Onko tässä jotain aivan erityistä?

 

Erikoisoperaatioita

 

Vanhempi sukupolvi muistaa hyvin sykähdyttävän laulun: Haluavatko venäläiset sotaa (Хотят ли русские войны?, https://www.youtube.com/watch?v=yU54x55AJUg ).

Roskomnadzor nimellä tunnettu sensuurihallinto on nyt Venäjällä päättänyt, ettei Ukrainassa parhaillaan käynnissä olevasta operaatiosta saa käyttää nimitystä sota (vojna), vaan erikoisoperaatiot (spetsoperatsii -spetsialnyje operatsii).

Niinpä kansan suussa ruvettiin puhumaan siitä, että Tolstoi kirjoittikin itse asiassa kirjan Erikoisoperaatiot ja rauha ja tuo alussa mainittu laulu on esitettävä muodossa Haluavatko venäläiset erikoisoperaatioita (Hotjat li russkie spetsoperatsii?).

Tuo erikoisuus on asia, joka näyttää aivan erityisesti vetoavan totalitaariseen psyykeen. Vallankumouksen aikoihin ja pari vuotta sen jälkeen puhuttiin aina Tšekasta eli Vastavallankumouksen ja sabotaasin vastaisesta erikoisosastosta (Чрезвычайная комиссия по борьбе с контрреволюцией и саботажем).

Tuo ”erikoisuus” sen nimessä tarkoitti sitä, ettei se ollut minkään lain sitoma, vaan käytti rajoittamatonta ja siis itse asiassa jumalallista valtaa niihin nähden, joita pidettiin vallankumouksen kannalta vaarallisina tai ainakin potentiaalisesti vaarallisina.

Samoihin aikoihin suorittivat kansan keskuudessa erilaisia ns. likaisia töitä tšon-joukot (tšasti osobogo naznatšenija). Nykyäänhän vastaavat osasto tunnetaan nimellä spetsnaz -tšasti spetsialnogo naznatsenija eli siis erikoisosastoja nekin. Samat sanat ovat myös OMON-joukkojen nimessä (отряд мобильный особого назначения eli liikkuva erikoisosasto, aiemmin ”liikkuvan” tilalla oli sana ”miliisi”.

”Erikoisuutta” siis riittää tietyllä alalla ja sitä kuvataan sanoilla tšrezvytšajni, osobi tai spetsialni (чрезвычайный, особый, специальный). Myös totalitaristista sydäntä aina lähellä oleva poikkeustila on venäjäksi tšrezvytšajnoje položenije).

Mikä hänessä lieneekin, mutta ”erikoinen” ja ”poikkeuksellinen” vetoavat kyllä aika laajasti jopa poroporvariin. Onhan meilläkin myynnissä erikoisolutta ja erikoisvehnäjauhoja. Itse suhtaudun moisiin merkkeihin epäluuloisesti ja haluaisin kaikin mokomin syödä vain normaaleista vehnäjauhoista leivottua leipää ja juoda tavallista kunnon olutta.

Nuo ”erikoisuudet” tuntuvat aina viittaavan siihen, että jotakin tuossa tuotteessa on hullusti, sitä ei vain kehdata sanoa muuten kuin kiertoilmaisulla. Kaupoissa on vuosikymmeniä ollut myös kuivaa ja siis aika pahanmakuista Moskovskaja-vodkaa, vodkan mainitaan olevan ”erityistä” (osobaja vodka). Sen kyllä huomaakin.

Entäpä jos mainostettaisiin ”erikoisen” sijasta vaikka sanoilla ”epätavallinen”, ”poikkeuksellinen” tai peräti ”epänormaali”? Asiallisestihan merkitys on aivan sama. Mitenkä siis olisi vaikkapa ”epänormaalit joukot”? Itse asiassa muistan, miten hieman hätkähdin nähdessäni jonkun omonin selkään kirjoitetun tunnuksen peilistä (HOMO). Mutta ehkä siinä on vain hassu yhteensattuma, venäjäksihän se on sitä paitsi luettava ”nomo”…

Kuitenkin juuri erikoisvaltuudet, erikoismiehet (supermiehet?) erikoispalveluissaan (spetsslužba) siis vetoavat, sanoisinpa, tiettyyn lapselliseen psyykeen, joka haluaisi nähdä maailmassa voittamattomia supersankareita, jotka eivät pysy missään tavanomaisuuden kategoriassa. Sellaisillahan on yleensä myös, paitsi erikoisvaltuuksia, myös erikoistaitoja. Kuten tiedämme, erään nykyisen valtion päämies pyrki jo lapsena erikoismieheksi, mutta jätettiin silloin vielä kasvamaan. Nyt hedelmä näyttää kypsyneen.

No, mutta haluavatko venäläiset sitten näitä erikoisoperaatioita? Voiko maa ylpeillä niistä, kuten hyvistä sirkushuveista ylpeillään? Tarjotaanko kansalle kuvia siitä, miten sankarit ikään kuin lentävät lintuna yli areenan ja kukistavat leikiten pahan voimat, jotka uhkaavat kansaa, tuota paljon kärsinyttä ja kaikkensa uhrannutta joukkoa?

