maanantai 7. maaliskuuta 2022

Tolkkua tarvitaan

 

Eristyksen merkityksestä

 

Jokainen sähkön kassa puuhaillut ymmärtää, miten tärkeää on eristäminen. Ilman sitä saattaa joutua sähkölatauksen purkautumiskohteeksi. Samahan se on tauteja levittävien mikrobien kohdalla. Jo raamatun aikoina asiasta oli jonkinmoinen aavistus ja sinänsä heikosti tarttuvaa lepraa sairastavat joutuivat pysymään erillään terveistä ja huutamalla ilmoittamaan saastaisuudestaan.

Eristämistä tarkoittava sana insulation tai isolation tulee latinan saarta merkitsevästä sanasta insula, it. isola.  Suomessa voimme todeta omaan sanaamme liittyvän erillisyyttä, loitolla pysymistä tarkoittavan merkityksen. Venäjässä myös tutkintovankila on nimeltään izoljator, vangittu pidetään muusta maailmasta erillään tutkinnallisista syistä tai muuten vaan.

Vankeushan mielletään yleensä rangaistukseksi, valtion suorittamaksi kostoksi sitä itseään tai toisia kansalaisia kohtaan tehtyjen rikosten johdosta. Eristäminen on sekä yhteiskunnan itsesuojelutoimi että myös rangaistus. Tarkoituskin on, että rangaistava kärsii, vaikka tästä periaatteesta on aika ajoin julistettu luovutun.

Neuvostoaikana julistettiin suuriäänisesti uudenlaista penintentiaaripolitiikkaa, josta oli jätetty pois rankaisuperiaate ja siirrytty se sijaan kasvattamiseen. Bolševon erikoisvankilaa kävivät ihailemassa ja ihmettelemässä yhä uudet edistyksellisten ihmisten delegaatiot ja poistuivat sieltä onnenkyyneleet silmissään: että maailma voikin olla niin kaunis!

Mutta 30-luvulla aatteelliset krumeluurit jätettiin pois ja Stalin julisti, että tyrmän oli oltava tyrmä (tjurma tjurmoi) eikä mikään täysihoitola. Rikosten tutkinnassakin luvattiin käyttää myös ns. fyysistä painostusta, mikä nyt ei toki uutta ollut, mutta siitä suoraan puhuminen oli.

Katteeton haaveilu jätti jälkeensä vain muutamia eufemismejä. Kuolemanrangaistusta ei tunnettu, vaan sen sijaan yhteiskunnan itsesuojelun korkein aste, joka muuttui pian karkeammaksi rangaistuksen korkeimmaksi asteeksi VMN (vysšaja mera nakazanija). Se tarkoitti niskalaukausta. Mitään teloituskomppanioita ei käytetty.

Venäjällä tuomittiin aikoinaan raskaammista rikoksista myös pakkotöihin ja karkotukseen (katorga i ssylka), yleensä Siperiaan, vaikka karkottaa voitiin myös vaikkapa pois Pietarista. Se tarkoitti silloin vain eristämistä epäilyttävistä aineksista, joiden tiedettiin vehkeilevän valtiota vastaan.

Tsaarin aikana vallankumouksellisten eristys ei kuitenkaan ollut usein kovinkaan raakaa: Siperiassa monet saattoivat elää rauhallista elämää samoin ajattelevien kanssa ja saivat valtiolta säännöllisesti pientä päivärahaa. Siellähän myös Stalin tovereineen oleskeli ja ilmeisesti tuli siihen vakaumukseen, ettei moinen rangaistus ollut yhtään mitään. Hän uudisti kaiken myös tässä suhteessa. Toki lukuisat ns. erityissiirtolaiset (spetsposelentsy) saattoivat elää suhteellisen vapaata elämää myös Stalinin aikoina, mutta heitähän ei mistään varsinaisesta rikoksesta syytettykään, sattuivat vain olemaan vaikkapa tietyn kansallisuuden tai kuvitellun yhteiskuntaluokan jäseniä, kuten sodan aikana suomalaiset.

Juuti nyt Putin osoittaa merkkejä palaamisesta stalinistisiin menetelmiin. Uusi laki, jonka mukaan vääriä (sotaministeriön tiedoista poikkeavia) tietoja ns. erikoisoperaatioista levittävät voivat saada 15 vuotta vankeutta. Kaiketi rangaistus voidaan suorittaa ns. työkolonioissa, jotka ovat entisen GULag-järjestelmän reinkarnaatio.

Rangaistusta voidaan kuulemma soveltaa myös ulkomaalaisiin ja kaiketi myös ulkomailla tehtyihin rikoksiin. Millaisen juridisen ajattelun pohjalta tämä on mahdollista, en tiedä, mutta näinä päivinähän olemme saaneet nähdä kovin monen mahdottomana pidetyn ajatuksen muuttuvan mahdolliseksi ainakin Venäjällä, mutta myös lännessä.

