Kohtuullisuutta etsimässä
Roger Scruton, Conservatism. Profile
Books, s.a. , 169 s.
Pari vuotta
sitten kuolleesta Roger Scrutonista ja hänen ajatusmaailmastaan on tullut kirjoitettua
jo useamman kerran (ks. https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=scruton
).
Se ei tee
tarpeettomaksi palaamista niihin taas kerran. Meidän aikanamme olisi hyvin
tarpeellista syventyä näihin näkökulmiin vähintäänkin kerran viikossa. Se voisi
olla jonkinlainen vastapaino herkeämättömälle ja suuriääniselle
anti-intellektualismin pommitukselle, joka yhä useammin rikkoo häikäilemättä
totuudellisuuden periaatetta.
Tässä pikku
kirjassa Scruton hahmottelee konservatismin synnyn ja kehityksen poliittisena
voimana erityisesti Britannian ja sen naapureiden esimerkkejä käyttäen ja
pohtii myös sen ominaispiirteitä erityisesti liberalismiin ja radikalismiin
verrattuna.
Konservatismi ei
Scrutonille ole pelkkä valtiollisesta vallasta taisteleva puolue. Kyseessä on erityinen
tapa olla ihminen ja konservatiivinen temperamentti on saanut ilmauksensa
niin taiteessa, musiikissa, kirjallisuudessa, tieteessä kuin uskonnossa. Tässä
kirjassa tekijä kuitenkin käsittelee lähinnä konservatismin poliittista
filosofiaa.
Scrutonin tarkoittamassa
mielessä konservativismi ei merkitse privilegioitujen säätyjen jäykkäniskaista
kieltäytymistä maailmassa tapahtuvien muutosten näkemisestä, vaan on olennaisesti
moderni maailmankatsomus, jonka juuret ovat valistuksessa.
Scruton laskee esimerkiksi Locken nykyaikaisen
konservatismin oppi-isiin. Se haluaa puolustaa yksilöä sortoa vastaan ja
kannattaa oppia kansansuvereniteetista.
Varhainen konservatismi
oli paljolta kritiikkiä Ranskan vallankumousta vastaan, joka toimi elävänä
esimerkkinä siitä, mitä mielettömyyksiä järjen nimissä voitiin saada aikaan.
Eri maissa tämä kritiikki sai erilaisia muotoja, Ranskassakin ne vaihtelivat de
Maistren filippiikeistä Tocquevillen viileään analyysiin ja empiiriseen lähestymistapaan.
Nykyaikaisen konservatismin
Scruton arvioi olevan nyt länsimaisen sivilisaation (ainoa?) puolustaja sen
vihollisia vastaan. Noita vihollisia on erityisesti kaksi: poliittinen
korrektius, joka pyrkii rajoittamaan sananvapautta ja sysäämään kaiken maailman
pahuuden läntisen maailman syyksi. Toinen on uskonnollinen ekstremismi ja sen
piirissä erityisesti militantti islam.
Aikojen kuluessa
konservatismin poliittinen rooli on vaihtunut, tradition puolustajasta
liberalismia vastaan tuli liberalismin liittolainen sosialismia vastaan. Nyt se
vastustaa liberalismin nimellä kaupiteltua pyrkimystä vapauden rajoittamiseen.
Muutoksia on
ollut, mutta olennaiset asiat ovat säilyneet, kuten usko siihen, että hyviä asioita
on helpompi tuhota kuin rakentaa ja päättäväisyys puolustaa noita hyviä asioita
poliittisesti organisoituja muutospyrkimyksiä vastaan.
Konservatismilla
on tuskin minkäänlaista kannatusta Britannian yliopistoissa, huomauttaa Scruton
ja sama taitaa päteä koko läntiseen maailmaan nähden.
Kuitenkin
merkittävät konservatiivit kansoittivat vielä hiljattain sellaistakin kuulua
opinahjoa kuin London School of Economics (LSE). Sellaisia historioitsijoita
kuin Paul Johnson ja Niall Ferguson, jotka ovat irrallaan akateemisesta
historiankirjoituksesta, Scruton nimittää dissidenteiksi.
