Ei uusi, mutta ei vanhakaan

 

Aikamme kirjallisuutta

 

Anu Kaipainen, Naistentanssit. WSOY 1975, 367 s.

 

Luin joskus 70-luvulla Anu Kaipaisen kirjan Magdaleena ja maailman lapset ja pidin sitä turhan konstailevana ja hiukn myös tyhjänpäiväisellä erotiikalla kalastelevana. Sen jälkeen tekijä ei erityisesti kiinnostanut, vaikka nyt ei suuresti ärsyttänytkään.

Tämän kirjan päätin lukea tuon kyseisen aikakauden kirjallisuuden esimerkkinä. Kaipainenhan ainakin minun havaintojeni mukaan edusti aikansa suuresti rummutettua uutta aaltoa ja kirjoitti uuden keskiluokan tarpeisiin vähän samaan tyyliin kuin Kerttu Kaarina Suosalmi, joka oli varsin tarkkanäköinen ja sujuva kertoja.

Tämän kirjan kirjoittamisesta tulee hyvin pian kuluneeksi puoli vuosisataa, mikä nyt on lähes kaksi sukupolvea ja kuulostaa lähes samalta kuin ihmisikä, mitä se monelle onkin.

Mitä inhimilliseen kokemusmaailmaan tulee, löydämme tietenkin meille aivan tuttuja asioita vaikkapa Cervantesin tai Boccaccion teoksista ja miksei yksin tein Vanhasta testamentistakin. Kaikessa aidossa kirjallisuudessa heijastuu todellinen ihmiselämä, teeskentelevät muotipellet ovat sitten asia erikseen.

Kaipainen on sujuva kertoja eikä kirjan lukeminen ole pakkopullaa. Selkeät tarinat vyöryvät eteenpäin eikä niillä minun nähdäkseni ole mitään simppelin moraliteetin ominaisuuksia, joita nykyisiltä naiskirjailijoilta on syytä odottaa.

Toki naisen asema on keskeisesti esillä, asioita katsellaan naisten silmin. Hyväpalkkaistenkin miesten vaimot alkavat nyt käydä töissä ja työssäkäyviä on Suomen naisista jo kuusikymmentä prosenttia. Tässäkin romaanissa muuan miehensä palkalla elävä esimerkkitapaus ottaa edes puolipäivätyön ja joutuu sen kautta työssäkäyvien naisten maailmaan, jossa seksuaalisuhteet eivät erityisesti rajoitu vihittyyn kumppaniin.

Ei hän niin pitkälle edes mene, mutta onnistuu pääsemään politiikassa vaikuttavan miehensä vastustajien hampaisiin ja peräti vanhanaikaiseen avioeroon. Mutta tämä on vain yksi tarina.

Jos kirjasta etsii aikakautta, löytyy se työssäkäyvien naisten kokemusmaailmasta ja uusista tavoista. Viskiä maistellaan miltei milloin tahansa kuin lännensarjoissa. Vielä kaksikymmentä vuotta aiemmin tällainen ei missään tapauksessa olisi käynyt päinsä enempää romaanissa kuin elävässä elämässä.

Kulttuurin muutos on radikaalia ja tragikoomisen ilmauksensa se saa jälkikasvussa, joka ottaa ainakin jollakin tasolla hyvin tosissaan Leninin ja koko Neuvostoliiton kommunistisen puolueen maailmanhistoriallisen roolin. Osa tytöistä on hupakkoja ja pääseminen niin sanotuksi huippumalliksi Pariisiin on yhtä falski kuin merkittäväkin tapahtuma. Lapsi saa jäädä isovanhempien hoitoon.

Hammaslääkärinä toimiva äiti pysyy maan pinnalla, sietäen typeryydet ilman sen suurempia kohtauksia. Miehet ovat miehiä eivätkä mitään puoliakkoja ja ne myös kiinnostavat kaikkia naisia. Seksuaalinen vapaus olisi nyt selviö (ennen AIDSia ja pillereiden maailmassa), mutta teoria on teoria ja käytäntö on käytäntö.

