Karoliinien koettelemukset

Poltavan jälkeen Siperiassa

Erkki Kansanaho, Heränneitä karoliineja. Pietismin soihdunkantajia Kaarle XII:n armeijassa. Suomen lähetysseura 1950, 315 s.

Erkki Kansanaho ehti eläessään toimia niin Suomen joutsenen pastorina kuin teologian professorina ja Tampereen piispana. Tohtoriksi hän väitteli Hallen pietismistä.

Tämä kirja kertoo etupäässä niistä karoliineista, jotka Poltavan (”Pultavan”) tappion jälkeen saivat marssia Siperiaan sotavankeuteen. Merkittävin vankien keskus siellä oli Tobolsk, mutta vankeja oli muuallakin, muun muassa Tomskissa, Tjumenissa ja Verhoturjessa. Nämä eivät olleet erityisen pahoja paikkoja, mutta jotkut joutuivat aina Jakutskiin ja pari kuulemma peräti Kamtšatkalle saakka.

Karoliiniarmeijan kohtalokas taistelu Poltavan luona on moneen kertaan kerrottu. Etupäässä Kaarlen joukot koostuivat siellä ruotsalaisista, balteista ja Pommerin saksalaisista, mutta oli mukana aika paljon suomalaisiakin. Hehän kuuluivat erityisesti Lewenhauptin osastoon, joka joutui suureen taisteluun Lesnajan (Lesnan) luona ja kärsi siellä huomattavia tappioita, muun muassa kuormaston osalta.

Kerrottakoon tässä vielä, että muuan pastori kaivoi Poltavan taistelun aikana maahan ehtoolliskaluston, jonka kävi myöhemmin noutamassa. Tänään se on Ruotsissa ja tässä kirjassa on siitä valokuva.

Lewenhauptin joukkoihin kuului muun muassa Porin rykmentin pastori Gabriel Lauraeus, joka joutui koviin paikkoihin jo Baltiassa. Lesnajassakin hän oli mukana. Jo aiemmin hän oli ehtinyt haavoittua melko pahoin.

Poltavan jälkeen Lauraeuksen matka jatkui Kaarlen pienen osaston mukana Turkin puolelle Benderiin, josta hän Gyllenkrookin johtaman karoliini- ja kasakkaosaston mukana murtautui Puolan alueelle.

Siellä hän lopulta joutui vangiksi ja sai marssia Siperiaan, josta kotiuduttuaan toimi muun muassa Loimaan kirkkoherrana ja sittemmin Turussa professorina. Hän kunnostautui myös hienomekaanikkona ja julkaisi kirjoituksen muun muassa teräksen karkaisemisesta.

Urallaan Lauraeus oli joutunut jatkuvasti saarnaamaan sekä suomeksi että ruotsiksi, mutta Siperiassa hänestä tuli myös saksalaisen seurakunnan pastori.

Karoliinit jättivät jälkeensä huomattavan määrän muistelmia ja päiväkirjoja, jotka antavat kiinnostava kuvan ajan elämästä. Poltavan jälkeen halki Moskovan kuljetettua vankikulkuetta häväistiin ja ruotsalaisia koiria herjattiin. Tobolskissa sattui kerran suurehko tulipalo, jota villiintynyt kansa väitti ruotsalaisten sytyttämäksi ja järjesti pogromin, jossa kymmenen vankia kuoli ja monet loukkaantuivat.

Ennen pitkää olot kuitenkin muodostuivat järjestyneiksi ja suhteet venäläisiin tulivat hyviksi ja jopa läheisiksi. Hengellistä huoltoa varten järjestettiin jopa oma konsistori Moskovaan.

Osa vangeista oli joutunut Hallessa toimineiden Spenerin ja Francken johtaman pietistisen herätyksen piiriin ja herätys syntyi myös Tobolskissa vankien keskuudessa. Sitä luonnehditaan täysin kirkolliseksi ilmiöksi, eikä siis lahkolaistyyppiseksi.

Osa vankeja säilyi toki maailman lapsina ja papeistakin osa oli puhdasoppisuuden kannalla ja vieroksui heränneitä, jotka saattoivat arvostella kirkon nimikristillisyyttä hyvinkin ankarasti.