Huomiota herättää, että tämä eristys on määrätty nimenomaan informaatiotilan puhdistamiseksi, Venäjän isoloimiseksi. Aikoinaan tunnettiin toki myös neuvostovastainen agitaatio, josta voitiin rangaista vankeudella tai jollakin muulla, mikäli se tuntui tarpeelliselta.

Neuvostoaikana kotimaisen informaatiotilan hallinta onnistuttiin suhteellisen hyvin pitämään kotimaisissa käsissä. Satelliitit eivät välittäneet TV-ohjelmia, radiolähetyksiä häirittiin ja rajalla kerättiin pois kaikki epäilyttävät julkaisut. Omissa kirjastoissa toimeenpantiin puhdistus, joka oli tyyliltään ja laajuudeltaan hyvinkin nykyisten wokettajien pyrkimysten mukainen. Sen älyllinen tasokin näyttää olleen aivan vastaava.

Vielä aivan hiljattain pietarilaisten kirjakauppojen tarjonta oli erittäin monipuolista ja jopa monessa suhteessa parempaa kuin vaikkapa meillä. Venäjäksi oli tarjolla keskeinen osa maailmankirjallisuudesta ja historiastakin oli saatavilla monipuolisia näkemyksiä edustavia esityksiä ja tutkimuksia. Tosin yhä kasvava kiinnostus stalinismiin ja natsismiin herätti tiettyä huomiota.

Onko siis Venäjä nyt jälleen menossa eristyksiin Euroopasta ja muusta lännestä? Ikäviä merkkejä siihen suuntaan on näkyvissä. Venäjän valtion elimet pyrkivät katkaisemaan informaatioyhteydet länteen, minkä voi heidän kannaltaan ymmärtää. Sitä sen sijaan on vaikeampi ymmärtää, että lännessä ollaan myös aivan oma-aloitteisesti katkaisemassa noita yhteyksiä.

Tällainen kuuluu luonnollisesti totalitaariseen ajatteluun, joka pelaa sovittamattomilla vastakkaisuuksilla ja uskoo kriittisen ajattelun ja sananvapauden sijasta nollatoleranssiin ja oman näkemyksen ehdottomaan ja jäännöksettömään todenmukaisuuteen. Se on lännessäkin ollut nouseva trendi, jonka näemme epä-älyllisistä akateemisen(!) maailman muodeista. Feminismi on vain yksi alue, jossa nuo uuteen keskiaikaan palaamista ennustavat trendit ilmenevät.

Ja kuitenkin Venäjällä on suuri ja yhä kasvava joukko niitä, jotka suhtautuvat kriittisesti omaan hallitukseensa ja vastustavat aktiivisesti sotaa. Juuri heitä pitäisi tukea tällaisella hetkellä eikä suinkaan katkaista suhteita ja eristää koko maata yhtenä monoliittina -mitä se suinkaan ole.

Jo Nikolai I:n aikana Venäjä yritti maksimaalisesti rajoittaa suhteitaan Eurooppaan. Eurooppalaiset aatteet ja erityisesti Ranskan ja muidenkin sekaantuminen Puolan kysymykseen koettiin laajasti sietämättömänä kansallisena loukkauksena.

Ikävä kyllä, moni näyttää Venäjällä yhä Puškinin tavoin ajattelevan, että suhteet Ukrainaan ovat perheasia, johon muilla ei ole oikeutta puuttua. Juuri sen takia olisi yritettävä kertoa aivan rauhallisesti venäläisille, mitä merkitsee eläminen 21. vuosisadalla. Typerä kaikkien kontaktien lopettaminen ja suhtautuminen kaikkeen venäläisyyteen ikään kuin saastaisena sen sijaan ärsyttää isänmaallista mieltä yhä enemmän.

Patriotismin lipun alla toteutettavat konnuudet saavat valitettavasti vain pyhityksen harkitsemattomasta läntisestä eristyspolitiikasta. Eivät venäläiset kokonaisuutena ole mitenkään ansainneet sitä, että heihin suhtaudutaan kuin saastaan. Muuten, venäjässä on mainio haukkumasana, jolla verrataan kohdetta tautibasilleihin: zaraza (зараза). Käytetään sitä niistä, jotka sen ansaitsevat: Putin et consortes. Se ei lainkaan sovi niihin, jotka suuren riskin ottaen menevät nyt päivittäin kaduille uhmaamaan väkivaltakoneistoa.

Sivumennen sanoen, kävin syksyllä Venäjän ulkoasiankorkeakoulussa (MGIMO), jossa oli historiaseminaari aiheesta Uudenkaupungin rauha. Huomasin, miten läpeensä länsimaisuutta tavoitteleva koko fyysinen ympäristö oli: joku käytävä oli nimeltään Broadway, toinen Fleet Street, kahvilan nimi oli myös läntinen ja englantihan oli se kieli, jolla kaikki oli kirjoitettu. Epäilemättä se oli myös opiskelun kieli.

