lauantai 19. joulukuuta 2015

Karkurit ja pakolaiset



Karkurit, harhurit ja nuoret miehet kasarmeissaan

Katselin päivänä muutamana isäni muinoisen yksikön, RJP4:n sotapäiväkirjoja. Ukot, siis pojat noin yleensä, olivat uskomattoman sitkeitä. Ylivoimainen vihollinen painoi päälle vuonna 1944, mutta perääntyminen suoritettiin hallitusti, viivyttäminen, tiedustelu ja vanginsieppaus tehtiin asianmukaisesti ja vastaiskuun mentiin tarvittaessa yhä uudelleen. Ruumiita tuli kasapäin. Pappavainaa muisteli joskus, että pelkästään hänen konekiväärinsä alueelle jäi yhtenä päivänä viisikymmentä vihollista.
Tiedän, ettei hän keksinyt lukua omasta päästään sillä kehuskellakseen. Hän nimittäin ei pitänyt sodasta ollenkaan. Kk-ampujaksi hän pääsi ilmeisesti vahingossa ammuttuaan erinomaiset tulokset, mistä sai kunniakirjan. Tätä hän taisi katua, sillä minua hän ohjeisti niin, ettei armeijassa saa missään asiassa osoittautua keskitasoa paremmaksi eikä huonommaksi. Muuten ei hyvä seuraa. Asiansa pitää hoitaa ja siinä kaikki. No, ampuja onnistui jäämään henkiin, mikä ei ollut huono suoritus. Lievä haavoittuminen oli pikemminkin onnenpotku, joka vei kahdeksi viikoksi pois rivistä.
Rajajääkäripataljoona oli kovien sällien valiojoukko, joka heitettiin sinne, missä tarvittiin miehiä eikä housuja. Muuan vieraileva upseeri sanoi ruumiskasoja katsellessaan, ettei moista ollut missään muualla nähnyt sodan tässä vaiheessa. Kun komentajalta kysyttiin, onko porukassa ollut karkureita, hän kysyi muka ihmeissään ”mitä ne sellaset on”?
Mutta ei siinä koko totuus ollut. Sotapäiväkirjan liitteenä on kymmenien nimien luettelo ”harhureista”, jotka olivat olleet esimerkiksi puoli vuorokautta poissa linjasta. Eipä se mikään ihme ollut, kaikkien hermot eivät mitenkään voi kestää alituista kuolemanvaaraa ja muuta rasitusta. Jossakin vaiheessa miehet olivat niin väsyneitä, että heidät oli käytävä potkimassa hereille, kertoo sotapäiväkirja. Ja hellepäivän loputtomissa taisteluissa loppui vesi. Myös panokset olivat kovin vähissä ja oli pakko ampua tähdäten ja turhia ruikkimatta. Siinä otettiin miehestä mittaa ja tuntuu ihmeeltä, että taistelukyky ja –tahto sittenkin säilyivät. Niiden avulla se maa pelastettiin. Joka mies teki velvollisuutensa tai ainakin yritti. Enempää ei voi keneltäkään vaatia.
Mutta sitten oli myös niitä, jotka menivät vihollisen puolelle. Yleensä he tekivät sen aatteellisista syistä, mutta toki todennäköisen voittajan puolelle kannattaa yleensäkin asettua. Jääkööt he tässä käsittelemättä. Toinen ryhmä olivat käpykaartilaiset, joille oli sodan oloissa varattu karu kohtalo, joka olosuhteet huomioiden olikin asiallisen selkeä ratkaisu. Hermonsa menettäneet joutuivat pakostakin pois rivistä, eikä heidän osaansa voi kadehtia, he eivät kuuluneet varsinaisiin karkureihin, joita niitäkin oli aika paljon.
On inhimillisesti hyvinkin ymmärrettävää, että miehet noissa oloissa saattoivat valita karkuruuden. Usein se lienee vaatinut jopa rohkeutta. Arvostaa sitä ei kuitenkaan voi. Siinähän petettiin niin maa kuin toverit, vaikka jokainen ymmärsi, ettei sota yhtä miestä kaipaa. Mutta kategorinen imperatiivi kertoo, ettei asiaa voi tehdä, ellei hyväksy sellaisen ratkaisun kelpaavan yleiseksi laiksi. Silloin olisi tyrannia päästetty rankaisematta maahan ja menetetty armeijan kunnia. Silloin oli sellainenkin.
Kansainvälinen oikeus tekee eron pakolaisten ja karkureiden välillä. Jälkimmäisillä ei ole oikeutta suojeluun ja itse asiassa sellainen voitaneen tulkita sotivan osapuolen taholta vihamieliseksi teoksi, onhan se selvä kannanotto käynnissä olevaan sotaan. Myöskään sotarosvot eli marodöörit eivät missään päin maailmaa ole oikeutettuja suojeluun ja sama koskenee asevelvollisuuttaan pakenevia. On aina mahdollista sanoa asevelvollisuuden tai taistelemisen olevan vastoin omaa poliittista vakaumusta ja selittää siten sen välttelemisen olevan poliittisen vainon pakenemista. Jos joku on tarpeeksi typerä uskoakseen tätä, niin minkäpä asialle mahtaa.
Kummallista joka tapauksessa on, mikäli jokin kaukainen maa katsoo asiakseen ottaa kantaa käynnissä oleviin sotiin tarjoamalla turvapaikan sitä syystä tai toisesta kärttäville sotilaille. Sellaisessa tapauksessa enin mahdollinen turva on yleensä tarkoittanut internointia eikä missään tapauksessa paikallisen kansalaisen nauttimia etuuksia ja ajan mittaan kansalaisuutta.
Ymmärrän hyvin sen, että maahan tunkeutuneita nuoria miehiä ei useinkaan haluta pitää pakolaisina, vaan karkureina. Sitä he useassa tapauksessa tiettävästi ovatkin. Paljon kohua ja epäluuloa on synnyttänyt myös heidän käytöksensä ja syystä. Osa asiasta toki voidaan selittää yleisillä syillä: jos tuhansia nuoria miehiä sijoitetaan samoihin tiloihin ilman siteitä normaaliin yhteiskuntaan, seuraa aina ikävyyksiä. Asiaa voinee tutkia myös esimerkiksi koirakokeilla. Pistäkääpä vaikkapa sata uroskoiraa samaan häkkiin kuukaudeksi ja katsokaa, mitä tapahtuu.
Jopa tavallinen kasarmielämä on, tai joskus oli aika karua. Kipling, eräs mielikirjailijoistani runoili joskus Tommy Atkinsista, alaluokkaisesta sotilaasta, joka koetti korjata herrasmiehen mielikuvaa omasta elämästään:
I went into a public-'ouse to get a pint o' beer,
The publican 'e up an' sez, "We serve no red-coats here."
The girls be'ind the bar they laughed an' giggled fit to die,
I outs into the street again an' to myself sez I:
O it's Tommy this, an' Tommy that, an' "Tommy, go away";
But it's "Thank you, Mister Atkins", when the band begins to play,
The band begins to play, my boys, the band begins to play,
O it's "Thank you, Mister Atkins", when the band begins to play.

