perjantai 18. huhtikuuta 2025

Season's greetings

 

Pääsisäissuudelmat

 

Suomen suuriruhtinaskunnan kansalaisia Venäjällä ihmetytti yhä uudelleen pääsiäinen kaikkine seremonioineen.

Niistä suomalaisille kummallisin oli ilman muuta pääsiäissuudelma, joita kaikki kristityt antoivat toisille Jumalan orjille. Erään suomalaisen upseerin todistuksen mukaan komppanian päällikkö joutui antamaan satoja suudelmia (3/alainen) (Vihavainen: Haun maanmiehemme tulokset). Rykmenttitasolla ilmeisesti tyydyttiin upseeriston keskisiin suuteluihin.

 Siviilissä suudeltiin myös naiset siinä kuin miehetkin. En ole ihan varma, miten aloitteellisuus käytännössä määräytyi kussakin tapauksessa, mutta periaatteessa se ei mennyt normaalien arjen hierarkioiden mukaisesti, vaan alempiarvoisella oli etusija. Sitä paitsi spontaanisuus muutaman vodkan jälkeen on syytä olettaa.

 Joka tapauksessa kyseessä oli sen luokan juhlapäivä, että kaikki normaalit arkiset käytännöt voitiin unohtaa, paasto nyt etenkin, koska siihen ei enää ollut syytä.

Tänään on vielä pitkäperjantai, mutta pääsiäistä odotellessa pistän tähän vanhan blogin, jossa on sentään jotakin myönteistä myös Venäjästä. Kirjoitin juuri myös yhdet madonluvut, mutta julkaisen ehkä myöhemmin.

Ilojuhlaa odotellessa:

sunnuntai 21. huhtikuuta 2019

Totisesti on ylösnoussut!

 

Hristos voskrese!

 

Vanhoissa suomalaisissa aikakauslehdissä, joita nykyään voi mukavasti lukea kotisohvalla, on runsaasti myös Venäjää koskevaa aineistoa. Erityisesti voi suositella vuoteen 1890 ulottuvan artikkelikortiston perusteella tehtyä luetteloa Matkakirjeitä eri maista/Pietarista.

Naapurin metropoli, tuo Venäjän eurooppalaisin kaupunki, tarjosi suomalaisille loputtomasti eksotiikkaa, joka suurelta osalta liittyi ortodoksiseen kirkkovuoteen.

Laskiaisviikon juhlinta, omituiset paastosäädökset ja viimein pääsiäiskemut olivat yhä uudelleen kuvausten kohteena.

Aivan erityisesti suomalaisia kiinnosti niin sanottu pääsiäistervehdys eli hristosovanie (http://www.vidania.ru/slovar/hristosovanie.html ), joka on kolminkertainen poskisuudelma. Sen yleensä aloittaa arvossa tai hengellisyydessä alempi, joka sanoo ”Kristus on ylösnoussut!” ja johon toinen vastaa: ”Totisesti on ylösnoussut”.

Siihen voi vielä liittyä keitettyjen munien lahjoittamista ja siunauksen toivotuksia vastauksineen (papeille).

Joka tapauksessa kyseessä on rituaali, joka koskee kaikkia ihmisiä, niin lapsia kuin aikuisia, naisia kuin miehiä ja aikoinaan myös niin maaorjia kuin vapaita. Siinä siis käytännössä näkyy kristittyjen veljeys.

1800-luvun lopulla luterilaiset suomalaiset eivät lakanneet ihmettelemästä sitä, miten yhteiskunnalliselta asemaltaan  erilaiset ihmiset tuosta vaan menivät toisiaan suutelemaan ja erityisesti herätti huomiota se, että molemmat sukupuolet (niitä oli kaksi) eivät lainkaan kainostelleet toisiaan tässä pyhässä tervehdyksessä.

Samaan aikaan useampikin kirjoittaja esitti noissa lehtiartikkeleissa sen hämmästyttävän väitteen, että niin sanottu säätyerotus oli Venäjällä paljon vähäisempi kuin Suomessa. Pari vuosikymmentä maaorjuuden lopettamisen jälkeen asia ei voi olla herättämättä suurta ihmetystä.

Omasta puolestani ole selittänyt asiaa sillä, että juuri maaorjuuden aikana venäläiset herrat (barin) olivat alaisiinsa patriarkaalisessa eli siis isä-lapsisuhteessa. Juuri sen takia suhde oli intiimimpi kuin suomalaisessa kylässä, jossa suurin osa oli omia isäntiään, palkollisia lukuun ottamatta. Lisäksi meillä asuttiin hajallaan, isonjaon räjäytettyä lännessäkin ryhmäkylät.