Nämä nuoret elävät informaatioympäristössä, jossa aidosti arvostetaan yhteyksiä länteen. Ne ovat elintärkeitä myös ja nimenomaan sen takia, että he kykenisivät, kun se aika tulee, todella ymmärtämään kansainvälistä ympäristöä, johon Venäjä taas palaa, muutenkin kuin kotimaisen propagandan ja ulkoisen eristyksen antamilla eväillä. Yritetään nyt olla viemättä heiltä tätä mahdollisuutta.

38 kommenttia:

  1. Eikös asia ollut sitten niin että vasta Breznevin porukka aloitti Voitonpäivän kultin rakentamisen? Nyt Putin on tehnyt siitä 20 vuodessa suorastaan uskonnon. Hänen (?) kunniaksi(?) on todettava että valtava osa puna-armeijan ja muiden orgaanien yksikköjen dokumenteistä 1941-45 on myös meidän suomalaisten mahdollista nettiportaaleista kuten Pamyat Naroda-sivustolta luettavissa. Materiaali vapautettiin 2007 ja se on tuolla sivustolla ollut hämmästyttävän laaja ja tiettävästi ei ollenkaan feikkiä. Dokumentit samoja joita suomalaistutkijat TsAMO:n ja Hatsinan Laivaston arkistoista kävivät jo 1990-luvuilla tutkimassa.

    VastaaPoista
  2. Sodassa sodan tavalla. Puolin ja toisin. Venäjän julkituodut tavoitteet kannattaa kerrata, jotta juoni ei katoa. Ensin Ukraina hallintaan, toiseksi USAn ydinaseet pois Euroopasta ja asejärjestelmät 1997 tilanteen mukaisiksi, kolmanneksi Kiinan ja Venäjän 4.2.22 manifestin toteuttaminen.

    VastaaPoista
  3. Sodan voittaminen ei ole mitään rauhan voittamiseen verrattuna. Häviämällä sodan ja tunnustamalla sen Suomi voitti rauhan. Neuvostoliiton eräs suuria saavutuksia oli olla miehittämättä Suomea mutta keräämällä tältä mittava kolehti 1945-52. Suomi investoi tulevaisuuteen. Tällainen tulevaisuuteen katsominen on aina muistettava pitää kirkkaana mielessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän Suomi viime sotia hävinnyt, jos ei toki voittanutkaan. Kyllä ne jäivät ratkaisemattomiksi.

      Osapuolten tolkuton kokoero sai tilanteen näyttämään Suomen kannalta häviönomaiselta (vrt. "rauhanomainen").

      Jos pieni maa todella häviää sodan paljon isompaa vastaan, siellä ei jatka vanha hallintojärjestelmä.

      Porkkalan alue oli syyskuussa 1944 NL:lle välttämätön, jotta se pääsi nopeasti paremmin Itämerelle sotimaan Saksaa vastaan. Mahdollisuus samalla uhata ja painostaa Suomea oli toissijainen optio, toki merkittävä.

      Muuten ihan hyvä kommentti.

      Poista
    2. >… Eihän Suomi viime sotia hävinnyt…

      Lasse Viren se voitti monta juoksua upeasti taistelemalla. En nyt kumminkaan muista, minkä juoksun hän olisi voittanut pistesijoille puurtamalla.

      Mutta no, urheilulla ja sodalla on eri pisteytys. Semminkin niillä, jotka eivät tule ensimmäisiksi.

      Poista
  4. Haikeudella muistelen Neukkulan aikoja. Silloin Lännen viat tuntuivat ja myös olivat aika hepposia Neukkulaan verrattuna. Vaikka Putin repäisee nyt reippaasti hajurakoa, niin ero jää pienemmäksi verrattuna Neukkulaan aikoihin, sillä lännnessäkin on opittu flirttailemaan totalitarismin kanssa. Jos ette usko kysykää vaikka Trudeaulta tai Australian ihmisiltä.

    VastaaPoista
  5. "Venäjäksi oli tarjolla keskeinen osa maailmankirjallisuudesta ja historiastakin oli saatavilla monipuolisia näkemyksiä edustavia esityksiä ja tutkimuksia."

    Joskus ihastelin Unkarissa antikvariaattia, mutta tullut mentyä sisälle, kun tuumasin ettei sieltä varmaan mitään suomenkielellä löydy. Näin ollen päädyin tuumaamaan että se arvo tulee siltä väestöltä.

    Ja mitä juttelin työkaverin kanssa kuka on alkujaan venäläinen kirjoista mitä hän lukee niin sanoi Gogolin Kuolleet sielut olevan menossa, mutta yleensä kuulemma lukenee tietokirjoja. Minkä löysin hieman hassuna kun itsekkin niitä lueskelen, nykyisin. Jääden pohtimaan että onko se jotain mitä nykyisellään väestöissä markkinoidaan vahvasti? Kertoi tosin myös että Venäjällä saman kirjan voi saada 5€ kun Suomessa voi joutua maksamaan 30€. Kysynnän ja tarjonnan lait tainnee päteä.

