lauantai 1. joulukuuta 2018

Ukraina on eri maata



Ukraina on eri maata

Kun Venäjän ja Ukrainan keskinäiset kahinat alkoivat, kiirehti meillä moni oitis julistamaan, että mekin täällä Suomessa olemme nyt välittömässä vaarassa ja itse asiassahan moraalinen velvollisuutemme on myös nyt olla ukrainalaisia eli aina sen puolella, jota perivihollinen kulloinkin sortaa.
Asioista jotakin ymmärtävät yrittivät kertoa, ettei Suomi ole Ukraina, mikä ei merkitse sitä, että se jollakin tavalla olisi parempi tai pahempi, vaan sitä, että sen suhde Venäjään nyt vain sattuu olemaan aivan erilainen.
Itse olen joskus verrannut Venäjän ja Ukrainan suhteita siamilaisten kaksosten suhteeseen: ne voi erottaa toisistaan vain leikkaus, joka saattaa onnistua tai olla onnistumatta ja on joka tapauksessa vaarallinen. Ei kansojen erottamiseen  riittänyt yksi allekirjoitus valkovenäläisessä metsässä vuonna 1991, vaikka se valtiot erottikin.
Levada-keskus, jota ei voi epäillä Venäjän hallituksen äänitorvena toimimisesta, on tutkinut säännöllisesti myös ukrainalaisten ja venäläisten mielipiteitä toisistaan, siis kansojen tasolla, pätevin sosiologisin menetelmin.
Kun ukrainalaisilta ja venäläisistä kysyttiin keväällä vuonna 2014, millaisia maiden välisten suhteiden pitäisi olla, kannatti 19 prosenttia venäläisistä ja 15 prosenttia ukrainalaisista, että niiden pitäisi olla kuten normaalit kahden itsenäisen maan suhteen ovat, rajat ja kansalaisuudet säilyttäen.
Samaan aikaan 55 prosenttia venäläisistä ja 68 prosenttia ukrainalaisista kannatti avoimia rajoja veljeskansojen välillä ja 16 prosenttia venäläisistä ja 12 prosenttia ukrainalaisista halusi maiden liittyvän yhteen.
Kun valtioiden välillä nyt on vihhoo pittee jurnutettu (sav. kahinoitu ja julmisteltu) muutaman vuoden ajan, voidaan todeta, että tämän vuoden syyskuussa normaaleja itsenäisten valtioiden välisiä suhteita maiden välille kannattaa venäläisistä 32 proenttia ja ukrainalaisista 39 prosenttia. Avoimia rajoja haluaisi nyt 45 prosenttia venäläisistä ja 50 prosenttia ukrainalaisista ja valtioiden yhdistymistä 16 prosenttia venäläisistä  ja 4 prosenttia ukrainalaisista.
Voidaan todeta, että Maidan nezaležnostin ja muut väkivaltaisuudet muuttivat nopeasti asenteita molemmin puolin normaalia itsenäisten valtioiden erillisyyttä suosivaan suuntaan.  Jo vuoden 2015 toukokuussa tällä kannalla oli ukrainalaisista 45% ja venäläisistä 25%.
Kuten arvata saattaa, kahinointi on siis erottanut veljeskansoja toisistaan. Kuitenkin ne, jotka kiirehtivät rinnastamaan Ukrainan ja Venäjän suhteet vaikkapa Suomen ja Neuvostoliiton suhteisiin vuonna 1939, tekevät tietysti absurdin rinnastuksen.
Kuinka moni suomalainen olisikaan syksyllä 1939 kannattanut rajamuodollisuuksien poistamista Suomen ja Neuvostoliiton väliltä? Entä miten moni olisi halunnut valtioiden liittyvän yhteen?
Ehkäpä meidän kannattaisi ottaa vakavasti se tosiasia, että venäläiset ja ukrainalaiset todellakin tuntevat aika pitkälle kuuluvansa yhteen, vaikka maan ovatkin juridisesti itsenäisiä. Suomi ja Venäjä eivät sen sijaan ole koskaan tunteneet kuuluvansa samaan seurakuntaan.
Muuten, myös venäläisten mielipiteet ukrainalaisten ominaisuuksista ja ukrainalaisten mielipiteet venäläisten ominaisuuksista ovat suhteellisen myönteisiä huolimatta siitä, että erityisesti Länsi-Ukrainaan kai sijoittuva venäläisvastaisuus on Ukrainassa saanut aika huikeitakin muotoja, joissa rasismi on huipussaan,
