Metsäveljet

 

Ankara osa

 

Alfred Käärmann, Metsavenna käsiraamat. Ellujäämisõpetus. SE&JS, Tallinn 2022, 101 s.

 

Vuonna 1944 varustauduttiin Suomessa miehityksen varalta. Mikäli puna-armeijan joukot olisivat saapuneet rajan yli, olisi heillä ollut ikävyyksiä tiedossa.

Aseita oli siirretty eri puolelle Suomea tehtyihin kätköihin noin 35000 miestä varten. Puna-armeijan miesmäärään verrattuna määrä oli tietenkin pieni, mutta sotaahan ei ollutkaan tarkoitus käydä, vaan sen sijaan tarvittaessa sissisotaa.

On todennäköistä, että operaatiolla oli pelotevaikutusta sekä Neuvostoliiton, että suomalaisten kommunistien suuntaan. Sodankäyneet miehet osasivat noita aseita käyttää, eikä kynnys siihen olisi välttämättä ollut kovin korkea.

Neuvostoliiton tapana oli hallita terrorilla ja se olisi tietysti sen tehnyt miehitetyssä Suomessakin, mutta terrori on kaksiteräinen miekka.

Ne, jotka olivat eri vaiheissa olleet porvarillisen Suomen aktiivisimpia tukijoita, ymmärsivät, ettei heille olisi ollut tilaa uudessa ja uljaassa sosialistisessa onnelassa. He tuskin olisivat jääneet likvidointiaan odottelemaan.

 Miehitykseen olisi tietenkin liittynyt neuvostovastaisen aineksen likvidointi eli Suomen oloissa ehkäpä noin 80000-200000 tai paljon useammankin ihmisen kyydittäminen Neuvostoliittoon.

Samalla jopa kymmenet tuhannet olisi joko teloitettu tai näännytetty vankileireillä. Tämähän oli miehitetyissä maissa normaali menetelmä. Liettuassakin kyyditettiin noin 250000 henkeä, joten lukua voinee pitää suuntaa antavana.

Baltian maissa tuhansittain miehiä pakeni metsiin jo vuonna 1940 puna-armeijan kutsuntoja välttääkseen. Vuoden 1941 ”kesäsodassa” he auttoivat sitten saksalaisia ajamaan puna-armeijan ja hävityspataljoonat pois maastaan. Vuonna 1944 he menivät taas -usein aivan kirjaimellisestikin- maan alle. Silloin varsinaisesti syntyi Baltian maiden partisaanien tai metsäveljien liike.

Liikkeessä oli mukana valtioiden kokoon nähden huomattavan paljon väkeä. Virossa liike jatkui vuodesta 1944 jopa vuoteen 1956 saakka ja on arvioitu, että Viron metsäveljien aseellisiin operaatioihin osallistui eri aikoina 14000-15000 miestä, koko liikkeeseen olisi kuulunut yhteen laskien jopa 30000-40000 henkeä.

Latvian vastaava liike oli suunnilleen samankokoinen, mutta Liettuassa se oli selvästi suurempi. Wikipedia esittää myös pienemmän summittaisen arvion. Sen mukaan Baltian maissa kuului noihin liikkeisiin noin 50000 henkeä: 10000 sekä Virossa että Latviassa ja 30000 Liettuassa. Siihen on sitten lisättävä avustajat, joiden määrä voi olla samaa luokkaa.

Metsäveljet olivat ennen muuta paossa uudelta esivallalta, mutta esiintyivät myös aktiivisesti sitä ja sen palvelijoita vastaan. Sekin oli terroria ja lienee pelottanut monia.

Sissisodan nimi tulee suomen kieleen sanasta šiši, jonka väitetään olevan vanha venäläinen termi. Mahdollisesti se on venäjään tullut suomesta. Suuren Pohjan sodan aikana sisseistä käytettiin yleensä nimitystä partigängare. Sissi-sanallahan oli rosvoihin liittyvä vivahde. Valtion tukemat taistelijat sen sijaan olivat juhlallisemmin sanoen jalkarakuunoita, joille talonpoikien tuli antaa kaikkea apua.

 Espanjaksi sota on guerra ja sissisota guerilla eli pikkusota. Sissi on vastaavasti guerillero. Käytetty ilmaisee, että itse aseellisia yhteenottoja pyritän pitämään pieninä. Sen sijaan pyritään hallitsemaan pelolla, yllätyksillä ja voimien hajottamisella.

Wikipedian pyörein luvuin sanoen Baltiassa toistakymmentä tuhatta ihmistä kuoli metsäveljien tappamina ja itse he menettivät noin 20000 miestä kaatuneina. Näinä aikoina pitää kai mainita, että mukana oli jokunen nainenkin molemmin puolin. Mistään tasa-arvosta ei kyllä voi puhua.

Verrattuna toisen maailmansodan suuriin taisteluihin luvut olivat aika pieniä. Lienee kuitenkin sanottava, että niiden merkitys oli kokoaan suurempi. On mahdollista ja jopa todennäköistä, että ne osaltaan myös lisäsivät kyyditettyjen määrää ja synnyttivät paljon katkeruutta puolin ja toisin. Samalla ne pitivät hengissä Baltian maiden itsenäisyyden ajatusta.

Baltian maiden sissisota päättyi käytännössä 1950-luvun alussa, kun kävi selväksi, etteivät länsivallat tule aseellisesti tai muutenkaan tukemaan liikettä. Pienimuotoisena se jatkui vielä jonkin aikaa.

