sunnuntai 13. maaliskuuta 2022

Uhrit ja niiden käyttö

 

Koloradokuoriaiset ja Taivaallinen sotnia: marttyyrien kavalkadi

 

Se, joka on vaivautunut kuuntelemaan sitä Moskovan täysin valheellista versiota, joka käynnissä olevan hyökkäyksen motiiviksi esitetään, ei ole voinut välttyä yhä uudelleen kohtaamasta väitettä siitä, että ”natsit” olivat jo kahdeksan vuoden ajan harjoittaneet Itä-Ukrainassa venäläisten kansanmurhaa. Niinpä Putinin oli viimein pakko aloittaa erikoisoperaatio venäläisten pelastamiseksi.

Koko juttu on tietenkin erittäin kömpelö sepustus, johon uskoakseen täytyy olla perinpohjaisen tyhmä tai sitten fanaattisen uskollinen sille esivallalle, jonka kannattajaksi on halunnut leimautua ja jonka hyväksi on luopunut kriittisestä ajattelusta. Miten natsit muka olisivat saattaneet jatkaa epäinhimillistä terroriaan tilanteessa, jossa noilla Itä-Ukraina alueilla ovat valtaa pitäneet ns. kansantasavaltojen pyssymiehet?

Tarina venäläisten marttyyriudesta ei kuitenkaan ole vailla mitään kosketuksia todellisuuteen. Odessassa poltettiin tosiaan vuonna 2014 rakennus, jonka sisällä paloi kuoliaaksi jopa useita kymmeniä moskovalaismielisiä aktivisteja. Ukrainalaiset nationalistit lanseerasivat heistä pilkallisen termin ”koloradokuoriaiset”, millä viitattiin ns. yrjönnauhojen väriyhdistelmään.

Ukrainan tapahtumat vuonna 2014 eivät olleet mikään mainio vallankumous. Itse asiassa siihen liittyi aivan pöyristyttävää terroria. Maidanilla eli torilla (Itsenäisyyden aukio - Maidan nežalesnosti) tulittivat tuntemattomat pyssymiehet piiloistaan väkijoukkoa tappaen noin sata henkeä. Kyseessä oli ainutlaatuisen kyyninen joukkomurha, jonka vierittäminen ukrainalaisten nationalistien syyksi tuntuisi täysin järjettömältä.

Sehän merkitsisi sitä, että he olisivat ryhtyneet noudattamaan vuoden 2000 kerrostalojen räjäyttäjien ”erikoispalvelujen” taktiikkaa, jolloin tuo ”salaperäinen” tapahtuma antoi Putinille aiheen ryhtyä uuteen Tšetšenian sotaan. Niin törkeää taktiikkaa saattoi odottaa ns. Venäjän erikoispalveluilta, mutta tuskin muilta. Toki koko joukkomurha toimi ukrainalaisten nationalistien hyödyksi, mutta luultavimmin aivan vastoin murhaajien tarkoitusta.

Nyt nuo maidanilla ammutut ovat saaneet muistonsa ikuistettua hotelli Ukrainan vieressä olevan kadun varrelle. Hieman kauempana sijaitsevan luostarin seinällä taas on useiden tuhansien Itä-Ukrainassa kaatuneen sotilaan kuvat.

Molemmilla osapuolilla oli siis marttyyrinsa jo ennen nykyisen sodan puhkeamista. Ukrainassa Taivaalliselle sotnialle oltiin pari vuotta sitten rakentamassa omaa museota, Venäjällä tiedotusvälineet vatkasivat vuosien ajan päivästä päivään venäläisten onnettomuutta fasistien/natsien kynsissä. Henkinen rintamanmuodostus oli pitkälle tapahtunut jo ennen kuin erikoisoperaattori pani armeijansa marssimaan rajan yli.

Ukrainan osalta julkaisen ohessa uudelleen vanhan blogini sellaisenaan, jotteivat erinäiset henkiseltä terveydeltään kyseenalaiset ainekset pääsisi väittämään, että kaunistelen tai suorastaan valkopesen omia jälkiäni. Lukija luonnollisesti ymmärtää, että teksti, joka on tehty ennen nykyistä tilannetta, näkee asiat jossakin määrin toisesta perspektiivistä eikä voi ottaa huomioon nykyisen poliittisen korrektiuden vaatimuksia.

 

sunnuntai 8. joulukuuta 2019

Katsahdus Kiovaan

 

Länteen ja Eurooppaan

 

Käväisin Kiovassa ensi kerran joskus 2000-luvun alussa ja olen sen jälkeenkin pari kertaa siellä pistäytynyt.

Kun nyt taas olin siellä pikku visiitillä, ei erityisen suuria muutoksia ollut paljaalla silmällä havaittavissa. Rakennusbuumi näyttäisi jatkuvan, eikä köyhyys näy ainakaan ulospäin. Jotain uutta saattaa olla siinä, että monikansalliset, eurooppalaiset hipsterit kansoittavat muodikkaita kahviloita. Jo vanha ilmiö on, että kaikkinainen kulinarismi kukoistaa kuin Pietarissa ikään.

Mutta muuttuuhan maa koko ajan, kuten muutkin, näinkin lyhyen ajan sisällä.

