Erikoisuuksia ja tavanomaisuuksia

 

Erikoinen sota

Вооруженный конфликт и его мирное

урегулисрование.

Aseellinen konflikti ja sen rauhanomainen

ratkaisu.

Suuren isänmaallisen sodan historian kuvaus

talvisodasta.

 

Tämä Ukrainan sota on tainnut pettää useimpien odotukset. Kapakkastrategit ovat tienneet jo aikoja sitten, ettei nykyaikaisen, erikoisjoukkojen tukeman armeijan etenemistä voi estää millään.

Jo ennen sotaa vihollismaahan sijoitetut diversantit katkaisevat sähköt ja veden ja miinoittavat liikenneyhteydet. Sitä paitsi ja varmemmaksi vakuudeksi myös vastustamattomat kyberhyökkäykset tekevät kaiken puolustuksen tehottomaksi ja eristävät puolustajan voimat toisistaan.

Salamannopeat, vastustamattomat maahanlaskut helikoptereilla, hirmuisten taisteluhelikopterien tukemina tekevät puolustajan keskityksistä pilkkaa ja tuosta vain nappaavat niin valtion poliittisen kuin sotilaallisenkin johdon taskuunsa. Sielläpä sitten korpisoturit huomaavat, ettei heillä ole mitään järkevää tekemistä ja heittävät aataminaikaiset torrakkonsa puskiin ja menevät vähin äänin kotiin.

Puolustajan kaikki vastarintakyvyt on eliminoitu paitsi suoralla sotilaallisella vaikuttamisella myös häirinnällä, joka estää sekä tarkkuusaseiden käytön että jopa tutkan toiminnan. Sielläpä sitten entinen sodanjohto jää lehdellä soittelemaan tietämättä missä olisi vihollinen ja missä omat joukot.

Luulisinpa, että jotakin tällaista on asiasta kiinnostuneiden piirissä odotettu tapahtuvaksi, jos ja kun nykyaikainen sota todella puhkeaa.

Kukapa olisi kehdannut vakavassaan edes esittää sellaista vaihtoehtoa, että hyökkääjä saatetaankin, kaikkine ihmemiehineen ja erikoisjoukkoineen yksinkertaisesti ajaa takaisin rynnäkkökivääreillä ja singoilla, että tuhannet ja taas tuhannet hyökkäävän armeijan sotilaat jäävät nalkkiin vanhanaikaiseen mutavelliin, joka estää heitä saamasta enempää ruokaa ja juomaa kuin lämpöä ja polttoainetta. Edes kenttäkrematorion palvelut eivät tavoita kuin murto-osan tarvitsevista.

Paperilla ja vielä harjoituksissa kaikki meni kuin rasvattu. Erikoismiehet suorittivat erikoisoperaation sodanjohdolle, joka sekin oli aika erikoinen kokoonpanoltaan. Ylipäällikkö oli kunnostautunut esittämään valokuvissa jonkinlaista ramboa, vaikka ei ollut edes mikään sotilas ja hänen fyysisetkin edellytyksensä olivat siihen vaatimattomat, tuskin edes pitäjämestaritasoa. Sama koski sotavoimien komentajaa.

Halua ilmeisesti oli sitäkin enemmän ja mielikuvituksessa vuosien varustelupolitiikan hedelmäksi näytti tulleen maailman voimakkain ja ennen muuta tehokkain armeija, jolla oli suuri valikoima ihmeaseita, Wunderwaffen kuten ennen sanottiin. Ne alkoivat tankista, jota ei voinut edes tuhota tykillä, koska se pystyi torjumaan kranaatitkin. Jopa jalkaväen aseet, pistoolista lähtien olivat ylivertaisia ja huikea Kinžal-ohjus ylitti jo mielikuvituksenkin rajat suorituskyvyllään.

Vielä tärkeämpiä olivat kaaderit, nehän ratkaisevat kaiken, sanottiin jo Stalinin aikana. Ortodoksisten pyhimysten siunaama sotajoukko soti taas nytkin Herrassa ja kuten jo voittamaton Suvorov oli sanonut, ”Me olemme venäläisiä, Jumala on meidän kanssamme, kiiruhtakaa tekemään hyvää, hurraa!” Vihkivesi ja suitsuke antoivat lisää uskottavuutta niille, jotka uskoivat.