    "Huomasin, miten läpeensä länsimaisuutta tavoitteleva koko fyysinen ympäristö oli: joku käytävä oli nimeltään Broadway, toinen Fleet Street, kahvilan nimi oli myös läntinen ja englantihan oli se kieli, jolla kaikki oli kirjoitettu. Epäilemättä se oli myös opiskelun kieli."

    Itsellä vain herännee kysymys kun tuo kumminkaan ole heidänkään äidinkieli että onko sieläkin samanlaista suhtautumista englanninkieleen kuin Suomessa?
    Ymmärtänen ns. kouluttamattoman väen suhteen (kumminkin Suomessa on peruskoulu kaikille, mitä tiedoillaan tekee on sitten oma asia) yksittäiseen kieleen, mutta olettaisin ongelman olevan enempi talouteen, teollisuuteen ja uskontoon liittyvä. Kuin jokin yksittäinen kieli.

    VastaaPoista
  6. Vaikea tie on Venäjän nuorisolla päästä Neuvostoliiton ja varsinkin Putinin varjosta "normaaliksi" kansakunnaksi kansakuntien joukkoon. Eikä ole mitään takeita siitä, että Venäjällä vahvistuisi länsimaiden tapainen kansalaisyhteiskunta Putinin jälkeen. Uusi diktaattori saattaa jo odotella verhojen takana oman näytelmänsä alkamista. Tietenkin täytyy toivoa Venäjän muuttuvan, kunhan Putinista päästään, eikä ole syytä viedä sitä mahdollisuutta siltä osalta kansaa, joka haluaa elää demokraattisessa kansalaisyhteiskunnssa. Näinä aikoina se on vain vaikeaa, kun kaikki voimat on keskitetty Putinin pudottamiseen. Mikä teistysti on se ensimmäinen askel, joka on pakko ottaa, että Eurooppa voisi joskus päästä Venäjän uhasta sen kanssa oikeasti yhteistyöhön.

    VastaaPoista
  7. "Juuti nyt Putin osoittaa merkkejä palaamisesta stalinistisiin menetelmiin."

    Mitähän lienee miettinyt voiton varalta: mitä tehdä upseereille ja muille parantumattomille fasisteille, entäs pienemmille vastarinnan kiiskeille? Ajatuskin inhottaa.

    VastaaPoista
  8. Olisko tässä historian siipien havinaa:Madam Kollontai Molotivin luona juuri ennen suomalaisvaltuuskunnan kolmatta matkaa Moskovaan syksyllä 1939...

    "Annettuaan lokakuun loppupäivinä Moskovaan saapuneen Kollontain odottaa tuntikausia sihteerin huoneessa Molotov otti hänet vastaan sanoen: »Te olette siis tullut puuhaamaan (hlopotat) suomalaistenne puolesta». Koettaen pysyä rauhallisena Kollontai selitti saapuneensa antamaan suullista informaatiota siitä, miten ulkomainen yleinen mielipide suhtautuisi suomalais-neuvostoliittolaiseen konfliktiin. »Kaikki Euroopan edistykselliset voimat, eivät vain skandinaaviset, tulevat asettumaan suomalaisten puolelle». Moskovassa ei nähtävästi oikein ymmärretty, mihin tämä saattaisi johtaa."

    " Moskovassa ei siis nähtävästi ymmärretty mihin tämä saattaisi johtaa. "

    Samoin voisi Johannes Virolaisen vuoden 1979 kuulua slogania mukaillen nyt kysyä:

    "Mitä Putin voitoillaan aikoo tehdä"? Semminkin kun sotilaallinen voittokin kutistuu nyt samoihin mittaluokkiin kuin Suomen suunnalla 1940. Pitääkö Venäjän siirtyä samalle puolelle lännen kanssa Kiinaa vastaan ennenkin häpeä pystyttäisiin pesemään Äiti Venäjän kasvoilta? So little, too late.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. >...Mitä Putin voitoillaan aikoo tehdä"...

      Ihan samaa kuin NL vuonna 1940: toteutti vaatimuksensa, jotka tuolloin olivat Leningradin turvavyöhyke ja Hangon tukikohta.

      Nyt 2022 Venäjä toteuttaa ilmoittamansa vaatimuksen siitä, että Ukrainasta ei tule Naton jäsentä eikä sinne sijoiteta US:n ohjuksia.

      Mikä tässä, Markus, on nyt vaikea ymmärtää, reaalipolitiikassa?

      Poista
    2. Onkohan se niin, että imperiumin suuruudesta kertoo hautausmaiden määrä ja koko?