Nyt, puoli vuosikymmentä Euromaidanin alkamisen jälkeen, mielipidemittaukset kertovat enemmistön ukrainalaisista kääntyneen länsimielisiksi. Ennen tuota tapahtumasarjaa suhde oli toisin päin.

Toki ukrainalaisilla on vanhoja eurooppalaisuuden perinteitä. Niin sanotun Liettuan Venäjän yhteydessä länsimaisuus, etenkin Liettuan ja Puolan katolisuuden takia, oli vahvasti tunkemassa Ukrainaan. Muistona tästä on vielä uniaattikirkko, jota Stalin yritti aikoinaan juuria. Ja Ukrainan ortodoksikirkkohan ei enää ole Moskovan alainen.

Eurooppalaisuutena ukrainalaiset muistavat myös Magdeburgin oikeuden kaupungeissaan, Pjotr Mogila ja Grigori Skovoroda, kuten muistetaan, edustivat täällä jo sivistystä aikana, jolloin moskovalaiset keskittyivät rakentamaan saunoja ja makaamaan pangolla.

Moskal on ilmeisesti ikivanha haukkumasana, jota on käytetty erottautumiseen isovenäläisistä. Moni muistaa, miten Euromaidanin alkuvaiheissa väkijoukko aloitti keinumisen ja skandeerasi: se, joka ei nyt keinu, on moskali! (Kto ni skatšet, tot moskal, ukrainaksi «Хто не скаче, той москаль»).

Tässä kuitenkin viitataan moskovalaismielisyyteen eikä kieleen sinänsä. Toki noista suomalais-tataarilaisista moskaleista eli muskoviiteistä kunnon ukrainalainen patrioottisen legendan mukaan eroaa myös rodullisesti eli geneettisesti, mutta tämä nyt taitaa aika harvoin olla ihan vakavasti tarkoitettua rasismia.

Ymmärrän mainiosti nationalismia ja sen oikeutettuja vaatimuksia: kullekin kansakunnalle kuuluu vapaus kehittää omia instituutioitaan vapaana ulkopuolisesta sorrosta. Siitähän meilläkin on nautittu jo kauan.

Ukrainan tuhatvuotinen suhde Venäjään on ollut varsin kompleksinen ja ukrainalaiset siinä ovat yleensä olleet kärsivänä osapuolena, vaikka lännessä kylmän sodan aikana olikin tapana niputtaa aina yhteen Neuvostoliiton slaavilaiset kansat ja esittää ne kansallisten vähemmistöjen vastapoolina, eräänlaisena herrakansana. Mutta se nyt oli sitä sovjetologiaa.

Kun Ukraina muiden joukossa sitten aivan yllättäen vapautui liitostaan, syntyi tietenkin myös ylilyöntejä. Omaa, ei-venäläistä identiteettiä ja erottautumista isovenäläisyydestä on kuitenkin siitä lähtien rakennettu ilmeisen määrätietoisesti. Kielipolitiikka on tässä ollut tärkeällä sijalla.

Ainakin vielä pari vuosikymmentä sitten kieliasiaa pidettiin tavallaan toissijaisena, kun nationalistikaan usein ei oikein osannut ukrainaa. Tärkeämpää kuin kieli oli mieli.

Eipä sikäli, eihän fennomaanienkaan ensimmäinen sukupolvi juuri suomea osannut. Sen suomenmielisyydessä ei sen sijaan ollut valittamista.

Meillä Suomessa suomalaistuminen kävi sitten jopa yllättävän nopeasti ja näyttää siltä, että myös Ukrainassa oppiminen on edennyt ripeästi.

Venäläisvoittoista ja ukrainalaisvoittoista kansaa on Ukrainassa ollut suunnilleen saman verran, eikä venäjän kieleen nähden ilmene mitään ennakkoluuloja ainakaan nyt Kiovan tapaisella kaksikielisellä alueella. Länsi-Ukrainassa asia voi olla toisin.

 Näyttää siltä, ettei tässä parin vuosikymmenen mittaan varsinaista vallankumousta ole tapahtunut kielitaidossa, mutta sen sijaan kyllä selvä muutos asenteissa toisaalta Euroopan ja toisaalta Euraasian unioniin nähden ja tämähän jo koskee identiteettitasoa.

Ukrainalaisuus ja kansalliset myytit on nyt nostettu vahvasti esille. Holodomorin muistomerkki museoineen on seissyt paikallaan jo useita vuosia. Nyt myös Mikaelin luostarin seinälle on sijoitettu kaikkien Itä-Ukrainassa kaatuneiden usean tuhannen sotilaan kuvat, mikä on aika vaikuttava näky.

Lisäksi Itsenäisyyden aukiolle (Maidan nezaležnosti) johtavalle rinteelle on myös sijoitettu Maidanilla surmansa saaneiden yli sadan ihmisen kuvat ja itse aukiolle on pystytetty merkillinen museo, jossa suurilla telineillä on kuvia vuoden 2014 tapahtumista ja jopa niistä facebook-sivuista, joilla oli tärkeä rooli ”vallankumouksessa”.

Sillä vallankumouksenahan noita tapahtumia esitetään eikä aiheetta. Kiinnostavaa on, että tuo tapahtumasarja on saanut hyvin erikoisen ja juhlallisen nimen: Arvokkuuden vallankumous (revoljutsija dostojnstva - Революція гідності ).

