Pääsisäissuudelmat
Suomen suuriruhtinaskunnan kansalaisia
Venäjällä ihmetytti yhä uudelleen pääsiäinen kaikkine seremonioineen.
Niistä suomalaisille kummallisin
oli ilman muuta pääsiäissuudelma, joita kaikki kristityt antoivat toisille
Jumalan orjille. Erään suomalaisen upseerin todistuksen mukaan komppanian päällikkö
joutui antamaan satoja suudelmia (3/alainen) (Vihavainen:
Haun maanmiehemme tulokset). Rykmenttitasolla ilmeisesti tyydyttiin
upseeriston keskisiin suuteluihin.
Siviilissä suudeltiin myös naiset siinä kuin
miehetkin. En ole ihan varma, miten aloitteellisuus käytännössä määräytyi
kussakin tapauksessa, mutta periaatteessa se ei mennyt normaalien arjen hierarkioiden
mukaisesti, vaan alempiarvoisella oli etusija. Sitä paitsi spontaanisuus
muutaman vodkan jälkeen on syytä olettaa.
Joka tapauksessa kyseessä oli sen luokan
juhlapäivä, että kaikki normaalit arkiset käytännöt voitiin unohtaa, paasto nyt
etenkin, koska siihen ei enää ollut syytä.
Tänään on vielä pitkäperjantai,
mutta pääsiäistä odotellessa pistän tähän vanhan blogin, jossa on sentään jotakin
myönteistä myös Venäjästä. Kirjoitin juuri myös yhdet madonluvut, mutta
julkaisen ehkä myöhemmin.
Ilojuhlaa odotellessa:
sunnuntai 21. huhtikuuta 2019
Hristos voskrese!
Vanhoissa suomalaisissa
aikakauslehdissä, joita nykyään voi mukavasti lukea kotisohvalla, on runsaasti
myös Venäjää koskevaa aineistoa. Erityisesti voi suositella vuoteen 1890
ulottuvan artikkelikortiston perusteella tehtyä luetteloa Matkakirjeitä
eri maista/Pietarista.
Naapurin metropoli, tuo Venäjän
eurooppalaisin kaupunki, tarjosi suomalaisille loputtomasti eksotiikkaa, joka
suurelta osalta liittyi ortodoksiseen kirkkovuoteen.
Laskiaisviikon juhlinta, omituiset
paastosäädökset ja viimein pääsiäiskemut olivat yhä uudelleen kuvausten
kohteena.
Aivan erityisesti suomalaisia
kiinnosti niin sanottu pääsiäistervehdys eli hristosovanie (http://www.vidania.ru/slovar/hristosovanie.html ),
joka on kolminkertainen poskisuudelma. Sen yleensä aloittaa arvossa tai
hengellisyydessä alempi, joka sanoo ”Kristus on ylösnoussut!” ja johon toinen
vastaa: ”Totisesti on ylösnoussut”.
Siihen voi vielä liittyä
keitettyjen munien lahjoittamista ja siunauksen toivotuksia vastauksineen
(papeille).
Joka tapauksessa kyseessä on
rituaali, joka koskee kaikkia ihmisiä, niin lapsia kuin aikuisia, naisia kuin
miehiä ja aikoinaan myös niin maaorjia kuin vapaita. Siinä siis käytännössä
näkyy kristittyjen veljeys.
1800-luvun lopulla luterilaiset
suomalaiset eivät lakanneet ihmettelemästä sitä, miten yhteiskunnalliselta
asemaltaan erilaiset ihmiset tuosta vaan menivät toisiaan
suutelemaan ja erityisesti herätti huomiota se, että molemmat sukupuolet (niitä
oli kaksi) eivät lainkaan kainostelleet toisiaan tässä pyhässä tervehdyksessä.
Samaan aikaan useampikin
kirjoittaja esitti noissa lehtiartikkeleissa sen hämmästyttävän väitteen, että
niin sanottu säätyerotus oli Venäjällä paljon vähäisempi kuin Suomessa. Pari
vuosikymmentä maaorjuuden lopettamisen jälkeen asia ei voi olla herättämättä
suurta ihmetystä.
Omasta puolestani ole selittänyt
asiaa sillä, että juuri maaorjuuden aikana venäläiset herrat (barin)
olivat alaisiinsa patriarkaalisessa eli siis
isä-lapsisuhteessa. Juuri sen takia suhde oli intiimimpi kuin suomalaisessa
kylässä, jossa suurin osa oli omia isäntiään, palkollisia lukuun ottamatta.
Lisäksi meillä asuttiin hajallaan, isonjaon räjäytettyä lännessäkin ryhmäkylät.
