Lisää verta pakkiin?

 

Konfliktit on tunnustettava

 

Silloin kun minä sosiologiaa opiskelin, mikä tapahtui yli puoli vuosisataa sitten (olin vahingossa kirjoittaa ”yli sata vuotta sitten”), loisti muuan nimi tähden lailla siinä uusien ja vanhojen suuruuksien galleriassa, jota meille opetuslapsille esiteltiin.

Kyseessä oli Ralf Dahrendorf, mies, joka pakotti etsimään rationaalisia ratkaisuja mielettömimpiinkin konflikteihin. Hän ei tyytynyt siihen, että konflikteissa omaksuttaisiin aina sen puolen asia, joka oli oikeampi, järkevämpi ja hedelmällisempi.

Koska osapuolia oli kaksi, oli konfliktin aito lopettaminen voimalla tai edes ylivoimaisella järkeilyllä harvoin tie sen ratkaisemiseen.

 Toisella, eli tässä tapauksessa sillä kukistamisen ansaitsevalla osapuolellakin oli omat syynsä kannattaa näkemyksiään, olipa syynä tyhmyys, katkeruus tai vaikkapa pelkkä saaliinhimo.

Mikäli tuo toinen ryhmä yksinkertaisesti kuitattiin väärää ja sallimatonta asiaa ajavina rikollisina, syntyi todennäköisesti piilevä konflikti, joka ei aseellisestakaan kukistamisesta välttämättä lainkaan heikentynyt, vaan saattoi jopa saada lisää kasvuvoimaa.

Dahrendorfin ura oli komea, hän toimi muun muassa London School of Economicsin rehtorina ja Oxfordin yliopiston vararehtorina. Saatuaan Britannian kansalaisuuden, hän sai myös päärinarvon ja pääsi ylähuoneen jäseneksi. Euroopan yhteisön hallinnossakin hän toimi muutaman vuoden.

Nyt en enää muista tarkkaan, miten Dahrendorf neuvoi ristiriitoja sääntelemään. Hän joka tapauksessa ymmärsi, ettei niiden hävittäminen millään lopullisella ratkaisulla aina olisi mahdollista ainakaan lyhyellä tähtäimellä ja siksi oli opittava elämään niiden kanssa.

Joka tapauksessa tällaisen lähestymistavan ensimmäinen ehto oli ristiriidan tunnustaminen todelliseksi. Se enemmän tai vähemmän merkitsi sitä, että vastapuoli nostettiin täysiarvoiseksi neuvottelukumppaniksi sen sijaan, että se olisi leimattu pelkästään idioottien tai rikollisten laumaksi, jonka väärät asenteet oli hävitettävä kaikkine ilmentymineen.

Sen jälkeen, kun ristiriita oli tunnustettu, oli osapuolten organisoiduttava yksiköiksi, joiden välillä neuvottelut olivat mahdollisia ja sovittava pelisäännöistä.

Pelisääntöjen puitteissa oli sitten, mikäli mahdollista, annettava kohtuulliseksi katsottu määrä valtaa asioiden muuttamiseen myös toiselle, siis sille alakynnessä olevalle osapuolelle.

Päästyään vaikuttamaan asioihin sen sijaan, että olisi tullut ulos suljetuksi, toinenkin osapuoli sai purkautumistien omille turhautumilleen ja keinon vaikuttaa asioihin. Se myös saattoi nyt osoittaa, mihin se itse pystyi, kun sillä kerran olli mahdollisuuksia asioihin vaikuttaa.

Suomessa The Right Honourable Dahredndorf nautti 1960-luvulla suurta suosiota sosiologien, tuon uuden ihmetieteen gurujen keskuudessa.

On vähintäänkin mahdollista, että hänen teoriansa suoraan vaikutti siihen, että Kekkonen päästi kommunistit hallitukseen. Tämähän oli asia, joka monia kauhistutti niin koti- kuin ulkomailla ja jota asioita vajavaisesti ymmärtävät eivät vieläkään halua antaa Kekkoselle anteeksi.