Herrat kyllä kirjoittelivat siitä, miten “thin red line of heroes” taisteli urhoollisesti loppuun saakka, mutta kun arkipäivä koitti, alkoi ylenkatse. Vaikka eivät punatakit mitään sen kummempia itse asiassa olleet kuin nuo kukkoilevat herrasmiehetkään:
We aren't no thin red 'eroes, nor we aren't no blackguards too,
But single men in barricks, most remarkable like you;
An' if sometimes our conduck isn't all your fancy paints,
Why, single men in barricks don't grow into plaster saints;
While it's Tommy this, an' Tommy that, an' "Tommy, fall be'ind",
But it's "Please to walk in front, sir", when there's trouble in the wind,
There's trouble in the wind, my boys, there's trouble in the wind,
O it's "Please to walk in front, sir", when there's trouble in the wind.

Siinä se asian ydin tuli, hieman huvittavalla alaluokkaisella englannilla, mutta sanoma oli selvä: hieman rispektiä, pliis:
You talk o' better food for us, an' schools, an' fires, an' all:
We'll wait for extry rations if you treat us rational.
Don't mess about the cook-room slops, but prove it to our face
The Widow's Uniform is not the soldier-man's disgrace.
For it's Tommy this, an' Tommy that, an' "Chuck him out, the brute!"
But it's "Saviour of 'is country" when the guns begin to shoot;
An' it's Tommy this, an' Tommy that, an' anything you please;
An' Tommy ain't a bloomin' fool--you bet that Tommy sees!

Mutta tässä kyseessä olivat tavalliset, asiansa hoitavat rivimiehet. Eivät he mitään hemmottelua tai ylistystä kaivanneet, vaan sen sijaan juuri sitä arvostusta, jonka ansaitsivat.
Karkureiden kuten muidenkin kohdalla kyse on juuri siitä: millaista arvostusta he ansaitsevat? Keitä he ovat? Varmasti joukossa on täysin kunnioitettavia henkilöitä ja mukavia miehiä, mutta kuka on kuka? Ei  nyt olla ainakaan hölmöjä: you bet that Tommy sees.

