Vielä sodasta

 

Onko Putin voittamassa?

 

Pisa-testit kertovat, että suomalaisten lukutaito on romahtanut. Tämä ei näköjään koske vain koululaisia. Saman havainnon saa tehdä täällä netissäkin tämän tästä. Jos kertoo vaikkapa aivan aivan kuvailevasti jostain asiasta, saa pian huomata, että joku lukija on käsittänyt tämän kirjoituksen kannanotoksi: joko kyseisen asian ylistykseksi tai suorastaan kehotukseksi sitä edistämään.

Laatulehti, englantilainen The Economist, jota en osaa epäillä Venäjän agentiksi, joka tapauksessa otsikoi uusimman (2.-8.12.) numeronsa pääkirjoituksen juuri näin: Is Putin winning? alaotsikon mukaan tilanne näyttää juuri nyt sellaiselta ja Putinin suurin etu on Euroopan puuttuva strateginen näkemys.

Putin näyttää lehden mielestä siis nyt olevan vahvoilla ja asian muuttamiseksi (mikä olisi tärkeää!) tarvittaisiin paljon enemmän Euroopan panostusta siihen.

Venäjällä siis menee suhteellisen hyvin. Ensinnäkin Venäjän ulkomaankauppa kukoistaa. Maa hankki petrodollareita ensimmäisenä sotavuonna paljon enemmän kuin aiemmin keskimäärin vuosittain (590 miljardia, 160 miljardia yli keskitason). Sama trendi, joskin hieman heikentyneenä jatkuu myös tämä vuonna.

Toki sotamenot verottavat sosiaali- ja koulutusbudjettia, mutta toisaalta kovilla kierroksilla käyvä sotateollisuus on tuonut paljon lisää vaurautta monille syrjäseuduille. Kaatuneiden omaisetkin saavat summan, joka saattaa vastata sitä, minkä mies olisi työuransa aikana voinut kaapia kokoon.

Julkisuudessa Putin on nimittänyt viholliseksi kollektiivista länttä, jonka yritykset kuristaa Venäjää on yhä uudelleen voitettu eri aloilla. Neuvostotyyliin hän on esittänyt esimerkiksi rakennetut uudet tiet Venäjän voittona, tuontia korvaavan teollisuuden ja tieteelliset keksinnöt ovat myös Venäjän voittoja ja niin edelleen.

 Mitäpä sanoakaan, myös jokainen normaalia työtään tekevä on tässä skenaariossa kotirintaman soturi, jonka hyvä suoritus osaltaan tukee Venäjän voittoa ja velttoilu taas hyödyttää vihollista. Näinhän asiat esitettiin aina myös Neuvostoliiton aikana ja erityisesti maatalouden kollektivisoinnin kaltaisina kriisiaikoina. Vanha piiritysmentaliteetti on ollut helppo kaivaa taas naftaliinista. Se oli olemassa jo ennen vallankumousta.

Levada-keskuksen kyselyistä tiedämme, että Putinin kannatus on sodan aikana nousut korkeammaksi kuin koskaan ennen, noin 80 prosenttiin.

Kuitenkaan presidentin kannattaminen ei vielä sano paljoakaan siitä, mitä ihmiset toivoisivat. Perinteisesti maan päämiehen viisauteen on luotettu ja uskottu hänen tietävän paremmin, mitä isänmaa tarvitsee ja mitä alamaisten rauhaan kuuluu.

The Economist käyttää Russian Field-nimisen tutkimuslaitoksen tietoja. Niiden mukaan kaksi kolmasosaa venäläisistä on sitä mieltä, että Venäjä menee oikeaan suuntaan ja yli puolet on sitä mieltä, että sota Ukrainassa menee hyvin.

Kuitenkin rauhaa haluttaisiin. Enemmistö venäläisistä kannatti lokakuussa mieluummin rauhanneuvottelujen aloittamista kuin taistelujen jatkamista. Peräti 74% kertoi, että olisivat tyytyväisiä, mikäli Putin allekirjoittaisi rauhansopimuksen heti.

Kiinnostavaa on, että mitä koulutetumia ja varakkaampia vastaajat ovat, sitä enemmän he kannattavat sotaa. erot ovat jopa aika selviä.

Trendinä on, että niiden määrä, jotka haluaisivat lopettaa sodan, on lisääntymässä ja sen jatkamista haluavien määrä vähenemässä. Molempia oli noin sodan alkaessa noin 45%, mikä jälkeen rauhan kannattajien osuus aluksi väheni ja sodan kannattajien osuus lisääntyi. Molempia oli taa suunnilleen 45% tämän vuoden alussa ja sen jälkeen rauhan kannattajien määrä on siis ylittänyt 50% ja sotaa kannattavien määrä alittanut 40%.

Eihän ulkopolitiikan suuria kysymyksiä toki missään ole galluppien perusteella ratkaistu, tiettyjä poikkeuksia lukuun ottamatta. Kuitenkin yleisellä mielipiteellä on myös diktaattoriele aina tiettyä merkitystä. Todettakoon, että Ukrainassa Zelenskyn suosio on nyt Economistin mukaan noin 32%, kun taas armeijan komentaja Zaluzhnyllä lukema on yli kaksinkertainen: 70%.

Ukrainan yleisen mielipiteen ja yleensäkin sen oman politiikan kehitys on sekin yksi tämän sodan liikkuvia palasia ja on mahdollista, että ensi keväänä maalle valitaan uusi presidentti, jolla on tärkeitä asioita uusia näkemyksiä.

Taustalla häämöttää myös Yhdysvaltojen presidentinvaali, joka saattaa ratkaista koko Ukrainan sodan kohtalon. Enteet eivät sodan jatkamisen kannalta ole siellä hyvät.

Sotaan väsynyt Venäjä suostui vuonna 1917 Brest-Litovskin rauhaan, jossa se hajotettiin osiinsa, mutta sillä ei silloin ollut käytännössä mitään muuta mahdollisuutta, kuten Lenin kaunopuheisesti todisteli.

Putinin Venäjä ei nyt ole missään pakkoraossa ja itse asiassa ainakin jonkinlainen sota näyttää sopivan vallanpitäjille erinomaisesti. Siihen vedoten voi aina tehdä ikäviä päätöksiä ja pysyä silti kansan suosiossa.

USA ja EU ovat väsyneitä tähän sotaan ja samoin näyttävät asiat olevan Ukrainassa. The Economist näyttää uskovan siihen, että EU:n ryhdistäytyminen voisi muuttaa asioita Euroopan hyväksi tai ainakin estää Putinin voiton, josta nykyään yhä useammin puhutaan reaalisena ja jopa todennäköisenä mahdollisuutena.

EU:n saaminen mukaan jonkinlaiseen suureen isänmaalliseen sotaan tuntuu kuitenkin jopa hieman koomiselta ajatukselta.

Ehkäpä kannattaa muistella Hiski Salomaan kuolemattomia säkeitä: Viha, vaino pois!/Rauha parempi ois!

Rauhaa ei koskaan kannata tehdä millä ehdoilla tahansa, mutta harvoinhan myöskään päästään tilanteeseen, jossa rauha koettaisiin molempien osapuolten kannalta optimaaliseksi ratkaisuksi. Eiköhän siihen nyt taas kannattaisi pyrkiä ymmärtäen, että sodan jatkaminen loputtomiin olisi joka tapauksessa se kaikkein huonoin vaihtoehto.