussotana, pelasti Ruotsin valtakunnan tuosta aikansa EU-herruudesta.
Kirjassa esitetään myös tietoja talonpoikaispurjehduksesta, mikä oli verraten laajaa toimintaa ja suuntautui osittain yllättävän kauas. Valitettavasti käsittelyn ulkopuolelle jää Vanha Suomi, jossa Koivisto ja Suomenlahden saaret olivat hyvin merkittäviä keskuksia.
Olisi ollut kiintoisaa myös nähdä esitys kaukopurjehduksesta, joka parhaimmillaan oli yllättävän laajaa. Pelkästään Loviisan laivoissa oli paljon Amerikan kävijöitä ja, kuten Yrjö Kaukiainen mainitsee, joskus sattui niinkin, että Rangoonin satamassa oli kerran samaan aikaan suuri määrä suomalaisia aluksia (toistakymmentä?) riisiä lastaamassa. Kotimaassahan nämä kaukopurjehtijat kävivät harvoin.
Kirkollisesta elämästä ja kirkoista on kirjassa paljon tarinaa ja se on osittain hyvin kiinnostavaa. Ajatelkaamme vaikkapa suomalaisten paikannimien esiintyvyyttä Vatikaanin penitentiaarin arkistossa. Myös pyhimysten nimikirkkojen jakaantuminen on kiintoisa tieto. Nythän ollaan elvyttämässä Pyhän Olavin pyhiinvaellusreittiä, kuten keskiajan paluuseen sopiikin.
Suomalaisten opinkäynti Euroopan yliopistoissa on esitetty tavanomaista laajemmin. Useinhan on keskitytty kertomaan vain Pariisin yliopiston kävijöistä, mutta itse asiassa kohteita on löytynyt Napolia ja Krakovaa myöten. Harvinaisia lintuja nuo oppineet toki olivat.
Kartat suurvalta-ajan hallintoalueista ja tiestöstä ovat havainnollisia, mutta mieleen tulee, että erilaisille harrastajille olisi voinut olla tervetullut ratkaisu kuvata mahdollisimman tarkoin kaikki hallintoalueiden muutokset eikä vain esittää esimerkkejä tietyiltä ajoilta. Sama koskee myös sotilashallintoa.
Viljelystä kertovat kartat antavat havainnollisen kuvan esimerkiksi kaskirukiin osuudesta sadosta, mikä kertoo paljon alueiden viljelytavoista. Myös luettelo eri alueiden peltopinta-alasta taloa kohti tai karjan määrästä osoittavat niitä Suomen eri alueiden suuria eroja, jotka yhä tunnemme monessa asiassa.
Reaalipalkan kehitystä kuvaava graafi aloitetaan peräti vuodesta 1541 ja päättyy vuoteen 2000. Kuten jokainen ymmärtää, elintason kehityksen laskemiseen tällaisella aikajaksolla liittyy ratkaisemattomia ongelmia. Jotakin kuitenkin siitä aavistamme, kun kuulemme, että vuonna 1520 voikilon ansaitsemiseen meni lähes kaksi työpäivää, vuonna 1900 melkein yksi ja vuonna 2006 karkeasti arvioiden yksi viidesosa.
Osittain keskimääräiset luvut ovat tietenkin vain suuntaa antavia. Tarkempia erotteluja vaikkapa mediaanin ja aritmeettisen keskiarvon välillä voi olla mahdotonta tehdä. Silti on kiintoisaa nähdä, miten kehitys tapahtuu ja miten sen nopeus vaihtelee.
Kartastossa on hyvin suuri määrä taloutta käsittelevää ainesta, mikä on ymmärrettävää. Paljonhan sitä löytyy jo suoraan tilastollisesta vuosikirjasta. Tässä on kuitenkin vielä hyödynnetty laajasti tutkimusta ja laadittu havainnollisia graafeja.
Talouden ohella varsin perusteellisestinon käsitelty myös sotia, etenkin vuodesta 1918 alkaen ja viime mainitusta onkin nyt myös hyvin tarkkoja tilastoja käytettävissä. Kirja ei kerro vain taisteluista ja uhreista, vaan myös esimerkiksi sotien hinnasta. Toki se kaikkein suurin hinta, joka maksettiin verellä, jää arvioimatta, mutta se kuuluu asioiden luonteeseen.
Enemmänkin tietoja voisi aina toivoa, mutta yhteen kirjaan ei kaikkea tietenkään mahdu. Virallinen tilasto ja paikallishistoriat auttavat asioista kiinnostuneita saamaan tarkempaa tietoa hallintoalueittain.
Onhan tässä varsin mukavaa luettavaa koronapäiviksi itse kullekin.

