Consilium virorum obscurorum

 

Ideologiaa etsimässä

 

Kun Neuvostoliiton ideologia romahti, putosi sen olemassaololta ja mahdollisilta saavutuksilta pohja pois. Jäljelle jäi vain valtio, koneisto, joka oli pitänyt yksilöitä tiukasti alistettuina rattainaan.

Sen palvontaa Putin on kyllä sittemmin koettanut tarmokkaasti edistää ja korostanut sitä, että eräänlainen valtioiden successio apostolica on olemassa: Neuvostoliitto oli Venäjän imperiumin jatkoa ja nykyinen Venäjä sen laillinen perillinen. Valtio on kaiken ydin.

Mutta kyllähän myös ideologiaa Venäjällä tarvitaan. Jos Venäjä olisi kansallisvaltio, ei asialla ehkä olisi niin väliä, mutta kun se haluaa olla nimenomaan imperiumi. Pelkkä alaston valtioetu ei riitä kannustaan ihmisiä kuolemaan puolestaan, kuten Iborskin klubin huomattava toimihenkilö Aleksandr Prohanov on huomauttanut.

Tappamiseen on helppo motivoida, mutta kuolemisen perustelu on vaikeampaa. A pridjotsja, kuten venäläinen sanoo: mutta kun niin pitää… Juuri tämä valmius uhrautua asian puolesta on nimittäin Venäjän nykyisen lunatic fringen ajattelussa aivan keskeisiä asioita. Siinähän todistetaan koko kansan passionaarisuus, Lev Gumiljovin käsitteitä käyttääksemme.

Jo Jeltsinin aikana etsittiin uutta venäläistä ideologiaa, vaikka uudessa perustuslaissa erityisesti kiellettiin se mahdollisuus, että koko valtio perustuisi ideologialle. Ideologioita myös löydettiin ja palkittiinkin, mutta eihän sellaisista kilpailujen hedelmistä ole vakavasti otettaviksi. Fichteä siteeratakseni niistä puuttuu tärkeintä: der Zwangherr -se, joka pakottaa. Mutta voihan se valtio siihen rooliin ruveta otollisella hetkellä, esimerkiksi sodan aikana.

Kun ensimmäistä Tšetšenian sotaa käytiin ja hyvin huomattava määrä nuoria asevelvollisia alkoi saapua kotiseuduille sinkkiarkuissa, totesi sotaministeri Gratsov, että heillä oli hymy huulillaan. Lausahdus oli varmaankin tarkoitettu lisäämään kaatuneiden kunniaa, mutta koko asia haisi liiankin irvokkaasti armeijan kyvyttömyydeltä ja kyynisyydeltä, eikä komea väite saanut tarkoitettua kaikupohjaa. Nyt saattaa tilanne olla aika samanlainen.

Izborski klub (Изборский клуб, ks. https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=izborskin+klubi ) on vain yksi, mutta epäilemättä kuuluisin Venäjän obskuranttien ajatushautomoista. Viime vuoden lopulla se julkaisi parissakin artikkelissaan pohdintoja venäläisen ideologian johdosta.

Viime vuoden marraskuussa Iborskin klubi ja puoli tusiaa muitakin nationalistisia klubeja piti keskustelutiaisuuden aiheesta Murrosaika, ideologia, joka yhdistää kansakunnan. Keskustelussa todettiin, että Voiton ideologia voisi olla kansallinen projekti, jota sävyttää päämäärätietoisuus ja optimismi. Uuden ideologian tulisi perustua uusille ihmisille, yhteiskunta olisi puhdistettava, toimeenpantava eräänlainen kaaderien vallankumous.

Venäjän sivilisaatiomissiona on pelastaa maailma globaaliselta katastrofilta.  Tärkeimmät postulaatit ovat: hyöty voiton edellä, yhteinen asia oman edun edellä, solidaarisuus kilpailun edellä, vapaus suvereniteettina riippuvuutta merkitsevän vapauden edellä.