13 kommenttia:

  1. Suuri maa, suuret reservit. Tämä tuli mieleen kun muutama aika sitten katsoin virolaista rainaa Sinimäkien taistelusta. Siinä joku natsisika kertoi, että kommarisiat hyökkäsivät natsisikojen puolustusta vastaan yhä uudestaan samasta kohdasta, samalla taktiikalla parikymmentä kertaa, kunnes kommarisiat loppuivat. Natsisika sanoi, että hän ei nähnyt tuollaisessa toiminnassa paljon järkeä. Neuvostojen maassa mosurilla ei ollut kuin välinearvo. Jos natsisiat eivät tappaneet, niin koppalakkiset omat siat ampuivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lopputulos ratkaisee,kommarisiat voitti, toki uncle sam avitti muun muassa 400000 kuorma-autolla ym. pienellä Ei ne natsisiatkaan mitään humanisteja olleet,mikäli olen oiken ymmärtänyt.

      Poista
    2. Churchillin väitetään sanoneen sodan jälkeen, kun NL:n karva alkoi paljastua: "Taisimme teurastaa väärän sian."

      Näkemys tämäkin. Ja liekö tuo edes tosi?

      Poista
  2. Juuri näin. Pappavainaa kyllä joskus tokaisi, ettei siellä sodassa m iehellä ollut enempää arvoa kuin nykyään koiralla. Mutta tähän on lisättävä, että koira oli meillä monessa suhteessa arvostetuin perheenjäsen. Äitivainaa itki monet yöt, kun se kuoli.

    VastaaPoista
  3. Edesmennyt isoisäni ei juuri sodasta puhellut, mutta muistan kun hän sanoi muutaman ja melko terävän sanasen näistä rintamaluistelijoista. Hänen mukaansa ne, jotka kovimpaan ääneen toitottavat (siis sotien jälkeen), missä taisteluissa/porukoissa ovat olleet mukana, ovat niitä jotka taisteluiden jälkeen tulivat jostain pusikoista (takalinjasta)patsastelemaan alueelle. Ja näitä kuulemma riitti sotilaspastoreista upseeristoon asti. Suuria sankareita, jotka ottivat mielellään kunnian menestyksistä sotakentällä.

    VastaaPoista
  4. Tämähän oli se yleinen havainto. Ja prenikat menivät niille, jotka olivat lähimpänä jakajia.

    VastaaPoista
  5. Lähi-idän nykyisissä sodissa useat tahot sotivat toisiaan vastaan. On kohtuutonta alkaa täältäkäsin leimaamaan sikäläisiä ihmisiä pelkureiksi ja karkureiksi. Siellä käydään hyvin erilaista sotaa kuin meillä viimeksi. Osuvampi vertailukohta olisi 30vuotinen sota ,jolloin armeijat polttivat ja tuhosivat kyliä, rangaistuksena vihollisen tukemisesta. Siviiliväestö joutuu mahdottomaan asemaan eri armeijoiden liikkuessa edestakaisin, ja vaatiessa lojaalisuutta.

    VastaaPoista
  6. Eipä leimata ketään, mutta kysytään. Tiedossakin on, että porukassa on sotilaita, joille turvapaikka ei kuulu. Lisäksi on volitu havaita terroristejakin olevan. Luultavaa toki lienee, että suurin osa nloista kymmenistä tuhansista on tavallisia paremman toimeentulon etsijöitä, jotka ottavat vastaan, jos annetaan. Ei siitäkän heitä voi syyttää, vaan eräitä muita. Mutta, kuten sanottu, olisi mukava tietää, miten paljon kutakin ryhmää on ja miksi ovat tulleet. Toivottavasti asia selviää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Norjan turvallisuuspalvelun (PST, Politiets sikkerhetstjeneste) mukaan Euroopassa on ainakin 272 erikoiskoulutettua IS-terroristia valmiina iskemään, ja matkalla on 150 kappaletta lisää. Näin Dagbladet-lehden mukaan http://www.dagbladet.no/2015/12/17/nyheter/norske_islamister/syria/isil/utenriks/42443340/. Mitä ihmettä SUPO ja nämä suomalaiset "terrorismiasiantuntijat", teemusinkkoset mahtavat puuhata sillä aikaa kun muut lukevat asioista norjalaisista päivälehdistä!!!