Tuo arvokkuus tässä tapauksessa tarkoittaa ihmisarvoa (lat. dignitas, kr. thymos – θυμός, saks. Menschenwürde ja venäjäksi siis достойнство, jne.).

On pakko sanoa, että kyseessä on poikkeuksellisen ylpeä termi, joka panee ajattelemaan. Tässä tapauksessahan sentään väkijoukko ryhtyi demokraattisessa maassa räikeään ulkoparlamentaariseen toimintaan, jonka kautta pantiin viralta normaalien pelisääntöjen mukaan virkaansa valittu presidentti ja mullistettiin maa muutenkin.

Toki paikalle oli saapunut ja siellä sitkeästi mieltään osoitti hyvin huomattava määrä ihmisiä, mutta olihan se sentään vain murto-osa niistä, jotka olivat käyttäneet normaalia äänivaltaansa vaaleissa.

Yleensä historiassa tuollaisen torikokouksen osallistujista käytetään tylyä sanontaa roskajoukko (mob, canaille, tolpa jne.,( ks. https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=canaille ). Termi ei viittaa ihmisten sosioekonomiseen asemaan tai edes älylliseen tasoon, vaan lauman ominaisuuteen laumana (ks. m. https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=joukkosielu ).

Laumaltahan puuttuu sekä järki, tahto että omatunto ja se noudattaa omia lakejaan, joiden yhteydessä sana arvokkuus ei yleensä tule lainkaan mieleen. Näistä lauman ominaisuuksistahan Gustave Le Bon aikoinaan kirjoitti ja kirja on taas suomeksi saatavissa.

On tietenkin totta, että laumalla on historiassa useinkin ollut tärkeä merkitys. Etenkin Ranskassa se on jopa ratkaissut historia suunnan ja jopa vienyt sitä kohti edistystä, sikäli kuin voimme päätellä.

Kuitenkin jopa Ranskan vallankumouksen ihailijoille tuottaa varmasti tuskaa ylistää myös lauman (foule) toimia ikään kuin arvokkuuden ilmentyminä.

Kyllä se joukko, joka repi ihmisiä kappaleiksi ja kantoi Bastiljin komendantin, markiisi de Launay´n päätä kepin nenässä ympäri kaupunkia, oli ennen muuta roskajoukkoa, vaikka sillä saattoi ollakin ns. edistyksellinen historiallinen roolinsa.

Kiovassa valtaa vastaan mellakoineet saivat marttyyrien kruunun. Kun jotkut roistot, joiden henkilöllisyys tietääkseni on tänäkin päivänä hämärän peitossa, alkoivat piiloistaan (ilmeisesti hotelli ”Ukrainasta” käsin) ampua suojattomia ihmisiä, menetti hallitus viimeisenkin legitimiteettinsä.

 Nuo yli sata murhattua saivat sitten yhteiseksi nimekseen ”Taivaallinen sotnia” -небесная сотня. Heidän kuvansa koristavat nyt Ukraina-hotellin viereistä rinnettä.

En nyt halua tässä pohtia, saati spekuloida sillä, kuka tuossa kumouksessa oikein teki mitäkin. Totean vain, että sille annettu termi ”arvokkuuden vallankumous” on kovasti ajankohtainen (ks. https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=dignity ).

Koko maailmassa nimittäin puhutaan nyt paljon arvokkuudesta. Siitä puhe, mistä puute, sanoo vanha viisaus, millä en nyt ainakaan erityisesti viittaa noihin Euromaidanin tapahtumiin, mutta käyttöön otettu käsite herättää kyllä huomiota.

Mieleen tulee väistämättä, miten erilainen noiden Kiovan mielenosoitustenkin lopputulos olisi voinut olla ilman tuota mieletöntä ja luihua joukkomurhaa.

Maailmassa on tehty vallankumouksia ilman, tai ainakin lähes ilman marttyyrejä. Uskaltaisin kuitenkin sanoa, että marttyyrien veri on aatteiden lannoitusaineista parhain ja se näyttää toimivan myös Kiovassa.

Ellei koko asiasta olisi tullut kammottavaa tragediaa, se olisi myös voinut päättyä komediana eli saada onnellisen lopun. Silloin siitä käytettäisiin nyt aivan erilaista nimeä.

Mitäpä sanoikaan Mefistofeles Faustille: Das Blut ist ein ganz besonderer Saft -on veri neste verraton!

Hotellin, siis tämän Ukrainan naapuriin ollaan nyt rakentamassa uutta museota, joka on omistettu Euromaidanin tapahtumille. Se ei ole Kiovassa nyt edes ainoa rakenteilla oleva museo.

 

46 kommenttia:

  1. Joka tapauksessa vaikka Putin vahingossa tipahtikin kylmään veteen, hänen olisi joka tapauksessa ollut hypättävä siihen. Siteet läntiseen talouteen ja petrodollariin ovat poikki ikuisiksi ajoiksi. Kuka luottaa enää läntisiin rahalaitoksiin, jos jo väärän asian peukuttaminenkin saattaa saada rahasi vain katoamaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsehän uskon, että tästä ei opita yhtään mitään. Muutaman vuoden kuluttua globalismi on taas kukoistuksessaan ja "tavaroita kannattaa tuottaa siellä missä se on edullisinta" ottamatta huomioon koronapandemian ja Putinin rosvoretken aiheuttamia haittoja ja vaikutuksia.

