Karttojen kertomaa

Yleiskatsauksia historiasta

Suomen historian kartasto. Päätoimittaja Pertti Haapala, toimittaja Raisa Maija Toivo. Karttakeskus 2007, 303 s.

Kun haluaa saada havainnollisen yleiskuvan maamme alueellisista eroista ja kehityksestä, ei kartastoa mikään voita. Siinä on tietenkin se vaara, että valitut alueet ovat usein jossakin määrin mielivaltaisia. Jos vaikkapa jonkin asian esiintymistä kuvataan lääneittäin, jäävät läänien sisäiset erot havaitsematta ja nehän saattavat olla hyvinkin suuria.

Joka tapauksessa kuva antaa paljon paremman ja selkeämmän käsityksen vaikkapa Yoldiameren rantaviivan kehityksestä kuin rivi pylväitä tai luettelo muinaisrannan pisteistä. Kuvasta on hyvä etsiä aikakausien mahdollisia ja mahdottomia asuinpaikkoja. Ikävä kyllä, muutamien viime vuosisatojen kehitys jää tältä kannalta esittämättä. Sekin olisi hyödyllinen lisä ajan kauppareittien ja asutusten sijainnin ymmärtämisen avuksi.

Arkeologiset kartat antavat käsityksen nykyisen Suomen alueen asemasta eri kulttuuripiirien kohtauspaikkana ja siitä yllättävän suuresta ”kansainvälisyydestä”, josta erilaisten esineiden levinneisyysalueet todistavat.

Muinaiset kauppareitit on piirretty ulottumaan jopa Bagdadiin saakka, vaikka sinne ei nyt tietysti ihan alvariinsa lähdetty. Useimmitenhan kauppa lienee sujunutkin etapeittain ja Idrisin kaltaiset maailmanmatkaajat pysyivät hyvin harvinaisina.
Muinaislinnat, joita on satakunta ja joista Sulkavan Linnavuorta voinee kiistatta sanoa komeimmaksi, ovat jossakin määrin arvoituksellinen asia johtuen siitä, että esinelöytöjä on harvakseltaan. Ilmeisesti kyseessä oli sekä lähi- että kaukolinnoja, joista viimemainitut olivat peräti hyökkäyksellisiä. Niiden funktiota pakolinnoina epäillään tässä kirjassa, mutta tässäkin on tietysti kysymys vain spekulaatiosta.

Aiemmin linnojen olemassaoloa pidettiin todisteena muinaissuomalaisten korkeasta yhteiskunnallisesta organisoitumisesta, mutta nyt tulkinta on päinvastainen. On todennäköistä, että tulevaisuudessa saamme taas uuden tulkinnan ja toivottavasti myös uutta dokumentaatiota, jolle perustaa. Ainahan se vaihtelu virkistää.

Keskiajalta kartasto esittää muun muassa kaavioita lämpötilan muutoksista. Niitä on jäljitetty eri indikaattoreilla, muun muassa kasvillisuuden perusteella. Niin sanottu pikku jääkausi tulee havainnollisesti esille, kuten myös nykyinen lämpeneminen. 6000-7000 vuotta sitten keskimääräinen lämpötila oli jopa pari astetta nykyistä korkeampi.

Sitten seurasi lyhyt kylmenemiskausi, mikä saattoivat aiheuttaa Pohjois-Amerikan jääjärvistä purkautuneet vedet.

Karttojen ohella on kirjassa aika lailla luetteloita ja graafeja. Kiinnostava on esimerkiksi luettelo Turun tunnetun porvariston kansallisesta jakaantumisesta keskiajalla kymmenvuotiskausittain.

Saksalaisten osuus oli huomattava. Esimerkiksi vuosina 1370-79 heitä oli 11 kappaletta, kun kotimaisia oli vain 8. Vuosina 1420-29 saksalaisia oli 32 henkeä ja kotimaisia 52. 1520-luvulla saksalaiset alkavat jo huveta olemattomiin.

Uuden Hansaliiton ihailijat ovat tainneet jo unohtaakin, että saksalaiset pahimmillaan vaativat saada kaupunkien raateihin puolet omia miehiään. Vasta Kustaa Vaasan sota Hansaa vastaan, jota voi pitää eräänlaisena vapaussotana, pelasti Ruotsin valtakunnan tuosta aikansa EU-herruudesta.

