tiistai 7. huhtikuuta 2020

Talkoisiin?


Solidaarinen Suomi

Kun YH vuoden 1939 lokakuussa aloitettiin, se merkitsi tosiasiallista armeijan liikekannallepanoa. Kansantaloudelle sellainen on myrkkyä ja valtion finansseja se rasittaa kovasti.
Yhteiskunnallisessa solidaarisuudessa oli meillä tuohon aikaan vielä paljon toivomisen varaa ja kun rasitus nyt kohdistui epätasaisesti yhteiskuntakuokkiin, oli odotettavissa luokkaristiriitojen kärjistymistä.
Siltä se aluksi näyttikin.
Moskovassa oli vuoden 1939 skenaariota suunniteltaessa valmistauduttu tekemään Suomessa vuoden 1918 revanssi Puna-armeijan tuella. Niinpä siellä luettiin vesi kielellä omien reportterien juttuja siitä, miten Suomen valtiontalous oli ennen pitkää romahtamassa liikekannallepanon kustannuksiin. Uutiset luokkaristiriitojen kärjistymisestä kertoivat ilahduttavasti, että reserviläisten ja suojeluskuntalaisten välillä oli ollut jo puukkotappeluita.
Se propagandakuva, joka lehdissä sitten joulukuun alussa esitettiin ja jonka mukaan Suomen plutokraattisen valtion politiikan näännyttämä kansa oli aloittanut vallankumouksen, oli saanut hyvää pohjustusta.
Uutiset mahtoivat olla keksittyjä sillä suomalainen mielialatarkkailu ei tiennyt tuollaisista tappeluista mitään. Sen sijaan se kyllä tiesi niistä epäkohdista, joita oli syntynyt, kun vakinaiseen palvelukseen kutsuttujen perheet olivat usein jääneet vaille tukea. Monet joutuivat todella elämään puutteessa.
Asian merkitys ymmärrettiin ja työnantajatkin saatiin nyt mukaan maksamaan asianmukaista korvausta sotilaiden perheille. Myöhemmin, jatkosodassa tuli voimaan perheellisten sotakuukausipalkka, joka maaseudun mittapuilla edusti jopa melko normaalia tasoa.
Työmarkkinapolitiikassa työnantajapuoli vielä vikuroi vastaan, mutta jo talvisodan kestäessä saatiin aikaan ns. tammikuun kihlaus työehtosopimuksien hyväksyttävyydestä ja jatkosodan uhkaavina aikoina sitten jopa yleissopimus työehdoista.
Rintamamiesten ja kaatuneiden perheet olivat kaikesta huolimatta yhä haavoittuvia, mutta heitä pyrittiin tukemaan monin tavoin sekä valtion toimesta että vapaaehtoisesti.
Sodat olivat suuri askel kohti sosiaalivaltiota tai jopa sosialismia. Sellaisestakin voitiin jo sodan oloissa puhua ja itse asiassa myös bolševikkien keskusjohtoisen talouspolitiikan mallina oli ollut saksan sotatalous. Sosialistinen talous ja sotatalous sisälsivät samoja totalitarismin elementtejä. Asiat hoidettiin käskyttämällä eikä jätetty niitä laissez-faire-ajattelun varaan.
Sosialistiseen ja siis myös sotatalouden säännöstelyyn kuuluvat aina pulailmiöt ja pullonkaulat ja niitä opittiin hallitsemaan muun muassa eräänlaisilla puolittain vapaaehtoisilla pakkotöillä. Esimerkiksi sadonkorjuun aikana mobilisoitiin Neuvostoliitossa vielä maan hajoamiseen saakka virastojen ja koulujen väki ulos pelloille ”perunaan”, kuten termi kuului.
Meillä on muistona menneiltä ajoilta vielä koulujen syysloma, joka aikoinaan tunnettiin perunannostoloman nimellä.
Maaseudulla ”šefit” eli kunniapäälliköt (sesonkiapulaiset) viettivät Neuvostoliitossa usein viikkokausia kylissä yrittäen saada sadon mahdollisimman nopeasti talteen. Siitä huolimatta hukkaporosentit olivat suuria, kolmenkymmenen luokkaa.
Suomessa otettiin sotien aikana käyttöön varsin samanlainen systeemi. Työvoimaa mobilisoitiin maaseudulle erilaisten järjestöjen voimin. Perustettiin Nuorten talkoot, Naisten työvalmiusliitto ja lopulta Suurtalkoot. Paikalliset yhdistykset organisoivat käytännössä työvoiman käytön.