      Poista
    2. Anonyymille. Kyllä tämä on nyt näillä näkymin kohtalonisku globalisaatiolle. Jokaisen järkevän ihmisen tulee harkita geopoliittisesti, mihin rahanahneen sontaa ja saastetta, mutta myös voittoa, tuottavan sontiaistehtaansa sijoittaa. Pistätkö Kiinaan tai Venäjälle vai "punaniskojen" maahan?

      Poista
  2. >…Kyseessä oli ainutlaatuisen kyyninen joukkomurha, jonka vierittäminen ukrainalaisten nationalistien syyksi tuntuisi täysin järjettömältä….

    Mutta:

    >… Toki koko joukkomurha toimi ukrainalaisten nationalistien hyödyksi…

    Sittenkin:

    >…Niin törkeää taktiikkaa saattoi odottaa ns. Venäjän erikoispalveluilta, mutta tuskin muilta…

    Näin lausahtelee viileän analyyttinen tutkija, professori.

    Muistamme, kuinka saimme kuunneltavaksi Viron ulkomisterin ja EU:n Catherine Ashtonin keskustelun siitä, ketkä todennäköisesti olivat ampujia. Mitäpä siihen sanoi US:n Nuland: "fuck the EU". Jotenkin professorin kanta asioihin kuulostaa vähän samanlaiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaaha. Taitaa nyt olla kuulijan korvassa se sellainen tuntu. Jotenkin on vähän niinkuin viileää tämä järjenjuoksu tällä suunnalla.

      Poista
  3. Kun oireet tunnistetaan, taudin määrityskin osuu melkoisella varmuudella kohdalleen. Tässä tapauksessa noita oireita ovat puheiden irtautuminen todellisuudesta ja omien ominaisuuksien toimintatapojen projisioiminen vastustajaan. Kun hyökkääjä ei ole hyökkääjä, sota ei ole sotaa ja puheet ovat ylipäätään kuin jostakin vanhojen puheiden mallikirjasta ja korulauseiden kokoelmasta leikattuja, ja yhtymäkohdat päivän todellisuuteen ovat satunnaisia ja useimmiten käänteistä, kyse on suorastaan mekaanisesta rituaalista. Silloin eletään maailmassa, jossa sanoilla korvataan tekoja, sanoilla peitetään tekoja ja vapautta, veljeyttä ja tasa-arvoa toteutetaan giljotiinilla. Siinä maailmassa natsien toimintatapoja toistavat syyttävät uhrejaan natseiksi, murhaajat itseään puolustavia murhaajiksi. Oireet ovat hyvinkin tuttuja, mutta niiden tunnistamisesta ei ole paljoa hyötyä, jos ne tunnistetaan vasta taudin puhjettua. Hyötyä siitä on vasta sitten, jos oireet tunnistetaan jo ennen taudin puhkeamista ja hoito aloitetaan ajoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaan mitäpä kertoo se, että ukrainalaisnatsien väitetään suunnittelevan etnistä biologista joukkotuhoasetta...

      Poista
    2. Tässä juuri Venäjän TV:stä näin mielenosoituksen moista kauheutta vastaan. Muuan tunnus: irti sopimuksista saatanallisen Euroopan kanssa.
      Täsmäase kaiketi tappaisi vain venäläisiä...

      Poista
    3. Kyllähän amerikkalaisilla on ollut vuosikausia mm. Afganistanissa ja Irakissa käytössä täsmäase. Älkäämme unohtako näitä ihmeellisiä insinööritaiteen saavutuksia.

      Poista
  4. Eilisessä Ukraina mielenosoitusessa laulettiin Sibeliuksen Finlandia hynni. Sopivampi olisi ollut Sibeliuksen Ristilukki laulu. Jonka voisi päivittäen kääntää muillekin kielille.

    VastaaPoista
  5. Luin juuri BBC:n netistä juttua 17-18 vuotiaista Kiovan sotaan lähtijöistä. He ovat olleet partiolaisia, siis samaa aatetta kuin valmennetaan täälläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kun nuo ovat zeleznyläisiä. Meillä ruotsihulluja, miltei kaikki nuorten merkkiliikkeet ovat ruotsalaisia. Partioaittakin nimestä huolimatta.

      Poista
  6. "johon uskoakseen täytyy olla perinpohjaisen tyhmä tai sitten fanaattisen uskollinen sille esivallalle, jonka kannattajaksi on"

    Siihen nähden, että mielipidetutkimusten mukaan valta venäläisistä uskoo "erityisoperaaation" syihin, ei ole paljon odotettavissa perusvenäläisistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä nähdään propagandan riemuvoitto. Syyttä ei kulttuuriministeri Medinski kertonut journalistiopiekelijoille, että heidän käsissään oli maailman muuttaminen halutulla tavalla, totuudesta viis. Hän sai kyllä buuakuset osakseen, mutta siitä on jo aikaa.

      Poista
    2. Medinskistä (ja opiskelijoista) ks. https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=medinski

      Poista
    3. Jaa, ei se ollutkaan Medinski, joka opiskelijoille puhui, vaan tiedostusasioiden varainisteri Volin.