Mikäli olisimme Suomessa joutuneet vastaavaan tilanteeseen, olisi sen historia kaiketi muodostunut pääpiirteissään samanlaiseksi. En ainakaan näe syytä siihen että se olisi ollut ratkaisevasti erilainen. Luulen, että sodanjälkeistä uutta ulkopoliittista suuntaustamme ja sen mahdollista onnistumista tai epäonnistumista kannattaa katsoa myös tässä valossa.

Hämmästyttävän sitkeitä sissejä nuo metsäveljet olivat. Alfred Käärmann kuvaa lyhyessä käsikirjassaan, miten metsäveljien oli järjestettävä asumisensa ja huoltonsa sekä operaationsa. Äärimmäinen salaaminen oli kaiken A ja O.

Verivihollinen eli surmavaenlane vaani kaikkialla ja sillä riitti kätyreitä myös oman kansan keskuudessa. Mitään luottamusta ei ollut syytä antaa kenellekään toteaa kirjoittaja ja esittää useita esimerkkejä siitä, miten metsäveljien bunkkereita oli eri aikoina ja eri syistä tuhottu.

Väärennöksiä tai disinformaatiota ei kannattanut yrittää. Metsäveljien metodi oli vaikeneminen ja heidän kulkulupansa oli pistooli.

Itse Käärmann asui maan alla kahdeksan vuotta. Asuntona olivat korsut, joissa oli kamina ja joiden ympärillä olivat hälytyslaitteet ja miinoitukset. Korsuissa asui yleensä 2-4 miestä.

Aseita ja ammuksia oli sodan jälkeen jäänyt suhteellisen paljonkin, mutta toki ammukset kävivät pian vähiin. Valikoima oli aika monipuolinen ja siihen piti/pitäisi Käärmannin mukaan kuulua aina konetuliase, tarkkuuskivääri, pistooli, käsikranaatteja ja miinoja.

Sekä aseita ja ammuksia että ruokaa ja muutakin säilytettiin maahan kaivetuissa maitotonkissa, joissa oli erilaisia panoksia ja ruuan puolelta esimerkiksi kuivaa leipää, sianliha- ja kalasäilykkeitä, lääkintätarvikkeita, sukkia, sokeria, suolaa ja teetä sekä muutamia kiloja soppa- ja puuroaineksia. Nykyään voisi käyttää muovikanistereita, toteaa kirjoittaja.

Keittoja oli ja on yleensä turvallista valmistaa korsussa, mutta paistamisen tuoksut kavaltavat paikan tyynellä ilmalla kauas. Niinpä sitä sopii harrastaa vain tuulisella ilmalla.

Kokemusten pohjalta kirjoittaja selittää, mitä juuri nyt kannattaisi ottaa kätköihin, joita kaiketi pitää juuri nyt taas tehdäkin. Aikoinaan oli suurta haittaa siitä, ettei valmiita kätköjä ollut.

Repun on oltava aina valmiina ja siinä pitää olla lippaita aseille, käsikranaatti ja miina jäljittäjien pään menoksi, juomapullo, kuivaa leipää, sianliha- tai kalasäilykkeitä, puukko, pikku saha, kattila, lääkkeitä, sukkia, päällysviitta, pyykkinaru, pyyhe, tulitikkuja, suolaa, sokeria, teetä jne.

Hieman yllätyin siitä, ettei ruokavaliossa mainittu suolattua silavaa eli soolapekkiä, joka säilyy kuukausitolkulla, ja jolla jotkut tuohon aikaan piileskelleen kertoivat pärjänneensä. Kyse lienee makuasiasta. Mielestäni soolapekk küüslauguga on varsin ravitseva ja maukas ruoka.

Kaikessa asiallisuudessaan ja ilmeisessä asiantuntemuksessaan kirja antaa karmaisevan kuvan siitä, millaista elämä maan alla oli. Sellaiseen pystyivät vain asialle vihkiytyneet.

Kun ottaa huomioon, miten monet Baltian maissa -kuten myös esimerkiksi Puolassa ja Ukrainassa- kuuluivat näihin liikkeisiin, voi ymmärtää sen henkisen perinnön merkityksen, joka asialla on ollut.

Vihollinen oli armoton ja sen suhteen oltiin yhtä armottomia. Taistelu oli epätasaista ja lopultakin epätoivoista. Virallisesti Baltian maiden asemaa Neuvostoliiton osana kuvattiin suurena ystävyytenä, mutta hyvin monet ymmärsivät, mitä tuon kaiken takana oikein oli. Kansakunnan muistiin jäivät myös sissien tarinat.

Eniten huomiota tuolle sissiperiodille maansa historiassa näyttää antaneen Liettua, jossa ilmiö saavuttikin suurimmat mittasuhteet. Liettuan puolustusministeriön edessä on tänä päivänä sissiliikkeen johtajan, kenraalin arvoisen upseerin patsas.

Neuvostoaikana ja luultavasti taas nykyään, sitä en ole tarkistanut, koko ilmiö kuitattiin ”fasistien” rikolliseksi toiminnaksi. Rikollistahan oli jo koko neuvostomiehityksen vastustaminen. Kun mietimme syitä siihen, miksi Baltian maiden suhde Venäjään on niin kireä kuin se on, kannattaa muistaa myös tämän sissisodan perintö.