Varmemmaksi vakuudeksi sijoitettiin myös tšetšeenejä, muhamettilaisia kurkunleikkaajia santarmeiksi eli sulkuosastoiksi, jotka tavoittaisivat varmasti jokaisen rintamalta pakenevan. Asialla oli paljon perinteitä erityisesti neuvostoajalta (NKVD:n sulkujoukot) ja noiden joukkojen täydellinen häikäilemättömyys tunnettiin hyvin.

Ne olivat tottuneet pitämään ihmisiä pelon vallassa, sillä verikostoperinteen ansiosta ne pitivät itseään loukkaamattomina. Rintamalla tällaisilla asioilla ei kuitenkaan ole mitään merkitystä, sillä vihollinen ampuu varmasti ottamatta huomioon, tuleeko hänestä jonkun klaanin krovnik, verikoston kohde vai ei. Eihän sitä edes kukaan saa selville.

Niinpä tämä mustiin pukeutunut, SS-joukkoja jäljittelevä porukka on joutunut nöyrästi menemään piiloon poteroihin ja varomaan kukin omaa henkeään.

Muidenkaan erikoisjoukkojen suorituksesta ei ole kulunut mitään lukuun ottamatta Hostomelin lentokentän kaappausta, joka lyötiin verissä päin takaisin.

Aika erikoinen erikoisoperaatio tämä siis on.

Erikoinen se on myös siksi, että Ukraina on ollut koko ajan vastaanottavana osapuolena, eikä ole ulottanut sotaa Venäjän alueelle lukuun ottamatta muuatta lentokentän pommitusta.

Kuitenkin vihollisen komento-, koulutus- ja varustekeskitykset sekä sotateollisuus olisivat Ukrainalle aivan legitiimejä kohteita. Siviilien pommittaminen taas sopii vain sotarikollisille, mutta kostollakin saattaa olla tilausta.

Onko asia niin, ettei Ukraina häirinnän takia pysty tarkkuusiskuihin esimerkiksi Kremliä tai vähäisempiäkään kohteita vastaan vain haluaako se rajoittaa sotaa, että rauhanteko olisi helpompaa? Joka tapauksessa hyökkääjän tarina siitä, miten Ukraina oli valmis hyökkäämään sen kimppuun, on myös tämän takia yhtä vähän uskottava kuin sen muutkin tarinat.

Tästä muistuu mieleen se, miten Risto Ryti talvisodan aikaan jossakin vaiheessa pohdiskeli, että Suomi tarvitsisi ainakin 50 pommikonetta. Mihin olisi hyökätty, on epäselvää, mutta ainakin Leningradin sotilaspiirin esikunta olisi ollut ns. legitiimi kohde.

Sehän kai silloinkin sijaitsi Talvipalatsin ns. Pääesikunnan siivessä, joten hyökkäys olisi tietenkin tuhonnut suuria kulttuuriarvoja, mutta nekään eivät olleet turvassa tuon totaalisen sodan aikana, kun kaupungit paloivat ja viattomat siviilit niiden mukana.

Talvisotaa tämä nykyinen sota muistuttaa monessa mielessä, myös siinä, ettei Ukrainaa julisteta haluttavan liittää Venäjään, mutta ei sille toisaalta haluta jättää normaalin valtion statustakaan.

Yksi näitä sotia erottava piirre on, ettei Ukrainalle ole nimetty nukkehallitusta, jonka kanssa olisi jo sovittu uusista raja- ja muista järjestelyistä. Kuitenkin maa on hyökkääjän väitteiden mukaan jyrkästi kahtia jakautunut, ja vain natsit -jotka on luvattu maasta puhdistaa, muka vastustavat erikoisoperaatiota.

Samaan tapaanhan talvisodassa väitettiin Rytin ja Tannerin hallituksen bandiittien olevan kansasta irrallaan ja tukevan pian asianmukaisesti käsitellyiksi. Kansa kostaisi kärsimyksensä ”epäilemättä pelottavalla tavalla”.

Pelottavaa terroria osataan varmasti odottaa myös Ukrainassa, mutta vapaat ihmiset eivät siihen vapaaehtoisesti suostu. Uudenaikainen ihmearmeija on nyt Ukrainassa, kuten aikoinaan Suomessakin, törmännyt tähän ilmiöön: valheen ja orjuutuksen puolesta ei haluta taistella edes pakotettuina. Vapauden ja totuuden puolesta mennään rintamalle vapaaehtoisina, vaikkapa sitten vanhanaikaisin asein.