Toisaalta myös ortodoksisen kirkon
rituaalit, kuten juuri pääsiäistervehdys, lähensivät ihmisiä toisiinsa niin
sanotusti yleisinhimillisellä tasolla. Kaikki kävivät samoja ikoneja
suutelemassa ja hartaus oli muutenkin luonteeltaan kollektiivisempaa kuin luterilaisessa
kirkossa.
Mieleeni muistuu tässä yhteydessä
asia, jota voinee pitää jotenkin kuvaavana.
Ilmari Kianto
muistelmakirjassaan Moskovan maisteri, kuvaa kohtausta, joka sattui
eräänä pääsiäisenä Moskovassa.
Punanaamainen tuttu venäläisherra
astui nuoren maisterin luo ja pyysi saada luvan pääsiäissuudelmaan. Tämä
kuulostaa sinänsä hieman omituiselta, kun olisi voinut vain odottaa hänen vain
sanoneen Hristos voskrese! Kianto joka tapauksessa esittää hänen
sanoneen: Iljmari Aavgustovitš, Pozvolte hristosovatsja!
Suvaitkaa pääsiäissuudella!
Oli miten oli, tuo nuori
tolstoilainen radikaali kieltäytyi ja vastasi: En halua, ei haluta
pilkata Jumalaa…
Kak? Kak? Kak vui skazaali?
kiljui venäläinen herra perinpohjaisesti hämmästyneenä. Mitä ihmettä te oikein
puhutte!
Olen suomalainen, lisäsi
toinen jäykästi haluamatta jatkaa keskustelua.
Muistelija jatkaa vielä, että söi
aamupalansakin kajoamatta venäläisten pääsiäisherkkuihin …
Näin vaikeaa saattoi kulttuurien
kohtaaminen olla radikaalille suomalaiselle patriootille pääsiäisenä vuonna
1902. Mutta tällä anekdootinomaisella tapauksella saattaa kyllä nähdä
laajempaakin symbolista merkitystä.
Ortodoksisen uskonnon monet menot
ovat kaikessa epä-älyllisyydessään luultavasti tavoittaneet enemmän ihmisen
uskonnollisiin tarpeisiin vetoavia elementtejä kuin se luterilaisuuden
aggressiivinen rationalismi, jollaista myös Nuoren Kiannon moukkamainen reaktio
muistuttaa.
Koska kristinuskolla olisi tässä
maailmassa vielä paljon tehtävää, olisi varmaankin suotavaa, että se
muistuttaisi enemmän vanhoja esikuviaan kuin nykyinen luterilainen kirkkomme,
jonka edustajien härski politikointi taitaa pain karkottaa loputkin sen ylläpitäjät.
Ainakin suomalaista ortodoksimeininkiä pitäisi uudistaa siten, että ei talutettaisi lapsosia katsomaan vainajan naamaa.
VastaaPoistaOrt-hautajaiset eivät edistä lasten luonnollista suhtautumista kuolemiseen, vaan aiheuttavat painajaisunia.
En ole varma, että kuoleman näkeminen on pahasta.
PoistaKaikki riippuu siitä, että se tehdään turvallisen vanhemman kanssa niin, että lapsikin ymmärtää, että kyseessä on normaali elämään kuuluva asia.
"Pois nukkunut" - siitähän tuossa kysymys on.
Nykymaailma vain yrittää kieltää kuoleman (ja paljon muutakin elämään kuuluuvaa).
Ei "vainajan naaman" näkeminen ole pahasta. Pahaa on se, että kuolema siivotaan pois näkyvistä. Mitä nyt TV:ssä räiskitään, mutta sehän ei aiheuta painajaisia... eihän?
PoistaSamaa mieltä edellä olevien kanssa, aikamme ongelma on kuoleman kieltäminen sekä lasten suojeleminen kaikelta elämän rosoisuudelta.
PoistaEn kyllä allekirjoita minkään uskonnon kohdalla älyllistä elementtiä. Kysymys on likimain samasta asiasta kuin propagandan tarkoituksessa: Omien tahtomuksien alleviivaamisessa ja korostamisessa, kaikessa valheellisuudessaan.
VastaaPoistaNo, ihminen on rituaalinen eläin: ei siinä älyllisyyttä kysytä.
Venäläiset ovat aina korostuneet propagandavälineen hallussapidosta. Esimerkiksi toisen maailmansodan loppunäytös Berliinissä huipentui naispuolisten saksalaisten totaalisena raiskaamisena: viisivuotiaasta yhdeksänkymppisiin saivat sen kokea. Useat kuolivat. Siitä huolimatta Neuvostoliiton propaganda korosti neuvostosotilaan ehdotonta oikeamielisyyttä, luontaista hyvyyttä saksalaisia kohtaan: kaikki kuitenkin tiesivät totuuden.
Ihminen on epätäydellinen, kaikkineen...