Mikäli joku kaipaa tästä esimerkkejä, kehotan googlaamaan sanat кацап ja хохол ja katselemaan kuvasatoa. Molemmin puolin siis on riittänyt myös näitä ksenofobeja, jotka eivät vanhaa sukulaista rakasta eivätkä usein edes tunnusta.
Mutta olihan vihollisuus aikoinaan myös Ruotsin ja Tanskan välillä pahimmillaan veristä perivihollisuutta, johon liittyivät muistot miehityksistä ja anneksioista, pakkoruotsalaistamisesta, sissiliikkeestä ja vapaussodasta. Tämä vihanpidon korkea aste oli mahdollinen huolimatta läheisestä kieli- ja etnisestä sukulaisuudesta ja yhteisestä uskonnosta
Nyt, valtiollisen vihollisuuden tultua jo perusolettamukseksi Venäjän ja Ukrainan välillä, voidaan todeta, että molemmat osapuolet pitävät itseään paljon mukavampana porukkana kuin vastapuolen edustajia, vaikka vastakkainasettelu tapahtuukin valtioiden eikä yksittäisten ihmisten välillä.
Niinpä venäläisistä arvelee olevansa rauhaarakastavia 54 prosenttia, kun ukrainalaisista heidän mielestään sellaisia on vain 14 prosenttia. Ukrainalaisista taas 33 prosenttia pitää omaa kansaansa rauhaarakastavana ja uskoo venäläisistä vain 10 prosenttia olevan tällaisia.
Vieraanvaraisia venäläisistä on omasta mielestään 65% ja ukrainalaisista heidän arvelunsa mukaan 26%. Ukrainalaisten mielestä tämä määre sopii heihin itseensä 48% mielestä ja venäläisiin vain 21% .
Ja niin edelleen. Peilikuvamaiset käsitykset omista ja vieraista ovat siis tällä hetkellä varsin selviä venäläisten ja ukrainalaisten suhteissa, vaikka erityistä vihamielisyyttä ei voi havaita. Tästä Levadan tutkimuksesta ei myöskään käy ilmi, miten näkemykset ovat kehittyneet.
Vaikka kansojen luonteenominaisuudet kai melkoiselta osin kuuluvat hitaasti muuttuviin ns. pitkän keston ilmiöihin, on luultavaa, että valtioiden välinen vastakkainasettelu on vaikuttanut niihin lyhyelläkin aikavälillä. Kyseessähän ovat kuvitelmat naapurista, eivät tosiasiatiedot.
Totean sivumennen, että ajatus kansanluonteesta on toki vaikeasti todennettavissa ja operationalisoitavissa, mutta koko asian kieltäminen olisi pelkkää tyhjänpäiväistä pyrrhonismia. Vajavaisiahan tietomme ja käsityksemme ovat, mutta ei asia sillä häviä.
Paljon on pohdiskeltu sitä, millaisia juonia Kreml on hautonut Ukrainaan nähden ja mikä funktio sen milläkin poliittisella askeleella on noissa oletettavasti suurissa suunnitelmissa.
Yksi asia on ainakin selvä. Koheltamalla Krimin ja Itä-Ukrainan kysymyksissä Moskova on pahoin pilannut mahdollisuutensa saada Ukraina rauhanomaisesti ja omasta tahdostaan läheiseen yhteistyöhön kanssaan. Sen imago on kansan keskuudessa pilalla.
Helmikuussa vuonna 2008 vain 8 prosenttia halusi oman maansa ja Venäjän välisten suhteiden olevan normaalit, kahden itsenäisen maan väliset suhteet, kun taas peräti 68% halusi avoimia rajoja ja 23% suorastaan maiden liittämistä yhteen.
Tuollaista suurta enemmistöä ei maiden lähenemiselle enää taida olla edes kuviteltavissa, vaikka yli puolet ukrainalaisista yhä kannattaakin vähintään avoimia rajoja naapurin kanssa.
Lienee kuitenkin luultavaa, että ajan myötä tämä tilanne vain pahenee Putinin aikoinaan ensimmäiseksi prioriteetikseen ilmoittaman Euraasian liiton kannalta.
Toki väkivalloinkin on tässä maailmassa mahdollista saada yhtä ja toista aikaan, mutta sellaisilla rakennelmilla on monia ongelmia. Vain hullu haluaisi hallita pistinten päällä istuen.
Mutta eihän tämä sitä tarkoita, ettei maailmasta hulluja löytyisi. Luoja paratkoon. Ja kun hölmöt vielä otetaan lukuun, on koossa jo valtava voima.

