Vaihtuvatko osat?

 

Se suuri tasoittuminen

 

(Branko Milanovic, The Great Convergence, Foreign Affairs June 14, 2023)

Aina silloin tällöin joutuu muistuttamaan itseäänkin siitä, miten täydellisen harhaisia suurtenkin gurujen visiot ovat joskus saattaneet olla.

Kuten Branco Milanovic artikkelissaan muistuttaa, kun suuresti ihailtu nobelisti Gunnar Myrdal vuonna 1968 kirjoitti kirjansa Asian Drama. An Inquiry into the Poverty of Nations, hän uskoi lujasti Aasian maiden, muun muassa Intian ja Kiinan kurjaan tulevaisuuteen. Luulen, että se oli hän, joka sanoi, että mikäli koko Aasian manner uppoaisi huomenna mereen, ei se vaikuttaisi maailman talouteen sitä eikä tätä.

Onhan se maailma muuttunut ja nopeasti sittenkin. Joskus taistolaisaikoina kuulin, miten edistykselliset suomalaiset nuoret olivat itkettäneet jotakin intialaistyttöä kertomalla, miten kurja hänen maansa oli ja tulisi olemaan. Kiinassa nyt sentään oli potentiaalia monen mielestä, kunhan se nyt ei vain olisi ollut harhaoppinen…

Vain kymmenen vuotta Myrdalin kirjan jälkeen alkoi Aasian huima talouskasvu ja mikäli joku nykyään haluaa nähdä uskomatonta yltäkylläisyyttä ja loistoa hänen kannattaa mennä ehdottomasti juuri Aasiaan. Kiina on tässäkin suhteessa erinomainen vaihtoehto ”kommunismistaan” huolimatta.

Mutta kun se epätasa-arvoisuus sen kuin kasvaa, valittavat meidän aikamme edistykselliset, jotka eivät voi sietää ajatusta siitä, että asiat ehkä olisivatkin hyvällä tolalla.

Itse asiassa se, mikä on viimeisten parin vuosikymmenen aikana kasvanut erittäin merkittävästi, on globaalinen tasa-arvo talouden suhteen, toteaa Branko Milanovic, amerikkalainen ekonomisti.

Taloudellista tasa-arvoa mitataan gini-indeksillä, jonka arvo 1 (tai 100) kertoo, että se on äärimmäisen epätasa-arvoinen ja kaikki raha menee yhdelle henkilölle. Luvun ollessa 0 tulonjako on täysin tasa-arvoinen eli jokainen saa yhtä paljon. Käytännössä suuren epätasa-arvoisuuden vallitessa luku on 50-70 ja suuren tasa-arvon vallitessa 20-30. Suomessa se on ollut 20-30 pisteen välillä, kun taas USA:ssa ja Venäjällä se on ollut 40 pisteen tuntumassa.

Suurimmat maakohtaiset tuloerot ovat ginikertoimella mitattuna kehitysmaissa, Etelä-Afrikassa luku on yli 60 pistettä.

Globaalisesti tulonjaon epätasaisuus on ollut erittäin suurta etenkin 1900-luvun jälkipuoliskolla, jolloin se kasvoi nopeasti. Vielä 1800-luvun alkupuolella luku globaalisesti (en tunne menetelmiä, joilla tulos on saatu) oli kirjoittajan mukaan noin 50, mikä sinänsä olisi kyllä hyvin korkea yhden valtion sisällä.

1900-luvun jälkipuoliskolla koko maailman tilannetta kuvaava indeksi joka tapauksessa nousi 67-70 pisteeseen.

Tätä asetelmaa kuvaavasti USA:n ja Kiinan suhde BKT:n määrässä per asukas oli 15:1. 1970-luvulla Intian osuus maailman tuotannosta oli 3%, mutta Saksan (Länsi-Saksan?) 7%. Nyt osat ovat vaihtuneet.

Maailman tulonjako on tasoittunut lähinnä kahden viime vuosikymmenen aikana merkittävästi ja sen suurin tekijä on ollut Kiinan talouskasvu. Nyt koko maailman gini-indeksi on suunnilleen 60 pistettä.