      Poista
  7. Täällä kun jotain lausuu, Antti Rinne vastaa iltalehdessä, mutta niin pitääkin olla: kaiken takana on ihminen vaikka kulkeekin taivaallisen auktoriteetin kautta.

    VastaaPoista
  8. Minua silti vähän ihmetyttää väitteet siitä, että nyt Putin teki niin ja niin isot arviointivirheet.Jos tuota sotaa on valmisteltu vuodesta 2014, niin aika moni asia on varmaan otettu huomioon.

    Jotain sopimuksia on tehty varmasti Kiinan ja Intian kanssa. Kyllä tässä varmasti voi tulla vielä geopoliittisia yllätyksiä ja paljon.

    Mutta Ukrainan kohtalo on myös aika iso kysymys. Tuon maan rahoitushan vaatisi paljon Kreikan tukipaketteja suurempia tukipaketteja. Samaan aikaan taas EU:n talous on ollut kroonisissa ongelmissa jo yli vuosikymmenen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Venäjään verrattuna Ukraina o köyhä.

      Poista
    2. >…Minua silti vähän ihmetyttää väitteet siitä, että nyt Putin teki niin ja niin isot arviointivirheet…

      Sitä onkin syytä arvioida. Ja tekivätkö muutkin arviointivirheitä, me mukaan lukien. Näytti siltä, että Venäjän ilmoitusta punaisesta viivasta ilkamoitiin vain pötypuheena.

      Erityinen syy arviointeihin on se, että me olemme nyt mukana sodassa. Ei nykymaailmassa tarvitse pommittaa tehdasta, jotta saadaan sen tuotteet tuhottua tai jakelu keskeytettyä. Riittää SWIFT ja muuta pakotteet ja näihin kytkeytyvät liittoutumat, joissa Suomi on mukana yhtenä osapuolena.

      Parin vuoden takaiseen aikaan verrattuna Euroopan kaasun hinta on nyt 26-kertainen, öljyn 6-kertainen ja dieselin tolppahinta meillä kaksinkertainen. Ja tämä on vasta alkua.

      Ettei vain käy niin kuin talvisodan rauhassa, kun kansa oli kauhuissaan rauhanehdot kuultuaan, kas kun Suomihan oli voittamassa.

      Poista
    3. Anonyymin kanssa samaa mieltä. Tässä on nyt moni tehnyt virhelaskelmia ja niiden hinta kasvaa koko ajan. En usko, että Putin on lähdössä yhtään mihinkään itku silmässä, kunten meikä hipsterit. Siellä on ukkoa jo kotiarestissa, mikä hyvin kyseisille hemmoille sopiikin. Sotaa ja liikekannallepanoa voidaan lisätä Venäjällä vielä moninkertaiseksi. Tarvittaessa natoa vastaan käyttäisin itse taktista ydinasetta, koska varsinkin Yhdysvallat on ylivoimainen tavanomaisissa aseissa. Mutta se, että antautuisin ja pelastaisin "hyvien" elämän maapallolla. Älkää edes unelmoiko. En ole nähnyt teissä mitään erityistä hyvää Putiniin tai varsinkaan tavallisiin venäläisiin nähden. Jos ydinsotaa haluaa, tai kolmatta maailmansotaa, niin se on nyt lähellä. Venäjän ja Kiinan puolella on myös teollinen kapasiteetti, joka on siirretty länsimaista näihin maihin. Esimerkiksi Nokian renkaiden tuotannosta 80% tehdään Venäjällä. Onneka matkaan tulevaan sotaan, hurskastelijat ja valehtelijat ja kansanryöstäjät. Minä en siihen osallistu.

      Poista
  9. No ainakin Putinia voi syyttää kaikesta:
    https://www.pravda.ru/news/politics/1689840-baiden_obvinil_putina/

    VastaaPoista
  10. Osaatko Vihavainen kommentoida seuraavaa?

    Tämän mukaan Ukrainassa keskimääräinen ÄO olisi vain 90:

    https://worldpopulationreview.com/country-rankings/average-iq-by-country

    Osaatko sanoa, miksi Ukrainassa on niin alhainen ÄO? Tuhottiinko älymystö Neuvostoliiton aikana?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä ole tietoa. Sehän on asia joka ajan mittaan muuttuu.

      Poista
  11. Geopolitiikkahan tässä on takana. Älkää nyt aikuiset miehet sotkeutuko lillukan varsiin.

    VastaaPoista
  12. Ukrainan jälleenrakennuksessa ja sinne menevissä tukipaketeissa on iso ero verrattuna Kreikkaan ja muihin EU-tukea saaneisiin maihin. Sieltä löytyy varmasti innokkuutta rakentaa maa uudelleen siinä yhtenäisyyden hengessä, mitä sotaakin on käyty. Venäjältä pitää saada korvauksia, jos mahdollista heti Putinin ajan jälkeen. Lännen pakotteita ei ole syytä poistaa, ennen kuin tuhoaja maksaa tuhotun menetykset. Voihan se olla toiveajattelua, mutta Suomalaisetkin osallistuvat varmaankin paljon mieluummin EU:n jälleenrakennuspakettiin kuin edellisiin lähinnä Etelä-Euroopan huuhaapaketteihin.

