Vapaa-ajattelusta ja sen mahdollisuudesta
Tässä
takavuosina mainostettiin sellaistakin lehteä kuin Vapaa-ajattelija. Sen kerrottiin olevan ”pylvästelyn vastustaja,
jästipäiden järkyttäjä, pakanoiden pasuuna”.
Kyseessä oli
siis ateismin äänenkannattaja, joka briljeerasi antiklerikalismilla. Ajattelun ”vapaus”
tarkoitti tässä yhteydessä irtisanoutumista uskonnosta ja sitoutumista
ateismiin.
No, vapaudelta
se varmaan tuntui ja tuntuu monista vieläkin.
Kuitenkin siitä
on nyt aikaa jo parisataa vuotta ja ylikin, kun uskontokritiikki ja ateismi
tulivat intellektuellipiireissä muotiin.
Erityisen jyrkkä
muutos suhtautumisessa uskontoon tapahtui meidän maassamme 1800-luvun
puolivälistä alkaen ja 1880-luvulla oltiin jo ihan uudessa tilanteessa.
Silloinhan uskonnosta tuli sivistyneissä piireissä niin sanotusti mauvais ton, sen ajan englannilla asian
ilmaistakseni.
Mikko Juva on
ilmiötä kuvannut väitöskirjassaan Suomen
sivistyneistö uskonnollisen vapaamielisyyden murroksessa 1848-1869. Teemaa
jatkoi 1880-lukua kuvaava teos Rajuilman
alla.
Niin, että ei
tuo niin sanottu vapaus uskonnosta ja sen dogmeista nyt ihan uutuudellaan
meidänkään maassamme häikäise.
Toinen juttu
sitten on, että takapajuisiin kansankerroksiin uudet aatteet levisivät hitaasti
ja vasta sosialidemokratian läpimurto 1900-luvun alussa merkitsi myös niiden
nousemista yleiseksi näkemykseksi työläispiireissä.
Talonpoikaistossa
sen sijaan elettiin paljolti vanhoillaan aina 1960-luvulle saakka ja tutkimatta
taitaa vielä olla, mitä tämä seikka merkitsi kansanryhmien väliselle
jännitteelle esimerkiksi vuonna 1918 ja myös sen jälkeen, viime sodat mukaan
lukien.
Vapautta on toki
monenlaista, myös henkisellä alalla.
Émile Durkheim
ja hänen nimiinsä vannovat ovat korostaneet yhteisön valtaa yksilön yli ja jopa
yhteisön primäärisyyttä. Samaan sarjaan on luettava Maurice Halbwachs, jonka
ideat kollektiivisen muistin ensisijaisuudesta olivat ainakin vielä hiljattain
hyvin muodikkaita ranskalaisvaikutteisen sosiaalihistorian piirissä.
Mikäli ottaisimme
nämä kollektivistiset näkemykset ihan viimeistä piirtoa myöten tosissaan,
kävisi mahdottomaksi ymmärtää, että tässä maailmassa on sentään niinkin paljon
toisinajattelijoita, kuin havaintomme todistaa.
Jo raamatussa
kerrotaan pilkkaajien istuneen aina jossakin kohtaa torin laidalla ja
erottautuneen uskovista ja muusta kunnon väestä.
Mutta silloinkin
kyseessä taisi olla tietty ryhmä, jolla oli omat ryhmäominaisuutensa.
Todelliset yksinäiset toisinajattelijat ovat olleet harvinaisempia, mutta onhan
heitäkin sentään ollut.
Osittain toki
toisinajattelu merkitsee oman ryhmän tai ”heimon” kollektiiviseen ajatteluun ja
muistiin tukeutumista, kuten on muodikkaasti arveltu. Kansallinen historiahan
on ainakin joidenkin mielestä hyvä esimerkki keinotekoisesta kertomuksesta,
joka ignoroi erilaisten ryhmien oman kokemuksen.