Kirjassa esitetään myös tietoja talonpoikaispurjehduksesta, mikä oli verraten laajaa toimintaa ja suuntautui osittain yllättävän kauas. Valitettavasti käsittelyn ulkopuolelle jää Vanha Suomi, jossa Koivisto ja Suomenlahden saaret olivat hyvin merkittäviä keskuksia.

Olisi ollut kiintoisaa myös nähdä esitys kaukopurjehduksesta, joka parhaimmillaan oli yllättävän laajaa. Pelkästään Loviisan laivoissa oli paljon Amerikan kävijöitä ja, kuten Yrjö Kaukiainen mainitsee, joskus sattui niinkin, että Rangoonin satamassa oli kerran samaan aikaan suuri määrä suomalaisia aluksia (toistakymmentä?) riisiä lastaamassa. Kotimaassahan nämä kaukopurjehtijat kävivät harvoin.

Kirkollisesta elämästä ja kirkoista on kirjassa paljon tarinaa ja se on osittain hyvin kiinnostavaa. Ajatelkaamme vaikkapa suomalaisten paikannimien esiintyvyyttä Vatikaanin penitentiaarin arkistossa. Myös pyhimysten nimikirkkojen jakaantuminen on kiintoisa tieto. Nythän ollaan elvyttämässä Pyhän Olavin pyhiinvaellusreittiä, kuten keskiajan paluuseen sopiikin.

Suomalaisten opinkäynti Euroopan yliopistoissa on esitetty tavanomaista laajemmin. Useinhan on keskitytty kertomaan vain Pariisin yliopiston kävijöistä, mutta itse asiassa kohteita on löytynyt Napolia ja Krakovaa myöten. Harvinaisia lintuja nuo oppineet toki olivat.

Kartat suurvalta-ajan hallintoalueista ja tiestöstä ovat havainnollisia, mutta mieleen tulee, että erilaisille harrastajille olisi voinut olla tervetullut ratkaisu kuvata mahdollisimman tarkoin kaikki hallintoalueiden muutokset eikä vain esittää esimerkkejä tietyiltä ajoilta. Sama koskee myös sotilashallintoa.

Viljelystä kertovat kartat antavat havainnollisen kuvan esimerkiksi kaskirukiin osuudesta sadosta, mikä kertoo paljon alueiden viljelytavoista. Myös luettelo eri alueiden peltopinta-alasta taloa kohti tai karjan määrästä osoittavat niitä Suomen eri alueiden suuria eroja, jotka yhä tunnemme monessa asiassa.

Reaalipalkan kehitystä kuvaava graafi aloitetaan peräti vuodesta 1541 ja päättyy vuoteen 2000. Kuten jokainen ymmärtää, elintason kehityksen laskemiseen tällaisella aikajaksolla liittyy ratkaisemattomia ongelmia. Jotakin kuitenkin siitä aavistamme, kun kuulemme, että vuonna 1520 voikilon ansaitsemiseen meni lähes kaksi työpäivää, vuonna 1900 melkein yksi ja vuonna 2006 karkeasti arvioiden yksi viidesosa.

Osittain keskimääräiset luvut ovat tietenkin vain suuntaa antavia. Tarkempia erotteluja vaikkapa mediaanin ja aritmeettisen keskiarvon välillä voi olla mahdotonta tehdä. Silti on kiintoisaa nähdä, miten kehitys tapahtuu ja miten sen nopeus vaihtelee.

Kartastossa on hyvin suuri määrä taloutta käsittelevää ainesta, mikä on ymmärrettävää. Paljonhan sitä löytyy jo suoraan tilastollisesta vuosikirjasta. Tässä on kuitenkin vielä hyödynnetty laajasti tutkimusta ja laadittu havainnollisia graafeja.

Talouden ohella varsin perusteellisestinon käsitelty myös sotia, etenkin vuodesta 1918 alkaen ja viime mainitusta onkin nyt myös hyvin tarkkoja tilastoja käytettävissä. Kirja ei kerro vain taisteluista ja uhreista, vaan myös esimerkiksi sotien hinnasta. Toki se kaikkein suurin hinta, joka maksettiin verellä, jää arvioimatta, mutta se kuuluu asioiden luonteeseen.

Enemmänkin tietoja voisi aina toivoa, mutta yhteen kirjaan ei kaikkea tietenkään mahdu. Virallinen tilasto ja paikallishistoriat auttavat asioista kiinnostuneita saamaan tarkempaa tietoa hallintoalueittain.

Onhan tässä varsin mukavaa luettavaa koronapäiviksi itse kullekin.