Joka tapauksessa tulos oli hyvä. Sen ansioihin on mahdollista lukea sekä kommunistien kesyyntyminen lähes normaaliksi puolueeksi, että sen kahtiajaon synnyttämine tai ainakin syventäminen, joka tapahtui tuossa Suomen kommunistisessa puolueessa.

Puolueen isänmaalliset ainekset irtautuivat Moskova-mielisistä quislingeista ja yhteiskuntaa voitiin sen jälkeen rakentaa konsensuksen hengessä. Silloin meille saatiin tulopolitiikka ja konsensus. Kuinkahan on nyt?

Dahrendorfilainen suhtautuminen konfliktien sääntelyyn on ilmeisesti ollut toimivaa sorttia. Se oli osa Kekosen valtioviisautta, jolla oli ratkaiseva merkitys maamme itsenäisyyden säilymisessä ja kansan vaurastumisessa. Jostakin syystä vastaavaa ajattelua saa nykyään hakemalla hakea sitä mistään löytämättä.

Sen sijaan nykyään näyttää niin kansainvälisessä kuin kotimaisessakin politiikassa olevan monessa maassa vallalla sangen primitiivinen ajatus siitä, että ”oikeat” asiat ovat niin oikeita, että niiden edistämisen hyväksi on kaikki ”väärää” ajattelua edustavat tavalla tai toisella kukistettava ja eristettävä.

Ruotsissa ei ruotsidemokraatteja millään voida päästää hallitukseen enempää, kuin Saksassa AfD:tä. Lapsenomainen ajattelu pikkusormen antamisesta pahalle halvauttaa aidosti demokraattisen politiikan mahdollisuudet.

Samaan sarjaan voidaan laskea joidenkin politikitsijoiden lapsellinen riemastus siitä, että Marine Le Peniä on nyt estetty osallistumasta presidentinvaaliin. Toki muitakin ääniä kuuluu ja The Economist on syystä esittänyt huolestumisensa siitä, mitä tällainen merkitsee Ranskan demokratialle.

Ukrainan sodassa olisi saatava aikaan rauha ja vähintäänkin lopetettava silmitön tappaminen ja hävittäminen. Sielläkin on asian ytimessä tuo kaiken aloittanut Ukrainan sisäinen konflikti, joka olisi tunnustettava ja yritettävä turvata sen sääntely rauhanomaisin keinoin.

Ymmärrän, että asia on helpommin sanottu kuin tehty, mutta peräänkuulutan nyt sellaista asennetta, joka hyväksyy ja tunnustaa myös Venäjä-mielisten ukrainalaisten tavoitteiden tosiasiallisen olemassaolon.

Tahallista tai tuottamuksellista konfliktin lietsontaa voidaan havaita sen sijaan ainakin Virossa, jossa on juuri nyt jopa lopetettu ei-kansalaisten oikeus äänestää paikalisvaaleissa.

Tuloksena tällaisesta politiikasta ei varmasti ole ristiriitojen loppuminen, vaan todennäköisesti niiden muuttuminen hallitsemattomiksi ja entistä vaarallisemmiksi.

Tässä ei nyt ilmeisesti kannata sanoa mitään konkreettista Ukrainan tilanteen muuttumisesta lähitulevaisuudessa.

Yleisemmällä tasolla on kuitenkin ilmeistä, että juuri nyt tarvittaisiin runsaasti valtioviisautta, eli kykyä ja taitoa pyrkiä konfliktien säätelyyn silloinkin, kun toinen osapuoli näyttää omien kriteerien mukaan arvioiden vain rikolliselta, idioottimaiselta ja vaaralliselta.

Avoin väkivalta, sota, on setään se kaikkein huonoin tapa ratkaista sellainenkin tilanne. Ehkä se kuusinumeroinen kuolonuhrien määrä, joka Ukrainassa on valtavilla ponnisteluilla saatu aikaan voisi auttaa palauttamaan kunniaan rauhanomaiset metodin konfliktien käsittelemiseksi.