Hän on täällä tänään!

 

Pukki tulee!

 

Joulupukin todellisuus tai epätodellisuus on aikojen kuluessa herättänyt paljon keskustelua. Sitä ovat ylläpitäneet etenkin niin sanotussa filosofisessa iässä olevat lapset ja keskustelu jatkuu yhä.

Vähänkin fiksummat aikuiset ymmärtävät erinomaisesti pukin todellisuuden. Kauppamiehet kiittävät pukkia joka vuosi myynnin moninkertaistumisesta ja suuri osa miespuolisesta väestöstä tietää, että pukki on olemassa, onhan sitä tullut itsekin siinä roolissa oltua.

1950-luvun alkupuolella muistan pukin, jolla oli karvainen, musta turkki ja pitkiä piiskoja. Se uhkaili oven suusta epämiellyttävään sävyyn mutta onneksi häipyi pian talosta. Seuraavana vuonna tiesi jo pelätä moisen otuksen ilmaantumista ja yritti olla kiltimpi kuin olikaan.

Myöhemmin toimin harva se joulu itse pukin roolissa. Aluksi ansaittiin Haukka-vartiolle ja koko lippukunnalle rahaa ja sittemmin sai tässä roolissa jopa maistaa hieman väkeviä, mikä oli hyvin harvinainen tapahtuma.

Joulu toki oli täysin poikkeuksellinen päivä, silloin kaivettiin esille kaiken maailman herkut, joita oli koko syksy kerätty, jopa omenia pahvilaatikoista, jossa ne olivat odottaneet paperiin käärittyinä kohtalonsa täyttymystä. Jouluna mässättiin ha mässättiin ja ruoka oli pöydässä koko päivän.

Joulupukin tulo oli ja on yhä joulun kohokohta ja aattohan se on se todellinen joulu. Silloin koko maailma tai ainakin Suomi keskittyy iloitsemaan elämän tarpeettomuuksista eli ylellisyydestä. Ylensyönti, kuolemansynti annetaan anteeksi tänä saturnaliajuhlana, jolloin kaikki kääntyy hetkeksi vastakohdakseen. Talvipäivän seisaus antaa sille merkin.

Muinaisten roomalaisten saturnalioissa isännät leikkivät palvelijoita ja itse kukin sai lahjoja kompakirjoitusten eli epigrammien saattamana. Viikinkien blot-juhla oli karumpi ja siinä kuului olleen ihmisuhrejakin, kuten Tukholman Nationalmuseetin suuressa freskossa esitetään.

Suomessa joulua kinkun kera on juhlittu parisataa vuotta, ja joulupukki on aina käynyt lahjoja tuomassa, tosin 1840-luvulla vielä pukin hahmossa. Helsingissä toimineen ranskalaisen kotiopettajan muistelmissa on kuvaus asiasta (ks. Vihavainen: Haun leduc tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com)).

Pukki on toki aikojen kuluessa muuttunut. Minun elinaikanani se vasta sai Suomesaskin tuon coca-colan punaisen hahmonsa, jonka paperille piirsi muuan amerikkalaistunut ahvenanmaalainen. Me kaikki tiedämme nyt, että pukki asuu Pohjoisnavalla, että pukin porovaljakko tulee ilmojen halki ja että pukki oikeastaan tulee savupiipusta(!) ja tuo lahjat sukkiin.

Samaan aikaan tiedämme myös, että pukki asuu Korvatunturilla ja ajelee pitkin hankia ja että hän tulee reilusti ovesta kyselemään, ovatko lapset olleet kilttejä. Ja ne lahjat eivät mahdu mihinkään sukkaan eikä kenkään…

Looginen ajattelu lähtee siitä, että jos asiat ovat tietyllä tavalla, eivät ne samaan aikaan voi olla aivan toisella tavalla. Lapselliseen eli maagiseen ajatteluun tämä kuitenkin sopii ja ainakin yhtenä päivänä vuodessa sopii itse kunkin olla lapsellinen.

Pukki on merkillinen aivokummitus, joka koko ajan on muuttanut muotoaan. Koska se kuitenkin koetaan tarpeelliseksi, meillä on lupa päätellä, että se on olemassa. Sen hahmo vain on eri kansoille erilainen:

 

keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Miten pukki risteytettiin?

 

Miten pukki risteytettiin

 

Minkä maalainen joulupukki oikeastaan on? Oikea vastaus lienee, että hän oli suomalainen, mutta nyt jo kokonaan unohdettu hahmo, josta on jäänyt vain nimi jäljelle.

