Niin muuttuu maailma (Päätalo)

 

Kanaria eilen ja tänään

 

Gran Canarialla kävin ensi kertaa 40 vuotta sitten. Sen jälkeen käyntejä Kanarian saarilla on kertynyt toistakymmentä. Tässä olisi siis kai aika hiukan miettiä, mikä ajan kuluessa on muuttunut niin Suomessa kuin Kanarialla. Tempora mutantur, nos et  mutantur in illis, ärsytti entinen mies ei-latinisteja.

1980-luvun puolivälissä etelän matkat olivat jo sen verran halpoja ja useimpien kukkarolle sopivia, että niille jo pahoin nyrpisteltiin niissä porukoissa, jotka halusivat edes jotenkin  junteista erottautua ja käydä sen sijaan esimerkiksi kulttuurimatkoilla kohteissa, joista eivät tietenkään ymmärtäneet mitään.

Vielä tuolloin noilla Kanarian matkoilla joka tapauksessa oli yksi tai kaksi varsinaista vetonaulaa, yksi oli halvat hinnat ja toinen oli vapaa viina. Aurinkokin paistoi, bonuksena.

Halvat hinnat perustuivat pitkälti espanjalaisten kurjaan palkkatasoon, joka noista ajoista on pompannut paljon ylöspäin. Viina on tietenkin vapaata yhä ja oli sitä jo silloin Suomessakin, mutta kysymys oli siitä, ettei sen latkiminen etenkään keskellä päivää ollut Suomessa sopivaa. Etelässä se kuului asiaan ja sopi vanhoille rouvillekin.

Ihmeitäkin oli. Cran Canaria on pienoismanner, jolla kohtaavat niin korkeat vuoret kuin autiomaan hiekkadyynit. Karua on, mutta keinokastelulla on tehty yhtä ja toista, joka silmääkin viehättää. Luonnonmuodostelmista muuan kummallinen kalliotappi Jumalan sormi eli Dedo de Dios kyllä otti ja katkesi jokunen vuosi sitten eikö sitä ole enää yritetty kiinnittää takaisin.

Lieneeköhän se ollut numen, merkki. Saarten touhuja oli jo sen aikaa katseltu ja sormella osoiteltu, että se riitti.

Enimmäkseen turistille joka tapauksessa oli ja on varattu turistiteollisuuden tuotteita: halpojen tilauslentojen alettua syntyi hotelliyhdyskuntia palveluineen kuin maasta polkaisten. Niissä asuu kymmeniätuhansia ihmisiä. Ruotsalaiset San Agustinissa olivat alan pioneereja, tietysti.

Vielä 80-luvulla nuo pikku kaupungit olivat uutuuttaan kiilteleviä ja pullollaan halpaa japanilaista elektroniikkaa ja uutta huippumuodikasta tavaraa ja varsinkin niiden jäljennöksiä.

Aika on vaatinut veronsa. Vaikka Kanarialla ei kanneta normaalia valmisteveroa, vaan paljon halvempaa paikallista maksua, eivät hintaerot muun maailman kanssa ole enää silmiinpistäviä.

Kerran niin upeat ostoskeskukset ovat enimmäkseen kulahtaneita ja jokunen jopa hyljätty. Tyhjiä lukaaleja on paljon, koronan jäljiltä, kerrotaan. Onpa tässä vieressäkin yksi paikka, kellarikuilu, joka on täynnä roinaa ja haisee. Rottia en ole huomannut.

Onhan tällä saarella myös merkittävää kulttuuritarjontaa. Joku vuosi sitten tuli asuttua Las Palmasissa ja käytyä siellä oopperassakin. Nyt oli Playa del Inglésin ekumeenisesa temppelissä urkukonsertti.

 Museoitakin on, siis tuolla puolen miljoonan asukkaan Las Palmasissa. On Kanarian museota guanchien kalloineen, on Kolumbuksen taloa, modernin taiteen museota, on tärkeän kirjailijan, Pérez Galdosin museo ynnä muuta.

Omaa luokkaansa ovat uudet suurinvestoinnit, valtava akvaario Poema del mar ja Elderille nimetty tieteen tekniikan museo. Sitä paitsi löytyy komea vanha katedraali. Saaren sisäosista löytyy myös paikallinen pyhä paikka Teror ja maallisemmille esimerkiksi Arucan rommitehdas ja banaanviljelmät.

Jo 1990-luvulla muistan paikallisessa lehdessä varoitellun siitä, ettei turismiteollisuus voi ruveta lepäämään laakereillaan, vaan sen on etsittävä yhä uusia uusia vetonauloja.  Jo silloin olikin olemassa vaikuttava puisto Palmitos Park, jossa esitettiin uskomattomia petolintu- ja papukaijanäytöksiä.  En oikein usko näkemääni vieläkään.

