Mitä meillä oikein tapahtuu?

Mihin Niinistö viittasi?

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö moitti maamme poliittista elämää siitä, että  siinä esiintyy tapauksia, joissa poliittisen vastustajan sanomisia vääristellään ja sitten hyökätään itse kyhättyä olkiukkoa vastaan.

Kun poliittinen vastustaja ei todellisuudessa anna mitään aihetta kauhistelulle, saati boikotille ja parjaukselle, otetaan käyttöön yleiskäsitteitä, joita tarpeeksi venyttämällä saadaan aivan uudenlainen maali, jota vastaan kuuluukin jokaisen säädyllisen ihmisen kiivaasti hyökätä ja samalla tuntea inhoa, pöyristymistä ja muita asiaankuuluvia tunteita.

Niinistön kielikuvaa käyttäen, tehdään sellainen maali, johon on sitten helppo osua. Tällainen merkitsee poliittisen kulttuurin rämettymistä.

Aikoinaan Neuvostoliitossa suoritettiin kollektivisointi, johon liittyi riistosta elävien luokkien omaisuuden pakkoluovutus. Nuo riistäjäluokkien jäsenet suljettiin muodostettavien kolhoosien ulkopuolelle ja jäljelle jäävät saivat jakaa heidän omaisuutensa.

Ongelmana oli, että tällaisia toisten työstä eläviä talouksia oli maassa vähän, jos lainkaan. Asia ratkaistiin julistamalla tietty osuus parhaiten toimeentulevista talonpojista joka tapauksessa kulakeiksi eli juuri riistäjäluokan jäseniksi.

Ei siinä mikään auttanut, ei edes se, että kylän oma väki viittasi kintaalla mahdollisuudelle ryöstää noiden onnettomien omaisuus ja vetosi heidän puolestaan. Lehdet pilkkasivat tätä asennetta ja leimasivat sen epätieteelliseksi: kas kummaa, että kaikki myöntävät kulakkien olevan loiseläimiä, mutta juuri nämä oman kylän kulakit ovatkin vain aina poikkeus säännöstä. Ketäs tässä sitten oikein likvidoitaisiin, mitä?

Vastaavasti meillä Kekkosen aikana julistettiin Perustuslaillinen kansanpuolue äärioikeistolaiseksi eli siis sellaiseksi, jota jokaisen kunniallisen ihmisen velvollisuus oli vastustaa ja jopa inhota henkeen ja vereen.

Toisaalta jokainen kyllä tiesi, että puolue kannatti pohjoismaista demokratiaa, eikä sen ohjelmassa ollut mitään äärisuuntauksiin viittaavaa.

Mutta tämä puolue vastusti Kekkosen valintaa poikkeuslailla ja väitti, ettei mitään poikkeustilaakaan ollut ja että perustuslakia oli sen vuoksi kunnioitettava normaaliin tapaan. Ja tämä se nyt ei vaan käynyt.

Eihän se kaikkien todisteiden puute mitään merkinnyt, sillä itse Kekkonen julisti, hieman epäsuorasti, puolueen olevan äärioikeistolainen eikä tästä tuomiosta voinut valittaa. Kristilliset olivat perustuslaillisten kannalla ja pääsivät mukaan samaan kastiin.

Muuan kristillisten edustaja jopa kehtasi viitata mahdollisuuteen, että Kekkonen saattaisi kuolla, jolloin koko yhden miehen varaan rakentuva poliittinen järjestelmä olisi vaarassa.

Kekkonen hyökkäsi heti moista julkeutta vastaan ja leimasi sen ”kuoleman majesteetin” alistamiseksi poliittiseen käyttöön. Itse valtionpäämie antoi ymmärtää ymmärtää, että häntä oli uhkailtu: ”jos Kekkonen sattuisi kuolemaan… sattuisi sattumalta kuolemaan…”

Lehdistö hymisteli kuorossa tälle härskille vääristelylle. Silloin elettiin aikaa, jolloin julkiseen sanaan voitiin mainiosti soveltaa sopulivertausta. Kuitenkin suurimmissakin lehdissä oli muutama itsenäinen ja rohkea toimittaja, joka ei antanut virran viedä mukanaan. Olihan se aika erikoista aikaa.

Muistan, miten masentavan vaikutuksen julkinen valehtelu –sillä sitähän se oli- aikoinaan teki. Kun kyseessä olivat arvovaltaisesti leimatut tahot, ei mitään faktantarkistusta tarvittu eikä edes hyväksytty, vaan koko sopulilauma ryntäsi kilvan samaan suuntaan ja ulvoi samaa laulua.

En kuitenkaan muista, että mitään tahoa olisi vielä tuhon aikaan kieltäydytty suorastaan hyväksymästä keskustelukumppaniksi. Likaisia temppuja sen sijaan riitti ja niistä taidettiin ylpeillä yhtä paljon kuin nykyäänkin. Kaipa ne ymmärrettiin ammattitaidon osoituksiksi.

Koetin nyt sitten miettiä, mihin Niinistö puheessaan oikein viittasi. Luulen, että hän ei puhunut syyttä suotta, vaan halusi nimenomaan puuttua näkemäänsä konkreettiseen epäkohtaan. Mutta mihin, ah mihin?

Kun en ole saanut asiaa ratkaistua, luulen, että asiasta ehkä voisikin julistaa kilpailun: mitä Niinistö siis oikein tarkoitti? Kenen sanomisia on vääristelty, jotta niitä voitaisiin ampua ja vielä osuakin?

En tosin tiedä, suostuisiko Niinistö pyydettäessä täsmentämään sanomaansa. Ehkä se ei kuulu hänen rooliinsa.

Mutta itse asiaan: olisivatkohan kyseessä olleet sosialidemokraatit tai kokoomus vaiko taas kerran nuo obskurantit kristilliset ja ehkä ruotsalaiset? Vai olisiko mahdollisesti vasemmistoliiton, feministien ja vihreiden sanomisia väännelty aivan muuksi  kuin he itse tarkoittivat ja sitten ruvettu miehissä heitä demonisoimaan ja eristämään yhteisten asioiden hoidosta?

Vai kuka kumma tässä nyt mahtaa olla kysymyksessä? Pyydän perusteltuja ehdotuksia?