No totta kai. Ideaalinen sankarin työkenttä olisi aina taistelu ylivoimaista vihollista vastaan. Vain sellaisen voittaminen on itse asiassa supermiehen arvoista. Tilaisuuksia sellaiseen voidaankin tarjota aina, vaikka olisi kyseessä vain kääpiön ja jättiläisen kamppailu: pahan voimat saattavat aina olla jossakin kohtaa pirullisen ylivoimaisia ja niiden tuhoaminen saattaa olla erittäin ansiokasta.

Kun talvisota syttyi, sekin oli hyökkääjän puolelta erikoisoperaatio. Mistään hyökkäyksestä tai edes sodasta ei virallisesti ollut kysymys eikä voinutkaan olla, sillä loistava, voittamaton puna-armeija antoi vain pyydettyä apuaan Suoman kansanhallitukselle. Tämän nykyisen operaation käsikirjoitus muistuttaa hätkähdyttävästi kaikissa olennaisissa kohdissa talvisodan lavastusta.

Jälkimmäisestä kiinnostuneita kehotan lukemaan asiasta tarkemmin kirjastani Marssi Helsinkiin. Suomen talvisota neuvostolehdistössä. Tammi 1990, 149 s. Yksityiskohtaisen kuvan koko asiasta saa myös Jevgeni Balašovin maanmainioilta nettisivuilta. Mainittakoon, että Stalinin arkisto paljastaa diktattorin henkilökohtaisesti puuttuneen päivittäin siihen, miten operaatiosta tiedotettiin. Operaatio oli hänelle erittäin tärkeä ja sen täydellinen romahdus oli varmasti hänen elämänsä suurin, etten sanoisi erikoisin nolaus ja nöyryytys.

Kuten erikoisosastojen mielipidetarkkailuraportit osoittavat, myös talvisodan aikana oli aina jonkin verran miehiä, joihin puolueen määräämä virallinen kuva tapahtumista ei uponnut. Salaa tai puolijulkisesti he kertoivat näkemyksistään ja saivat useassa patauksessa myös ikävät seuraukset kantaakseen.

Nykyisessä tilanteessa voimme olla varmoja siitä, että kriittisiä ääniä Venäjällä on -ainakin erikoisjoukkojen ulkopuolella- vielä enemmän, mutta sattuneesta syystä me emme saa niitä kuullaksemme -vielä.

Sen sijaan valtion totalitaarinen propagandakoneisto vyöryttää nyt, kuten talvisodankin aikana päivästä päivään kansalle kuvaa ukrainalaisten fasistien järjettömistä julmuuksista ja russofobiasta, joka itse asiassa on vain eläimellistä vihaa ilman mitään asiallista aihetta. Venäjällä tämä rummutus on kestänyt jo kahdeksan vuotta.

Hyvin monet tätä informaatiopäästöä vuodesta toiseen nauttineet henkilöt uskovat vuorenvarmasti asiansa oikeutukseen ja kaikki vähänkin keskimääräistä tyhmemmät nielevät vielä myös Putinin vakuutukset siitä, että Venäjän oli pakko viimein reagoida eksistentiaaliseen uhkaan, jonka ulkomaat ja niiden erikoispalvelut olivat Ukrainan luoneet. Venäjä on vain  ja ainoastaan uhri, mutta on nyt noussut oikeudenmukaisuuden sankarina.

Kriittisellä ajattelulla ei nyt ole Venäjällä kovinkaan paljon sijaa. Sen näyttävät osoittavan myös mielipidemittaukset. Valtiollisen VTsIOM:in mukaan Putinin politiikkaa Ukrainassa olisi kannattanut peräti 68 prosenttia.

Pidän tätä tulosta epäuskottavana ja manipuloituna, mutta näyttää kyllä siltä, että ainakin puolet venäläisistä on ollut presidenttinsä kannalla vielä siinä vaiheessa, kun kuolonuhreja oli vain vähän eikä niitä Venäjän puolelta tunnustettu lainkaan. Myös Levada-keskuksen mukaan Putinin kannatus oli tuolloin korkea ja nousi noin 70 prosenttiin. Tilanteen eskaloituessa, ennen hyökkäystä, tulos sen kuin parani.

Ikävä sanoa, mutta diktaattorin nöyryyttäminen voi tapahtua vain viattomien uhrien kustannuksella. Talvisodassa niiden määrä kasvoi huikeisiin lukemiin ja nytkin puhumme jo tuhansista kaatuneista ja vammautuneista.

Talvisodan paradoksaalinen päättymisen ennen mahtipontisesti julistettujen päämäärien saavuttamista teki mahdolliseksi suurpoliittinen tilanne. Vastaavaa ihmettä Ukrainalle on vaikea kuvitella. Sen sijaan supermiehen laakerit ovat Putinilta jo kuihtuneet ja on varmaa, ettei häntä koskaan ole vihattu yhtä paljon kuin nyt.

Mutta miten tällaisesta tyrannista päästäisiin eroon? Machiavelli, joka oli tarkastellut kysymystä antiikin ja oman aikansa esimerkkien valossa, totesi lakonisesti vain, että tyrannian korjaaminen vaatii aina rautaa (https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=machiavelli ).

Tämä kuulostaa yksinkertaiselta, mutta ei kannata olla liian optimistinen. Pitkäänpä täällä maan päällä eli Hitlerkin ja vielä pitempään Stalin.