Välillä tuo puisto paloikin, mutta kukoistaa taas. Siellä on myös delfinaario, jollainen meillä kiellettiin kaiketi ns. eurooppalaisten arvojen takia. Kun tähän lyhyeen luetteloon lisää suuren vesipuiston, on selvää, että lapsille ja lapsenmielisille riittää tekemistä ja katsottavaa ja onhan sitä muillekin.

Osittain tämä Inglésin turistikaupunki on siis aika kulahtanut, mutta onpa myönteistäkin kehitystä tapahtunut. Kun 40 vuotta sitten Maspalomasin majakan pohjoispuolinen seutu oli pelkkää ankeaa ja kuivaa hietikkoa, jonka orvon näköiset bungalowit täyttivät. Nyt siellä on vaikuttavan suuri ja sankka palmumetsä, joka näyttää kattavan satoja hehtaareita.

1980-lukuun verraten uutta on myös tuulimyllyjen runsaus. Oli niitä jo silloinkin, vaikka Suomessa vasta suunniteltiin sellaisen mahdollisuutta ja kokeiltiin asiaa yhdellä myllyllä Porkkalan selän varrella.

Nyt ne joka tapauksessa ovat samanlaisena kirouksena molemmissa maissa ja myös aurinkovoimaloita riittää. Täällä ne eivät ole lumen peitossa edes tammikuussa eivätkä edellytä metsän kaatamista.

Saarella on pohjavettäkin, mutta on selvää, että suurten alueiden kastelu tehdään sillä suurella määrällä energiaa, jota löytyy alituisen auringonpaisteen ansiosta. Tulos näyttää paikoitellen aika vaikuttavalta. Miljoonien turistien vuosittainen virta ei olekaan tuhonnut luontoa, vaan saanut sen kukoistamaan.

No, nuo kuuluisat dyynit on nyt aika suurelta osalta aidattu. Loputtomat turistivirrat kantoivat sinne päivittäin tupakantumppeja, pulloja ja muuta krääsää, mutta nyt jalankulkijoiden alue on aika rajattu.

 Hassua sinänsä, että nimenomaan autiomaan palasesta on tehty luonnonsuojelualue, mutta kyllähän nuo dyynit komeita ovat. Ahkerin saksalaisten kivistä rakentamat tuulisuojat eivät välttämättä maisemaa kaunista. Totean varmuuden vuoksi, että rakentelijoita varmastikin oli kaikista kansallisuuksista, mutta kyllä komeimmista igluista tuntui saksaa kuuluvan.

Yhtä tulee ihmetelleeksi. Kuten kaikkialla maapallolla, ihmiset tuottavat ilmoille päivittäin merkittävän määrä ulostetta, jota ei nykyään mitenkään hyödynnetä. Sen sijaan siitä on tehty ongelmajäte, vaikka sitä Kiinassa kulttuurivallankumouksen aikaan nimitettiin mustaksi kullaksi ja himoittiin jokaiseen kotitalouteen, joka jotakin viljeli (ks. Vihavainen: Haun WC tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com) ).

Asianmukaisella käsittelyllä tuon pellon valon käyttö olisi keino ennen pitkää kattaa laajat ja karut kalliot humuskerroksella, joka tekisi näistäkin saarista nykyisrtökin paratiisimaisemmat. Vai onko täälläkin nykyinen  status quo pyhä? Luontoihmiset vastatkoot.

En ole viitsinyt kysellä, mitä tuolle maapallomme ehkä arvokkaimmalle helposti hyödynettävälle typpi- ja fosforivarannolle täällä tapahtuu, mutta luulenpa, että sitä samaa, kuin kaikkialla muuallakin. Ensin tuotos jo lähtöasemassa sekoitetaan veteen, sitten seos alustavasti puhdistetaan ja vesi johdetaan jonnekin syvän meren ulapalle. Lähes kaikki arvokas jää jonnekin maan uumeniin.

No, täällähän kyllä vettä riittää, toisin kuin matalassa Itämeressämme. Tuskinpa asiasta edes yhtä suuria haittoja on,  mutta tuskin myöskään hyötyjä.

Olen kuitenkin varma siitä, että jonakin päivänä asian ensiarvoinen merkitys ymmärretään ja siitä aletaan puhua yhtä paljon kuin nyt ilmaston muutoksesta. Liikkeen keulakuviksi tulee joitakin turhia julkkiksia, jotka kuvataan ainaisessa istunnossaan keskellä luontoa.

Mutta tämä on jo toinen juttu.