Maa ilman ominaisuuksia?

 

Jukka Koskelainen, Viisi matkaa Saksan sieluun. Aviador 2023, 340 s.

 

Kirjoittaja kertoo nuorena halunneensa etsiä Saksasta vastapainoa pintapuoliselle materialismille jota pohjoisamerikkalainen kulttuuri toi yllin kyllin tullessaan.

Tämä on ihan tuttua, niin minäkin halusin, joskus 1960-luvulla. Koskelainen näyttää tarkoittavan 1980-lukua.

Jos asia lyhyesti sanotaan taitaa tilanne joka tapauksessa olla se, että Saksa palvoo yhtä nöyrästi amerikkalaista kulttuuria sen kaikkine oikkuineen kuin Suomi konsanaan. Saksalta puuttuu sitä omanarvontuntoa, jota joskus kutsuttiin sanalla thymos.

Niinpä valtamerentakaista jättiläistä tuijotetaan suuhun, kuten venäläinen sanonta asian esittää. Kukapa uskaltaisi asettaa jotain saksalaista anglosaksisen yleispätevyyden edelle? Onhan sentään kyseessä maa, jolla on rikollinen historia.

Herää tietenkin kysymys siitä, mahtaisiko aika ja kulttuuri ennen suurta rikosta olla hyväksyttävää tai jossakin suhteessa jopa ihailtavaa. Samaa voi kysyä juuri tällä hetkellä vaikkapa Venäjän suhteen ja vastaus on vallitsevan vähä-älyisyyden piirissä tietenkin kielteinen: juuri tuo kulttuuri ja tuon maan historiallinen erityistie synnyttivät sen pahuuden, jota vastaan koko sivistynyt maailma nousi.

George L. Mosse kirjoitti joskus 1960-luvulla kirjan The Crisis of the German Ideology, jossa hän paljasteli natsiaatteiden juuria jo kaukaa Saksan historiasta. Ei se Hitler syntynyt valmiina kuin Pallas Athene Zeuksen päästä.

Saksassa oli tosiaan vallinnut hienon filosofian ja kirjallisuuden ohella myös vahva obskurantismin traditio, joka veti myös natseja kovasti puoleensa, ehkäpä se osaltaan tekikin ihmisistä tuon aatteen kannattajia.

Mutta eihän se ollut alkuunkaan koko tarina. Saksan ”ensimmäisen valtakunnan” eli Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan historia päättyi maineettomasti Napoleonin lakkauttaessa sen. Preussia Napoleon ei hävittänyt, vaikka sitä suunnittelikin ja sen johdolla syntynyt uusi keisarikunta sai sittemmin rasitteikseen Preussin hyveet ja paheet.

Jälkimmäiset ovat hyvin tunnettuja ja preussilaista moukkamaisuutta ruoski aikoinaan herkullisesti Heinrich Heine, jonka henkinen kotimaa oli pikemmin Reinin varrella ja Ranskan tuntumassa. Berliini oli tästä näkökulmasta susirajan takana.

Koskelainen keskittyy kertomaan entisen Preussin ”epäpreussilaisista” piirteistä, joita tietenkin löytyy. Itse asiassa nuo kliseiset stereotypiat olisivat sittenkin voineet olla kiinnostavampia, samoin kuin niiden arvostelu omana aikanaan.

Mutta mikä oikein on saksalaista? Sitä voi etsiä filosofiasta, romantiikasta, valistuksesta, kirjallisuudesta ja vaikkapa tekniikasta, huumorin väitetystä puutteesta, metsästä, myyteistä ja vaikkapa Marxista ja marxilaisuuden monimuotoisuudesta.

Kansallisen romantiikan aalto pyyhkäisi Saksan yli 1800-luvun lopulla, jolloin sitä alkoivat symbolisoida Wagnerin ”kokonaistaideteokset”.

Friedrich Nietzsche, jota on myös italialaistuneeksi saksalaiseksi nimitetty, innostui aluksi Wagnerista, mutta kääntyi sitten jyrkästi tätä vastaan. Nietzsche oli myös runoilija ja riimitteli pirullisesti:

Ist Das noch deutsch? 

– Ist Das noch deutsch? –

Aus deutschem Herzen kam dies schwüle Kreischen?

Und deutschen Leibs ist dies Sich-selbst-Entfleischen?

Deutsch ist dies Priester-Händespreizen,

Dies weihrauch-düftelnde Sinne-Reizen?

Und deutsch dies Stocken, Stürzen, Taumeln,

Dies ungewisse Bimbambaumeln?

Dies Nonnen-Äugeln, Ave-Glocken-Bimmeln,

Dies ganze falsch verzückte Himmel-Überhimmeln?