Tärkeimmät kulttuuriset koodit ovat seuraavat: työ on pyhää, Venäjän nousee jälleen henkiin imperiumina (nyt elämme ”viiden imperiumin” syntyaikaa), venäläinen ihme on jälleensyntymisen ja voiton voimana, yhteinen asia on yhteisyyden (sobornost) symboli Venäjän kohtaloissa, puolustushenki, venäläisen sielun yleisinhimillisyys (vsemirnost).

No, tutulle pohjallehan tässä yritetään rakentaa. Idea puhdistuksesta on vanha leniniläinen periaate, jonka Stalin kehitti hallinto- ja terrorijärjestelmäksi, venäläisyyden yleisinhimillisyys (vsetšelovetšestvo) on jo Dostojevskin lanseeraama ajatus. Venäläisethän ovat tai ainakin olivat jumalankantajakansa, narod bogonosets, kuten hän asiaa luonnehti.

Venäjälle tarjottiin tässä seminaarissa monenlaista lääkettä, pudistusajatteluun liittyy varmasti ajatus uudesta meritokratiasta. Eliitti ei nykyisessä muodossaan tyydytä änkyröitä, siellä on ihan liikaa länsimaita kumartelevaa ja ihannoivaa väkeä.

Tämä ei ole lainkaan uusi havainto. Samaa on näissä piireissä jankutettu jo vuosikymmeniä, on puhuttu jopa kuudennesta kolonnasta, joka kyllä tottelee Kremliä (jonka todellista venäläistä aatteellisuutta myös oli tapana epäillä), mutta sisimmässään ajattelee toisin. -Siis Stalinin jo aikoinaan vuonna 1937 suureksi ongelmaksi ja viholliseksi julistamaa kaksinaamaisuutta, двурушничество.

Huvittavaa kyllä, ideologian etsijät mainitsivat useammankin kerran Vladimir Putinin lanseeraaman käsitteen konservatiivien optimismi. Jokohan Putin piankin on myös maailman suurin filosofi?

Kiinnostava ja aidosti fasistinen idea kansan symbioosista valtion kanssa esitettiin myös seminaarissa sangen hartaassa sävyssä. Taidatkos sen paremmin sanoa. Tutto nello Stato, niente al di fuori dello Stato, nulla contro lo Stato. sanoi Mussolini.

Periaatteessa käsitellyt asiat olivat merkityksellisiä ja jopa tärkeitä: ”keitä me olemme, miksi elämme, minkä hyväksi olemme valmiita uhraamaan itsemme, kuka on ystävämme ja kuka vihollisemme,  millaiseen maailmaan pyrimme ja mitä haluamme sille sanoa”.

Mitä vihollisiin ja ystäviin tulee, on suuren Saatanan roolissa tietenkin Amerikka, jonka pyrkimyksiin kuuluu muun muassa väestönkasvun rajoittaminen, joka ei lainkaan sovellu Venäjälle sen enempää kuin maailman yksinapaisuuden periaate tai kaiken maailman individualisti-hedonistiset kotkotukset.

Parrakkaan akan Gayropa inhottaa aatteellista venäläistä, enkä itse asiassa sitä lainkaan ihmettele. Venäjä elää toista intellektuaalista aikakautta kuin länsi, oltuaan liki kolme sukupolvea siitä eristyksissä.

Hämmästelin jo, miten kitkattomasti Venäjällä näköjään omaksutaan koko läntinen pintakulttuuri, josta se oli vuosikymmenet ollut hyvin tarkoin eristetty. Marginaaleja en ota tässä lukuun.

Mutta pinta on pintaa. Kulttuurin syvät virrat taitavat olla lunatic fringen puolella ja kun sotatila, henkinenkin sotatila, jatkuu aikansa, nousee obskurantismi yhä kunniallisemmaksi asenteeksi.