Valkoisen miehen luomus

 

Kohti tasa-arvoa?

 

Kukaan ei voi kiistää sitä, että niin nykyaikainen luonnontiede ja tekniikka kuin myös ne poliittiset ja sosiaaliset ihanteet ja periaatteet, joiden nimiin maailmassa vannotaan, ovat lähtöisin Euroopasta.

Tarkemmin sanoen ne on alun perin kehittänyt valkoinen mies, joka sitten myös levitti niiden vaikutuksen koko maailmaan. Tämän globaalisen edistysharppauksen välttämättömänä vaiheena oli kolonialismi, joka toi aivan uudenlaista ajattelua muihin maanosiin.

Kolonialismia pidettiin tietenkin sen harjoittajien piirissä kannattavana, taloudellisesti, poliittisesti tai/ja sotilaallisesti ja siihen liittyi lähes aina myös uskonnollinen ja kulttuurinen missio.

Osittain koko toiminta saattoi saada puhtaan ryöstön luonteen, kuten espanjalaisilla latinalaisessa Amerikassa, mutta kaiken kaikkiaan kolonialismi paransi ihmisten elinoloja ratkaisevalla tavalla tuodessaan uusia ja tehokkaampia tuotantomenetelmiä, jotka nostivat elintasoa, sivistystä, joka mahdollisti oman kulttuurisen nousun.

Se toi myös aatteita, joissa esitettiin paremman yhteiskunnan mahdollisuus ja tasa-arvon ja hyvinvointivaltion ideat.

Tätä ei nyt kannata ymmärtää väärin, ei noita asioita kerralla tarjottu, mikäli nyt aktiivisesti lainkaan tarjottiinkaan, mutta ilman eurooppalaisten tuloa ne saattaisivat yhä olla tuntemattomia suuressa osassa maailmaa.

Puheet siitä, että valkoinen mies harjoitti tätä toimintaa epäitsekkäästi olivat toki useimmiten katteettomia, lähetyssaarnaajia lukuun ottamatta. Siitä huolimatta Kiplingin tunnetussa runossa Valkoisen miehen taakka (The White Man’s Burden) on varmasti enemmän totta, kuin nykyisessä ilmapiirissä yleensä ymmärretään.

Huomaan, että olen kirjoittanut siitä kolmekin blogia (ks. Vihavainen: Haun white man's tulokset).

On usein kysytty, miten oli mahdollista, että juuri pieni Eurooppa kehitti sellaisen sivilisaation, joka mullisti juuriaan myöten koko maailman. Niall Ferguson on kiteyttänyt asian puhumalla erityisistä eurooppalaisista instituutioista, joita hän kutsuu aika hurjalla ja anakronistisella yhteisnimellä Killer Apps (ks. Vihavainen: Haun ferguson tulokset).

Niiden lisäksi on tietenkin muistettava vielä erityisesti eurooppalaiset aseet, joita symbolisoikoon ensimmäinen toimiva konekivääri, Gatling-gun (ks. Vihavainen: Haun gatling tulokset); Whatever happens, we have got, /the Gatling-gun and they have not…

Mutta kuten aina käy, ennemmin tai myöhemmin edelläkävijöiden kadehditut keksinnöt omaksuttiin myös muualla. Tämä koski ennen muuta tekniikkaa ja esimerkiksi lääketiedettä, mutta myös aatteilla oli mullistava vaikutus.

Ajatukset vapaudesta ja tasa-arvosta syntyivät lähinnä skottilaisen valistuksen piirissä ja saivat sitten Ranskassa radikaalin muodon, jossa mukaan tuli vielä veljeys -varsin moniselitteinen ja problemaattinen käsite.

Ranskasta nuo aatteet levisivät hyvin pian myös Pohjois-Amerikkaan, jossa ne ovat saaneet omintakeisia muotoja ja tulkintoja. Amerikkalaiset ovat myös yrittäneet aktiivisesti levittää niitä aseellisestikin, aivan viime aikoihin saakka.

Ajatus tasa-arvosta on sinänsä luultavasti yhtä ikivanha kuin kateus ihmisten luonteenpiirteenä. Keskiajan ja uuden ajan alun kapinalliset riimittelivät, että kun Aatami kynti ja Eeva kutoi, kukas silloin oli aatelismies?

Tyytymättömyys omaan osaan ei kuitenkaan vielä synnytä aatetta. Vapauden ja tasa-arvon aatteet syntyivät alun perin luonnonoikeuden pohjalle ja tunnustaen järjen ainoaksi auktoriteetiksi haastoivat pian koko vanhan maailman kaikkine instituutioineen.

Vanhassa muodossaan valistuksen vapausaatteet toki saattoivat olla äärimmäisen naiiveja, kuten ilmenee Rousseaun maksiimissa, jonka mukaan ihminen syntyy aina vapaana, mutta on kaikkialla kahleissa.

Itse asiassa on tuskin mahdollista kuvitella vähemmän vapaata olentoa kuin vastasyntynyt ihmislapsi. Aikoinaan laajalle levinnyt tapa kapaloida vauvat teki heistä epävapaimpia kaikista olennoista, joita maa päällään kantaa.