Toisaalta pitäähän tuolle propagandalle jotain arvoa antaa, kun puna-armeijan riveissä taisteli miljoonia ukrainalaisiakin…
PoistaEi se ukrainalaisuus hyvitä, vaikka nyt kärsivätkin. Propaganda on valheen yksi muoto.
PoistaRauhallista Pääsiäistä blogiin. Glad Påsk! Syödään mämmiä ja nautitaan elon päivistä rakkaassa Suomen maassamme.
VastaaPoistaJeesus nousi haudastaan ja elää ikuisesti kuten virressä kauniisti lauletaan. Jokainen uskoo mihin haluaa, mutta meillä valtauskonto pohjaa tähän ajatukseen ja uskon, että näin tulee olemaan jatkossakin. Suomalaiset perinteet ja arvot ovat aina etusijalla tässä maassa ja niistä pidetään tiukasti kiinni, erilaiset hengellisyyden muodot myös hyväksyen.
Vierasmajan Antti (eli Andrei Peschkoff tai kuten hän itse usein tokaisi: "sano reilusti Koff!") oli huumorimiehiä. Kuulin monasti miten mies vastasi Hristos voskrese-pääsiäistervehdykseen: "No justiinsa!" (toimin Uuden Valamon vuokraviljelijänä vuosina 1977-1987).
VastaaPoista"Olen suomalainen", sanoi Kianto pakkosuudelmaa ehdottaneelle. Siinä vastauksessa ei ole mitään moukkamaista ! Muutoin olen samaa mieltä blogistin kanssa tästä: " Nykyinen luterilainen kirkkomme edustajien härski politikointi taitaa pian karkottaa loputkin sen ylläpitäjät".
VastaaPoistaTästä tulee luonnonvoimaisesti mieleen Tannerin sana, kun hänet esiteltiin korkeimmalle taholle Kremlissä: Olen menshevikki. Tuossa muodossa sen pikkupoikana luin, ja pidin jokseenkin kypsään aikuisuuteen saakka suomen kielen kauneimpana lauseena, - monet asiayhteyteen liittyvät näkökohdat huomioiden. Siis, enemmän kiirastorstain kuin pääsiäisen hengessä.
PoistaEi tainnut Tanner muistaa diplomaatin määritelmää: rehellinen mies, jonka isänmaa lähettää valehtelemaan. Ei silti, että kukaan olisi häntä diplomaattisuudesta syyttänytkään.
Poista"Ortodoksisen uskonnon monet menot ovat kaikessa epä-älyllisyydessään luultavasti tavoittaneet enemmän ihmisen uskonnollisiin tarpeisiin vetoavia elementtejä kuin se luterilaisuuden aggressiivinen rationalismi"
VastaaPoistaEhkä ortodoksinen uskonto on välttänyt protestanttisuuden ansan: miten selittää selittämätöntä (vrt Prutkov, Wittgenstein).
Onhan Suomen ortodoksiseen kirkkoonkin pesiytynyt epäuskon piru. On ortodoksi naisia jotka kiistävät Jeesuksen neitseellisen sikiämisen Mariassa. Tämä on Raamatun ilmoituksen kieltämistä ja puhdasra antikristillisyyttä.
PoistaLuterilainenkirkko on taas hylännyt Raamatun salliessaan naispappeuden, sateenkaarimessut ja muut rappio ilmiöt. Luterilaisen kirkon pappi saa myös kiltää Jeesuksen ihmeteot jotka on ilmoitettu Raamatussa.
Moni käännynnäinen on viehtynyt juuri ortodoksisuuden ulkoiseen muotoon, itse dogma on papin opetuksen ja kuulustelun jälkeen yleensä sivuseikka. Tämä ei koske ainoastaan kreikkalaisortodoksiaa vaan kaikkea käännynnäismenoa. Erityisen innokkaita ovat muslimiksi palanneet ja kristityistä ristinmerkkiä viuhtovat. Jeesus nimittäisi noita ulkokultaisiksi jotka viestittävät kaikille: katsokaa kuinka hurskaita olemme. Dorkat.
PoistaTulee mieleen noiden venäläisten poskisuudelmien olevan paikallinen versio Keski-Euroopan keskiajalta periytyvästä väärän kuninkaan päivästä. Siinä joku narri sai olla päivän kuningas ja ylhäiset palvelijoita. Perinne elää nykyäänkin mm Ranskan muukalaislegioonassa. Tuona päivänä upseerit tarjoilevat alokkaille ja sotamiehille päivällisen toimien palvelijoina. Sotamiehet saavat ilman pelkoa kostosta tehdä huomautuksia palvelun tasosta. Seuraavana päivänä hierarkia on ennallaan.
VastaaPoistaMyös roomalaisilla oli vastaavanlainen saturnaliajuhla. On päiivetty, että tuollainen juhla vahvistaa arkista hierarkiaa.
Poista