Samuel Huntington
Amerikassa, Pierre Manent Ranskassa ja Roger Scruton englannissa ovat (olivat)samaa
mieltä siitä, että niin sanottu multikulturalismi ei ole ratkaisu nykyajan
ongelmiin, vaan osa niitä. Scrutonin mielestä vastaus ongelmaan on konservatismi,
joka korostaa kansalaisuutta, sellaista kansalaisuutta, joka liittyy maahan ja
sen perinteisiin eikä mihinkään ylikansalliseen ummaan.
Konservatismista
ja liberalismista puhuttaessa tulee aina mieleeni Venäjän tutkija Leonard
Schapiro, joka korosti sitä, että kun konservatismin ja liberalismin välillä on
vain aste-ero, on niiden ja radikalismin välillä olennainen jakolinja. Radikalismi
on olemukseltaan sokeaa ja valmis tuhoamaan kaiken, mikä ei mahdu sen kaavoihin
ja jonka merkitystä se ei kykene ymmärtämään.
Venäjän tragedia
oli, ettei siellä oikeastaan koskaan ollut liberalismia tai edes konservatismia.
Sen sijaan siellä oli militantti taantumus, jota vastassa oli ekstremistinen radikalismi
ja ne ruokkivat toisiaan.
Toki oli olemassa
yksilöitä, kuten Pjotr Struve ja jopa pieniä ryhmiä, kuten tunnettu Vehi-ryhmä,
mutta ne hukkuivat demagogian ja väkivallan mereen. Bolševismi perustui uskomattoman
alkeelliselle filosofialle, johon liittyi kyyninen kansankiihotus.
Kun ajattelee
nykyistä Venäjää ja sen ilmentämää mentaliteettia, tuntuu ilmeiseltä, että
vanha bolševistinen radikalismi on siellä sisäänrakennettuna. Putinin Venäjän
nimittäminen konservatiiviseksi olisi pelkkää sanoilla kikkailua.
Nykyinen
venäläinen kansallisfasismi kantaa sisällään bolševistisen ajattelun ydintä,
johon kuuluu oman ja vieraan välisen ristiriidan totaalisuus ja
sovittamattomuus. Kuten jo marxismi opetti, antagonistinen ristiriita voidaan
ratkaista vain siten, että se kehitetään äärimmilleen ja toinen osapuoli tuhoaa
toisen.
Siitäpä juuri seuraa se ”armottomuus”, jota
bolševistisessa kielenkäytössä yhä uudelleen korostetaan ja jonka voi löytää
vaikkapa FSB:n ”jäsenkirjasta”, mikäli netissä esitettyä versiota on uskominen.
Se kuuluu
totalitaariseen ajatteluun, joka on kaiken radikalismin ytimessä. Konservatismi
siinä mielessä, kuin Scrutonin esittelemät sen modernit edustajat asian
ymmärtävät, on pyrkimystä kohtuullisuuteen, joka lähtee siitä, ettemme pysty käsitteisiimme
vangitsemaan elämän olennaista sisältöä eikä meillä ole oikeutta pyrkiä
säätelemään kaikkia asioita.
Kohtuus
kaikessa kuulostaa helpolta asialta, mutta se ei ole helppohintainen
hälläväliä maksiimi, vaan jopa se kaikkein vaikein ja siitä huolimatta kaikkein
tavoiteltavin toimintaohje.
Elämä on valintoja. Mark Twain kertoi hänen ollessaan nuori kuinka tyhmä ja jälkeenjäänyt hänen isänsä oli, mutta täyttäessään 30 v. huomasi isänsä kummasti viisastuneen. Muistan minäkin kuinka naureskelin aikoinaan sellaisille jäärille kuin Ilaskivi ja Ehrnrooth, mutta jostain syystä jopa heidän 70-luvulla kirjoittamansa jutut ovat selvästi parantuneet.
VastaaPoistaMitä ylioppilaat tänään sitä kansa huomenna. Jos tämä toteamus pitää edelleenkin paikkansa ei länsimailla ole mitään toivoa. Ainoa toivomme on siis, että ylioppilaille käy niin kuin Mark Twainille ja minulle.