Vapaaehtoisuuden periaate oli tietenkin hieno ja sitä yritettiin ylläpitää. Samoin oli merkittävä se sosiaalinen henki, joka työssä vallitsi. Esimerkiksi sadonkorjuussa mentiin joukolla apuun vähäväkisiksi katsotuille tiloille, joiden isäntä oli usein rintamalla puolustamassa maata.
Aseveliliitto auttoi jäseniään talouden kuntoon saattamisessa ja hoitamisessa ja jopa talojen rakentamisessa. Sen toiminta paisui sangen merkittäväksi ja se oli todella suuri sosiaalisen mielen osoitus. Solidaarisuus yhdisti konkreettisesti niitä miehiä, jotka jo rintamalla olivat jakaneet samat vaarat ja vastukset.
Kommunistien kannalta tällainen instituutio oli tietenkin vaarallinen ja kiellettiin ”fasisminluontoisena” sodan jälkeen.
Vapaaehtoisuuteen liitettiin meilläkin ennen pitkää pakko. Tietyn ikäiset kansalaiset määrättiin työvelvollisiksi ja vuonna 1943 pidettiin peräti työvelvollisten kutsunnat. Pojat viettivät jopa useita kuukausia leireillä, joilla töiden lisäksi opiskeltiin, myös sotataitoja. Tytöillä oli omat leirinsä ja niiden puitteissa myös opiskeltiin uusia taitoja, jota olivat uusissa oloissa tärkeitä. Säilöminen oli yksi tällainen.
Kaiken kaikkiaan noissa sodan ajan vapaaehtoisissa ja varmaankin osittain myös pakollisissa talkootöissä on havaittavissa huomattava solidaarisuuden henki. Kun jotkut rintamalla joutuivat antamaan henkensäkin, yrittivät muut kykyjensä mukaan ainakin helpottaa heidän perheidensä asemaa.
On pääteltävissä, että paitsi taloudellista, tällä toiminnalla oli suuri yhteiskunnallinen merkitys. Se todisti konkreettisesti, etteivät puheet yhteisestä isänmaasta olleet pelkkiä löysiä fraaseja. Niille, jotka halusivat tehdä jotakin, talkoot eri muodoissaan tarjosivat siihen konkreettisen mahdollisuuden.
Kun nyt lukee lehtiä, törmää alinomaa siihen, että jotkut haluaisivat tavalla tai toisella auttaa niitä, jotka apua tarvitsevat.
Mahdollisuudet taitavat nykyään olla paljon vähäisemmät kuin pari sukupolvea sitten. Tuskin ainakaan tarvitaan valtavia määriä koivuhalkoja liikenteen pitämiseksi käynnissä.
Sen sijaan kyllä näyttää siltä, että puutarhaviljelyssä tarvitaan suuria määriä kausityövoimaa, jota nyt ei ilmeisesti saada ulkomailta. Ehkäpä tässä olisi jonkinlainen talkoohengen paikka?
Vapaaehtoista ilmaistyötä tarvitaan myös oikeastaan aina. Yksinäiset vanhukset ja muut unohdetut ovat kai kiitollisia avusta. Mutta he ovat vain pieni ryhmä, joka sitä paitsi ei nyt ole huonoimmassa asemassa.
Todellinen ongelma ovat ainakin aluksi kai pienyrittäjät, joiden elinkeino kaatuu valtion määräyksiin. He ovat tämän nykyisen sodan uhreja eivätkä he tarvitse almuja, vaan mahdollisuuden panna bisnes taas pyörimään.
Ne menetykset, jotka pakollisten määräysten noudattaminen heille tuo, eivät ole korvattavissa sotakuukausipalkkaan verrattavalla järjestelyllä. Lainat ja vuokrat, hukkainvestoinnit, pilaantuvat varastot ja henkilökunnan palkat ovat myös painamassa.
Olen kuullut, että jopa vakuutusyhtiöt ovat kieltäytyneet korvaamasta yrittäjille koronan aiheuttamia vahinkoja. Ehkäpä heillä on sopimuksissaan jokin petiitillä painettu force majeure-lauseke. Kyllähän ne toki itsekin voivat suuronnettomuudessa nurin mennä. Yrittäjää heidän oman nahkansa pelastuminen tuskin lohduttaa.
Nykyisen tilanteen synnyttämiä ongelmia on vaikea hoitaa talkoilla, vaikka suurta talkoointoa tuntuisi olevan ilmassa.
Ehkäpä sitä sentään voisi jotenkin hyödyntää? Joka tapauksessa mukaan on saatava myös firmat. Nyt on tilaisuus osoittaa ihmisistä välittämistä laajemmaltakin pohjalta kuin hehkuttamalla suurta suvaitsevuuttaan pride-kulkueisiin osallistumalla ja Tom of Finlandin taidetta ihastelemalla. Mutta siinä kysytään valmiutta uhrauksiin. Mahtaakohan tuota löytyä?

