Päivän teksti

 

Kun suola käy mauttomaksi

 

En tietenkään sano mitään omaperäistä, kun nimitän kristinuskoa suureksi mysteeriuskonnoksi. Sitähän se on ensisijaisesti ollut ja siihen on perustunut sen valta ihmisiin.

Ainekset on aikoinaan haalittu myöhäisen roomalaisajan standarditavarasta sekoittaen etenkin juutalaisuuteen aivan uusia elementtejä. Kun kaikki tämä sittemmin synkronoitiin vielä ikivanhojen vuodenkiertoon liittyvien merkkipäivien kanssa, oli valtionuskonnoksi kelvollinen seos valmis.

Tuskin lienee niin tyhmää ihmistä, joka ei osaisi pitää kristinuskon perusasioita sekä järjettöminä, että moraalittomina, mikäli nyt uskaltaisi käyttää järkeään. Huomautan heti, etten pidä järjen käyttöä juuri tässä asiassa erityisen arvokkaana tai ansiokkaana.

 Järkeä ja varsinkin tavallisen tallaajan vähäistä järkeä on arvostettu aivan liikaa ja sitäkin vähää usein käytetty aivan väärissä paikoissa ja heikoin tuloksin.

Kun järjenkäyttöön todella uskallettiin ryhtyä valistuksen aikana (sapere aude!), alettiin vaatia, että myös Jumala alistuisi järjen vaatimuksille. Sama koski moraalilakia: ei Jumalallakaan ollut (siis voinut olla) siinä erivapauksia luonnonoikeuteen nähden.

Miten hän (jos olisi olemassa) siis vastaisi lukemattomiin hankaliin kysymyksiin luomansa maailman epäoikeudenmukaisuudesta? Voitiin aloittaa vaikka Lissabonin maanjäristyksestä vuonna 1755.

Uskonnon suhteen ei kuitenkaan ole tapana käyttää järkeä, koska siinä liikutaan toisella henkisellä tasolla. Pyhä Tertullianus peräti muotoili ns. fideismin eli järjestä täysin vapaan uskon periaatteen: credo, quia absurdum -uskon, koska se on järjetöntä.

Sitä paitsi uskonto ainakin alkumuodossaan on ihmisryhmille, eikä yksilöille kuuluva asia. Sen peruskäsitteenä on aina ollut durkheimilaisittain ajateltu seurakunta (vrt. Vihavainen: Haun durkheim tulokset).  Seurakuntaa ja sen pyhyyttä ei suotta mainita uskontunnustuksessa.

Kun kaikki yhdessä lukevat ääneen tuon Konstantinopolilais-nikealaisen uskontunnutuksen, merkitsee se kollektiivista luopumista järjestä ja siirtymistä sen sijaan toiseen, lapsenomaisempaan ja syvempiä tajunnan tasoja tavoittavaan kokemistapaan.

Olen ollut huomaavinani, että noita ääneen lukijoita on nykyään hyvin harvassa ja kirkossa läsnä oleva seurakuntakin on huvennut harvalukuisten yksilöiden joukoksi. Epäilemättä uskonnollinen kokemus on silti yhä mahdollinen.

Sen sijaan uskonnon yhteiskunnallis-kulttuurinen merkitys on, etenkin pohjoismaissa, hiipunut olemattomiin. Kun esimerkiksi Espanjassa vielä kokoonnutaan valtavina joukkoina uskonnollisiin juhliin, ei niitä pohjoismaissa usein edes pysty erottamaan arkipäivistä. Kaupatkin ovat auki normaalisti. Ehkäpä Englannissa sentään esimerkiksi pitkäperjantai on yhä Bank Holiday, jos ihmiset sielläkään nyt enää kävisivät pankissa.

Uskonnollinen kokemus on ihmiskunnan historiassa ollut valtavan tärkeä asia. Uskonnot ovat seuranneet toisiaan, mutta aivan uskonnottomia kausia on ollut vähän, jos lainkaan. Oswald Spengler arvioi myöhäisen roomalaiskauden olleen lähellä tätä.

Toisaalta myös Kiinan konfutselaisuus muistuttaa aika vähän uskontoa siinä mielessä kuin me täällä pohjoisessa sen tunnemme. Maolaisuus ja stalinismi olivat epäilemättä suuremmassa määrin uskontoja.

Uskonto on immuunia järjelle silloin, kun se on voimissaan. Historia on täynnä kertomuksia uskonnollisen fanatismin nimessä tehdyistä järjettömyyksistä. Toki järjettömyyksiä on tehty ja tehdään yllin kyllin myös muista syistä.

Roger Scrutonin mukaan uskontoa voidaan mielekkäästi harjoittaa myös siihen uskomatta. Rituaalit säilyttävät joka tapauksessa ylisukupolvisia arvoja, joissa voimme löytää myös sitä parasta ainesta, jota kulttuurissa on (ks. Vihavainen: Haun vaihinger tulokset).

Toki uskonnon piiristä on kautta aikojen löytynyt myös halpa-arvoista tavaraa, silkasta petoksesta aina pelkän tyhmyyden tai muun anteeksiannettavan asian takia tehtyihin johtopäätöksiin tai tiettyyn suuntaan tarkoituksenmukaisiksi viilattuihin tulkintoihin (vrt. Vihavainen: Haun loreton tulokset).

Uskonnon hiipuminen liittyy epäilemättä kulttuurin rappioon ja Spengler katsoo sen myös liittyvän suurkaupunkilaiseen psykologiaan. Toki muinaisuuden suurkaupungit olivat harvassa eikä niiden piirissä asunut kovinkaan suuri osa väestöä, mutta määrä ei tässä lienekään oleellinen asia. Kulttuuri sanan henkisessä merkityksessä syntyy (ja kuolee) kaupungeissa.