Tosiasiat eivät kuitenkaan ole koskaan haitanneet aatteiden vapaata lentoa. Vapaudesta ja tasa-arvosta tuli poliittinen ohjelma, jonka kohde -vanhat instituutiot- oli selvä. Uuden rationaalisen maailman uskottiin olevan ainoa oikea ja mahdollinen päämäärä, jonka välttämättömyys oli kaikille järkiolennoille ilmeinen. Siksi myös kaikki keinot sen saavuttamiseksi olivat luvallisia.

Ranskan vallankumous osoitti pian asian problemaattisuuden (ks. Vihavainen: Haun talmon tulokset). Tyrannia vapauden nimissä on sen jälkeen ollut yhä uudelleen todellisuutta. Se ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että länsimaisessa poliittisessa kulttuurissa kaiken keskipisteeseen nostettiin yksilö ja hänen vapautensa, joka pyrittiin maksimoimaan.

Lähtökohtana ja tavoitteena oli myös tasa-arvoisuus kaikkien muiden kanssa, mikä oli jyrkässä ristiriidassa kaikkien tunnettujen, historiallisesti kehittyneiden poliittisten järjestelmien ja yhteiskuntien todellisuuden kanssa.

Itse asiassa tasa-arvoinen yhteiskunta, ainakin silloin, kun myös vapaus säilytetään, on mahdollinen vain siinä mielessä, ettei se tunnusta kenenkään olevan muita parempi pelkän syntyperänsä ansiosta. Jokaisella on vapaus pyrkiä kaikkiin asemiin yhteiskunnassa.

Vaikka synnynnäisiä privilegioita ei olisikaan, syntyvät jotkut köyhemmiksi kuin toiset. Täysin tasoitettu (leveled) yhteiskunta olisi esimerkiksi taloudellisesti sellainen, jossa Gini-indeksi (ks Vihavainen: Haun gini tulokset) on nolla, eli kaikilla on täsmälleen sama tulotaso. Tähän ei päästy edes aikoinaan ns. Demokraattisessa Kamputseassa.

Kamputseassa, kuten Kiinassa pyrittiin kyllä aikanaan eurooppalaisperäiseen egalitarismiin, joka oli värittynyt marxilaisuudella. Nyt ei enää pyritä, mikä tyydyttänee kaikkia osapuolia.

Euroopan ulkopuolella on ilmeisesti enemmistö sellaisia maita, joille eurooppalaisen valistuksen aatteisiin pohjautuva yksilökeskeinen demokratia on olemukseltaan vieras järjestelmä.

Toisin kuin valistusfilosofit järkeilivät, yksilö ei ilman muuta ole kaiken yhteiskunnallisen elämän keskus, ei edes tuo ajateltu rationaalinen yksilö, jonka tulemista on odoteltu ja pari sataa vuotta.

Sen sijaan suuressa osassa maailmaa ajatellaan perheen ja suvun tai klaanin käsittein. Konfutselaisuus (ks. Vihavainen: Haun konfutselaisuus tulokset) pitää yhteiskuntaa suurena perheenä, jossa itse kullakin on oma roolinsa. Eihän perhekään koostu vain joukosta itseään toteuttavia rationaalisia isiä.

Todella jyrkästi poikkeavat yleensä klaanipohjaiset yhteiskunnat demokraattisista. Sellaisia on etenkin vuoristoissa, joissa myös verikosto on säilynyt yhtenä järjestelmän kulmakivenä (ks. Vihavainen: Haun verikosto tulokset). Tämän ajattelun jälkiä tapaamme omassa maassammekin.

Yhdysvaltain taannoinen pyrkimys viedä demokratiaa Afganistaniin kuuluu länsimaiden nykyhistorian tragikoomisimpiin operaatioihin. Epäilemättä tarkoituksena oli turvata kaikille afgaaneille amerikkalaistyyppinen mahdollisuus äänestämiseen ja onnen tavoitteluun, mutta ilmeisesti kiinnostus noihin asioihin oli siellä vähäisempää, kuin oli ajateltu.

Megatrendit osoittavat nyt läntisen maailman suhteellisen merkityksen laskevan tasaisesti. Kaikella on aikansa.

Myös valistusfilosofian kuvitelmilla ihmisen olemuksesta (ja postmodernistien kuvitelmilla sen olemattomuudesta) on oma aikansa, joka näyttää olevan lopuillaan.

Valistuksen aatteet vapaudesta, tasa-arvosta ja veljeydestä olivat erittäin merkittäviä ja ovat yhä. Ne ovat ehkä jopa mullistaneet maailmaa enemmän kuin mikään uskonto, mutta tämä on jo kiistanalaista.

Yhä ilmeisempää joka tapauksessa on, että esimerkiksi tasa-arvo siinä mielessä, kuin se amerikkalaisessa monikulttuurisessa yhteisössä nykyään käsitetään, on mitä suurimmassa määrin aikaan ja paikkaan sidottu ihanne, eikä mikään jumalallinen, ikuinen totuus.

Tasa-arvon idean johtaminen ad absurdum niin sanotun intersektionalismin (ks. Vihavainen: Haun helo tulokset) puitteissa on tuskin muuta kuin tämän päivän amerikkalaista lahkolaisuutta, joka lopullisesti tärvelee sen maineen suurimassa osassa maailmaa.