Jokainen toki tietää, että Aasian jättiläiset ovat maailman talouden uusi veturi, mutta siellähän tulonjako on äärimmäisen epätasa-arvoista, uskotaan. Venäjällähän moni myös uskoo olevan vain muutamia upporikkaita oligarkkeja ja lopun kansaa olevan rutiköyhiä. Kumpikaan ei pidä paikkaansa, Venäjällä gini-indeksi on 36, mikä ei maailman mitassa ole kovinkaan paljon. USA:ssa se on 41.

Kiinassa elintasoero kaupunkiväestön ja maalaisväestön välillä on toki rahassa mitaten hyvin suuri, missä kyllä kannattaa ottaa huomioon, että maalaiselämässä hyvin moni asia jää rahassa mittaamatta. Joka tapauksessa Milanovic ottaa kiinalaisia arvioidessaan huomioon vain kaupunkiväestön, jota on 900 miljoonaa ja jonka taloudesta on olemassa hyviä tilastoja.

Miten suurella määrällä kiinalaisia on nyt amerikkalaista mediaania vastaava tulotaso? Milanovicin mukaan tällaisia henkilöitä on nyt 4 miljoonaa (USA:ssa 165 miljoonaa), mutta kehitys on niin nopeaa, että lukujen voidaan arvioida olevan samansuuruisia 20 vuoden kuluttua. Kiinalaiset lähestyvät leveänä rintamana. Sen jälkeen kehitys yhä jatkunee Kiinan hyväksi tai sitten ei.

Entäpä rikkaiden määrä? Maailman superrikkaista oli kirjoittajan mukaan vuonna 2018 amerikkalaisia 40%. Kiinalaisia heistä oli 5%, mutta vielä kymmenen vuotta aiemmin heitä oli ollut vain 1,6%.

Maailman mitassa tulonjako on nyt tasaisempaa kuin sataan vuoteen ja sen on aiheuttanut juuri tuo Aasian talous, jota Gunnar Myrdal piti iänikuisena murheenkryyninä vielä puoli vuosisataa sitten.

Tämä tasa-arvoin lisääntyminen on merkinnyt samalla myös länsimaalaisten suhteellisen aseman laskua. Enää pohjoisesta tullut turisti ei ole herra, joka tiedetään automaattisesti rikkaaksi ja jota ihaillen pokkuroidaan. Maailman ökyrikkaista suurin osa on yhä amerikkalaisia, mutta joukossa on jo paljon muitakin, muun muassa aasialaisia ja ylipäätään rikkaita tai vähintään hyvinvoivia on maailmassa nyt paljon entistä enemmän.

Tämähän kuuluu globalisaation siunauksiin. Hyvinvoinnin lisääntyminen on alkanut hikipajoista ja riistosta ja perustuu yhä suurelta osalta niiden mahdollistamaan halpatuotantoon. Juuri se on joka tapauksessa myös vetänyt talouskasvun piiriin myös takapajuisia maita, joissa uudet sukupolvet, entisten nälkäpalkkaisten kulien jälkeläiset nyt elävät herroiksi. Suunnilleen vastaava elintasoloikkahan tapahtui Suomessakin.

Mutta mikä on tulevaisuus? Milanovic ei näytä erityisesti luottavan Intian kykyyn vetää Kiinan kaltaista roolia ja Afrikka on vielä suurempi kysymysmerkki. Jälkimmäisestä voineekin sanoa, että mikäli ajatellaan elintasoerojen tasaantumista globaalissa mitassa, saattaa Afrikka jäädä pahaksi jarruksi kehitykselle, ellei se kykene pitämään syntyvyyttään kurissa ja siitähän taas ei ole mitään merkkejä.

Sitäkin oudompaa on, ettei Afrikan liikakansoitusta ole enää herran aikoihin otettu tärkeäksi kansainväliseksi ongelmaksi, jonka ratkaiseminen olisi koko maailmalle eikä vähiten afrikkalaisille itselleen ensiarvoisen tärkeää.