Romantiikannälkäisten Mekka

 

Mielipuolisuuden kronikka

 

Juan Eslava Galán, Una historia de la guerra civil, que no va a gustar a nadie. Planeta 2023 (2005), 400 s.

 

Ihmismieli on niin typerä ja rajoittunut, että se tuntuu aina pyrkivän mahdollisimman simppeleihin kaavoihin saadakseen niin sanotun intellektuaalisen tyydytyksen. Kyseessä on, kuten Seppo Oikkonen aina durkheimilaisittain muistuttaa, ”ymmärryksen noituminen yleiskäsitteillä”.

Toki kaikki tiede pyrkii yleistyksiin (vaikka eihän sitä saa yleistää, kuten muistamme yksityistapausten kohdalla) ja suurin mahdollinen yksinkertaisuus, joka mahdollistaa jopa kalkyylin, tuottanee teoreettisesti ajattelevalle suurimman mielihyvän, sopipa se tosiasioihin tai ei.

Mutta tämä on jo keskustelu, joka vaatii huomattavan tilan ja mielellään kirjankin tullakseen kunnolla käydyksi. ”Älkää ymmärtäkö minua liian nopeasti” sanoi kiteytyksen mestari Nietzsche, jonka äärimmäisen simppelit paradoksit kuulostivat monen korvaan erityisen hyviltä.

Mutta tässä nyt on taas aiheena Galánin kirja, josta riittää jutun juurta ja oivallista on, että se haastaa yhä uudelleen liian helpoksi pyrkivän ymmärryksen. Tietenkin on aina syytä pyrkiä jotenkin ymmärtämään eli käsitteillä ympäröimään/syleilemään ne asiat, joita maailmassa kohtaa.

Olisi kuitenkin helppohintaista kuitata niitä liian yleisillä ”lainomaisuuksilla” ja paralleeleilla. Jokaisella historiallisella eli inhimillisellä tapahtumasarjalla on oikeutensa mielenkiintoomme ihan sellaisenaan.

Tätä kirjaa lukiessa huomio kiinnittyy muutamiin paradokseihin ja asioihin, joita sekä ajan politiikka että jälkikäteisviisaus ovat muovanneet kovin toisenlaisiksi kuin ne aikoinaan olivat.

Espanjan sisällissota/kansalaissota oli taistelua laillisen hallituksen ja kapinallisten välillä. Laillista hallitusta edustivat tässä tapauksessa ainekset, jotka kannattivat ja usein myös toteuttivat vallankumouksellista ideologiaa, jopa sen primitiivisimmissä muodoissa.

Kapinallisarmeijaa alettiin jossakin vaiheessa kutsua nationalisteiksi, mikä epäilemättä kuulostaa kunnioitettavammalta kuin puhuminen kapinallisista/vallankaappaajista. Oli asialle toki perusteitakin, millepä ei olisi.

Kuitenkin kapinallisten varsinainen iskuvoima koostui Afrikan joukoista, joista merkittävimpiä olivat Espanjan Marokosta värvätyt maurit. Papiston piirissä julistettiin pyhää sotaa, ristiretkeä ja uutta reconquistaa, jonka kärjessä nyt kulkivatkin aavikon primitiiviset muslimit, joiden taipumus ryöstöön ja raiskauksiin oli notorinen.

Papit eivät ainoastaan siunanneet aseita, vaan myös heiluttelivat niitä suurella innolla ja tappoivat vihollisia jopa kirkossa, kuten toki pyhään sotaan kuuluukin.

Nunnat eivät edes ilmaisseet paheksuvansa haavoittuneiden vihollisten ampumista ja muutenkin hengen riistosta tuli hyvin arkipäiväistä, kuten se on ollut muissakin sodissa ja erityisesti sisällissodissa sitten Peloponnesolaissotien ja tietenkin jo sitä ennen.

Älymystö oli enimmäkseen hallituksen puolella. Salamancan yliopiston rehtorina toiminut Miguel de Unamuno joutui pitämään puheen kapinallisille vallanpitäjille, mutta vimmastutti paikalla olleen ja sodassa haavoittuneen kenraalin muistettavaan repliikkin: Kuolema älymystölle: Muera la inteligencia!

Unamuno, kristillinen eksistentialisti ei suinkaan salannut inhoaan kapinallisten kyynistä typeryyttä ja raakuutta kohtaan ja taisi sen takia itsekin joutua hengenvaaraan. Ainakin hän oli kotiarestissa ja joutui puheensa jälkeen käytännössä pakenemaan salista saatettuna.

 Runoilija ja julkihomo Federico Garcia Lorca murhattin jo sodan alkumetreillä ja siinä yhteydessä huomioitiin myös hänen homoutensa, kuten vimmaisesti perinteisen elämänmuodon kannattajien mukaan kuuluikin.