Asiaa on sitten
riennetty korjaamaan. Nyt kirjoitetaan esimerkiksi omaa sotahistoriaa naisille,
homoille, hevosille, lapsille ja niin edelleen. Toki jokainen ryhmä koki asiat
omalla tavallaan ja ansaitsee oman tarinansa.
Mutta voisiko
tämä merkitä vaikkapa sitä, ettei kansakunnan yhteistä historiaa ole eikä
pidäkään olla lainkaan olemassa? Vapaa-ajattelu merkitsisi niin ollen muun
muassa vapautta kansakunnan olettamisen harhasta?
Näinkin
äkkivääriä näkemyksiä olen ollut huomaavinani. Tässä siis näyttäisi palattavan
ajatukseen kansakunnan keinotekoisuudesta. Todellisiksi yhteisyyttä luoviksi
tekijöiksi sen sijaan kelpaisivat vaikkapa sukupuoli, rotu, seksuaaliset
mieltymykset ja niin edelleen.
Kykeneekö
esimerkiksi mies koskaan edes ymmärtämään, miten nainen kokee asiat? Eikö
naisten ole sen vuoksi kirjoitettava oma historiansa, samoin kuin erilaisten
vammaisten ja muiden poikkeavien ryhmien?
Tämähän näyttää
nykyään olevan ihan avoin perusolettamus erinäisissä niin sanoakseni obskuranttipiireissä,
jotka ovat palannet niin sanotun tiedonsosiologian
käsitteisiin.
Tiedonsosiologian
varsinaiset isät olivat ilmeisesti Marx ja Engels, jotka selittivät ihmisen
tajunnan määräytyvän yhteiskuntasuhteista. Kullakin luokalla oli asioista oma
luokkanäkemyksensä, eivätkä ne olleet ylitettävissä ainakaan sikäli, että voisi
olla jotakin luokkien yli ulottuvaa yhteiskunnallista totuutta.
Karl Mannheim
sentään huomasi väitteen hankaluuden. Ajatelkaamme nyt vaikkapa marxilaisuuden
teoreetikkoja ja käytännön soveltajia. Mitäpä muuta Marx, Engels, Lenin ja niin
edelleen olivat kuin porvareita. Leninin vaatimaton aatelisarvo ei tätä yhteiskunnallista
asemaa muuksi muuttanut.
Silti
kansanjoukot tottelivat näiden intellektuellien kehotuksia ja näkivät heissä
profeettansa. Nykykäsitteillä tämä vastaisi sitä, että joku cuck- mies nousisi
feministiliikkeen suureksi guruksi tai joku hetero lihansyöjä homovegaanien
aatteelliseksi johtajaksi.
Koska tällainen
paradoksi siis aikoinaan oli todellisuutta, tarvittiin selittävää tekijää.
Ehkäpä ihmisen ajattelu sittenkin saattoi olla jossakin määrin vapaata ja
viiteryhmästä riippumatonta. Ehkäpä kokonainen ryhmä saattaisi olla tuollaisen
vapaan ajattelun edustaja.
Niinpä syntyi
käsite vapaasti liikkuva älymystö, freischwebende
Intelligenz. Siinä meillä siis vapaa-ajattelijat, jotka saattoivat istua
siellä, missä pilkkaajat istuvat, mutta saattoivatpa tulla kokeilemaan myös
viiteryhmiensä pauloissa olevien kollegojensa ajattelun pitoa ja kestävyyttä,
ihan henkisesti vapaita kuin olivat.
Kerrassaan mainio
ryhmä siis. Onkohan sellaista myös nykyaikana ja meilläkin?
Ajatellapa vain
sellaista joukkoa, joka keskittyisi argumentoimaan pelkästään asiaperustein
eikä näkisi ajattelua tai edes politiikkaa vain sotana tai jopa totaalisena
sotana toisin uskovia vastaan.
Ilahduin
ajatuksesta, että sellainen meilläkin varmaan myös on, vaikka sen löytäminen
kai on vaikeaa, koska se on irtisanoutunut muista sidonnaisuuksista kuin pyrkimisestä
totuuteen ja oikeuteen.
