Yankee doodle ja hänen maansa

 

Uuden maailman supervalta

 

Markku Henriksson, Yhdysvaltain idea. Tammi 2025, 415 s.

 

Useimmat lienevät huomanneet, että Yhdysvallat on valtio, joka edustaa aatetta, valtio, jolla on idea. Jotkut ovat jopa sanoneet, että se on idea, jolla on valtio. Näinhän voitiin joskus sanoa kommunistisesta Neuvostoliitosta ja sikäläinen niin sanottu höperöiden lahkokunta (lunatic fringe) on halunnut pitää myös Venäjää sellaisena.

Viime mainitun ryhmän piirissä on ollut intellektuaalisia ambitioita ja siellä on myös pyritty määrittelemään Yhdysvaltojenkin ideaa. Sen on katsottu lähtevän kalvinismista, joka arvelee suurimman osan ihmiskuntaa olevan predestinoitu helvettiin, minkä takia sen sieluista ei kannata pitää lukua, eikä edes sen oloista täällä maan päällä.

Tuo jälkimmäinen johtopäätös on mielestäni kovin kummallinen, mutta saattaapa siinä olla totta ainakin toinen puoli.

Mikäli syntiinsä vajonneet ihmiset joka tapauksessa joutuvat ikuiseen kadotukseen, ei sillä enää ole väliä, saavatko he täällä maan päällä edes hetken elää ihmisarvoista elämää vai ei. Kenties on jopa hyvä totutella siihen osaan, joka kaikissa tapauksissa tulee ennen pitkää eteen.

Olipa ikuisuuden kanssa miten tahansa, kalvinistisen etiikan on nähty pyhittävän sen, että harvoille ja valituille tulee rajattomasti rikkautta ja hyvinvointia, kun taas köyhät ja osattomat jätetään omaan kurjuuteensa.

 Siinä siis koko amerikkalaisen kapitalismin malli, jota tietyt venäläiset chauvinistit ovat voitonriemuisesti verranneet venäläiseen ihmisten veljeyden ja kristillisen rakkauden läpäisemään perinteeseen, jolla on juurensa ortodoksisessa uskonnossa (vrt. Vihavainen: Haun Sulakšin tulokset).

Vanha kollegani, professori Markku Henriksson, joka on ikänsä tutkinut Pohjois-Amerikkaa ja sen syntyjä syviä aina intiaaniheimojen ja kansojen instituutioita myöten, ei lähde kilpasille venäläisten uusslavofiilien kanssa.

Hän ei erityisemmin etsi Yhdysvaltojen ideaa syvältä poliitikkojen käyttämän kielen takaa, vaan kohdistaa katseensa nimenomaan poliittisten asiakirjojen ilmaisemiin periaatteisiin kautta historian. Tämä lähestymistapa on ainakin varmemmalla pohjalla kuin venäläinen spekulointi.

Kuten tunnettua, Englannin amerikkalaiset siirtokunnat esittivät filosofiset perustelut sille, että katsoivat oikeudekseen erota emämaan herruudesta. Itsenäisyysjulistuksen mukaan kaikki (all men) olivat syntyneet tasa-arvoisina ja heillä oli oikeus elämään, vapauteen ja onnen tavoitteluun.

Kyseessä oli siis puhtaasti valistusfilosofian pohjalta perusteltu akti, jonka kanssa uskonnolla ei ollut mitään tekemistä. Siitä huolimatta uskonto oli ollut yksi merkittävimpiä syitä siihen, että eurooppalaiset alkoivat muuttaa Amerikkaan ja perustaa noita siirtokuntia.

Valtion ja kirkkojen pysyminen erillään ja samaan aikaan harras uskonnollisuus monissa eri muodoissa onkin muuan amerikkalainen paradoksi, jolla on selvästi erilainen merkitys kuin tunnetulla Ranskan laïcitélla, joka on ollut nimenomaan ateismin innoittaja.

Yhdysvalloin symboliikassa uskonnollisuus näkyy tänäkin päivänä jopa sen seteleissä, joissa vakuutetaan uskoa (luottamusta, trust) Jumalaan. Luottamus valuutan ja osakkeiden arvoon ainakin on talouden keskeisiä tukipylväitä.

Muuten, yhden dollarin setelissä ovat myös vapaamuurarien tunnukset. Niin George Washington kuin monet muutkin keskeiset vaikuttajat kannattivat tuota, myös uskonnollissävyistä aatetta, joka oli tuolloin hyvin merkittävä.