18 kommenttia:

  1. "tulevaisuudessa saamme taas uuden tulkinnan ja toivottavasti myös uutta dokumentaatiota, jolle perustaa."

    Noiden aikojen (linnavuoret) tutkimuksen ongelma on siinä, että ainoaa todella valaisevaa dokumentaatiota eli kirjallisia lähteitä ei löydy ja laajoja esinelöytöjäkään tuskin tulee. Yksittäisestä esinelöydöstä voidaan toki tehdä villejä spekulaatioita, joten uudet tulkinnat eivät lopu - muttei myöskään kritiikki.

    Ajatusleikkinä voi pohtia, että jos suomalaisesta kulttuurista jäisi jäljelle yksi piippu, paljonko se nykymenosta kertoisi? 

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Usein unohtuu, että linnavuoria käytettiin vielä Ruotsin vallan aikaan. Hitaasti ilmaantuneet superkalliit tiili- ja kivilinnat eivät syrjäyttäneet niitä heti. Ne täydensivät puolustusta olemalla linnoitettuja vartioasemia.

      Poista
    2. Porvoon Linnanmäki jopa rakennettiinkin. Mutta ei taida olla niitä kertovia kuvauksia.

      Poista
  2. Hiukan ihmetyttää se, että 2000-luvulla olisi pitänyt tehdä töitä 1/5 päivää voikilon ostamiseksi. Eihän se voi nykyään maksa kuin noin 6 euroa kilo. Päiväpalkaksi siis tulisi noin 30 euroa. Jäähän sitä yleensä hieman enemmän vielä verojenkin jälkeen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oudolta tuntuu. Ei se voi olla 1/5 työtunnistakaan, koska silloin tuntipalkka olisi 30 €/t, jota se ei keskimäärin liene.

      Poista
  3. Itse aikoinaan petyin tähän Haapalan - Toivon toimittamaan kartastoon. Kartat ovat kovin pienikokoisia, pelkistettyjä, jotenkin "tietokonemaisen graafisia". Jutikkalan vanhan kartaston (1949/1959) parhaimmat aukeamat ovat informatiivisuudessaan aivan toista luokkaa.

    Muuuten olen sitä mieltä, että Suomesta puuttuu kirja maan historiallisesta maantieteestä, karttojen kera. Sellainen auttaisi oivaltamaan historian perusasioita ihan toisella tavalla kuin lukemattomasti toistettu tavanomainen kertomus vallan ja valtion ylärakenteiden vaiheista.

    VastaaPoista
  4. Itse pyrin vuosittain tutustumaan muutamaan uuteen linnavuoreen. Porvoon linnamäkeen tutustuin viime kesän lopulla ja se on hieno kohde. Linnamäen alapuolella on ilmiselvä muinainen satama ja itse linnavuori on ainakin viikinkiaikainen, mutta ilmeisesti jo roomalaisella rautakaudella perustettu suojattu kauppapaikka. Porvoon alueelle suuntautui muuttoliikettä ja kauppataloja jo roomalaisella rautakaudella ja nimen omaan Virumaan, Läänemaan, Gotlannin, Kuurinmaan ja mahdollisesti jopa nykyisen Liettuan rannikolta.

    Maisemassa ilmenee myös muita mahdollisia linnavuoria ja alue muistuttaa olemukseltaan Liettuan Krenavea. https://www.google.fi/search?source=hp&ei=6ryQXoGzBpLMaKGStqAE&q=krenave&oq=krenave&gs_lcp=CgZwc3ktYWIQAzICCAAyAggAMgIIADICCAAyAggAMgIIADIECAAQCjICCAAyAggAMgIIADoFCAAQgwFKEwgXEg8wZzQ5MGcyOTlnMGc1OTRKDQgYEgkwZzFnMWcwZzFQuS9Yij1g6UJoAHAAeAGAAaIIiAGIEpIBDTItMS4wLjEuMS4wLjGYAQCgAQGqAQdnd3Mtd2l6&sclient=psy-ab&ved=0ahUKEwiB0Oy0wN7oAhUSJhoKHSGJDUQQ4dUDCAo&uact=5#spf=1586543254936

