tiistai 19. maaliskuuta 2019

Helsinki on muutoksen kärjessä


Mielikuvillakin on nyt velvollisuuksia

Nasima Razmyar kertoo hesarin haastattelussa, että on pysäyttävää ajatella, miten erilaiselta Helsinki näytti vielä viisitoista vuotta sitten.
Niin on minustakin.
Ja jatkoa seuraa. Vuonna 2035 eli reilun viidentoista vuoden kuluttua joka neljäs helsinkiläinen on vieraskielinen. Kouluissa tämä tarkoittaa sitä, että peräti joka kolmannen äidinkieli on muu kuin Suomi.
Niinpä SDP:n kerrotaan vaativan asenteenmuutosta monelta. ”Kiharapäinen, tummatukkainen tyttö on yhtä lailla suomalainen kuin se Elovena-tyttö”, sanoo Razmyar. ”Suomalaisuuteen liittyvien mielikuvien on muututtava.”
Tähän voi kyllä sanoa, että ei sitä kiharapäisyyttä ja tummatukkaisuutta ole koskaan pidetty suomalaisuudesta pois sulkemisen kriteerinä.
Mutta jos tuo kiharapää ei ole omaksunut suomalaisuuden keskeisiä ainesosia, eli kieltä ja kulttuuria, niin mikä ihmeen suomalainen hän silloin olisi? Mikäli hän vielä pyrkii erottautumaan kantaväestöstä kantamalla jonkin toisuskoisiin vihamielisesti suhtautuvan uskonnollisen liikkeen symboleja, on selvää, ettei hän haluakaan olla suomalainen, vaan jotakin muuta.
Tähän voidaan huomauttaa, että multikulturalismi tarkoittaa juuri sitä, ettei kansallisuutta määritellä valtaväestön kielen ja kulttuurin mukaan, vaan pidetään maan kaikkia kieliä ja kaikkia tai ainakin melkein kaikkia alakulttuureita yhtä suuressa arvossa.
Tämän mukaisesti sitten jokaiselle taataan omat kulttuuriset oikeutensa, joita ovat palvelut ja koulutus omalla kielellä ja jopa niin sanottu positiivinen syrjintä eli siis syrjinnän kohdistuminen kantaväestöön silloin, kun vastakkain ovat valtaväestön ja alakulttuurin edustajat.
Ikävä kyllä, multikulturalismi on ideologia, joka ei toimi, kuten Euroopassa on jo parin vuosikymmenen mittaan yhä uudelleen saatu todeta. Itse asiassa tämän päivän hesarin jutussa haastatellutkin näyttävät asian ymmärtävän, koska pitävät tuota erittäin nopean vieraskielistymisen trendiä haasteena.
Me tarvitsemme tässä maassa huippuosaajia, joiden on voitava tulla maahan myös sen ulkopuolelta. Niinpä täällä on oltava saatavilla englanninkielistä varhaiskasvatusta ja koulutusta ja sitähän täällä on jo sukupolvien ajan ollutkin.
Lisäksi noita palveluja on ja on ollut ainakin venäjäksi, ranskaksi ja saksaksi, siltä varalta, että joku ulkomaalainen sattuisi tarvitsemaan noitakin kieliä. Lienee niitä muillakin kielillä.
Tietenkin tällaisia valmiuksia on myös oltava kysynnän vaatimassa suhteessa ja sikäli kuin huippuosaajat ovat kysymyksessä, asia koskee useinkin väliaikaista tarvetta.
Mitä täällä vakituisesti asuviin suomalaisiin, kiharatukkaisiin ja muihin taas tulee, on heidän opeteltava suomea, mikäli tänne jäävät. Tämä on välttämätöntä, mikäli aiotaan todella tulla suomalaisiksi. Asia ei kaivanne erityisiä perusteluja normaalijärkisille.
Mutta ongelmahan meillä on ja se sen kuin kasvaa. Se liittyy tuon uuden siirtolaisuuden suureen määrään ja keskittymiseen. Mikäli syntyy kielellisiä ja kulttuurisia ghettoja, ne saattavat säilyä valtakulttuurista irrallisina satoja vuosia, kuten historia osoittaa. Aivan pienet vähemmistöt taas eivät edes periaatteessa voi erota omiksi enklaaveikseen.
Jos ja kun tähän eroamiseen ja erottautumiseen valtaväestöstä liittyy niin sanottuja yhteneväisiä, päällekkäisiä jakoja eli vaikkapa vajaa koulutus, huono kielitaito ja köyhyys, tulevat niiden seuraksi pian rikollisuus, huumeet, radikalismi ja valtion kustannuksella eläminen, kuten kaikkialla muuallakin ghettojen maailmassa.