    VastaaPoista
  13. Joka tapauksessa huhuja rauhasta liikkuu laajalti. RT kertoo epäilyttävästi :

    https://www.rt.com/russia/551816-russia-ukraine-negotiations-progress/

    "Ukraine has nonetheless apparently witnessed some progress in the negotiations, too. Presidential aide Mikhail Podolyak said in an interview with the Russian newspaper Kommersant that the two sides were approaching a compromise. He opined that the Russian side was “already seeing things much more adequately,” but noted that it would likely be some time before it “fully, 100%, understands the situation it has got into.”

    Epäilen sivua hakkeroiduksi valesivuksi. Tekijää ei näy, kaikissa RT:n uutisissa on aina merkitty kirjoittaja. Kommenttiosio ei tule näkyviin ja sivun renderöinti ainakin Firefoxilla pettää täysin.

    En löydä Kommersantista mitään tällaista. Haku "Podolyak" antaa vain tämän päivämäärään sopivan:

    https://www.kommersant.ru/doc/5252464

    Venäjänkielinen RT antaa vähän toisenlaista kuvaa:

    https://russian.rt.com/ussr/news/975397-peregovory-rossiya-ukraina

    "Глава комитета Госдумы по международным делам Леонид Слуцкий, который также состоит в российской делегации на переговорах с Украиной, в интервью RT Arabic выразил мнение, что переговорный процесс Москвы и Киева может вскоре «перерасти в единую позицию» обеих сторон."







    VastaaPoista
  14. En ole päässyt lukemaan rt.comia eli Russian todayta muutamaan päivään. Olen siis yksipuolisten tietojen varassa. Pakko lukea "totuus" Helsinskaja Pravdasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on Cloudflaren DNS päällä. Ei ole ollut ongelmia.

      Poista
    2. Ei se ole näköjään DNS-blokki.

      Kokeilepa suoralla iipparilla. Ne saa tuolta samasta paikasta.

      https://www.dnsblacklist.org/


      rt.com 185.178.208.5

      Russia
      Result
      Not blocked anywhere.

      Poista
    3. Ja se onkin sitten ddos-guard.net
      Mielenkiintoista.

      Poista
    4. RT löytyy myös ihan tavallisella Avastin selaimella (VPN).

      Joku voisi joskus arvioida, miten Venäjän venäjänkielinen media poikkeaa RT:n englanninkielisestä sivustosta. Itse en venäjää osaa, ja alkaa olla vähän myöhäistä opetella.

      Toimitustyö sinänsä - agendaan nyt puuttumatta - näyttää länsimaalaisittain aika tutulta.

      Poista
    5. Olen samanmielinen. Kyllä englanninkielisen RT:n toimitus muistuttaa länsimaista uutistoimistoa ja Venäjän kielellä sisältö todennäköisesti jonkin verran muuttuu. Mielellään lukisin alkuperäisiä venäjänkielisiä medioita ja vertailisin tietoja länsimaisiin "tarkistin faktat puolestasi" -laatumedioihin. "Laadulla" viittaan heidän omaan käsitykseensä itsestään, en omaan käsitykseeni esim. Hesarin tai vastaavan aviisin tasosta.

      Poista
  15. "Sehän merkitsisi sitä, että he olisivat ryhtyneet noudattamaan vuoden 2000 kerrostalojen räjäyttäjien ”erikoispalvelujen” taktiikkaa, jolloin tuo ”salaperäinen” tapahtuma antoi Putinille aiheen ryhtyä uuteen Tšetšenian sotaan. Niin törkeää taktiikkaa saattoi odottaa ns. Venäjän erikoispalveluilta, mutta tuskin muilta."

    Ei edes amerikkalaisilta, jotka Syyriassa rahoittivat al qaidaa ja ISISiä ja oikeuttivat sodan sittemmin Irakin joukkotuhoaseiksi osoitetulla kaasuiskulla? Tai jotka sisäpolitiikan saralla maalasivat tuon tyhjänpäiväisen capitol hill mellakan, joka oli oikeutettu protesti varastettuihin vaalehin, 9/11 rinnastettavaksi terrori-iskuksi, minkä vuoksi monet osallistujat ovat edelleen vankilassa hirveissä olosuhteissa, kun BLM:n äärettömästi brutaaleimmille ja laillisuuden näkökulmasta tuomittavimmille mellakoinnille näytettiin puoli vuotta aiemmin vihreää valoa... Ja kun nyt on osoitettu (ks. Revolverin julkaisema tutkimus), että paikalla oli oudosti edelleen vapaana liikkuvia ja syytteet välttäneitä ammattimaisesti toimineita provokaattoreita, jotka kannustivat väkijoukkoa tunkeutumaan rakennukseen, jonne heidät myös päästettiin oudon helposti...

    Tai voisiko tuollaista olettaa jenkkien sponsoroimilta äärinationalisteilta, jotka ihannoivat 30-luvun sotarikollisia ja kansanmurhaajia, ja jotka avoimesti henkuttivat maan telkkarissa tuota Odessan polttomurhaa, ja jotka ovat ihan oikeasti terrorisoineet venäläisi itä-Ukrainassa (toki Venäjä on propagandassaan tätä liioitellut)?