20 kommenttia:

  1. Suuret talkoot olivat jo "lapiojääkärien" linnoitustyöt Kannaksella, joita etenkin AKS mobilisoi. Ennen sodan syttymistä niitä usein vasemmiston puolella pidettiin turhana veren kaivamisena nenästä, mutta sittenhän se näkökulma muuttui.

    VastaaPoista
  2. Syysloma on kyllä parikymmentä vuotta vanha juttu eikä mikään agraariajan muisto.

    VastaaPoista
  3. Oli kyllä 50-luvulla perunannostoloma. Nykyään ehk käytetään muuhun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin oli.

      Saarnaajako se sanoi, että kysykää entisiltä sukupolvilta, sillä me olemme eilispäivän lapsia emmekä mitään tiedä.

      Poista
  4. Kansakoulua aloittaessani 70-luvun alussa, ei kyllä ollut mitään syyslomia vaan syyslukukausi kesti joululomaan saakka keskeytyksettä. Muistan myös että syysloma tuli "uutena" asiana ja sitä perusteltiin juuri pitkällä tauottomalla syyslukukaudella. Voi se olla ollutkin perunannostoloma, mutta kun koneita tuli käyttöön, niin ei sellaista ehkä tarvittu enää ja se poistui palatakseen syyslomana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, minä aloitin kansakoulun syksyllä 1962 ja lopetin oppikoulun keväällä 1974. Syysloma oli joka vuosi ja käytännössä kaikki kutsuivat sitä per(u)nannostolomaksi.

      Poista
    2. Aloitin tekun v1970, silloin ainakin oli perunannostoloma, jota myös kutsuttiin karvahatunhakulomaksi.

      Poista
  5. Kouluja käyneen suomalaisen tuntuu vain olevan vaikea puhua tunteistaan äidinkielellään, ellei satu olemaan ruotsinkielinen jolloin asetelma kääntyy ylösalaisin. Taviksille kieli ei ole ongelma eikä tuota häpeää, silti työväen julkkisääninä esiintyvät vuosisataisen diplomaattiperheen vesa Erkki Tuomioja tai yliopettajana Li Andersson dreamteamissa. Vasen käsi ei tiedä mitä oikea tekee.

    Mooses ulos yliopistosta! Alexander Stubb alkaa tuoda empatiaa (sääliä) maahan.

    VastaaPoista
  6. Talkoisiin tosiaan, tolkunmies voisi kehottaa Yleä kuten tässä juuri CNN luettelee käynnistämänsä kampanjan tuloksia: kenkäfirma Crocs lahjoittaa 10 000 kenkäparia sairaanhoitajille, joku muotifirma pukuja jne...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Crocsit onkin kova sana tuohon: muovia ja mahdollista työvuoron lopussa vaikka huuhtoa verrattuna niihin nahka/kangasremmisandaaleihin imellä pohjalla, jotka nykyään näyttävät kuuluvan terveydenhuoltohenkilökunnan "univormuun".