Ikävintä on, että ghettojen suojassa säilyy myös primitiivinen kulttuuri, joka ilmenee väkivaltaisena laillisen oikeusjärjestyksen halveksimisena.
Razmyar kehottaa kouluttamaan kaupungin työntekijöitä ns. kunniaväkivallan tunnistamiseen, mikä lienee hyvä asia, mutta sen hyvyys on vain siinä, että sekin on parempi kaikkein huonointa vaihtoehtoa. Olisi naiivia kuvitella, että asia sillä häviää.
Daniel Sazonov taas katsoo, että tarvitaan paljon ns. positiivisen erityiskohtelun määrärahoja, mikä sekin lienee pahinta vaihtoehtoa parempi asia. Myös kotihoidon tukea maahanmuuttajille olisi leikattava, sillä tämähän saattaa kohtalokkaasti jarruttaa uusien kansalaisten kykyä integroitua uuteen kulttuuriin.
Tähän voisi lisätä, että tuen määrää olisi myös kaikilta tässäkin maassa vähennettävä heti, kun lisääntyminen ylittää normaalin kolmen hengen määrän. Eihän lasten tehtailu voi olla pohjoismaisessa hyvin vointivaltiossa ammattina enempää kuin kerjuukaan. Ei niistä ole syytä sellaisia kehittää.
Jussi Halla-aho taas katsoo, että muuttoliikettä Helsinkiin olisi rajoitettava ja jaettava asuntojakin ensisijaisesti niille, joilla on kaupungissa työpaikka.
Tämä on tietenkin normaalia tervettä järkeä samoin kuin se, ettei tulkkipalveluita pidä järjestää ihmisille. jotka ovat jo vuosia asuneet maassa.
On liikaa pyydetty, mikäli kanta-asukkaiden pitäisi sopeutua tulijoiden vaatimuksiin eikä päin vastoin.
Mutta noita vaatimuksiahan riittää ja siihenhän meidän sosiaaliturvajärjestelmämme takana oleva filosofia suorastaan yllyttää. Tyhmähän se on, joka ei pyydä, kun tietää, että aina annetaan.
Sivumennen sanoen, oikeus saada yhteiskunnan kustannuksella opetusta myös äidinkielessä ei näytä kaikille riittävän, vaikka kyseessä on kansainvälisesti varsin harvinainen oikeus. Nykyinen vieraan aineksen palvelemisen ylenpalttisuus sen sijaan saattaa synnyttää aivan villejä ajatuksia.
Huomasin erään venäläisen pikku yliopiston lehdessä (Научный поиск, Ivanovon yliopiston Šujan toimipiste) artikkelin, jossa ”analysoitiin” Suomen russofobiaa, jonka olemassaolo todetaan sillä perusteella, että meillä ei venäjä kuulu virallisiin, eli kansalliskieliin, vaikka venäjänkielinen vähemmistö on maassamme suurin.
No, suurinhan se vielä toistaiseksi on, mutta ei kovinkaan kauan, mikäli ennusteet pitävät paikkansa. Siitäpäs syntyisikin hauska soppa, kun meillä olisi virallisina kielenä suomen, ruotsin ja saamen lisäksi vielä venäjä, arabia, suahili ja vielä pari muuta.
Kiinaa, vietnamia tai nepalia eivät maamme näitä kieliä puhuvat vähemmistöt koskaan ole vaatineet virallisiksi ja ovat muutenkin keskittyneet tekemään töitä ja opetelleet maan tavat sen sijaan, että vaatisivat uutta ympäristöään muuttumaan entisen kotimaansa kaltaiseksi.
Mitäpä sanoakaan, haasteita meillä riittää, eikä kannata sanoa, ettei kukaan varoittanut. Niiden kohtaamisessa voisi auttaa Yhdysvaltojen esimerkki. Siellä maahanmuuttajat ovat aina oppineet itse pärjäämään, niiden joukossa jopa työtä ja vieraita uskontoja halveksivat kansanryhmät, saatuaan havaita, ettei toimeen voi tulla muuten kuin itse sopeutumalla ympäristöönsä ja sen ehtoihin.
Ei se asia ole tukan väristä eikä kiharaisuudesta ollut kiinni. Ongelmia saavat aikaan ne hyväuskoiset hölmöt, jotka kohtelevat maahanmuuttajia lapsina, joita on palveltava kehdosta hautaan. Ymmärrän, että siitä tulee hyvä mieli, mutta huonoja sen seuraukset silti ovat.