13 kommenttia:

  1. Ongelmia Ukrainan ja Venäjän välillä ei olisi ilman Stalinia, joka liitti juuri nämä venäläisvastaisimmat yli 600 vuotta länsimaalaisen sivilisaation piirissä sijainneen Galitsian Ukrainaan. Tai ainakin ongelmat olisivat aivan eri luokkaa.

    VastaaPoista
  2. Mutta Ukrainan tie tulee olemaan hyvin kivinen. Maahan on suuressa määrin neuvostovallan tuotos.

    VastaaPoista
  3. Lehtoma varmaan kannattaa Suomen liittämistä autonomisena alueena Venäjään, kun niin on ollut aikaisemmin. Minä en.

    Yhdenkään naapurimaan ei kannata uskoa, että Venäjä pitäisi tekemänsä valtiosopimukset. Hyökkäykset Ukrainan kimppuun ovat uusin osoitus tästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joillekin lukemisen ymmärtäminem on hyvin vaikeaa. Mitä halusin lyhyesti tuoda esille niin nimenomaan Ukrainan. ja ukrainalaisten valtavaa identiteettikriisiä. Nyky-Ukraina on suuressa määrin neuvostovallan tuotos oblastien rajoja myöten, mutta samalla ukrainalainen virallinen valtiollinen ideologia yrittää etäännyttää itsensä neuvostohistoriasta, vaikka suurin osa ukrainalaisia identifioitu neuvostokansalaisiksi aivan samalla tavalla kuin venäläisetkin. Nyky Ukraina perustaa legitimiteettinsä hetmanni Skoropadskin johtamaan ukrainalaisvaltioon vuodelta 1918. Ironisesti Skoropadski kannatti federaatiota Venäjän kanssa. Samanlaista ironiaa on galitsialaisten suuri venäläisvastaisuus, kun eivät edes kuuluisi Ukrainaan ilman Stalinia. Ironista, mutta ymmärrettävää huomioonottaen Neuvostoliiton ja Puolan toimeet alueella vuosikymmenien aikana, mikä olisi helposti johtanut monen kansan radikalisaatioon. Radikaaleja ja agressiivisia mielipiteitä tuntui myös yleismaailmallisesti lisäävän huono historian ymmärrys.

      Poista
  4. Sehän on Yhdysvaltain Jossakin ihmeellisissä intresseissä saada Ukraina ja Venäjä perivihollisiksi toisilleen, Maidakin taidettiin masinoida paljon Yhdysvaltain puolelta salaisesti, vaikka tuolla spekulatiolla saa heti putinisti leiman.
    Krimi taisi olla helppo "vallata" kun iso osa on venäläisiä väestöstä
    Yhdysvalloilla oli suunnitelmissä miten saadan rakennettua tukikohta Krimille, kunhan ensinnä saadaan Ukraina ensinnä ajamaan Venäjän sotilastukikohta Sevastopolista pois, mutta se suuunnitelma ei tainut ihan mennä putkeen ..

    VastaaPoista
  5. "...ettei Suomi ole Ukraina, mikä ei merkitse sitä, että se jollakin tavalla olisi parempi tai pahempi, vaan sitä, että sen suhde Venäjään nyt vain sattuu olemaan aivan erilainen."

    Luulen, että ne meistä, jotka ovat huolissaan eivät ole rinnastamasssa Suomea Ukrainaan vaan ovat huolissaan Venäjän lisääntyvästä halusta käyttää sotilaallista voimaa todellisten tai kuviteltujen intressiensä edistämiseksi. Näitä intressejä on ikävä kyllä Suomen suunnassa enemmän kuin kylmän sodan aikana Baltian maiden liityttyä NATO:oon.

    VastaaPoista
  6. "Toki väkivalloinkin on tässä maailmassa mahdollista saada yhtä ja toista aikaan, mutta sellaisilla rakennelmilla on monia ongelmia. Vain hullu haluaisi hallita pistinten päällä istuen."

    Tässä asiassa minun täytyy olla eri mieltä: läpi historian väkivaltakoneiston hallinta on kyennyt luomaan tehokkaan hallinnon varsinkin jos sitä vähän kuorrutetaan propakandalla ja/tai uskonnolla. Pari esimerkkiä: Rooman keisarit olivat loppulaskussa kaikki sotilasdiktaattoreita, joiden valta perustui armeijan, erityisesti pretoriaanikaartin hallintaan. Neuvostovalta syntyi pikkujoukon aseellisesta vallankumouksesta ja pysyi vallassa väkivaltakoneiston, erityisesti KGP:n avulla. Saddam Hussein pääsi valtaan sotilasvallankumouksella ja syöstiin siitä vasta USA:n asevoimilla. Niin kauan kuin häikäilemättömyyttä riittää Maon periaate (valta kasvaa kiväärin piipusta) toimii, ikävä kyllä. Tuolloin ei tarvitse pitata monista ongelmista, varsinkaan toisinajattelevista ja muista kriitikoista. Itse olen pyrkinyt tarkastelemaann vallankäyttöä Machiavellin periaatteella, en miten asioiden pitäisi olla vaan miten ne ovat.

    VastaaPoista
  7. Machiavelli on monessakin suhteessa aika pahasti tai jopa ihan vasiten väärinymmärretty kaveri. Jos maailmanhistorian pitkiä linjoja katsoo, tai vaikka ihan nykymaailmankin menoa, niin voiko sanoa hänen olleen kovinkaan väärässä? Onpa ko. henkilöstä tehty mainio sarjakuvakertomuskin, "Machiavelli vasta-alkaville ja edistyville" (Curry & Zarate).

    -J.Edgar-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurin väärinymmärrys on unohtaa, että tämän pääteos ei ole Ruhtinas vaan Valtiollisia mietelmiä. M:n pääanti on kummassakin realismi idealismin sijasta.

      Poista
  8. "Itse olen joskus verrannut Venäjän ja Ukrainan suhteita siamilaisten kaksosten suhteeseen"

    Professori Vihavainen ei ole Ukrainan historian asiantuntija, Venäjän historian asiantuntija jokseenkin. Yritys rinnastaa Ukraina ja Venäjä siamilaisiksi kaksosiksi on samalla yritys väittää että professori Vohavainenon myös Ukrainan historian asiantuntija.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.