Yhdysvaltojen vaakunassa on myös latinankielinen tunnus: ”E pluribus unum” -monesta yksi. Se kuvaa federaation perusjännitettä, jossa liittovaltion ja osavaltioiden oikeuksien kannattajat ovat vastakkain.

Jo antiikin aikana utopian ajateltiin sijaitsevan jossakin lännessä, Arkadiassa tai Atlantiksella ja Amerikasta tulikin utopististen kokeilujen luvattu maa. Itse asiassa Yhdysvallat oli sellainen syntymästään lähtien tai jo sitä ennen.

Sen symboliksi tuli ”Kaupunki vuorella”, loistava esimerkki kaikille muille kansoille, jossa oli mahdollista toteuttaa unelmansa ja nousta ryysyistä rikkauksiin. Tämä jälkimmäinen kielikuva on kyllä sangen myöhäinen ja kuuluu 1900-luvun historiaan.

Amerikan aate ei ollut mikään ikuisiksi ajoiksi kiinni naulattu asia, vaikka onkin huomionarvoista, että vuoden 1776 perustuslaki on yhä voimassa, vain runsain lisäyksin. Siihen ladatut merkitykset ovat muuttuneet yhä uudelleen vuosikymmenten ja -satojen saatossa ja koko nykyinen valtio on saanut hahmonsa pitkien ja usein sotaisten prosessien kautta.

1700-luvulla ei pieni siirtokuntien yhteisö vielä mitenkään voinut edes unelmoida koko mantereen valloittamisesta Tyynelle merelle saakka, eikä James Monroen komea julistus, jonka mukaan Amerikka kuului amerikkalaisille vielä vuonna 1823 ollut kovin vakuuttava, voimaa kun sen takana oli varsin vähän.

Tekniikan kehittyessä ja väestön lisääntyessä lännen valloitus tuli yhä ajankohtaisemmaksi ja siihen alettiin jo uskoa. Käsite ”Manifest destiny” -kutsumuskohtalo on amerikkalaisuuden ydintä.

Ehkäpä asian voisi ilmaista myös sanomalla, että jenkki ottaa sen, joka on hänen edessään otettavissa eli huonosti kiinni. Huomattakoon, että ”jenkit” oikeastaan viittaavat vain varsin rajoitettuun amerikkalaisten ryhmään.

Kun puhutaan kolonialismista sanan varsinaisessa merkityksessä (lat.colonia=siirtokunta), on Amerikan (Amerikkojen) valloitus ja asuttaminen valkoisen miehen toimesta sen suurin menestystarina kautta aikojen.

Amerikka tarjosi elintilaa liikaväestölle ja muuttui siirtolaisuuden ansiosta suurvallaksi. Sekin oli "itseään kolonisoiva maa", kuten historioitsija Kljutshevski sanoi Venäjästä.

Venäjä laajeni samaan aikaan myös maata pitkin ja myös sen väestö kasvoi räjähdysmäisesti. Kun Venäjällä Napoleonin sotien aikaan oli suunnilleen saan verran asukkaita kuin Ranskassa, oli niitä ensimmäisen maailmansodan aikana jo viisi kerta enemmän.

Vastaavaa luokkaa oli myös Yhdysvaltojen kasvu. Eurooppa poiki meren taa suurvallan ja Etelä-Amerikkaankin hyvin merkittävän uuden valtioiden joukon.

Tässä ei ole mahdollista puuttua tämän hyvin paljon faktatietoa sisältävän kirjan antiin sen tarkemmin. Todettakoon, että siellä on kiinnostavaa tietoa muun  muassa Yhdysvaltojen poliittisen järjestelmän kehityksestä aina nykypäiviin sakka. Se on muuten ollut sangen polveileva tie.

Itse amerikkalaisuuden aatteesta olisi voinut kertoa enemmänkin, mutta niinhän se on, että teoria on teoriaa ja käytäntö käytäntöä.

Yksi asia, jota käsitellään yllättävän vähän, on rajaseudun (frontier) merkitys, josta kirjoittajalla olisi varmasti ollut loputtomasti kerrottavaa. Uudisraivauksen henki lienee asia, joka erityisesti on erottanut Amerikkaa Euroopasta, jossa rajapyykit ja aidat tulivat vastaan kaikkialla.