30 kommenttia:

  1. Täällä Malagan seudulla riittää maahantulijoita joka lähtöön, mutta kaikissa virastoissa asioidaan vaan espanjaksi. Siitä huolimatta, että suurin osa näistä maahantulijoista tekee töitä tai maksaa muuten vain itse elantonsa ja asuntonsa. Hyvällä ilmalla Ahrikka näkyy toisella rannalla ja saman meren rannalla on myös Lähi-itä. Siitä huolimatta Malagan katukuvassa näitä kihrapäitä, puhumattakaan huivipäistä, näkyy jopa vähemmän kuin Helsingissä. Johtuneeko sitten siitä, että täkäläisessä Kelassa ei tarjota palvelua Afrikan kielillä ja espanjaksikin sieltä saa aika vähän rahaa, jos ollenkaan.

    VastaaPoista
  2. ”Suomalaisuuteen liittyvien mielikuvien on muututtava.”

    "Mikä röyhkeys! Tepä kuvittelette suuria itsestänne. Entäpä jos me annamme asianne talebaneille. Menetätte valtuustopaikkanne ja joudutte keittiöhommiin vuoristoon. Vai mitä mieltä olette asiasta?"

    VastaaPoista
  3. Uusi Suomi kuuluu Alma Mediaan, se puolestaan Otavaan, kuten myös Suomalainen kirjakauppa. Kaiken takana YIT, Pöyry ja Otavan piirin ideoimat politiikan tähdistöt, Harkimon LiikeNyt ja Väyrysen Tähtiliike. Vain taivas on rajana kun kaikki juoksevat samaan suuntaan.

    YIT on antanut nimensä Myllypuron suurhallihankkeelle. Eikös isompienkin poikien totalitarismit kuin Jan Vapaavuore toimineetsiten että jotkut järjestelivät yläkerran nimissä asioita ilman että siellä olevat olisivat juurikaan olleet mukana vaan joutuivat istumaan valmiiksi katettuun pöytään?

    Pääasia, että pohjoismaista mallia kehutaan.

    VastaaPoista
  4. Kulttuurit ovat kovia kognitiivisia tosiasioita. Kehittyneen ja kehittymättömän kulttuurin kohtaaminen voi tapahtua vain kehittymättömän kulttuurin ehdoilla. Suvaitsevan ja sopeutumattoman kulttuurin kohtaaminen voi tapahtua vain sopeutumattoman ehdoilla. Kun demokratia ja teokratia kohtaavat, demokratia on se joka alistuu.

    Käsitteen "monikulttuurisuus" on varmaan keksinyt joku "huippuosaaja". Tuottavia suomalaisyrityksiä ei pystytä myymään ulkomaille, koska niissä ei ole tarpeeksi "käsien heiluttelijoita" -- eli kattotason turhakkeita, organisaatiolaatikoiden piirtäjiä, suunnittelijoita ja toimintojen tehostajia, suoritusportaiden väleihin pureutuvia välistävetäjiä. Meillä on "huippuosaajista" kova pula.