    Porvoon linnavuori on kokenut ajan saatossa useampia muodonmuutoksia ja ollut tosiaan käytössä yllättävän kauan. Alueelta (Porvoo) löytyy paljon rautakautisia indikaattorikasveja, jotka kertovat omaa kieltänsä alueen asutushistoriasta. Huomion arvosta on sekin, että alue muistuttaa jonkin verran myös Kirkkojärven aluetta Espoossa, Kirkkojärvihän oli kaukana sisämaassa oleva merenlahti vielä viikinkiajalla ja sen vieressä on kasavuori, muinainen vartiovuori, jolta näköyhteys Soukan kasavuorelle. Espoossa on toki muitakin vanhoja rautakautisia/varhaiskeskiaikaisia teitä, kuten kirkkotie Espoonkirkolta/rautakautiselta markkinapaikalta Leppävaaraan(osa vanhaa tiepohjaa on vieläkin olemassa junaradan vieressä), vastaava reitti kirkolta-Henttaalle josta siitäkin on jäljellä polku keskuspuiston läpi. Lisäksi Luukin wanha tie Klaukkalan suuntaan ja Velskolan-Takkulan linja Vihdin Härkälään. Nämä ovat siis osin vieläkin olemassa olevia polkuja/teitä rautakaudelta/varhaiskeskiajalta.

    Linnavuoret ovat hienoja kohteita ja suositten niihin tutustumista kaikille. Osa on pakolinnoja, mutta suuriosa on puolustusvarustuksia ja melko suuria kokonaisuuksia, jotka ovat vaatineet yhteiskunnallista järjestäytymistä aivan kuten naapurimaissakin - Viro niihin luettuna - eikä Suomi ole tehnyt tässä mitään poikkeusta.

    Sulkavalla en ole käynyt, mutta käyn kun sinnepäin olen menossa; onhan Sulkavan linnavuori ehdottomasti kokemisen arvoinen paikka.

    Virossa on perehdytty myös vanhaan rautakautiseen maantieverkostoon ja yleensäkin Viron esihistorian tutkimus on laadukasta. Suomessa on myös - Viron tapaan - oma rautakautinen tieverkosto = Turusta - Viipuriin - Pähkinälinnan - Novgorodiin. Linjoina vanha rantatie, eli kuninkaantie ja ylinen tie, joka kulki Salpausselän harjun mukaisesti ja jossa Karjalan ja Hämeen rajapinta oli Hollolassa, Hollolan linnavuoren, linnoitetun kauppapaikan(kaupungin) yhteydessä.

    Muita muinaisteitä oli muun muassa Turusta Ulvilaan, Härkätie Turusta Vanajaan, Vanajasta tie Rikalaan, Espoossa Hämeen kauppareitit Janakkalaan ja Vanajaan Kauklahdesta - Vihtiin - Lopelle - Janakkalaan - Vanajaan ja rantatietä Hämeen kylään josta Vantaanjokea kohti Janakkalaa. Huomion arvoinen on myös reitti Karjaalta Mustionjokea pitkin Lohjalle - Vihtiin ja yhtyminen taas Lopen -Janakkalan reitille. Mustion linna on vartioinut juuri tuota reittiä.

    Hjalmar Appelgrenin kirja Suomen muinaislinnat on hyvä perusteos suomalaisista muinaislinnoista mukaan lukien karjalan muinaislinnat. Myös uudet tutkimukset paikannimistön historiasta antaa mielenkiintoista näkökulmaa Suomen asutushistoriaan.


    VastaaPoista
  5. Mikähän oli pohjoisen osalta karttatarina meänkielisten asuinalueen jäämisestä Ruotsin alueeksi - missä asiaa on käsitelty ja miksi näin kävi. Muistelen vain esim Ragnar Lassinanttia ja alueen muuta suomalaisperäistä väkeä ja jopa vanhaa Kainuuta, joka ehkä ollut sielläpäin minne haaparantalaiset katsovat luoteeseen?
    LP

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Venäläisethän kiristivät siellä lisää aluetta, entinen hallinnollinen raja olisi jättänyt paljon enemmän suomalaislauetta Ruotsille.

      Poista
    2. Ok, ehkä aihetta perehtyä vähän.
      LP

      Poista
    3. Harmi ettei rajaa vedetty Jukkasjarvelle. Olisi Kiiruna Suomella, muttei Ahvenanmaata.