      Tuo luku vaikuttaa kovasti tarkalta, mutta tiedosssa on Dagbladetin mukaan, että alun perin kyseessä olisi ollut 300 terroristin ryhmä, mutta että 28 näistä olisi kuollut Syyriassa. Uutta 150 terroristin ryhmää on koulutettu Sinjarin ja Mosulin välisellä alueella. 112 kappaletta terroristeja on nyt koulutettu valmiiksi ja suuren ryhmän kerrotaan siirtyneen Syyrian Deir el Zouriin, joka on ISISin hallussa.

      Ensimmäisessä ryhmässä terroristeja on Dagbladetin tietolähteen mukaan kahta tyyppiä, "täysin aivopestyjä" itsemurhapommittajia ja muuten asein terroritekoihin valmennettuja henkilöitä, joilla on lisäksi pommivyö.

      Mukana haastateltu PST:n tiedotuspäällikkö ei dementoi Dagbladetin väitteitä.

      Poista
  7. Mutta mitä jos ei koe tätä maata puolustamisen arvoiseksi? Esimerkiksi itselläni olisi hyvin vaikea perustella lasteni isättömäksi jättämistä jollain "isänmaalla", jota minun pitäisi henkeni uhalla puolustaa.

    Tällä hetkellä "isänmaa" näyttäytyy minulle vain ryöstöverottavana, poliittisen johdon myymänä sosialistisena totalitaristiseen suuntaan kiihtyvää vauhtia menevänä neuroottisena byrokratiavaltiona, jossa tekeminen on kielletty, yrittämiseen vaaditaan lupa ja epäonnistumisesta rangaistaan loppuelämän mittaisella velkavankeudella.

    Elämän suunnitteleminen vuosikymmenten päähän on mahdotonta, koska ailahteleva lainsäädäntö saattaa minä hetkenä hyvänsä tehdä hyvätkin suunnitelmat tyhjiksi.

    Kansalaisen elämän tarkoitus näyttää olevan valtiokoneiston palveleminen mahdollisimman kustannustehokkaasti, niin että byrokraatti määrää kohta kuntoilemaankin ihan vain ettei valtion rahoja kulu sairasteluihin.

    Mutta kaikkein pysäyttävintä on että tässä maassa on enemmän virkamiesmiljonäärejä, kuin yksityisen sektorin miljonäärejä. Eli jos haluat rikastua, älä perusta yritystä, vaan pyri asemaan jossa voit lapioida itsellesi (ja kolleegoillesi) veronmaksajien rahaa.

    Mitä kuolemisen arvoista tässä maassa on? Ainoa joka pitelee minua vielä täällä ovat vanhempani, appivanhempani, pienet lapseni ja oma saamattomuuteni.

    Henkeni vaarantamisen vaatiminen tämän maan puolesta saa minussa aikaan vain kouristuksenomaisen hysteerisen naurukohtauksen. Tehkööt sen ne miljoonat downshiftanneet nettosaajat, joita minä niska limassa raataen elätän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhut täysin asiaa. Komppaan, täsmälleen juuri tuo on tilanne.

      Mutta en silti tee tuota johtopäätöstä, että tätä maata ei kannata puolustaa. Päinvastoin, juuri nyt sitä pitääkin puolustaa.

      Merkkejä tervehtymisestä näkyy jo. Tosin äärimmäisen heiveröisiä, mutta näkyy kuitenkin.

      Itse uskon, että pahin haloslainen hulluuden aika tästä vielä helpottaa, kun Siperia opettaa.

      Joten ei anneta vielä periksi. Eivät ne ole antaneet ennekään, vaikka edessä ovat olleet ylivoimaisen tuntuiset vastukset.

      PS. Se, että rysyt tänne hyökkäisivät, on minusta äärimmäisen epätodennäköistä. Kyllä vihollinen on sisäinen.

      Poista
  8. Ikävä kyllä, pakko on myöntää, että näin ovat asiat muuttuneet. Mutta Matiaksen loppukaneetti kannattaa myös muistaa.

    VastaaPoista
  9. "On kohtuutonta alkaa täältäkäsin leimaamaan sikäläisiä ihmisiä pelkureiksi ja karkureiksi."

    Jos kysyttäisiin Irakin tai Syyrian hallitukselta, ns. vapaan Syyrian kenraaleilta tai "kalifaatin" emiireiltä, keitä ovat nämä asepalvelusikäiset miehet, jotka pötkivät korkean sosiaaliturvan maihin, niin luultavasti he kaikki vastaisivat: pelkureita ja karkureita.

    Nuo "demokraattisten" sotajoukot eivät oikein pärjää Syyriassa ja Irakissa luultavasti siitäkin syystä, että niiden kannatusjäsenet odottavat demokratian voittoa turvallisessa suomalaisessa vastaanottokeskuksessa.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.