    Poliitikkojen kautta koko riemunkirjavan ideologisen kentän kannattaisi lyödä hanskat tiskiin ja todeta, että maa on menetetty. Ihminen -- "eläin joka rakentaa kaupunkeja" -- jäi kehityksensä keräilyvaiheen jälkeen paikoilleen, perusti pysyvämmän asutuksen ja yhteiskunnan. Siitä käynnistyi kulttuurievoluutio. Emme tarvitse valtioiden rajoja siksi että haluamme "omistaa" erityisesti sen maan johon olemme asettuneet ja kaupunkimme rakentaneet, vaan siksi, että ihmisestä on tullut kulttuuriolento, joka tarvitsee alustan ollakseen kulttuuriolento. Kulttuurit ovat kovia kognitiivisia tosiasioita.

    Mutta poliitikot eivät ymmärrä sen enempää ihmisestä kuin kulttuurista mitään. Heidän suissaan pyörivät vain nuo täysin käsittämättömät, mitään merkitsemättömät käsitteet -- "monikulttuurisuus", "huippuosaajat". Niitä on toki muitakin, loputtomasti. "Tasa-arvo", "ihmisarvo", "ihmisoikeudet"...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten määrittelet Seppo suomalaisuuden? Minusta olisi suorastaan suomalaisuuden pilkkaamista määritellä sitä ainoastaan vaikkapa pelkän ulkonäön perusteella. Toki perinteisesti suomalainen näyttää vaaleahkolta. Minusta suomalaisuutta on hyvä määritellä paljon syvemmältä, jotta voidaan myös näyttää ja opettaa niitä suomalaisuuden arvoja muillekin vaikkapa jostain erilaisesta kulttuurista tulevalle. Jaa-a, tuleepa mieleeni " ihmisoikeudet, tasa-arvo sukupuolten välillä, oikeusvaltiokäsite, hyvinvointivaltio, aikataulujen järkkymätön kunnioitus, valtion kunnioitus jne " listaa voi jokainen jatkaa miten haluaa määritellä suomalaisuutta.

      Ja itse tervehdin ilolla ihmistä joka haluaa allekirjoittaa suomalaisuuden arvoja, tulla suomalaiseksi ja elää Suomessa suomalaisena, ihonväristään ja taustastaan huolimatta.

      Poista
    2. Suomalaisuus on esimerkiksi tuhansia vuosia kylmässä ilmanalassa selviytyneen väestön sisukkuutta, joka on haudattu kahdeksan sadan vuoden vieraskielisen hallinnon alle. Tämä hallinto on repressoinut suomalaisen mielen -- ajattelumme on kahden kerroksen, kahden totuuden kaksinapaista ajattelua, institutionalsoituvia alistajan ja alamaisen rooleja, ja latentti antagonismi on meihin syvälle sisäänrakennettu. Osaamme vihata pitkästi, ja toisaalta sorrumme vieraskoreuteen helposti. Niin sanotut "suomalaiset hyveet" -- ahkeruus ja rehellisyys, lainkuuliaisuus, työ-, mies- ja sotakuntoisuus, ja usko siihen että hankkimalla oppisivistystä voisimme nousta paremman väen piiriin -- ne ovat kaikki historiallisia selviytymiskeinoja joilla olemme oppineet osoittamaan tarpeellisuutemme meitä hallinneille herrakansoille.

      Nopeasti muuttuvasta nykymaailmasta huolimatta nuo psykohistorialliset voimat vaikuttavat meissä yhä. Se että itsenäistyimme käänsi kaksinapaiset asenteet vain sisäisiksi -- sisällissota oli välitön seuraus. Eikä kansanpsyyke ole vieläkään miksikään muuttunut: nyt esimerkiksi kiusaamme toisiamme työpaikoilla kaksi kertaa enemmän kuin eurooppalaiset kansat keskimäärin. Projektiivinen ryssävihamme on eurooppalaista huippua -- vain kosovolaiset, joilla on samankaltainen historia, tuntevat meitä syvempää venäläisvoihaa. Ja repressio oli pitkään näkyvissä itsemurha- ja perheväkivaltatilastoissamme -- kun julkisesti olemme "kunnollisia", aggressiot purkautuvat itsetuhoisuutena ja lähipiiriin kohdistuvana väkivaltana.

      Masennus on edelleen kansansairautemme, eikä sitä kompensoi hyvinvointivaltion itsekorostus eikä narsismi, josta johtuen niin monet meistä kokevat palkitsevaksi esimerkiksi seurustelun vieraskulttuuristen ihmisten kanssa.