Siinä
tapauksessa se ei oikeastaan olekaan enää ryhmä, vaan joukko keskenään
erimielisiä, mutta toisiaan suvaitsevia vapaa-ajattelijoita, lainatakseni tätä
termiä, joka kyllä taitaa jo olla tietylle änkyräpiirille varattu.
Ja niinpä sitten
rupesin käymään läpi facebookia,
jossa ilahduttavasti näyttikin olevan kelpo lailla tätä porukkaa, mutta sehän
saattoi olla hyvinkin kaukana edustavasta otoksesta, kun kyseessä olivat omat
kaverini.
Niinpä liityin
myös twitteriin, jonka arvelin
antavan realistisemman kuvan siitä, mikä tilanne ajattelunvapauden saralla
laajoissa piireissä tosiasiassa on.
Suoraan sanoen
vaikutelma oli tyrmäävä. Noin suurta anti-intellektuaalisuuden määrää en
tosiaan kuvitellut mahdolliseksi.
Koko informaatiomaisema
koostui lähes pelkästään epä-älyllisestä raakkumisesta eikä mistään visertelystä,
kuten instituution nimi edellyttäisi.
Kun puolen tunnin
etsintä ei paljastanut yhtään järjen argumenttia ja luovuin leikistä.
Taisi olla
humpuukimestari koko Mannheim. Tai sitten kävin vain väärästä paikasta
etsimässä.
Toivottavasti Vihavainen jatkaa yhtä suurella innolla näitä pohdiskeluita tulevaisuudessakin kuin nyt. Twitter on alustana todella pinnallinen paikka ja sellaista mukanokkelaa livertelyä ohimennen randomheittoja umpimähkään johonkin suuntaan jos joku triggeröityy ja nokittaa takaisin siis pelkkää peliä. Älyllinen ajattelu on referoitu ranskalaisin viivoin sinne minusta pelleillen mikä tietysti luontevaa kun kyseessä on pelkkä lasten peuhapaikka. Tsirp tsirp vaan juu. Kiitos siis taas kerran erittäin mielenkiintoisesta kirjoituksesta, joka inspiroi tutkimaan ja ajattelemaan. Kiitos!
VastaaPoista"liityin myös twitteriin, ...Noin suurta anti-intellektuaalisuuden määrää en tosiaan kuvitellut mahdolliseksi."
VastaaPoistaMitä muuta voi odottaa järjestelmältä, jossa voi käyttää enintään 140 merkkiä. Se sopii vain "huuteluun". Kyllä älyllinen toiminta vaatii vähintään tällaisen blogin ja parhaimmillaan kirjan.
Pahimmoillaan twitterit ja muut sen kaltaiset vievät vain kirjoittajiltaan ja lukijoiltaan aikaa oikeasti älyllisiltä toiminnoilta, jotka vaativat syvällistä pohtimista.
"sellaista joukkoa, joka keskittyisi argumentoimaan pelkästään asiaperustein eikä näkisi ajattelua tai edes politiikkaa vain sotana tai jopa totaalisena sotana toisin uskovia vastaan.
VastaaPoista... se on irtisanoutunut muista sidonnaisuuksista kuin pyrkimisestä totuuteen ja oikeuteen."
Pitää olla rehellinen: tuo joukko on kaikkina aikakausunina muodostanut häviävän pienen vähemmistön sen enemmistön rinnalla, jota ei älyllinen toiminta voisi vähemmän kiinnostaa erilaisten himojen tyydyttämisen rinnalla, taikka jonka älyllinen toiminta on sidoksissa jonkin ryhmän etujen ajamiseen.
Kansakunta ja ryhmät: tuo ongelma on tullut siitä, kun ei ymmärretä, että ihminen voi samanaikaisesti kuulua useisiin ryhmiin, jotka eivät ole toisensa poissulkevia, esimerkiksi suomalainen ja nainen. Suomalaisena tämän kokemusmaailma poikkeaa venäläisestä, naisena miehestä. Ongelmat alkavat siitä kun väitetään jonkun ryhmän sulkevan toisen ryhmän jäsenyyden pois taikka olevan ensisijainen johonkin toiseen ryhmään nähden.