Santa Claus sen sijaan on amerikkalainen, Father Christmas englantilainen, Sinterklaas hollantilainen ja tonttu ruotsalainen. Espanjassa lahjat tuovat sen sijaan kolme Itämaan tietäjää eli taikurikuningasta (Reyes magos) ja Venäjällä Pakkasukko. Miten monella tavalla asia eri maissa sitten lieneekään järjestetty, ainakin on selvää, että vuodenvaihteen tienoilla koko läntisessä maailmassa on tapana ylensyödä ja antaa lahjoja, ajankohta ja tapa vaihtelevat.

Asia ei myöskään rajoitu vain läntiseen maailmaan. Jopa Kiinassa näkee ennen joulua ja sen jälkeenkin kuvia punapukuisesta Coca-colapukista ja englanninkielistä tekstiä tyyliin Merry Christmas tai pelkkä Merry! Mitäpä väliä, eurooppalaisia koukeroita nuo sanat ovat ja tarkoittavat hyväntuulista ukkoa punaisessa puvussa.

The Spectatorissa kirjoittava Mark Forsyth on selvitellyt joulupukin tai oikeastaan Santa Clausin historiaa.

Kuten tunnettua, Santan esikuva on pyhä Nikolaus, Myrnan piispa, joka antoi lahjoja eräille köyhille tytöille myötäjäisrahastoon, että nämä pääsisivät naimisiin. John Pintard halusi palauttaa kunniaan kaupungin (entinen Uusi Amsterdam) hollantilaisia perinteitä ja aloitti kampanjan, jonka tarkoituksena oli elvyttää lahjojen jakaminen.

Kuten tunnettua itse pyhä Nikolaus ihmeidentekijä, tuo Myran piispa eli siis oikeastaan nykyisen Turkin alueella elämäntyönsä suorittanut hahmo on etenkin Venäjällä erittäin suosittu pyhimys ja muun muassa merimiesten suojelija. Hänen maalliset jäänteensä varastettiin aikoinaan ja on sijoitettu Italiaan Barin kaupunkiin.

Mutta Nikolai, sekä itäisen että läntisen kirkon pyhimys, ei ainoastaan kuollut, kuten kaikki ihmiset. Sen jälkeen hän vielä sai kokea uuden syntymän uudessa maailmassa ja paljon ihmeitä tapahtui.

Kun Sinterklaasia (ja Zwarte Pietiä) oli lanseerattu newyorkilaisille perinteiden elvyttämisenä, kirjailija Washington Irving keksi vielä huikean tarinan kattojen yllä lentävästä, porojen vetämässä reessä matkustavasta Santasta, joka heitteli lapsille savupiipun kautta lahjoja sukkiin.

Kun Santan toiminta vielä alettiin sijoittaa jouluaattoon eikä vanhaan hollantilaiseen tapaan Nikolain päivään, oli nykyajan taruolento punaista univormuaan vaille valmis. Se lienee Coca-cola Companyn mainospuolen luomus, joten Santa Claus toimenkuvineen on täysin amerikkalainen ja tarkemmin ottaen vielä newyorkilainen tuote. Toki aineksia taruun löytyy kaukaakin.

Englannissa tunnettiin siis jo sitä ennen Father Christmas, joka oli vanha ja pullea setä, mutta ei mikään lahjojen jakelija, saati että olisi lennellyt poroilla yläilmoissa ja hölmöillyt ihmisten savupiipuissa.

Forsythin mielestä Santa Claus söi Father Christmasin yhdessä ainoassa vuosikymmenessä, 1870-luvulla, mikä on kulttuuriasioissa hyvin lyhyt aika. Nyt hän vallitsee koko anglosaksista maailmaa ja paljon muutakin. Hän taitaa olla biljoonien dollarien arvoinen olento.

Santa söi myös tykkänään Suomen joulupukin, josta on jäänyt jäljelle vain nimi. Aikoinaahan pukki oli nurin käännettyyn turkkiin puettu otus, joka ei tietääkseni edes kunnolla näyttäytynyt lapsille, heittelipähän lahjoja eteisestä. Korjatkoon, jotka paremmin tietävät.