      Suomalaiset tarvitsisivat kipeästi kansallisen psykoanalyysin. Historiamme miltei tuhat vuotta alistettuna kansana on jättänyt meihin jälkensä. vain me itse -- me jotka löydämme sisältämme tuon tilastoissa niin selvästi näyttäytyvän "suomalaisuuden" -- voimme ymmärtää ja tulkita kansallista ominaislaatuamme. Olen tällaista kansallista psykoanalyysia monesti ehdottanut, ja termiä googlaamalla löytää kirjoituksiani aiheesta.

      Yksi kirjoitus suomalaisuudesta löytyy klikkaamalla nimeäni.


      Poista
    3. Kiitos Seppo vastauksestasi, siinä oli hienoja pointteja suomalaisista. Puit sanoiksi paljon sellaista mitä en itse olisi osannut sanoittaa.

      Poista
  5. Rati riti ralla, tuli kevät halla19. maaliskuuta 2019 klo 10.06

    Kyllä merkittävä ongelma on myös Timo se, että viimeiset 20vuotta -> aika ennen sitä, Suomi on ollut erittäin rasistinen maa, eikä tänne meinata millään hyväksyä edes suomalaista ihmistä. Sanotaan vaikka James Nikander artistinimeltään Musta Barbaari. Artistinimi on kuulema kokemusten perusteella otettu kieli poskessa, ollaanhan sitä vallan " villi jalo " ulkonäöltään kuten jotkut puheenparressaan puhuvat. Äitinsä kohtasi aikoinaan maailmalla miehen johon rakastui, lapsi syntyi Suomen kansalaiseksi. Isää ei pahemmin ilmeisesti sen koommin näkynyt tms. Vaalea perinteisen suomalaisen näköinen äiti kasvatti yksin kiharapäisen ja tummatukkaisen pojan Suomessa. Isä on syntyjään Afrikasta. Nikander on Suomen kansalainen, käynyt intin kai Santiksessa, fiilistelee lätkää ja lukee Platonin Valtiota musakiireidensä ohessa ja puhuu ja kiertää kouluissa tarmokkaasti puhumassa koulukiusaamista vastaan, varmasti kokemuksen syvällä rintaäänellä sekä puhuu naisten oikeuksista. Näin olen julkisuudessa häntä huomioinut.

    On paljon suomalaisia ihmisiä, ja aivan liikaa heitä onkin, jotka silti osoittelevat häntä, haukkuvat neekeriksi, mustamaalaavat, ilkkuvat, pilkkaavat, vittuilevat jne jne häntä syntymästään asti, vain koska pigmentti ei ole se perinteinen "suomalainen" värimaailma mihin on totuttu.

    Ja tämä jos mikä on ongelma edelleen tässä maassa.

    Kiitos kirjoituksesta, ja toivotaan lisää keskustelua aiheesta.

    Ja mitä tulee joihin ihmisiin, jotka yrittävät tulla turvapaikkastatuksella tänne loisimaan, heihinkin olen törmännyt, niin harva heitä sympatiseeraa kovin kauaa. siitä lienemme samaa mieltä. Koko asia on kuitenkin paljon monisyisempi ja laajempi kuin maahanmuuttajuuden tiivistäminen joihinkin elintasopakolaisiin ja sen tietää ihan jokainen suomalainen myös. Iso työ pitää tehdä myös omassa päänupissa räikeän rasistisuuden selättämiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rasismi on realismia.

      Turha siitä on ahdistua.

      Poista
    2. Voimahali Toipilalle19. maaliskuuta 2019 klo 10.36

      Toipila nyt toipuu vaan siellä ihan rauhassa, voin uskoa että on ollut aikamoinen elevetti sielläkin, Voimia!

      Poista
    3. Kyllä sitä rasisimia on täällä ollut vähän, erittäin vähän. Ei pentujen keskinäisiä kahinoita pidä siihen sotkea.
      Kun itse olin 70-luvun puolivälissä opettajana, oli koulun erityinen tähti ja kaikkien suosikki muuan hyvin tumma, puoliksi brasilialainen, isätön poika.
      Mukava poika olikin ja joka hommassa aina kärkeä.