"Kun ajattelee nykyistä Venäjää ja sen ilmentämää mentaliteettia, tuntuu ilmeiseltä, että vanha bolševistinen radikalismi on siellä sisäänrakennettuna...bolševistisen ajattelun ydintä, johon kuuluu oman ja vieraan välisen ristiriidan totaalisuus ja sovittamattomuus. "
VastaaPoistaRohkenen kyllä olla sitä mieltä, että tuo ajattelu oli peräisin jo vanhalta Venäjältä. Bolshevismi antoi sille uudet käsitteet ja kohteet, mutta totaalitäärisyys ja antagonismi olivat samat. Putin vain palasi tuohon radikaaliin taantumukseen, hiukan bolševismin "parhaita paloja" (Stalin, suuri isänmaallinen sota jne) mukaan poimien.
Mitä eroa mainitsemallasi voimakkaalla dikotomialla on minkään kanssa? Katso oman maasi feministejä, kun he puhuvat toksisesta maskuliinisuudesta. Miten on, kun McArthy puhuu "kommareista", mutta siunaa itsensä, sikaria polttavan ylipainoisen sian?
PoistaSinun kaltaisen anti-intellektuellin pitäisi ymmärtää pysyä sementinlapioinnissa, eikä ottaa kantaa asioihin, joita et pysty ajattelemaan. Terv. Markus
Vastaan vähän rahvaanomaisemmin intellektikko Th cs wc Markus Korskelle: LOL!
Poista-En ole tuo ano.
Aatteiden nimiä käytetään kovin usein leimakirveinä vailla selkeää sisältöä. Niitä leimoja lätkitään summittaisesti ja ne kertovat usein enemmän leimojen lätkijöistä kuin siitä kohteesta, mihin se leima lätkäistään. Hyvä siis, että löytyy myös sellaisia, jotka pyrkivät määrittelemään, mitä se konservatismi on. Minun ymmärrykseni mukaan konservatismissa on kyse säilyttämisestä. Pyritään säilyttämään se, mikä on hyvää ja toimivaksi osoittautunutta. Parannuksia etsitään sinne, missä on parantamisen tarvetta ja parantamisen mahdollisuuksia. Niinpä konservatiivi suhtautuu suopeasti evoluutioon mutta kavahtaa revoluutiota. Itse asiassa konservatiivinen ajattelu menee lähelle tieteellistä ajattelua. Tieteessäkin tukeudutaan siihen, mikä on todeksi ja toimivaksi todettu ja tutkimus kohdistetaan sinne, missä on uuden ja paremman tiedon tarvetta. Ja kuten tieteessä, myös yhteiskunnallisissa asioissa tapahtuu aika-ajoin paradigman muutoksia. Yksi sellainen muutosvaihe taisi olla 1700-luvun lopulla, kun paineet kuninkaan valtaan perustuvaan hallintomalliin alkoivat kasvaa kovin suuriksi. Englanti lähti evoluution tielle. Se osoittautui menestykseksi. USA ja Ranska valitsivat revoluution. Ranskassa se oli katastrofi mutta USAN revoluutio taitaa olla jokseenkin ainoa tunnettu menestykseksi osoittautunut vallankumous.
VastaaPoistaEdistyksellinen ja konservatiivi kävelivät tietä pitkin. Eteen tuli portti.
PoistaEdistyksellinen sanoi: "Hävitetään tämä portti."
Konservatiivi tähän: "Otetaan kuitenkin ennen sitä selvää, miksi se on siihen pantu."
"Konservatismilla on tuskin minkäänlaista kannatusta Britannian yliopistoissa"
VastaaPoistaSelittikö Scruton tämän, jotenkin tuntuu, että ylä- ja keskiluokan vesoja kouliva, sosiaaliselta asemaltaan korkeahko ja kriittiseen asenteen kouliintunut väki jos mikä olisi luonnollinen kasvualusta konservatismille: esimerkiksi professori J. R. Tolkienin hobittihahmohan ovat oikein oikein arkkityyppi konservatismille.
"Nykyaikaisen konservatismin Scruton arvioi olevan nyt länsimaisen sivilisaation (ainoa?) puolustaja sen vihollisia vastaan. Noita vihollisia on erityisesti kaksi: poliittinen korrektius, joka pyrkii rajoittamaan sananvapautta ja sysäämään kaiken maailman pahuuden läntisen maailman syyksi. Toinen on uskonnollinen ekstremismi ja sen piirissä erityisesti militantti islam."
VastaaPoistaRohkenen hieman kyseenalaistaa.