      Poista
    3. >…Onkohan se niin, että imperiumin suuruudesta kertoo hautausmaiden määrä ja koko?...

      Kyllähän se niin taitaa olla. Rakennettiinko muka Rooman imperiumi leppoisten viinitaukojen rupattelulla?

      Poista
    4. "Nyt 2022 Venäjä toteuttaa ilmoittamansa vaatimuksen siitä, että Ukrainasta ei tule Naton jäsentä eikä sinne sijoiteta US:n ohjuksia."

      Mikä pirun oikeus Venäjällä on vaatia, että sen suvereeni naapurivaltio ei saisi liittyä NATO:on? USA:n ohjuksien sijoittamista sinne ei ole tietoa kuin Putinin saa.

      Poista
    5. >… Mikä pirun oikeus Venäjällä on vaatia…

      Äsken arvuuteltiin tavoitetta, nyt arvioit oikeutusta. Helppo se on vastaus tähänkin: sama oikeus kuin länsivalloilla oli Irakin ja Libyan sotaan. Vahvemman oikeus.

      Poista
    6. Venäjä on tehnyt juuri sen, mitän on ilmoittanut aikovansa tehdä. Ei tarvitse tätä sen enempää avata. Yhdysvallat ja EU ei ole mikään pyhäkouluppoikien kerho. Siellä on murhamiehiä, prostituoitujen käyttäjiä ja emävalehtelijoita johdossa. Maailmanpankin arvostetuksi johtajaksi tämä sakki valitsi sen ryhmäseksin harrastajan ja hotellisiivoojien ahdistelijan. Liekö jo vapaallajalalla organisoimassa Venäjän sodanjäleistä pankkilaitosta?

      Poista
  9. "Älymystö" on tullut lapseksi jälleen. Neuvostoliitolla vuonna miekka ja kilpi saatu "Maailmanrauha" patsas viedään varastoon.

    VastaaPoista
  10. Onhan tämä jo liikuttavaa, että Ukrainan sodan keskellä meillä pitäisi olla suru venäläisille tulevaisuudessa mahdollisesti koituvista sodan seurauksista.

    Eiköhän nyt varsinaisen teurastuksen ajaksi ole syytä keskittyä ukrainalaisten kohtaloon. Jos Venäjän talous sodan jälkeen palautuu 90-luvulle, niin kyllä me sitten taas keräämme avustusrekat täyteen ja maksamme kiltisti tullimaksutkin saadaksemme apumme perille.

    VastaaPoista
  11. Nationalismi on todella pahasta.

    Suomikaan ei olisi ikinä itsenäistynyt ilman nationalismia.

    Niinkuin tämä punahuulinen työläisnainen ja sosialisti Tytti Tuppurainen julisti "Oma kansa ensin ajattelu on vahingollista.

    Meidän pyhä tehtävämme on pelastaa koko maailman ilmasto ja siinä samalla eteläisen EU:n vararikon partaalla roikkuvat maat, joissa on väkeä lähes 50 kertaisesti enemmän porukkaa kuin koko Suomessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sotakoneiden hiilidioksidipäästöt pitäisi jotenkin kompensoida...

      Poista
    2. Tottakai sotatoimilla on vaikutusta ilmastoon.

      Mutta avuksi tulee Suomi, joka kiristää omia ilmastotoimiaan korvatakseen sodan aiehuttamat vauriot ilmastolle.

      Näin meillä, mites muualla?

      Poista
    3. Totta kai Suomi auttaa. Niinhän se ain menee. Joku lupaa ja toinen tekee työn.
      90-luvulla neukkula hajosi ja Somalia soti, silloinkin saatiin pakolaisia.
      Sitten tuli pörssikriisit. Sitten tulikin Syyriansota ja irakilaiset "pakolaiset", josta päästäänkin coronaan ja nykytilanteeseen. (Pidemmälle kun omalla iällä pääsene sen pidemmälle.) Maailma on kyllä ihmeellinen paikka.
      Tainnee tuo ilmastohömppä olla huolista pienin.
      Kai sitä pien kyynikko elänee itsessä, asioistahan voisi etsiä valoisampiakin puolia, mut ain ei vain jaksa. Ja jonkun pitäisi muistaa kasvattaa ne lapsetkin, vaikka mediasta tulisi mitä hömppää ei sitä tarvinne ottaa tosissaan. Tai ainakin vähän puntaroida miksi? Lähtökohdin ihmiset kumminkin on kilttejä ja harmittomia, pyörivät siinä omassa pienessä kuplassaan.

      Poista
  12. It is not by reason alone that wars can be prevented, but by a positive life of impulses and passions antagonistic to those that led to war.

    VastaaPoista
  13. On tämä todella häpeällistä, ettei NATO eikä EU kykene puuttumaan sodankäyntiin sotilaallisin voimakeinoin.