      Poista
    4. Jo se, että sillä olisi jotain väliä minkä näköinen 70-luvun puolivälin tähtioppilaasi oli on minusta hieman erikoista. Kai heistä moni oli vaaleaihoisiakin niistä tähtioppilaistasi? Niin tai näin, suomalaisia he lienevät kaikki tyynni oppilaat koulussa vielä tänä päivänäkin. Ainakin siellä ala- ja yläkouluissa.

      Poista
    5. Eikös olekin erikoista? Puhe nyt taisi olla siitä, oliko ulkonäkö siihen aikaan muka hirveä rasite vai eikö ollut. Tässä tapauksessa siis nimenomaan ei ollut.
      Oliko muuta?

      Poista
    6. Ehkä tämä tällä kertaa riittää. Kiitokset sananvaihdosta!

      Poista
    7. Eräs maahanmuuttaja, joka näyttää kotiutuneen aika hyvin Suomeen ja oppineen jopa kieltämme hyvin, kijoitti ettei ole tavannut Suomessa varsinaista rasismia, mutta kylläkin huonoa käytöstä. Minusta hän oli ymmärtänyt asiat oikein hyvin. Rasismiksi hän oli valmis nimittämään järjestelmällistä toimintaa, jota oli sitäkin nähnyt, ei yksittäisten ihmisten satunnaisia purkauksia. En ole juurikaan nähnyt hänen arviotaan siteerattavan. Olikohan se jotenkin vääräoppinen?

      Poista
    8. Erittäin vääräoppinen. Rasisimi on useimmiten tiedostamaton ja syvästi väärä asenne, joka paljastetaan tieteellisellä tutkimuksella. Se on tittyjen kansanryhmien lajityyppinen ominaisuus.

      Poista
    9. Vai tiedostamaton asenne, jonka paljastamiseen tarvitaan tieteellistä tutkimusta? Kyllähän meillä paljastetaan "rasismia" ja "rasisteja" jatkuvasti ilman sen kummempaa tieteellistä tutkimusta.

      Poista
    10. No, mutta hyvänen aika, saatetaan paljastaa aivan vääriä asioita ja vääriltä henkilöiltä.

      Poista
    11. Käsitteisiin itseensä ei sisälly sellaista totuutta mikä niihin keskittymällä ja perimmäistä "oikeaa" merkitystä kaivelemalla.

      Tässä on valaiseva tarina: de Saussure toteaa että esimerkiksi kirjain "t" voidaan kirjoittaa monenlaisella käsialalla, mutta aina on kyse samasta "t"sta. "T" on "t" niin kauan kuin se poikkeaa muista kirjainhahmoista ja toimii tuon tietyn äänteen merkkinä. -- Totuus ei siis "sijoitu" tähän merkkiin, eikä totuuteen päästä piirtämällä kaikkein eniten "t"ta muistuttava "t". -- Aivan samoin on ajateltava yleisemminkin: ilmeisesti käsite voi olla jotakin joka määrittyy eriytyessään muista käsitteistä ja pitäessään oman merkitysominaisuutensa. Käsitteet eivät siis pätevöidy määrittelemällä niitä "sisältäkäsin", ikään kuin totuus löytyisi käsitteen "sisältä" -- vaan, hmm, sanottaisiinko wittgensteinilaisittain, juurikin käsitteiden käyttöyhteyden kautta, suhteessa kaikkeen muuhun josta käsite tekee tarkoituksensa mukaisen eron.

      "Rasismi" on nykykäytössään ennen mutta maaginen taikasana, johon mitä tahansa maagista pahuutta on helppo projisoida. Rasistijahti on nykyajan noitajahtia. Kun yhteiskunta taantuu ja projektiiviset leimasanat ottavat vallan, harvempi enää kysyy, mahtaako sitä noituutta oikeasti olla edes olemassa. Ja noidilta itseltään sitä kaikkein viimeksi kysytään.

      Poista
  6. Riittääkö suomalaisen omat hartiat kantamaan pohjoismaisen mallin asettamia velvoitteita, vai pitäisikö hyväksyä leveämmät,joita on kyllä tarjolla? Demokraatit tietävät mikä kansalle on parasta, sitten vaan pakko päälle. Kansan demokratiaa veljellisesti.