    Tämä sensuroitu Oliver Stonen dokumentti antaa asioista hyvin toisenlaisen kuvan kuin meillä valtamedioissa levitetty ainoa hyväksytty tulkinta ("provosoimaton hyökkäys" -- joopa joo, saahan sitä Joulupukkiinkin uskoa).

    Kannattaa katsoa. Sensuuriin on yleensä syynsä, ja ne eivät ole kauniita.
    https://rumble.com/vwxxi8-ukraine-on-fire.html

    On melko pöyristyttävää typeryyttä tai vähintään todella lapsellista hyväuskoisuutta kuvitella, että vain Putin ja venäläiset käyttävät tuollaisia taktiikoita. Kyllä hekin ovat kyynisiä, sehän on selvää, mutta Yhdysvaltoja, tuota konkurssi-imperiumia, ei tällaisessa pelissä ylitä tänään oikeastaan kukaan.

    VastaaPoista
  16. Olisikohan käynyt niin, että Podolyak oli mennyt ominpäin uhoamaan ukrainalaisten näyttäneen venäläisille närhen munat ja sanelevan näille ehtonsa? Jos nimittäin lännen propaganda onkin kaunistellut tilannetta kovin huomattavasti, eivätkä ukrainalaiset tiedä tilanteen olevan luultua paljon huonomman, ei välttämättä hyvä seuraa. Talvisodan rauhanehdoistakin oltiin moniaalla tyrmistyneitä, koska sota oltiin kuulemma voittamassa.

    VastaaPoista
  17. >…En ole päässyt lukemaan rt.comia eli Russian todayta muutamaan päivään…

    Ainakin Elisa blokkaa puhelimessa kokonaan esimerkiksi RT:n ja Sputnikin.

    Jos haluaa kiertää Suomen sotasensuurin, pitää erehdyttää suomalaista palveluntarjoajaa menevänsä ja tulevansa muualta. Virtuaalipalvelin, eli VPN, toimittaa tämän tehtävän, ja taas nuo saitit näkyvät. Joutuu myös kokeilemaan, minkä maan kautta kiertäen homma toimii; osalla kiertomaista ei esimerkiksi videot näy, vaikka muu saitti ilmestyy kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin löytänen huvittavana kun suomalaista "suojellaan" maailmalta. Tai sen tapahtumilta.

      Poista
  18. "Jos nimittäin lännen propaganda onkin kaunistellut tilannetta kovin huomattavasti, eivätkä ukrainalaiset tiedä tilanteen olevan luultua paljon huonomman, ei välttämättä hyvä seuraa."

    Niin kävin itse viime viikolla lahjoittamassa sotilasvarusteita ukraina keräykseen.

    Kuitenkin on sanottova, että Ukrainan osalta, että siellä käydään melkoista propagansotaa ja länsimainen lehdistö on narratiivinsa valinnut.

    Kaikenlainen Venäjän menestys sotatoimissa on jonkinasteinen tabu ja esimerkiksi Hesarin tilannekartta on jämähtänyt paikalleen, vaikka samalla uutisoidaan Venäjän vallanneen paikkakuntia 100 kilometrin päässä hesarin kartan "rintamalinjasta".

    Aika harvojen ihmisten kanssa voi puhua sodan tapahtumista ja vaikka taktiikasta koska asenne on todella monella "I want to believe".

    Tuntuu monella olevan hurjat luulot Ukrainasta ja läntisestä liittokunnasta. Oikein haavaillaan sotakorvauksista ja Haagissakin on tuomiolla auditorion täydeltä Putinin kätyreitä maan huipulta.

    Historiasta kuitenkin tunnetaan hyvin se tosiasia, että kadunmiesten käsitykset on kadunmiesten käsityksiä. Talvisodassakin omia menestyksiä pohjoisessa hehkutettiin vaikka Viipurinlahden taisteluihin osallistui nostoväkimiehiä ja koulupoikia. Hampurin palopommituksen jälkeen osa paikallisista vaati, että valtion pitäisi kostoksi polttaa juutalaisia elävältä. Suurimittaista autodafeeta ei järjestetty, sen sijaan pakolaiset saivat soppaa, juutalaisilta "ylijääneet" käytetyt vaatteet ja sen tiedon, että britit korvaisivat sotakorvauksina kaikki vahingot mitä yksityiselle omaisuudelle on aiheutettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos raha kelluu uskon varassa, korvaukset on yhtä tyhjän kanssa.
      "Kadunmiehille ja yhteisöihin se taas jättää sukupolvia kestävät traumat, mitä mitkään korvaukset ei korvaa.
      Vaikka ymmärtäisi tapahtumaketjut ja niistä seuranneet tapahtumat ympärillä, ei tuo poistane tunnepuolta, saati kykenisi niitä selventämään niille joiden kanssa elää, kadunmies näin ollen jatkanee eloaan kuten ennenkin kun eihän toinen muutakaan voi. Uskosta siinä todennäköisesti ei ole kyse. Hammurabin laki kun ei ole vaihtoehto kuin ehkä fataaleimmille yksilöille.

      Poista
  19. Kuinka sekoittaa toisiinsa kauniit sanat ja politiikan realiteetit. Ja kuinka välttää historiasta oppiminen.