– Ist Das noch deutsch? –

Erwägt! Noch steht ihr an der Pforte: –

Denn, was ihr hört, ist Rom, – Rom's Glaube ohne Worte!

 

^{Nietzschen mielestä nuo Wagnerin meluisat spektaakkelit olivat siis pelkkää katolisuutta ja roomalaisuutta. Saksalaisuus olikin hänelle aika vaikea kysymys eikä hän epäröinyt aina välillä tölväistä oman kansansa vähemmän kunnioitettavia piirteitä.}

^{Yrittäessään olla mahdollisimman saksalainen, sortui moni entusiasti falskiuteen, kuten venäläiset slavofiilit itse asiassa noudattelivat saksalaisen romantiikan filosofien ajatuksia.}

^{Saksan erikoisuutena on aina ollut sen hajanaisuus, yhtä suurta keskusta Pariisin tai Lontoon tapaan sillä ei ole ollut. Kaupungitkaan eivät ole todellisia suurkaupunkeja, vaan pieniä suurkaupunkeja ja niitä taas on hyvin paljon, mikä juuri symbolisoi maan -liittotasavallan- hajanaisuutta.}

^{Koskelainen tekee viisaasti yrittäessään tunkeutua Saksan sieluun useammasta paikasta. Baijerissa on toista kuin Kasselissa, Reininmaalla toista kuin Berliinissä ja Lyypekki ja Hampuri nyt ovat oman laisiaan.}

^{Anglosaksinen kulttuuri-imperialismi on jyrännyt myös aran saksalaisuuden, mutta onhan silläkin toki yhä omat erikoisuutensa. Saksalaisen filosofian perinne on komea ja monimuotoinen ja sen kirjallisuus on etenkin vanhemmasta päästä yhä lukukelpoista.}

^{Taitaa kuitenkin olla niin, etteivät saksalaiset klassikot enää ole samalla tavalla eläviä kuin venäläiset. Puškinia ja Lermontovia pystyy ulkomuistista latelemaan kuka tahansa venäläinen, mutta miten lienee edes Goethen, saati jonkun Lessingin laita? Ehkä nyt Heinea sentään jokainen vähän osaa?}

^{Hitlerin puheet elintilasta olivat aikoinaan reaktio siihen, että Venäjän väkiluku oli 1800-luvulla ohittanut nopeasti niin Saksan kuin Ranskan ja jatkoi yhä kasvuaan. Oli aivan mahdollista ajatella, että  tilanne perustui Venäjän loputtomiin maareserveihin, jotka suosivat suuria perheitä. Saksalaisten ainoa mahdollisuus saada lisää maata oli ryöstää sitä itselleen.}

^{Ajatus sodan välttämättömyydestä ja sen oikeutuksesta oli varmaankin se ensimmäinen virhe, proton pseudos, josta barbaria Saksassa alkoi. Se muistuttaa kovin sitä, mitä nyt tapahtuu Venäjällä.}

^{Kuten Saksa aikoinaan, samoin Venäjä nyt ylpeilee oman kulttuurinsa syvällisyydellä, mikä antaa oikeutuksen sen herruudelle toisten kansojen yli.}

^{Kuten Saksa aikoinaan, niin myös Venäjä on kuitenkin liian pieni ottaakseen voimalla sen, mikä ei sille kuulu ja mitä ei sille haluta antaa.}

^{Jatkosodan aikana esiintyi BBC:n suomenkielisessä ohjelmassa säännöllisesti nimimerkki Abacus -helmitaulu. Hän esitti yhä uudelleen lukuja ja laskelmia, jotka paljastivat Saksan heikkouden sen vastustajiin verraten.}

^{Nyt Saksa on paikallinen mahtitekijä EU:n piirissä, mutta ilman sitä se olisi kovin vähäpätöinen eikä tulevaisuus näytä tässä suhteessa lainkaan paremmalta. Materiaalisesti Saksa on aina paikallisesti merkittävä, elleivät sen poliitikot tee ideologisista syistä taloudellista itsemurhaa, mikä on pelättävissä.}

^{Henkisesti Saksalla on suuria muistoja ja sen panos maailman kulttuuriin säilyy yhä. Itsenäistä roolia sillä ei kuitenkaan siinä enää ole eikä luultavasti tulekaan.}

^{Koskelaisen kirja on oloissamme harvinainen yritys päästä porautumaan saksalaisuuteen. Jo tämä harvinaisuus osoittaa sen, miten vähäpätöiseksi koko asian merkitys on käynyt.}

^{Mutta kiitos nyt vaivannäöstä! Kirja on varsin lukukelpoinen, vaikka monet lipsahdukset hieman haittaavatkin.}