Toisaalta myös ortodoksisen kirkon rituaalit, kuten juuri pääsiäistervehdys, lähensivät ihmisiä toisiinsa niin sanotusti yleisinhimillisellä tasolla. Kaikki kävivät samoja ikoneja suutelemassa ja hartaus oli muutenkin luonteeltaan kollektiivisempaa kuin luterilaisessa kirkossa.

Mieleeni muistuu tässä yhteydessä asia, jota voinee pitää jotenkin kuvaavana.

Ilmari Kianto muistelmakirjassaan Moskovan maisteri, kuvaa kohtausta, joka sattui eräänä pääsiäisenä Moskovassa.

Punanaamainen tuttu venäläisherra astui nuoren maisterin luo ja pyysi saada luvan pääsiäissuudelmaan. Tämä kuulostaa sinänsä hieman omituiselta, kun olisi voinut vain odottaa hänen vain sanoneen Hristos voskrese! Kianto joka tapauksessa esittää hänen sanoneen: Iljmari Aavgustovitš,  Pozvolte hristosovatsja! Suvaitkaa pääsiäissuudella!

Oli miten oli, tuo nuori tolstoilainen radikaali kieltäytyi ja vastasi: En halua, ei haluta pilkata Jumalaa…

Kak? Kak? Kak vui skazaali? kiljui venäläinen herra perinpohjaisesti hämmästyneenä. Mitä ihmettä te oikein puhutte!

Olen suomalainen, lisäsi toinen jäykästi haluamatta jatkaa keskustelua.

Muistelija jatkaa vielä, että söi aamupalansakin kajoamatta venäläisten pääsiäisherkkuihin …

Näin vaikeaa saattoi kulttuurien kohtaaminen olla radikaalille suomalaiselle patriootille pääsiäisenä vuonna 1902. Mutta tällä anekdootinomaisella tapauksella saattaa kyllä nähdä laajempaakin symbolista merkitystä.

Ortodoksisen uskonnon monet menot ovat kaikessa epä-älyllisyydessään luultavasti tavoittaneet enemmän ihmisen uskonnollisiin tarpeisiin vetoavia elementtejä kuin se luterilaisuuden aggressiivinen rationalismi, jollaista myös Nuoren Kiannon moukkamainen reaktio muistuttaa.

Koska kristinuskolla olisi tässä maailmassa vielä paljon tehtävää, olisi varmaankin suotavaa, että se muistuttaisi enemmän vanhoja esikuviaan kuin nykyinen luterilainen kirkkomme, jonka edustajien härski politikointi taitaa pain karkottaa loputkin sen ylläpitäjät.

 

17 kommenttia:

  1. Ainakin suomalaista ortodoksimeininkiä pitäisi uudistaa siten, että ei talutettaisi lapsosia katsomaan vainajan naamaa.

    Ort-hautajaiset eivät edistä lasten luonnollista suhtautumista kuolemiseen, vaan aiheuttavat painajaisunia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole varma, että kuoleman näkeminen on pahasta.

      Kaikki riippuu siitä, että se tehdään turvallisen vanhemman kanssa niin, että lapsikin ymmärtää, että kyseessä on normaali elämään kuuluva asia.

      "Pois nukkunut" - siitähän tuossa kysymys on.

      Nykymaailma vain yrittää kieltää kuoleman (ja paljon muutakin elämään kuuluuvaa).

      Poista
    2. Ei "vainajan naaman" näkeminen ole pahasta. Pahaa on se, että kuolema siivotaan pois näkyvistä. Mitä nyt TV:ssä räiskitään, mutta sehän ei aiheuta painajaisia... eihän?

      Poista
    3. Samaa mieltä edellä olevien kanssa, aikamme ongelma on kuoleman kieltäminen sekä lasten suojeleminen kaikelta elämän rosoisuudelta.

      Poista
  2. En kyllä allekirjoita minkään uskonnon kohdalla älyllistä elementtiä. Kysymys on likimain samasta asiasta kuin propagandan tarkoituksessa: Omien tahtomuksien alleviivaamisessa ja korostamisessa, kaikessa valheellisuudessaan.
    No, ihminen on rituaalinen eläin: ei siinä älyllisyyttä kysytä.
    Venäläiset ovat aina korostuneet propagandavälineen hallussapidosta. Esimerkiksi toisen maailmansodan loppunäytös Berliinissä huipentui naispuolisten saksalaisten totaalisena raiskaamisena: viisivuotiaasta yhdeksänkymppisiin saivat sen kokea. Useat kuolivat. Siitä huolimatta Neuvostoliiton propaganda korosti neuvostosotilaan ehdotonta oikeamielisyyttä, luontaista hyvyyttä saksalaisia kohtaan: kaikki kuitenkin tiesivät totuuden.
    Ihminen on epätäydellinen, kaikkineen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta pitäähän tuolle propagandalle jotain arvoa antaa, kun puna-armeijan riveissä taisteli miljoonia ukrainalaisiakin…

      Poista
    2. Ei se ukrainalaisuus hyvitä, vaikka nyt kärsivätkin. Propaganda on valheen yksi muoto.