Kerro minulle, mikä on Twitterin idea ja ajatus?
PoistaKuten sanottu en näe siinä mitään ajatusta - ellei keksijänsä rikastuttaminen.
PoistaHei, ihan totta vastasitkin jo siihen, mutta itse olin tuossa niin triggeröitynyt jostain etten metsää puilta nähnyt ja luin kommenttisi jotenkin aivan metsään. Harmitti jälkeenpäin oma äkseeraamiseni sun kommenttiin. Kiitos vielä kärsivällisestä vastauksestasi tällaiselle ajoittaiselle luupäälle! :)
PoistaKieli ja ajattelu ovat yksi ja sama asia, ja ne ovat sosiaalista muodostetta. Yksityinen kieli on mahdottomuus (Wittgenstein).
VastaaPoistaIhmisen lajityypillinen olemuksellinen sosiaalisuus on valtava asia. Alkulaumaa läpäisi yksi ja ainoa "valta", ja vallan hierarkia institutionalisoitui. Kielimaailmat kehittyivät sosiaalisten instituutioiden paralleeleina -- tämä on se Durkheimin perustavanlaatuinen opetus. Kielen on taattava sosiaalinen jatkuvuus, ja siksi vain hyvin pieni osa kaikesta ajattelusta voi olla "luovaa". Yksilöllisesti eriytyneessä nykymaailmassamme alkuperäinen "valta" on jalostunut yksilön kokemukselliseksi "tahdoksi", mutta itsetietoisuudesta ja -refleksiosta ei suinkaan seuraa että tahto olisi "vapaata".
Eurooppalaisella keskiajalla kukaan ei osannut piirtää kuvaa jossa olisi perspektiivi. Tuo kyky elpyi renessanssissa, ja samaan kognitioon kuuluu ajantaju. "Minästä" tuli yksilön oman elämän raami, jossa koettiin olemassaolon jatkuvuus. Uusi aika on ollut individualismin jatkuvaa vahvistumista. Subjektin vuoropuhelu objektivoituvan todellisuuden kanssa on ollut kaiken "tiedollisen" edistymisen mekanismi. Erityistieteet syntyivät ja korvasivat vanhan- ja keskiajan tiedonaloilla vallinneen jaon -- ja tieteiden edelleen haaroittumisesta ja pirstoutumisesta olemme nyt päätyneet riemunkirjavien "ismien" maailmassan, jossa aatteelliset ja tiedolliset ismit elävät samanarvoisina ja kaikki, niin tiedollinen kuin katsomuksellinenkin, on muuttunut "identiteettipolitiikaksi".
En hyppisi pitkin poikin samankaan kulttuurin historiaa, sillä ihmisjärjellä on monia muotoja, ja myös sekin erityinen muoto, joka on saanut ilmauksensa "tieteessä", on ollut aikojen varrella muuttuva. Käsitesisällöissä on tuskin mitään ylihistoriallista, vaikka tietyt institutionalisoituneet kielen ja ajattelun rakenteet pysyvät miltei ikiaikaisesti samoina. Vaikka "valta" auktorisoituu aina institutionaalisissa puitteissa, vallankumoukset voivat jäädä tyhjän päälle. "Arvovallankumousta" ei oikeastaan edes ole, koska vallitsevilla arvoilla on aina enemmän niiden statukseen kuin sisältöön perustuvia ominaisuuksia.
Hirvittäviä harhoja, nuo sosialisti-ideologien kuvitelmat yhteiskuntaluokkien "todellisista eduista" ja vallankumouksen mahdollisuudesta. Rikkaiden perheiden penskat pohtivat päät kipeinä niitä täälläkin 60-70-luvuilla, ja mahdattiinko sitä stalinismia haudata N-liiton romahdettua? -- Eiköhän samoihin munankuoriin sitten istutettu niin sanottu "vihreä aate".