Muuan Unamunon pilkkaamista asioista oli kapinallisten piirissä syntynyt tunnus ja sotahuuto Eläköön kuolema! Viva la muerte! Se on nekrofiilinen ja mieletön tunnus, julisti filosofi.

Kenraali Millan Astráy oli salissa jo huutanut kuolemaa intelligentsijalle, mutta muuan sovitteleva ääni halusi muuttaa sen siedettävämpään muotoon Eläköön älymystö! Kuolkoot huonot älyköt! Asianmukaisen radikaalia puhetta toki sekin oli.

Unamuno joka tapauksessa tuomitsi kapinalliset ja varoitti, että jos he voittavat, tulee Espanjasta imbesillien maa. Hän sanoi kapinalisten tosiasiassa edustavan antikristillisyyttä ja henkistä sairautta. Taistelussa olisi itänyt noudattaa järkeä ja oikeutta, mutta sen sijaan siellä vain sokeasti tuhottiin. Sellainen joukko saattaa voittaa, mutta ei vakuuttaa: venceréis, pero no conveceréis.

Kirjeessään ABC-lehdelle Unamuno käytti jopa sangen raflaavaa seksuaalista terminologiaa: Älymystön vihaaminen ilmenee homoutena, kuppatautisuutena ja eunukkien masturbointina!

Kristillistä mystiikkaa kauniisti kuvannut Unamuno (ks. Vihavainen: Haun unamuno tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com) ) kuoli vuoden 1936 lopulla luonnollisen kuoleman.

Muuten, mitä tulee niihin vaaleihin, joissa kansanrintama sai vallan, menivät äänet miltei tasan: kansanrintamalle tuli 4,654,116 ääntä ja oikeistolle 4, 503,524 ääntä, mutta edustajia parlamenttiin sai vasemmisto 278 ja oikeisto vain 130. Tilanne oli epäilemättä oikeistolle turhauttava ja epäreilu.

Sotilasvallankaappaus, pronunciamento on ollut erityisesti monessa espanjankielisessä maassa kauan suorastaan kansanperinnettä ja vuonna 1936 tietenkin aiottiin jälleen vain kaapata valta. Eri syistä stten vain päädyttiin pitkään sisällissotaan ja paradoksaalisesti hallituksen kannattajien tekemään vallankumoukseenkin niiden hallitsemilla alueilla.

Hallitus oli periaatteessa  vahvempi kuin ne kenraalit, jotka ryhtyivät kapinoimaan ja joista Franco oli vain yksi ja aluksi haluttiin pitää vallan kahvasta erossakin. Hallituksen puolelle voitiin laskea 80% sotilaista ja ¾ kaarteista (Guardo de Asalto ja Guardia Civil), 303 lentokoneesta 207 oli hallituksella ja 97 kapinallisilla. Lähes kaikki sotalaivat olivat hallituksella.

Franco oli sikäli vahva kapinakenraali, että hänen käytettävissään olivat nuo afrikkalaiset värvätyt, mutta kun hallituksen laivasto hallitsi merta, ei pääsyä mantereelle aluksi voitu järjestää. Kollegat myös ihmettelivät Francon saamatonta koketeerausta Teneriffalla ja joku pilkkasi häntä nimityksellä Miss Teneriffa 1936.

Henkilönä Francolla ei ollut samanlaista karismaa kuin Mussolinilla tai Hitlerillä. Hän oli kylmä ja kyyninen tyyppi, joka laskelmoi kuin Stalin ja syrjäytti ja tuhosi kilpailijoitaan.

Vasta kun Saksa antoi kolmimoottorisia Junkers-koneitaan Francon käyttöön, saattoi ilmasilta toimittaa Francon joukkoja mantereelle. Vahva mies siellä oli kuitenkin kenraali Mola pohjoisessa. Ulkomaat olivat aluksi kovin haluttomia puuttumaan Espanjan asioihin, mutta sitten kun se tapahtui, se tapahtui varsin tehokkaasti.

Saksan ja Italian ilmavoimat ja laivastot olivat kapinallisten eli kansallisten keskeinen tuki ja hallitus eli republikaanit saivat puolestaan Venäjältä uusimpia ja erittäin tehokkaita aseita, kuten moderneja lentokoneita ja panssarivaunuja. Niiden vaikutus muutti koko sodan luonteen ja suurvallat alkoivat käydä Espanjassa eräänlaista valtakirjasotaa, joka tuo mieleen nykypäivän Ukrainan.

Amatöörisotilaista leivottiin nyt armeijoita, mitä kyllä haittasi muun muassa väestön oppimattomuus. 40% espanjalaisista oli vielä lukutaidottomia…