    Miksei NATO maalauta vaikka sataa kappaletta hävittäjiään Ukrainan väreihin ja lähetä niitä tuhoamaan Venäjän jumissa olevaa 60 km (?) pituista asevoimien kolonnaa aivan päreiksi.

    Lännen tiedustelu tietänee täydellä varmuudella, missä Venäjän huoltojoukot majailevat. Tehokas isku sinne, niin sota loppuu siihen. Ilman tehokasta huoltoa hyökkäävät joukot eivät kykene sen jälkeen lainkaan sotimaan vaan pelkästään pakenemaan.

    Nythän NATOn omat typerät säännöt ovat antaneet Putin'ille vapaat kädet sotia kaikki muita maita vastaan paitsi NATO -maita vastaan. Putin on voinut luottaa NATOn sääntöihin.

    Ukrainassa sotatoimien seurauksena voi tuhoutua muutama niistä 15 ydinvoimalaitoksesta, niin silloin Eurooppa saa ydinsaasteet niskaansa ja muuttuu asumiskelvottomaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siksi Toipila hyvä, että ne eivät halua joutua Venäjän uhkaileman ydinsodan kohteeksi ei-jäsenen vuoksi. Tämä on reilusti tehty alusta alkaen selväksi Ukrainan johdolle.

      Suomenkin on syytä vetää tuosta johtopäätöksensä.

      Poista
  14. Kiinnostava analogia: Saksan toimenpiteet Puolassa t. kenraalikuvernementissa 1939-44. Ensiksi joukkoteloitukset, kohteena Puolan eliitit. Usein konservatiivisa ja katolisia. Jatkuen väestön pakkosiirroilla. Tästä saatiin arvokasta kokemusta holokaustiin. Tekijätkin suurelta osin samoja. Nythän Venäjä on harjoitellut tätä Tsetseniassa. Saavutetut skaalaedut siirretään seuraavaksi Ukrainaan. Venäjän sisäisille viholliselle riittänevät blogissa mainitut lainkohdat ml. niistä aiheutuvat toimenpiteet.

    VastaaPoista
  15. Professorilta hyvä kirjoitus. Ihmisyyden ja toistemme ymmärtämisen puolesta ja miten rajata sotaa laajenemasta. Älkäämme unohtako ihmisyyttä kaiken pintakuohun keskellä. Zelenskyin pahin vika johtajana on, että häneltä näyttäisi puuttuvan kaikki estot, kun puhutaan ihmishengistä ja sodan eskaloimisesta. Ehkä tämä johtuu siitä, että hän kamppailee henkilökohtaisesti elämästään, mutta en voi myös välttyä ajatukselta, että hän näyttelee elämänsä roolia. Hän on päädemonisoija venäläisten suhteen.

    Varsinkin keskivertovenäläinen on kuin keskivertosuomalainen tai -ukrainalainen jne. Suomalaisen median yksipuolista uutisointia kuvastaa vahvasti se, että tavalliset venäläiset ovat joutuneet Suomessa uhkailun ja syrjinnän sekä vihapuheen kohteeksi. Normaalisti suvaitsevaisia kansalaisia se ei tunnu vaivaavan. Se kuitenkin antaa suvakille vastapuolen, joka kokee sen loukkauksena ja kykenee vastatoimiin. Suvakithan ovat ansioituneet ampumaan alas länsimaissa ja Suomessa yksilöitä ja rajattuja ihmisryhmiä. Nyt vihollinen on valittu rajojen ulkopuolelta tahosta, joka kykenee vastaamaan väkivaltaan väkivalla. Kyseessä ei ole suvakin rohkeus vaan ylimielisyys ja luulo, että kuuluu Yhdysvaltain ja Euroopan eliitin kanssa samaan joukkoon sekä alentuva, rasistinen suhtautuminen Venäjään. Venäjän johtajanakin on heidän mielestään mies, joka on siellä vähä-älyisenä ja sairaana pysynyt kuin ihmeenkaupalla vuosikymmeniä. Nyt kuitenkin suvakki näkee, että kyseisen henkilön kohtalonaika on koittanut ja hän avoimesti haluaa uhata väkivalla ja vihallaan tuomita tämän "kahelin".

    Putinin hallinto on tehnyt virhearvion, mutta Venäjä ei ole vielä edes julistanut sotatilaa, eikä kostanut nähdäkseni taloudellisesti lännen toimia täysimääräisesti talouden saralla.Venäjän täysi sotatila merkitsee reservien mobilisointia ja mm. teollisuuden ohjaamista sotatalouden käyttöön. Tämä saadaan aikaiseksi, kun venäläiset laitetaan tarpeeksi ahtaalle. Venäläiset puolustavat varmasti maataan, vaikka eivät ole innostuneita hyökkäämään Ukrainaa vastaan. Onko edes Venäjän johto ollut sotatoimien valossa toteuttamassa täysimääräisesti sotatoimia Ukrainaa kohtaan? Ilmasota on ollut kuitenkin Venäjän kykyyn nähden ihmettelyä herättänyt seikka.