    Paasikiven päiväkirjat:

    "6/12 39 Ulkomaan lehdet Pohjoismaissa, Englannissa, USA:ssa ja Italiassa myös Ranskassa ym. puhuvat kaikki meistä ja meidän taistelustamme sympatisesti ja osottavat kaikkea myötätuntoa, mutta se ei auta. Meidän pitäisi saada aseellista apua. Myös Chamberlain ja Halifax ovat puhuneet meistä kauniisti, mutta venäläiset eivät siitä välitä."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissahan tuo tuppaa kiitoksella elämään.
      Mutta ei tuo uusi juttu tainne olla.
      Itsellä on kuuntelussa Rutger Bregmannin Hyvän historia ja mielenkiintoinen lähinnä psykologisesti mitä tuossa sivuaa oli ettei natseilla ollut suoria käskyjä toiminnassaan. (Olettaisin että joko on tai sitten hallinnonkirjalliseen puoleen vaikutetaan, nykyteknologialla taas sellaisen toteuttaminen taas osaavalle henkilölle vaikka toiselta puolen maailmaa olisi hyvin helppoa (miksi tarvinnee niitä tietotekniikka heppuja), mutta kun kieli ei ole stabiili eikä kulttuurin ymmärtäminen murre-eroineen ynnä muineen taanne että ymmärtää sanoman ns. oikein. Kaikki kun ei lukene asioita kuin piru raamattua.) Enempi ilmeisesti väellä oli jonkinlainen oletusarvo mitä luulee toisten luulevan/odottavan tms.
      Tosin jäin kyllä pohtimaan että voinnee olla myös Bergmanin näkemys kun kasvanut omansalaisessa ympäristössä. Ymmärtämättä saksalaisen yhteiskunnan muutoksia tuolloin mitkä ajaneet ns. nationalistiseen toimintaan uskon varassa. Tiedä sitten.

      Poista
    2. No tässähän on tämä meidän wokeltava sosiaalisen pisteytyksen järjestelmämmekin. Toimit ja känseloit kuten luulet ja odotat muiden odottavan, ihan vain varmuuden vuoksi. Jos pankinjohtaja huomaa sinun peukuttaneen epäilyttävästi, hän sulkee tilisi ihan vaan varmuuden vuoksi. Se on hänelle hetkellinen pienimmän riesan tie. Täytyy käydä uudestaan läpi ne tiliehdot ja lukea pienellä painettu.

      Poista
    3. Pankilla on oikeus olla hyväksymättä tilinkäyttöä, jos...

      ...pankilla on muutoin syytä kyseenalaistaa tilinkäytön oikeellisuus.

      Pankilla on oikeus sulkea tili, jos...

      ...pankilla on syytä epäillä tilin väärinkäyttöä.
      Tilin väärinkäytöksi katsotaan myös toiminta, joka antaa pankille aiheen epäillä,
      että asiakas on syyllistynyt rikokseen tai sen yritykseen

      Elikkä tämä on ihan "musta vaan tuntuu siltä".

      Poista
    4. Jotenkin tuo peukutusjärjestelmä on hölmö. Ensinnäkään siinä ei ole pahemmin negatiivisille tunteenilmauksille vaihtoehtoja. Toisekseen siinä mielessä tuota voisi pitää parempana kuin väki kertoisi oikeasti ajatuksensa (tämän he tekevät muutenkin ja siitä on sakotettu jne.).

      Pankkitoiminta taas, kukaan tuskin tahtonee lähteä käymään kauppaa oravannahoilla tms. Tai myymään itseään idän orjamarkkinoille (olkoonkin että väki sinne ryöstettiin)?

      Kotimaiset pankkilaitokset on saaneet kisata keskenään, sitten on tulleet myös isommat kisaan ja fuusioituneet. Nykyisellään on myös tuo s-pankki. (Minkä sinäänsä mieltänen käteväksi siinä kun on tuo ruokapuoli samassa.
      Hieman kyllä aikanaan ärsyttänyt kaupoissa nuo keskittämiset ja plussakortit että saisi jotain ylimääräistä. Väki kyllä keskittää (pakkohan tuo sapuska on jostain hankkia) mutta ei siitä mitään ylimääräistä saa kun tuoteissa itse maksaa ne "bonukset".
      Löysin kyllä saman pohdinnan aikanaan kun kaupat halusivat pidemmät aukiolot yms. Etteikö väki ymmärrä että ne kulut tulee tuotteiden hintoihin? Mutta totesin ettei ne tainne tajuta.)
      Mutta kaippa nuo keskuspankit aikapaljolti sanelee valtioiden toimintaa.
      Löytänen kyllä valtiovelat tässä mielessä koomisina, lähinnä mihin ne perustuu? Suomen kohdalla ehkä koomisin, kun käsittääkseni sotakorvauksiin yleensä pohjannut ja Suomi kumminkin aikanaan maksanyt korvauksensa. Kun taas saksalaisten kohdalla, he maksoivat 2 maailmasodan viimeisen korvauksen 2010. Teoriassa väki olisi vapaa velkataakasta, mutta asiat tainne olla niin yksinkertaisia. Tietty asiaan voisi ottaa uskonnollisen aspektin (mikä teoriassa naisen kannalta olisi oleellista) mutta moni tippunee kärryiltä, kun kulttuureissa taas on asioita mitä ei voi mitata rahalla.

      Poista

Kirjoita nimellä.