Lueskelen parhaillaan uudestaan Rauno Setälän kirjaa "Uusstalinistin uskontunnustus" ja hämmästelen miten vähän noina radikalismin vuosikymmeninä ymmärrettiin ihmisen lajityypillisestä sosiaalisuudesta. He olivat todellakin ideologisen identiteettipolitiikan edelläkävijöitä. Minua puistattaa kun muistelen omia kohtaamisiani noiden nuorten poliitikkojen kanssa. Olen monet kerrat siunaillut mielessäni hyvää onneani -- etten missään vaiheessa mennyt mukaan tuohon touhuun. Tunsin olevani erilainen, olin esimerkiksi aivan liian köyhä samaistumaan vallankumouksellisten sakkiin.
Tuo blogiteksti käsittelee hyviä ja syviä juttuja, ja oikeastaan kautta linjan pitäisi poimia ja asettaa jonkinlaiselle lajinkehitykselliselle aikajanalle joitakin yleisesti hyvin vaikeasti ymmärrettäviä asioita.
PoistaLuettelonomaisesti tällaisia vaikeita asioita ymmärrettäviksi olisivat ainakin:
1) Että ihmisen alkulaumoissa symbioottisesti auktorisoitunut "valta" on sama asia kuin nykyisessä individualismin maailmassa eriytyneen yksilön kokemuksellinen "vapaa tahto".
2) Että kieli ja ajattelu ovat yksi ja sama asia, ja ne ovat sosiaalista muodostetta. Ja että kirjoitettu kieli tuo mukanaan erityiset käsitesisältöjä ikuistavat "yleiskäsitteelliset" ominaisuudet.
3) Että alkuperäisin, puhtaan sosiaalisuuden pohjalta nouseva totuudellisuuden laatu oli "samaistava". Myyteissä ikuistuivat ideat, niissä ei ollut lineaarista aikaa, ei syysuhdetta eikä sattuman käsitettä.
4) Että antiikin ihmisen ajattomien "ideoiden" miellemaailmassa "syiden" sisältyminen olioihin niiden ominaisuutena on sama asia kuin nykyinen "looginen" ajattelumme, joka sisällyttää käsitteisiin ajattoman muodollisen tautologian. Tilastotieteilijä, joka päälleliimaa nimilappuja ja numeroita laatikoiden kylkiin, uskoo ja kokee, että lokeron todellinen sisältö näin määrittyy.
5) Että perspektiivin ja ajan tajuaminen ovat sama kognitiivinen tapahtuma. Että lineaarinen kirjan rivi on paperille sijoitettua aikaa. Että lukutaidon kognitio on yksilöllisen eriytymisen ja itsehallinnan kliimaksi -- lukija on aina yksin tai kaksin tekstin kanssa.
6) Että ihminen on "eläin joka rakentaa kaupunkeja". Että ihminen kirjoittaa kirjoja. Että ihminen laatii kalenterin. -- Ne ovat kaikki korkeakulttuurin merkkejä. -- Eikä antiikin vaikutuksen tavoittamattomassa Afrikassa ole kaupunkeja, jotka vain afrikkalaiset olisivat rakentaneet. Ettei siinä Afrikassa ole ainoatakaan kulttuuria, joka olisi itse sisällään kehittänyt oman kirjakielen, luku- ja kirjoitustaidon.
7) Että kaikki eurooppalaisella uudella ajalla tapahtunut "tiedollinen" kehitys on seurausta "kartesiolaisesta subjektista" -- minätietoisuudesta, itsetietoisuudesta ja -refleksiosta. Esimerkiksi fysiikan "voiman" käsite on ulkoistettu ruumiintunto.
8) Että eurooppalaisissa kielellis-kulttuurisissa kansallisvaltioissa yksilön yhteisöprojektiona kehittynyt "edustuksellisuuden" kognitioon perustuva demokratia ja sen tarvitsema yhteisöä läpäisevän "luottamus" on sama asia, jonka sokeudessamme olemme valmiit toisaalla tuomitsemaan "kansanryhmää vastaan kiihottamisen" yhteydessä tapahtuvana "yleistyksenä".