      Poista
  7. Posti osallistuu oman johtonsa välityksellä työntekijöidensä talkoisiin. Varmasti hyvän mielen aikaansaava ele. Täytyy muistaa, että kriisien yllättäessä kaikkia ei pystytä auttamaan.

    VastaaPoista
  8. Katri Kulmuni sanoi ettei Suomi osallistu EU:n suunnittelemaan taakankantoon, mutta voi lahjoittaa sinne tavaroita!

    VastaaPoista
  9. Ihmettelen maailmanmenoa. On kaikenmaailman pikkukioskeja, pikkubaareja, pikkupubeja ja muita pikkuliikkeitä jotka muka täytyisi valtion pelastaa.
    On se vaan kummallista yritystoimintaa jos ei ole pahan päivän varalle lainkaan säästöjä. Otetaan vaan lainaa ja eletään kädestä suuhun.
    Nämä firmat joutavatkin kaatumaan. Uusia yrittäjiä on varmasti tulossa pilvin pimein.
    Sinä aikana voisivat mennä vaikkapa puutarhoille töihin, koska aikaa on ja siellä työvoimaa tarvitaan.

    Onneksi ei ole ebolaa Covirin tapaisesti leviämässä, onneksi ei ole sotaa. Suomi ei pullamössönä niistä selviäisi raunioitumatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sitten vielä kaiken maailman urputtajia, jotka viime sotien aikana olisi pantu turvasäilöön tai ainakin työvelvollisina halkoja tekemään tai muihin hyödyllisiin yleisiin töihin.

      Poista
    2. Juu, myös muiden verorahoilla jukisissa viroissa ja eläke-etuuksin elelevät tyhjän urputtajat joutavat menettämään syytinkinsä.

      Ryhtykööt vaikka kaikenmaailman pikkukioskin pitäjiksi. Siinä sitä sitten kertyy kätevästi ja vaivatta myös säästöjä pahanpäivän varalle. Ja alvia ja muuta veroa, jolla ylläpitää virkakyöstejä.

      Poista
  10. Työvelvollinen? Erittäin kannatettava idea seuraavaksi kahdeksi vuodeksi. "Työvelvollinen voidaan määrätä mihin tahansa työhön, johon hän terveytensä ja kykyjensä puolesta soveltuu."

    VastaaPoista
  11. Monikulttuurisuus-saatanan palvonta on niin syvälle juurtunut Suomen hallituksen toimintaan kuten myös ilmastohulluus, ettei näistä järjettömyyksistä päästä eroon muuten kuin hallitusta vaihtamalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toipila

      Ehkä ei nyt kuitenkaan pidä olla noin jyrkkä.

      Olihan se juurikin fanaattisen vihreä Ohisalo, joka teki mahdottoman: pani rajat kiinni. Ja jopa kaikilta, ei vain laittomilta maahantulijolta. Ja kaiken lisäksi myös maan sisällä!

      Eikä ennen ole kuultu eikä nähty sitäkään ihmettä, että demareiden voimahahmo on kovin huolissaan yrittäjistä ja yrityksistä ja jakaa näille valtion rahaa miljarditolkulla.

      Kyllä tämä nyt jotenkin uuttaa on. Toki jatko tässä komennossa pelottaa kyllä, mutta katsotaan nyt.

      Poista
    2. Eikö se Matias enää muista Paavo Lipposta?

      Poista
  12. ”Moskovassa oli vuoden 1939 skenaariota suunniteltaessa valmistauduttu tekemään Suomessa vuoden 1918 revanssi Puna-armeijan tuella. ”

    Sama juttu näyttää jatkuvan nykyäänkin, mutta eri muodossa/muodoissa/ilmentymissä, vaikka ihan kummallisissa muodoissa/ilmentymissä. Nykyään voitaneen väittää, että ryssä on ryssä, vaikka Docventuressa paistais. Koko tv-ruudun leveydeltä niiden naama oikeastaan nuolee katsojan kasvoja ja annetaan ymmärtää, että he voivat nuolla muutakin tarvittavaa asiakkaan mukaan.

    Revanssi mikä revanssi, mutta ainakin jotain docventurelaispaskaa katsojan korvien väliin.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.