    Japanin on nähty aloittaneen sodan Yhdysvaltoja vastaan, kun Yhdysvallat esti Japania saamasta öljyä jännitteen kasvaessa Tyynellämerellä ja Aasiassa toisen maailmansodan alussa. Jos pakotteet ja Venäjä-viha menevät yli järjen rajan, sota voi laajentua taloudellisten ja muiden yhteyksien katkeamisten ja keskinäisten sidosten ja pidäkkeiden puuttumisen vuoksi.

    Epäilen kuitenkin, että olemme menossa kohti kolmatta maailmansotaa. En tiedä, voiko kehitystä mikään estää. Kirjoittelen lähinnä, kun professorin kirjoitukset herättävät ajatuksia. En pysty nukkumaan enää kunnolla, koska Venäjän ja venäläisten demonisointi on kuin suoraan viholliskuvien oppikirjasta ja ihmisten laumakäyttäytyminen uskomattoman yhdenmukainen. T-paitaan katujätkämäisesti pukeutunut maailmankiihottaja ei selvästikkään näe mitään vastuuta rajattomassa vihassaan, vaan jos hän kaatuu, tuhoutukoon kaikki muukin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sota-rauhakeskus Muistin perustamista Mikkeliin on vaikea ymmärtää muuten kuin suomenkielisten ja venäläisten epäillyllä flirttailulla sisällissodan aikoina valituista valituimpien zelenskyiläisten päissä.

      Poista
    2. "Zelenskyin pahin vika johtajana on, että häneltä näyttäisi puuttuvan kaikki estot, kun puhutaan ihmishengistä ja sodan eskaloimisesta."

      En komppaa.

      Poista
    3. Nord Stream 1 toimittaa vuosittain 55 miljardia kuutiometriä maakaasua Eurooppaan. Se on hillitön tilavuus. Miten tämä kaasumäärä voidaan korvata tai toimittaa jollain laivoilla tai valtamereen upotetun putken kautta Eurooppaan jostain maasta X. Toki kaasu voidaan nesteyttää jäähdyttämällä, jolloin sen tilavuus on paljon pienempi. Mutta, nesteyttäminen kuluttaa myös energiaa, mitkä ovat kustannukset. Korvataanko kaasu sitten kivihiilellä, kun Saksan Merkel panikoi Fukusimasta ja pudotti Saksan ydinvoiman alas. Yht'äkkiä hiilidioksidi-ongelma 'hävitetään' johonkin, paitsi tietenkin suomalaisten osalta, joiden pyhänä tehtävänä on, kuten tuolla aiemmin jo mainittiin, pelastaa koko maailman ilmasto.
      Ukrainalle on kai tarjottu jonkinlaista ehdokasasemaa EU:ssa. Useimmat ukrainalaiset kuitenkin haluavat jonkinlaista assosiaatiota EU:n kanssa, mutta suora jäsenyys todennäköisesti jo EU:n taholtakin estetään. EU komissaareineen ei myöskään pysty hallitsemaan tuon kokoista maata. Onko Zelenskyille tai hänen edeltäjilleen syötetty vihreetä pajunköyttä, annettu katteettomia lupauksia. Journalistien tulisi taustoittaa tätä sotaa puolin ja toisin. Tuossa linkissä alla on intialaisen journalistin näkemys tilanteesta, josta voisi iltalehden toimittajat ottaa oppia. 20 minuutissa kattava taustoitus. Gravitas plus:
      https://www.youtube.com/watch?v=TzgPJeYZaOU

      Poista
  16. >…Ihmisyyden ja toistemme ymmärtämisen puolesta…

    Poikkeavan humaani kirjoitus. Kiitos siitä, Markus.

    VastaaPoista
  17. Neuvostoliitossa oli meikäläiseen rikosseuraamusjärjestelmään verrattuna se edistyksellinen piirre, että tuomittuja ei eristetty vankilaan istumaan. Heidät valjastettiin enemmän tai vähemmän tuottavaan leirityöhön, joka valmensi heitä tulevaan elämään jollakin epäsuositulla monokulttuuripaikkakunnalla. Vangeille luotiin kannustimia normeilla, tapaamis- ja yhteydenpito-oikeudella yms.. Varsinaiset vankilat näyttävät olleen etupäässä tutkinta- ja kauttakulkutarkoituksiin. KGB-vankilat ja mielisairaalat sadistisine kidutuksineen ovat sitten tietysti asia erikseen.