Myöhemmin pukki muuttui joulu-ukoksi, jota sanaa muistan vielä aikoinaan käytetyn. Joulu-ukko olikin aika tiukka herra, joka kuulusteli tarkoin lasten kiltteydenosoitukset mennen vuoden aikana ja valmistautui antamaan asiaankuuluvan löylytyksen tuhmista teoista. Sinterklaasilla taisi olla samoja taipumuksia. Hän saattoi jopa viedä tuhmat lapset mukanaan Espanjaan, jossa majaili.

Useimmiten kai kävi niin, että piiskat saivat jäädä kokonaan käyttämättä, vaikka muistan itsekin niitä kovasti pelänneeni. Joka tapauksessa pukki -joulu-ukko- antoi sitten lahjoja ja niistäkös riemua riitti ja tuntui ihan siltä, että kylläpäs sitä olikin tullut oltua kiltti ja palkinnot olivat sen mukaisia. Aika usein oli kyllä yritettykin.

Suomen lasten Markus-setä oli tunnetusti se, joka radiossa kertoi Joulupukin (se oli se sama ukko) asuvan Korvatunturilla, erittäin hankalien yhteyksien takana Lapissa ja tulevan sieltä vain jouluaattoisin porolla ihmisten koteihin lahjoja tuomaan.

Koska New Yorkin pukki asui pohjoisnavalla ja ajeli myös porolla, oli helppo ajatella, että kyseessä oli yksi ja sama pullea vanha setä, joka hieman muutteli muotoaan ollakseen maassa maan tavalla, kuten silloin pidettiin luonnollisena.

Niinpä suomalainen joulupukki sai joskus 1960-luvulla vaihtaa nurin käännetyn karvaisen turkkinsa kirkuvan punaiseen uniformuun ja ruveta ajelemaan poroillaan yläilmoissa. Savupiiput huomattiin sentään Suomessa aivan sopimattomiksi kanaviksi lahjojen jakamiseen eikä sukkien käyttö lahjojen vastaanottamiseen ole myöskään saanut täällä suosiota. Pieniähän ne tähän maailmanaikaan ovat.

Joka tapauksessa meidän vanhan joulupukkimme ja Santa Clausin newyorkilaisversion risteytys onnistui niin hyvin, että miljoonille lapsille ainakin Britanniassa on onnistuttu myymään ajatus siitä, että Santa (vaikkapa sitten nimellä Father Christmas) asuu Rovaniemellä luolassa ja häntä ja hänen porojaan voi siellä pistäytyä katsomassa.

Luulisi, että aivan erityisesti meidän aikanamme olisi myös aiheellista palauttaa kaikkialle maailmaan Sinterklaasin apulainen, Zwarte Piet, tuo mukava murjaanihahmo.

Itse asiassa Hollannissa näkyy ilmaantuneen mielensäpahoittajia, jotka ovat närkästyneet tumman populaatiogeneettisen ryhmän sopimattomasta presentaatiosta. En ole selvittänyt itselleni, mistä asiassa on kysymys. Kukaties apulaisen asema on Pietille alentava? Olisiko itse asiassa Sinterklaasin oltava musta ja päinvastoin?

Sitä paitsi sellainenkin ryhmä on olemassa, jonka mielestä pukin (!) maskuliinisuus on sopimaton asia. Niinpä on jo keksitty Joulumuori ja Santa Clarakin taitaa olla jo tulossa. Oikea Clarahan oli Fransiskus Assisilaisen seuraajia ja oman klarissalaisen sääntökunnan perustaja. Hän näyttäisi olleen aika tiukkapipoinen abbedissa. Ehkäpä tulevaisuus kuuluu hänelle ja tämä tolkuton lahjatuhlaus vihdoinkin lopetetaan?

 

Santa Claus on jo Suomen lapsille tutumpi kuin Korvatunturin ukkorahjus. Jotakin suomalaistahan hänen hahmossaan voi kuitenkin katsoa olevan, kun sen kerran loi muuan ahvenanmaalaislähtöinen taitelija (ks. Vihavainen: Haun season's greetings tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com).

Olisi kiinnostavaa tietää, miten kauan tämä coca-colapukki elää ja missä vaiheessa sen korvaa jokin uusi luomus. Saattaapa olettaa, että koko pukin nimen mainitsemisestakin tulee vielä jonakin päivänä tabu ja tiedostavat ihmiset pilkkaavat niitä, jotka kerran siihen uskoivat.

Mutta eletään nyt vielä tässä ajassa ja uskotaan pukkiin! On se paljon hauskoja hetkiä tuonut mukanaan!

Jännittävää pukin odotusta itse kullekin!