    VastaaPoista
  7. Tätä nykyähän kouluissa jokaisen äidinkieli on jokin muu kuin Suomi, tai Pertti, tai Kalashnikov. Yhdyn suomen kielen puolustajiin ja toivon, että sillä tehtäisiin vielä väitöskirjojakin.

    En kuitenkaan pidä kovin suurena uhkana sitä, että lähivuosikymmeninä jossakin kaupungissa kolmasosan äidinkieli olisi jokin muu. Suomalainen koululaitos selvisi ihan hyvin niistäkin ajoista, jolloin kirjat olivat ruotsiksi ja latinaksi. Aleksis Kivikin oppi kirjoittamaan ensiksi ruotsia, vaikka puhumaan varmasti suomea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, Aleksis sai kasvaa luterilaisessa ympäristössä eikä tarvinnut käydä koraanikoulua.
      Mutta ei se Helsinki nyt tässä maassa ole vain yksi kaupunki muiden joukossa. Jos vaikkapa Kokkolassa kaksi kolmasosaa on ruotsinkielisiä, on asia minusta ihan OK. Jos ne ovat arabiankielisiä, se ennustaa ongelmia.
      Ja Helsingissä se kolmasosa, joka tietenkin on pitkän tien alkua, ennustaa myös ongelmia.

      Poista
    2. Mutta käy se kehitys toiseenkin suuntaan. Kyllä minä uskon, että nuoret ulkomaalaistytöt saavat koulusta ja ennenkaikkea suomalaisilta kavereiltaan asenteita, jonka jälkeen henkeä ei saa takaisin pulloon. Eikä maallistuneen yhteiskunnan vaikutusta saa vähätellä.voimakas perinteiseen uskontoon turvautuminen on ensi polven "turvariepu", jonka myöhemmät polvet hylkäävät. Sitä paitsi uskon, että täällä lännessä kehittyy uusia, maltillinen islam, ei tarvita kuin yksi islamin Heikki Räisänen - jos hengissä selviää.

      Poista
    3. Eurooppalais-länsimainen maallistunut yhteiskunta noin seitsemän tai neljän sadan vuoden individualisaation tuote, eikä kulttuurissa vaikuttaneita voimia voida mitenkään, ehkä toistan: mitenkään "istuttaa" mihinkään muunlaatuisiin kulttuuri-instituutioihin. Voimme kuvitella että yksilöt "maallistuvat" maallistuneessa ympäristössä, mutta "kulttuurit" voivat vain tuhota toisensa. Ja se tarkoittaa sitä, että jokainen yksilötasolla tapahtuva irtoaminen kostautuu yhteisövoimien taantumana. Rooman valtakunta hajosi monikulttuurisuuteen ja kansainvaelluksiin, eikä tänäkään päivänä ole sitä vaihtoehtoa, että yhteiskunnat voisivat "kehittyä" sosiodynaamisesti eriperusteisten kulttuurien ristitulessa.

      Mitä enemmän Eurooppa sietää ja suvaitsee, sitä vahvempia projektiivisia viholliskuvia tänne vaeltavat suureen sosiaaliseen sitovuuteen ja ryhmäpaineisiin perustuvat kulttuurit sisällään kehittävät. Jokainen "maallistunut" yksilö provosoi kaksinkertaisen määrän radikalisoitumista. Ja maahantulijoiden toiset sukupolvet ovat ensimmäisiä radikalisoituneempia.

      Individualisteina meidän on jokseenkin mahdotonta käsittää miten kovia kognitiivisia tosiasioita "kulttuurit" ovat, tai miten ohuiden kognitiivisten lankojen varaan koko eurooppalaisen uuden ajan tiedollinen edistys on ripustettu. Eurooppa olisi oman edistyneisyytensä kanssa vaikeuksissa vaikka sitä ei uhkaisikaan tulevalla vuosisadalla satojen miljoonien suuruusluokkaan kasvava kansainvaellus kehittymättömistä maista. Individualismimme on kasvanut sokeuden asteelle, ja esimerkiksi "edustuksellisuuden" kognitioon perustuva demokratiamme on jo kriisissä, kun olemme vapaaehtoisesti hajottamassa sen ainoat toimivat alustat, eli kielellis-kulttuuriset kansallisvaltiot.