Katsoisin että mikä vain aate tai uskonto voi saada fundamentaaliset piirteet. Kyse on enemmän aivojen toiminnasta kuin sillä näkemyksellä olisi merkitystä teollistuneessa yhteiskunnassa.
Ei teollistuneessa yhteiskunnassa voi toimia antiikin primitiivisten ns. sääntöjen mukaan.
Ja katsoisin länsimaisen syyllisyys keskustelun linkittyvän enemmän kauppasuhteisiin ja kolonialismi historiaan. Amerikkan ylituotanto, EU:n kauppa-alueen suojaaminen jne.
Amerikkalaisten sisäpolitiikka identiteettipolitikointina ja sen levittäminen Eurooppaan. Jottei asia olisi liian yksinkertainen, niin miten Amerikkalainen ja britit ovat hoitaneet lähi-idän suhteita, linkittyy öljyyn, mutta mikä kokonaisuudessa itseä häiritsee on sitten uskonto kysymykset. Lähinnä se logiikka mitä tekemistä suomalaisella on asioiden kanssa? Jos britit tai amerikkalaiset tekevät jotain niin millä logiikalla tämä on suomalaistenkin syy? Pelkkä ihonväri politikointi on vain hyvin laiskaa ajattelua.
Elämä on valintoja. Mark Twain kertoi hänen ollessaan nuori kuinka tyhmä ja jälkeenjäänyt hänen isänsä oli, mutta täyttäessään 30 v. huomasi isänsä kummasti viisastuneen. Muistan minäkin kuinka naureskelin aikoinaan sellaisille jäärille kuin Ilaskivi ja Ehrnrooth, mutta jostain syystä jopa heidän 70-luvulla kirjoittamansa jutut ovat selvästi parantuneet.
VastaaPoistaMitä ylioppilaat tänään sitä kansa huomenna. Jos tämä toteamus pitää edelleenkin paikkansa ei länsimailla ole mitään toivoa. Ainoa toivomme on siis, että ylioppilaille käy niin kuin Mark Twainille ja minulle.
Tässä kirjoituksessa on kerrottu ydin, miksi Sanna Marinin ja hänen kannattajiensa kuvitelmat menestyksestä tulevat jo heidän elinaikanaan uppoutumaan tuhoon ja hävitykseen. Ihmiset ovat perinjuurin tyhmiä olentoja. Olisi tärkeää ymmärtää toista ihmistä, mutta se näyttää apinalle olevan vaikeaa. Tulemme siis hävittämään ihmiskuntaa. Terv. Markus ps. Kun se ulkopoliittisen instituutin kovapalkkainen idiootti jo ehdotti, että kannattaa sotavarastoja alkaa täyttään., niin minusta se on turhaa. Kyllä teidät ja kotimaanne tuhotaan osana suursotaa. Olen sissikoulutuksen käynyt paska-Suomen puolesta 11kk. Mitä on neiti Marin käynyt? Mitä hänen kannattajansa? Sinä päivänä, kun suuri sota alkaa, Marin on vasemmistokannattajineen välittömästi lentänyt pois lopullisesti Suomesta. Koko Suomi voi olla tuhottu, mutta se ei häntä kiinnosta. On tärkeää, että näyttää hyvältä ja hyötyy monista - idiooteista. Parhaimmat idiootit löytyy eliitin ulkopuolelta, sellaiset, jotka vetävät leukoja sanna marinin ja kannattajiensa puolesta.
VastaaPoista”Epämuodikasta”
VastaaPoistaEläköön stalinismin dialektinen materialismi!!! Tietääkseni/kuulemma ns. dialektinen materialismi oli luotu kirjalliseksi Stalinin sormin. Arkistoissa Stalinin kirjoitukset ovat salaisia, pääosin. Se on kyllä selvää, että ns. dialektinen materialismi oli neukkujen luomus, koska neukut suunnittelivat koko maailman hallintaa jo vuosisatoja. Eihän Iivana IV eli Iivana Julma ihan turhaan lausunut credonsa: ”Moskva – tretij Rim, a tshetvjortomu ne byvat’” (Moskova on kolmas Rooma ja neljättä ei pidä tuleman.” Iivana Julman kirjoitukset ovat yhtä salaisia kuin Josef Stalinin kirjoitukset.