Joka tapauksessa nimenomaan heränneet upseerit perustivat Tobolskiin sangen merkittävän koulun, joka noudatteli Hallen oppeja. Se oli internaatti, jossa oli lopulta melkoisessa rakennuskompleksissa yli sata oppilasta.

Sen erikoisuuksiin kuului, ettei kasvatuksessa käytetty lyöntejä. Sen sijaan kyllä pyrittiin saamaan lapset katumuksen valtaan ja paheksuttiin kaikkea iloista menoa ja leikkiä. Joka tapauksessa koulusta tuli hyvin suosittu ja sinne alkoivat myös venäläiset lähettää lapsiaan oppimaan saksaa. Myös jokunen mongoli, tataari ja tunguusi kuului oppilaisiin.

Koulussa opittiin saksan ohella latinaa, hieman ranskaa ja laskentoa, piirustusta ja geometriaa ja tehtiin käsitöitä, joten opetussuunnitelma oli suhteellisen moderni.

Koulun opetuskieli oli nimittäin saksa, jota myös ruotsalaiset upseerit sujuvasti osasivat. Suomalaisia joukossa oli useita, mutta suomen kielen käytöstä ei tässä yhteydessä ole tietoja.

Koulusta tuli jopa kuuluisa ja sekä Kaarle XII että Pietari kuuluvat olleen asialle suosiollisia. Tärkeimmät lahjoituksensa koulu sai pietisteiltä ja etenkin suoraan Hallesta, Franckelta. Myös venäläiset ja etenkin eräät heränneet Venäjän saksalaiset avustivat koulua.

 Karoliinit itse olivat rutiköyhiä, lukuun ottamatta niitä harvoja, jotka onnistuivat kehittämään itselleen elinkeinon. Lauraeus toimi kello- ja kultaseppänä ja muuan heränneisiin kuulumaton upseeri piti kapakkaa.

Herätyksen piiriin kuuluivat myös Sarvilahden herra, kreivi Creutz ja Liljendaliin asettunut karoliini Carl Gustav Armfelt, joka oli joutunut urallaan kokemaan niin Napuen tappion kuin Norjan vuorten ylityksen, jolloin suuri osa miehistä paleltui kuoliaaksi. Vankeudessa hän ei ollut.

Suorat yhteydet Halleen toimivat niin Siperiasta kuin Suomesta käsin ja pietismi levisi tunnetusti myös Venäjälle, etenkin saksalaisiin piireihin.

Sen historiaan liittyi jatkuva jännite puhdasoppisen kirkkouskovaisuuden kanssa. Etenkin muutamat yltiöpietistit kirosivat kirkon ulkokultaisen menon ja julistivat, että ainoastaan syvä herätyskokemus antoi eväitä taivaaseen pääsemiselle.

Tunnetuin tällainen henkilö oli kirkon johtoa kiukkuisesti pilkannut turkulainen Petter (Pietari) Schäfer, joka joutui pakenemaan maasta ja seikkaili sitten ympäri maailmaa, aina Amerikassa asti. Hän haastoi lopulta Turun hovioikeuden kuulemaan omaa julistustaan ja sai kuolemantuomion, mutta armahdettiin ja istui loppuikänsä Gävlessä vankeudessa. Mainittakoon, että hän vihki itse itsensä avioliittoon vaimonsa kanssa.

Pietistit olivat epäilemättä Lutherin arvollisia seuraajia, vaikka itse Martti-tohtori oli rakastanut viiniä, laulua ja naisia. Mutta omalletunnolleenhan he eivät mitään voineet.

Lienee uskottavaa, kuten myös Kansanaho arvelee, että heränneiden karoliinien perintö vaikutti myös Suomen myöhempiin herätysliikkeisiin. Aika laillahan sen henki muistutti Paavo Ruotsalaisen mentaliteettia.

Synkistä kokemuksista näyttää karoliineilla syntyneen jonkinlainen henkinen reaktio, jossa onnettomuudet muuntuivat onneksi ja ansioksi. Se kaiketi sai aikaan vapauttavan ja palkitsevan kokemuksen.