    Lännen pakotteissa on tosiaan se vika, että niistä puuttuu kannustimet. Edes täsmällistä tietoa niiden kumoamisen ehdoista ei ole ilmoitettu. Ei ole ihme, jos idässä myös kansan keskuudessa pakotteet koetaan yksinomaan peruuttamattomana rangaistuksena eikä suostutteluna myönnytyksiin. Arvovallastaan kamppailevalle despootille on vain eduksi, ettei hänen tarvitse perustella kansalle lännen ehtojen torjumista. Selkeitä ehtoja perääntymiselle ei tarjottu; ei siis ole painavaa syytä perääntyä. Ein Volk - ein Kampf - ein Sieg, eikä Johtajan linjalle ole vaihtoehtoa.

    Mielelläni näkisin venäläisten jo ottavan vastuuta valtiostaan, mutta toivo murenee. Taitavat olla liiaksi tottuneet vankilaelämään.

    VastaaPoista
  18. Iltapäivälehdet taistelevat median ilmatilan herruudesta tuorein voimin kummankin rekrytoitua syyspuolella avoimella haulla kymmenisen uutta ”tutkivaa journalistia”. HS puolustaa asemiaan useilla sivuaukeamilla Ukrarinan puolesta. Suomi on sodassa kädet musteessa.

    Poliitikot, jotka eivät uskoneet Stalinin kansallisuus-politiikkaan kielipakkoineen, joutuvat ihastellessaan omakielistä Viroa pohtimaan turvallisuutta uudesta lähtökohdasta, onhan pellon pientareella asteleva talonpoika aina ollut omakielinen, kuten tiedämme historiallisesti myös Ruotsista.

    Naiset tulevat perässä, eikä sitä pysty estämään kukaan eikä mikään.

    Virhearviot syntyvät siitä, että ajattelun vinoumalla varustetut ihmiset eivät osaa korjata omia vinoumiaan.

    Historian kasaama kuonakuorma harjautuu sitä keveämmäksi mitä ohuemmat ideologiset hallintorakenteet ihmisillä on yläpuolellaan. Italian vanhojen kaupunkivaltioiden perinteet ovat ohjanneet Eurooppaa rauhan tielle sen jälkeen kun yksi-isäisen läntisen ajattelun kaksi velipoikaa - kristityt ja juutalaiset- olivat joutuneet ankaraan perimyssotaan ääripisteenään holocaust. Ajattelu meni uusiksi.

    Viimeisenä muutoksen tielle lähtee Suomi-Finland. Pakon edessä. Ei auta Timo Vihavaisen puhaltelu pistoolin piippuun Googlen hakukuvassa.

    ”Tulevaisuuden luomiseksi ei ole mitään muuta kuin unelma.” Victor Hugo

    ps. meni pari päivää ja Sanna Marin nähtiin Tallinnassa! Ja kun tuhannen kilometrin päässä ammutaan, ylipällikkö lennähti Amerikansedän kainaloon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se revolveri on lapsuusmuisto joka liittyy muutaman vuoden takaiseen haastatteluun. Enpä tiedä, ketä tai mitä se nyt on auttamassa tai haittaamassa. Mielikuvituksessaan jokainen vastaa itse.

      Poista
  19. Muutosta vauhditti marxismin itsemurha eurokommunismin erottua Moskovan edustamasta historiallisesta materialismista. Taivaallisen auktoriteetin siirryttyä kansan parista pysyvästi Vatikaaniin ilmapiiri keveni entisestään.

    VastaaPoista
  20. Ei tarvinnut eilen päästä Hesassa Eiraan saakka missä Halla-aho haaveili ampuvansa kuulan homon kalloon, kun oli osunut silmään joka puolelle pelmahtanut italialainen kahvilakulttuuri. Yliopiston ja Kampin keskuksen sekä Iso Roban väliltä löytyy kymmenkunta Espresso Housea joiden upottavissa nahkatuolissa voi näppäillä kännykkää ilokseen. Asemahalliin avautuu italialainen Olivia-ravintola.

    Hetkinen, Espresso House onkin ruotsalainen, ja Olivia norjalainen kuten eripuolille nousevat hotellitkin! Ketä kiinnostaa mitä maassa tapahtuu. Kansanmurha?

    VastaaPoista
  21. Mikä professorin mielestä olisi rehellisesti sanoen vaihtoehto Venäjän toimille Ukrainassa? Yhdysvaltalaisista professoreista mm. Noam Chomsky (vasemmistolainen demokraatti) ja professori John Mearsheimer (konservatiivioikeisto) ovat esittäneet, että USA on osasyyllinen sotaan. Nato on laajentunut Venäjän rajoille. Yhdysvallat ja nato ei ole mikään pyhäkoulu vaan sotilasliitto. Mitä Venäjän johdon tulisi tehdä Putinista riippumatta? Ainoa vaihtoehto on käyttää voimaa, kun puhe ei ole tehonnut. Lasku on ollut selvä jo pitkään. Ei nämä seuraukset yllätys ole. Kenraali Hägglundia lainaten koira on nyt ajettu viimeiseen nurkkaan ja viimeiseksi vaihtoehdoksi on jätetty pureminen.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.