      Poista
    4. Onko meillä Ahvenanmaata vieläkään? Mutta on se aika hauska kokonaisuus. Viinankipeät matkustajat kiittää.

      Poista
    5. Tästähän on spekuloitu ennenkin: jos raja olisi mennyt Kalix-jokea pohjoiseen kuten Venäjä vaati, eikä Tornionjokea, hirmuiset malmivarannot olisivat tulleet Venäjän haltuun. Olisiko se antanut meille autonomian? Entäs toinen maailmansota? Olisiko Saksa havitellut niitä itselleen pyssyjen ja pommien avulla, no kyllä olisi.

      Poista
    6. Ahvenanmaan kiintoisista vaiheista on uusi Jukka Tarkan kirja.

      Poista
    7. Se oli valtava määrä paperia, jonka Ahvenanmaan kysymys tuotti. Senhän piti olla avain mihin tahansa ja varmasti maihinnousun kohde. Yhtä ratkaiseva kuin Hangon tukikohta.

      Poista
  6. Jos Marsiin ruvetaan sitten viemään alkoholia, niin ihan varmaan säännöt ja sopimukset menee sellaisiksi, että alkoholiostosten pitää kulkea Kuun kautta. Ja sitten, mihin varautumista on suunniteltujen tekosaarten rakentaminen suunnitellun Helsingin-Tallinan-tunnelin reitille?

    VastaaPoista
  7. Raaseporin linna, Junkarsburg(alkuperäinen Mustionjoen ja läheisen vanhan rantatieväylän vartiolinna)ja kenties myös Porvoon vanha linna, sekä Helsingin Vartiokylän linnavuori ovat saattaneet olla myös Liivinmaan ritarikunnan uudistamia tai kuten Raaseporin linna, niin alun pitäen rakentamia.
    Raaseporin linnan alueella on silloin myös täytynyt olla merkittävä kauppapaikka/muinaiskaupunki/satama-alue.

    Emeritusprofessori Jouko Vahtolan teoria siitä, että Raaseporin linna olisi saanut nimensä ritarikunnalta ja Ratzeburgin hiippakunnan mukaan - josta kai oli tuon sotajoukon komentaja - saa loogisen perusteen Paavin käskystä. Ritarikunnan piispa Hermann von Buxhoeveden oli sitten käskyn antaja Liivinmaan ritarikunnalle toteuttaa Paavin käsky.

    Kuten mainittu, antoi Paavi Ruotsille ja Liivinmaan ritarikunnalle käskyn suojata Suomea (varsinaissuomea ja Hämettä) ja niin sanottu toinen ristiretki ja Hämeen valtaus liittynee tähän myös. Juurisyy tähän oli Hämäläisten epäonnistunut kostosotaretki Novgorodia vastaan vuonna 1228 ja pelko siitä, että Novgorod vahvistaisi otettaan Hämeessä. On muuten mahdollista, että Hämäläisten Vesilahtelainen sotapäällikkö Kirmu, liittyy juuri tähän hämäläisten epäonnistuneeseen sotaretkeen. Legendan mukaan Kirmu "esikuntineen" joutui sotaretkellä Novgorodilaisten vangiksi ja sai jäädä eloon, jos kääntyi Idän kirkon uskoon ja arvatenkin taloudelliseen vaikutuspiiriin johon kuului myös läntisen kirkon vaikutusvallan heikentäminen Hämeessä.

    Vuonna 1228 2000-4000 miehen vahvuisen sotaväen nostaminen hämäläisillä muuten todistaa sen, että kyse oli järjestäytyneestä yhteiskunnasta ja maakunnasta, aivan kuten virolaisillakin oli vastaavat. Joka tapauksessa epäonnistunut sotaretki heikensi Hämeen sotilaallista voimaa ja puolustuskykyä merkittävästi. Samalla siitä saa jonkinlaisen arvion hämäläisten lukumäärästä, sillä ilmeisesti jokaisesta talosta lähti ainakin yksi sotakuntoinen mies ja kun tiedetään, että tuohon aikaan maatalojen väkiluku oli keskimäärin 7-henkeä, voidaan arvioida Hämäläisten rautakautiseksi väkiluvuksi 20-30-tuhatta(orjia, tai niihin verrattavia en ole lukuun laskenut). En kuitenkaan usko, että Päijänteen /Itä-Hämeen hämäläiset olivat tässä sotaretkessä mukana, vaan nimen omaan Vanajan satakunnat osallistuivat tähän.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.