      Poista
    4. Höpön kuule Seppo löpöt. Asia on juuri niinkuin edeltävä Anonyymi kirjoittaa klo 16.52. Kehitys on tosiasia: et voi vakavissasi ajatella, että joku 2000-luvun kirkkoneuvostoaktiivi pyörisi samassa kehässä kuin 1600-luvun inkvisiittori.

      Sama tapahtuu islamissa, joka on, sanon suoraan, kehittymättömämpi kulttuuri.

      Enkä tosiaan ole kirkkoneuvostoaktiivi. Vaikka istuisin sotasyyllisenä linnassa, en osallistuisi jumalanpalveluksiin. Ei osallistunut Tannerkaan.

      Poista
    5. Kuinka islamilainen maailma on kehittynyt ? Historiaan perustuen on naiivia olettaa että se kehittyisi kohti Eurooppalais-länsimaista maallistunutta yhteiskuntaa.

      Muutama "länsimaistunut" yksilö jotka on nostettu esille kuten Nasima Razmyar eivät muuta miksikään sitä tosiasiaa että islamilaisesta maailmasta tulleet eivät sopeudu eivätkä halua sopeutua länsimaalaiseen yhteiskuntaan vaan pitävät kiinni omasta kulttuuristaan ja vaativat länsimaista kulttuuria sopeutumaan omaan kulttuurinsa. Yllättäen tätä samaahan Nazimakin vaatii. Mikä myös on aika hyvä esimerkki Sepon muka "löpinöistä".

      Seppo puhuu asiaa joka pitäisi hitaammankin jo nähdä ja tajuta.

      Poista
    6. Joopa joo, pakottavat kulttuurit ja keskusteluun kykenemättömät elämänmuodot. Niin sanottu inkommensurabiliteettiongelma, jos hienosti täsmälliseksi heittäydytään.

      22.50-anonyymin aikajänne näyttää sen verran lyhyeltä, että "historiaan perustuen" on silkkaa komediaa.

      Tieteellinen rationalismi ja yksilöllistymiskehitys ovat eittämättä kasvaneet ensiksi eurooppalaisessa kulttuurissa. Ehkä joku haluaa sen perusteella kuvitella, että muualla elävien on mahdotonta oppia ymmärtämään Maan kiertävän Aurinkoa eikä päinvastoin.

      Kun tämä rationalismi on kuulemma vain yhden elämänmuodon hermeneuttiseen kehään liittyvä pakottava ominaisuus. Höpön löpöt. Homo sapiensilta kului joitakin kymmeniä tuhansia vuosia tieteen kehittämiseen, ja tietenkin sen omaksuminen on jossakin ympäristössä helpompaa kuin jossakin toisessa.

      Onhan se harmi, että maailma ei tule valmiiksi ennen kuin joku meistä kuolee.

      Poista
  8. Tullessani ulos Tallinnassa kidutusvälinen museosta ei naurattanut vähään aikaan kun oli valjennut 1900-luvun totalitarismien kidutuksille löytyneen esikuvia inkivistiosta.

    Perehdyttyäni sitten hieman inkvisitioon wikipwedian eng.sivustoilla opin ymmärtämään ettei venytyskoneita käytetty ensisijaisesti ruumiinjäsenten ruhjomiseen, vaan pelottelemiseen. Inkvisiton kuulusteluilla pyrittiin estämään katolisen uskon rappeutuminen sisältäpäin juutalaisten ja islamilaisten takinkääntäjien vääntäessä uskontoa sijoiltaan.

    Siis vähän samaa kuin jotkut vaativat eri kylttejä sanoille Post ja Posti talon kylkeen.

    VastaaPoista
  9. Suomen lainsäädännössä ja virkamiesten toiminnassa ei ole yhtään rasismia. Jos laivalla on rikoksista epäilty neekeri, on selvä, että poliisi tarkistaa kaikilta samalla laivalla olevilta neekereiltä henkilöllisyyden. Se on profilointia, ei rasismia.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.