      Poista
  3. Rauhallista Pääsiäistä blogiin. Glad Påsk! Syödään mämmiä ja nautitaan elon päivistä rakkaassa Suomen maassamme.

    Jeesus nousi haudastaan ja elää ikuisesti kuten virressä kauniisti lauletaan. Jokainen uskoo mihin haluaa, mutta meillä valtauskonto pohjaa tähän ajatukseen ja uskon, että näin tulee olemaan jatkossakin. Suomalaiset perinteet ja arvot ovat aina etusijalla tässä maassa ja niistä pidetään tiukasti kiinni, erilaiset hengellisyyden muodot myös hyväksyen.

    VastaaPoista
  4. Vierasmajan Antti (eli Andrei Peschkoff tai kuten hän itse usein tokaisi: "sano reilusti Koff!") oli huumorimiehiä. Kuulin monasti miten mies vastasi Hristos voskrese-pääsiäistervehdykseen: "No justiinsa!" (toimin Uuden Valamon vuokraviljelijänä vuosina 1977-1987).

    VastaaPoista
  5. Terhomatti Hämeenkorpi18. huhtikuuta 2025 klo 10.48

    "Olen suomalainen", sanoi Kianto pakkosuudelmaa ehdottaneelle. Siinä vastauksessa ei ole mitään moukkamaista ! Muutoin olen samaa mieltä blogistin kanssa tästä: " Nykyinen luterilainen kirkkomme edustajien härski politikointi taitaa pian karkottaa loputkin sen ylläpitäjät".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä tulee luonnonvoimaisesti mieleen Tannerin sana, kun hänet esiteltiin korkeimmalle taholle Kremlissä: Olen menshevikki. Tuossa muodossa sen pikkupoikana luin, ja pidin jokseenkin kypsään aikuisuuteen saakka suomen kielen kauneimpana lauseena, - monet asiayhteyteen liittyvät näkökohdat huomioiden. Siis, enemmän kiirastorstain kuin pääsiäisen hengessä.

      Poista
    2. Ei tainnut Tanner muistaa diplomaatin määritelmää: rehellinen mies, jonka isänmaa lähettää valehtelemaan. Ei silti, että kukaan olisi häntä diplomaattisuudesta syyttänytkään.

      Poista
  6. "Ortodoksisen uskonnon monet menot ovat kaikessa epä-älyllisyydessään luultavasti tavoittaneet enemmän ihmisen uskonnollisiin tarpeisiin vetoavia elementtejä kuin se luterilaisuuden aggressiivinen rationalismi"

    Ehkä ortodoksinen uskonto on välttänyt protestanttisuuden ansan: miten selittää selittämätöntä (vrt Prutkov, Wittgenstein).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan Suomen ortodoksiseen kirkkoonkin pesiytynyt epäuskon piru. On ortodoksi naisia jotka kiistävät Jeesuksen neitseellisen sikiämisen Mariassa. Tämä on Raamatun ilmoituksen kieltämistä ja puhdasra antikristillisyyttä.

      Luterilainenkirkko on taas hylännyt Raamatun salliessaan naispappeuden, sateenkaarimessut ja muut rappio ilmiöt. Luterilaisen kirkon pappi saa myös kiltää Jeesuksen ihmeteot jotka on ilmoitettu Raamatussa.

      Poista
    2. Moni käännynnäinen on viehtynyt juuri ortodoksisuuden ulkoiseen muotoon, itse dogma on papin opetuksen ja kuulustelun jälkeen yleensä sivuseikka. Tämä ei koske ainoastaan kreikkalaisortodoksiaa vaan kaikkea käännynnäismenoa. Erityisen innokkaita ovat muslimiksi palanneet ja kristityistä ristinmerkkiä viuhtovat. Jeesus nimittäisi noita ulkokultaisiksi jotka viestittävät kaikille: katsokaa kuinka hurskaita olemme. Dorkat.

      Poista
  7. Tulee mieleen noiden venäläisten poskisuudelmien olevan paikallinen versio Keski-Euroopan keskiajalta periytyvästä väärän kuninkaan päivästä. Siinä joku narri sai olla päivän kuningas ja ylhäiset palvelijoita. Perinne elää nykyäänkin mm Ranskan muukalaislegioonassa. Tuona päivänä upseerit tarjoilevat alokkaille ja sotamiehille päivällisen toimien palvelijoina. Sotamiehet saavat ilman pelkoa kostosta tehdä huomautuksia palvelun tasosta. Seuraavana päivänä hierarkia on ennallaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myös roomalaisilla oli vastaavanlainen saturnaliajuhla. On päiivetty, että tuollainen juhla vahvistaa arkista hierarkiaa.

      Poista

Kirjoita nimellä.