Olin vuosi sitten Málagassa katsomassa valtavaa ”katuvien” pääsiäiskulkuetta. Se oli aika yllättävä ilmiö ottaen huomioon, että maallistuminen myös Espanjassa on ollut nopeaa ja syvää, minkä voi todeta heti jo syntyvyystilastoista. Kirkot täyttyvät sielläkin lähinnä turisteista.

Uskonnollisuuden merkitys jokapäiväiselle elämälle on koko Euroopassa jo aivan toista luokkaa kuin muhamettilaisissa maissa, joissa koraanin käskyjen kirjaimellinen noudattaminen on miljoonien mielestä ehdoton velvollisuus. Nuo käskyt taas ovat nykyaikaisen yhteiskunnan kannalta usein aivan mielipuolisia (vrt. Vihavainen: Haun koraani tulokset).

Siitä huolimatta uskonto on suurimmalle osalle maailman väestöä yhä ykkösluokan asia. Se rationaalisuus, joka vaurastuneessa pohjoisessa on omaksuttu, ei ole siellä normaali ajattelun ja käyttäytymisen lähtökohta, vaikka valtioiden puolesta onkin allekirjoitettu YK:n peruskirjan periaatteet.

Kristinusko lukemattomissa eri muodoissaan on ollut hyvin omaleimainen kaikkiin muihin uskontoihin verrattuna.

Sen ytimessä ovat armo, mysteeri ja pyhät salaisuudet (sakramentit) pikemmin kuin laki tai valaistumisen kokemus. Tietoisuus näistä ja lukemattomat pyhät kertomukset ovat vuosisatojen ajan hallinneet ja värittäneet ajattelua ja arkipäivää, innoittaneet taidetta ja uskonkilvoittelua.

On syystä sanottu, että uskonto ja järki ovat keskenään yhtä sovittamattomat kuin tuli ja vesi (tässä voimme unohtaa sen, että vettä itse asiassa voidaan kyllä polttaa, jolloin saadaan vetyperoksidia).

Mystinen elämys ei rationaalisella järkeilyllä muuksi muutu, saati kumoudu. Maailma on itse asiassa pelkkä valtava ihme, jos sitä lähestytään mystiikan kautta (ks. Vihavainen: Haun ihme tulokset).

Siitä lähtien kun koko ikäluokka pakotettiin käymään kansakoulu, on kyky kokea ihme kuitenkin hitaasti, mutta varmasti hävinnyt täällä pohjolassamme. Mitä tyhmempi ihminen, sitä varmemmin hän hylkää koko ajatuksen. Suuri ja turvallinen enemmistö on vankasti hänen takanaan.

Asiaan liittyy tietenkin vahvasti kirkko, joka on nopeasti kehittynyt omaan suuntaansa. Kuten on tunnettua kautta historian, kirkoilla on taipumus vetää puoleensa moraalisesti epäilyttävää ainesta, joka ennen pitkää tuhoaa koko instituution alkuperäisen merkityksen.

Silloin tarvitaan uskonpuhdistusta Lutherin hengessä tai henkistä uudistumista Bernhard Clairvauxlaisen tai pyhän Fransiskuksen hengessä. Venäjän ortodokseillakin oli Nil Sorski, jonka seuraajalle nyt riittäisi töitä.

En itse asiassa tiedä, millä tavalla suola saattaisi käydä mauttomaksi. Joka tapauksessa Jeesus viittasi tähän varoittaessaan opetuslapsiaan jostakin, minkä tulkitsen tylsäksi ja yhdentekeväksi liberalismiksi.  Uskon hänen viitanneen todelliseen ongelmaan.

Suolan (natriumkloridin) kohdalla kyseessä on epäilemättä kemiallinen prosessi, jollaista ei tapahdu normaaleissa pohjoismaisissa olosuhteissa. Uskonnosta puhuttaessa kyseessä sen sijaan on hyvin selkeästi havaittava prosessi, jonka tuloksena on tila, jota nuoriso kuvaa kirjainyhdistelmällä EVVK.

Tällä hetkellä tilanne on jo se, että ylivoimainen enemmistö esimerkiksi suomalaisista ei enää tunne lainkaan kristinuskon perusasioita, saati niitä kunnioita. On jo länsimaita, joissa kristinusko ei enää ole suurin uskontokunta.

Sen sijaan vahvassa nousussa on aidosti keskiaikainen ja antirationaalinen uskonto, joka valtaa alaa myös meillä, nopeasti ja varmasti. Se on immuuni rationaaliselle kritiikille eivätkä militantit ateistit ja antiklerikaalit yritäkään sellaista siihen soveltaa. Se on yksi aikamme merkillisyyksistä, etten sanoisi ihmeistä.

Ei näytä siltä, että tälle kehitykselle olisi mitään tehtävissä, ainakaan niin kauan kuin ajatuksettomat demagogit pitävät sitä pelkästään hyvänä ja tavoiteltavana asiana. Heidän takanaan on, kuten sanottu aina enemmistö.

Näköpiirissämme ei ole maamme maallistuminen, joka on jo tosiasia, vaan uuden uskonnon valta, joka ulottuu myös ei-uskoviin.

Maallistunut yhteiskunta kaikessa tylsyydessään on kuitenkin ollut läntisen maailman vuosisatainen megatrendi, jonka merkeissä se on noussut suurimpiin voittoihinsa ja mullistanut koko ihmiskunnan elinehdot.

Se on kuitenkin vain välivaihe, eikä historian päätepiste. Raamatullista kieltä käyttääkseni kirjoitus seinällä on selvästi näkyvissä ja jokaisen luettavissa. Mene mene tekel ufarsin. Taidatkos ottaa tuosta pohdin…?