1950-luvusta ja jopa 1960-luvun puolivälistä maailma on muuttunut rajusti, siis jopa kymmenessä vuodessa. Elintaso on uudella keskiluokalla harpannut aivan uudelle tasolle kuten työväenluokka, jopa maalaisköyhälistökin on nousemassa varsin surkeasata alhostaan. Monet tekevät töitä Ruotsissa.

Joku opettajainhuoneen naisista on päättänyt käydä kaikissa maailman maissa. Viimeksi hän oli ollut Keniassa. Maailma on auki sananmukaisesti taivasta myöten. Toistapa se oli vielä 15-20 vuotta sitten.

Mutta eihän täällä maan päällä missään paratiisissa eletä. Uudet tornitalot keskellä peltoa ovat hirvittävän rumia, yhtä rumia kuin tänäänkin, mutta onhan niissä kaikki mukavuudet. Astianpesukonekin on käytössä. Miten paljon kotirouvalle oikeastaan jää päivittäin työtä? Mutta äidillähän oli vielä palvelija, vaikka hän oli kotona…

Millä tavalla tuo puolen vuosisadan takainen maailma erosi tämän päivän maailmasta, vaikkapa nyt tämän romaanin naisnäkökulman mukaan?

Oleellisia eroja on ainakin minun mahdotonta löytää. Ehkäpä televisio oli mustavalkoinen, kännykkää ei ollut ja monistuskonekin oli rotaatiomalia ja vahakkeilla toimiva. Mutta mitä merkitystä sillä on?

Henkinen maailma oli äskettäisessä 1960-luvun lopun kulttuurivallankumouksessa todella mullistunut, märkä sukupolvi oli suorittanut suuren muuton. Moni asia oli vielä suurelta joukolta kesken, mutta uudessa maailmassa elettiin jo suurimmalta osin.

Asian merkitys selviää, kun sitä verrataan vain kymmenen-viidentoista vuoden takaisiin oloihin. Voidaan tietenkin kuvitella myös viidenkymmenen vuoden takaista maailmaa, joka oli yhtä lähellä tuota aikaa kuin mekin.

Silloin oltaisiin vuodessa 1925, ajassa, jolloin syntyi viimeinen rintamalle joutunut ikäluokka, jolloin elettiin kieltolain alkuaikoja ja kansalaissodan krapulaa.  Silloin moni ei vielä ollut käynyt eikä koskaan kävisikään edes täyden kansakoulun kurssia. Nyt sen sijaan oltiin juuri siirtymässä kaikille yhteiseen peruskouluun ja tässä romaanissa kuvattu yksityinen korvaava koulu teki epätoivoista vastarintaa kunnalle yhtenä viimeisistä mohikaaneista

Koulun esikuvahan tietenkin oli Kauniaisten yhteiskoulu, jossa tämän romaanin kirjoittaja toimi opettajana. Sattumoisin pyrin itsekin sinne historianopettajaksi noihin aikoihin, mutta en päässyt haastattelua pitemmälle. Olisihan tuo voinut olla kiinnostavaa.

Jokaista romaania voi lukea monella tavalla. Itselleni tuo kirja antoi vain vahvistusta sille käsitykselle, että suuressa kulttuurivallankumouksessa syntyivät hämmästyttävän yhtäkkisesti kokonaisen uuden aikakauden henkiset peruselementit. Samoihin aikoihin myös siirryttiin elintason noustessa kulutusyhteiskuntaan.

Uudeksi ideologiaksi tuli konsumerismi, jota vain aika ajoin koristellaan nuorison piirissä erilaisilla absurdeilla lahkolaisuuksilla, taistolaisuudesta woketukseen

Itse valtakulttuurin ja keskiluokkaisen elämäntavan muutokset ovat sen jälkeen olleet ennen muuta kosmeettisia.