9) Että oma eurooppalainen uuden ajan kulttuurimme on nyt omilla erityisillä kognitiivisilla eväillään muuttanut maailmaa ja ihmisen elinehtoja parin viime vuosisadan aikana tuhansia kertoja enemmän kuin mitä ne muuttuivat lajin koko aiemman miljoonan vuoden kehityshistorian aikana. Ja että nämä kognitiiviset tiedolliset langat ovat ohuita kuin hämähäkinseitti (Wittgenstein). Ne eivät esimerkiksi kestä sosiodynaamisesti kokonaan erisuuntaisten kulttuurien soluttautumista joukkoomme.
Ukrainassa ei läntinen kielen pakko-opetus Suomimalliin taida olla enää muotia, vaikka bisnesarvot siitä hyötyisivät?
VastaaPoistaMaatuskat olivat nostaneet idässä banderollit ylös vaatien inhimilliseen arvokkuuteensa vedoten oikeutta omakieliseen hallintoon Kiovan parlamentin päätettyä ukrainankielen olevan ainoa myös Donbassissa.
Jos on Kiovassa opiskellut kirkkoslaavin tohtori koulutukseltaan, niin Suomen työmarkkinat tietäen, eipä ihme että politiikka Mestaria vetää, ellei niin olekin alusta pitäen suunniteltu.
PoistaHarrastelijat tietävät ammattilaisten olevan alan käytäntöihin ja arvostuksiin sitoutuneina alttiita mestarin seireenilauluille, etenkin jos eivät ehtineet muukaan edellisiin vouhotuksiin Urkin ja Manun följyssä.
VastaaPoistaStoalainen filosofia - joka on hyvin lähellä suomalais-balttialaista muinaisfilosofiaa - pitää sisällään idean siitä, että ajatteleminen on asia jossa ihminen on/voi olla aidosti vapaa. Ei liene mikään ihme, että ajattelun vapaus on juuri se asia, jota valtaapitävät haluaisivat niin kovasti kahlita, mutta siihen ei ole juuri muuta keinoa, kuin sanan vapauden rajoittaminen ja sitä kautta aikaansaatu ajattelemisen itsesensuuri. Ajattelemisen itsesensuuri tosin ei estä älykästä ihmistä ajattelemasta asioista järkevästi, eikä tunnepitoisesti.
VastaaPoistaTästä tunnepitoisuudesta tuleekin mieleen kaikenlaiset tunnearvostelmiin pohjautuvat "arvopohja" iskulauseet, jotka tunnepohjaisina arvostelmina sisältävät aina virhepäätelmiä ja valitettavasti myös tahallisia virhepäätelmiä.
Voin hyvin kuvitella, että tuo iskulause arvopohja olisi joissakin toisessa asetelmassa maalattu ladonseinään ja sitä päivitettäisiin aina tilanteen vaatimalla tavalla.
Kun "takavuosien" Vapaa Ajattelija -lehti mainittiin, voisi olla mielekästä vilkaista sitä tällä vuosikymmenelläkin: http://vapaa-ajattelijat.fi/va-lehti/
VastaaPoistaMielestäni Vapaa-ajattelijain liiton linja on enemmänkin ihmisoikeusperustainen kuin "änkyrämäinen": http://vapaa-ajattelijat.fi/blog/2018/12/27/mika-on-vapaa-ajattelijain-liiton-strategia/
Lausunnotkin lienevät melko pragmaattisia: http://vapaa-ajattelijat.fi/lausunnot/
Itseäni hmetyttää, onko Vapaa-ajatteloiden liitto taikka Vapaa-ajattelija kritisoinnut lainkaan islamia ja sen käytänteitä. Pelkään niiden maltillisen luterilaisen kirkon hajottamisen johtavan vain fundamentalistisen islamin nousuun: vapaa-ajattelijat ovat immuunikato ja islam on sitten keuhkokuume tms.
PoistaKs. Vapaa-ajattelija 6/2008. Sam Harris: Onko islam uhka sananvapaudelle?
VastaaPoista