Vodkakulttuurin kysymyksiä

Viinan villityksen hillitseminen

Kertomuksessaan Ihmisen kohtalo Mihail Šolohov esittää venäläisen kansanmiehen ideaalityypin, sellaisen todellisen ihmisen (настоящий человек), jollaisissa on Venäjän voima.

En tässä rupea sen enempää setvimään tämän sankarin moraalisia ominaisuuksia, mutta totean, että kyllä häntä pahekin vietteli, eikä aina suinkaan turhaan.

Joskus vastoinkäymiset töissä panivat suotta kiukuttelemaan vaimollekin ja joskus tuli otettua viinaa niin, että kotiin piti loppumatka mennä neljällä jalalla.

Rakastava vaimo kesti kaiken ja sääli humalaistakin, aamulla toi suolakurkun ja lasillisen vodkaa, mutta sanoi, että menepäs töihin, äläkä enää syntiä tee.

No, sehän tehosi, ainakin aikansa ja ryyppääminen tosiaan sitten jäikin.

Sellainen teho oli rakkaudella. Se oli toista kuin niiden yksilahkeisten epattojen huutaminen ja haukkuminen, joka vain yllytti jatkamaan ryyppäystä.

Mutta tarkoitus ei ollut keskittyä vaimojen, enempää kuin miestenkään hyveisiin tai paheisiin. Tuossa vain oli yksi esimerkki siitä venäläisestä humalasta, jollaiseen joutuivat ja joskus vieläkin joutuvat myös miesten parhaimmat.

Toki asia ei kuulu vain Venäjälle. Väkevien juomien hallitsema alue, joka ulottuu Skotlannista Hollannin, Skandinavian ja Pohjois-Saksan kautta Venäjälle, on humalakulttuurin aluetta. Asia toki on joillakin seuduilla yleisempi ja siedetympi kuin joillakin toisilla.

Mikäli näet koko ilta käytetään väkevän alkoholin juomisen merkeissä, on vaara akuuttiin alkoholimyrkytykseen aina olemassa. Useimmat jäävät siitä henkiin, mutta kyllähän se ruumista ja henkeä kurittaa pahoin. Jos tila jatkuu päiväkausia, saattaa tulos olla mitä tahansa. Silloin ei enää olla tekemisissä todellisen ihmisen kanssa.

Niinpä täällä viinavyöhykkeellä on syntynyt kulttuuri, jossa tasapainoillaan hetken huumauksen ja turmion välillä. Ryypyt otetaan yleensä vakaassa humaltumisen aikomuksessa, mutta asia pyritään normittamaan ja sääntelemään. Kyseessä on vähän kuin shamaanin valmistautuminen retkelle tuntemattomaan, varoen kuitenkin vaanivaa perikatoa.

Ruotsissa seremoniat ovat tärkeitä ja ryypyille lauletaan. Niillä on myös omat nimensä. Helan, halvan ja tersen ovat kai oikeasti käytössä ja samoin periaate, että ensimmäinen malja (helan) juodaan pohjaan, jotta päästään vauhtiin. Sen jälkeen saa jarrutellakin.

Kansantarustossa ryyppyjen nimet jatkuvat vielä pitkälle, mutta sittenhän se jo menee juopottelun puolelle, mihin ei normaalisti pyritä. Erään version mukaan numero 16 on den aboslut sista supen (ei siis absolut, asianhaaroista johtuen). Sen jälkeen on enää den bleka dödens dryck, mikä nimitys jo sanoo kaiken.

Ruotsissa ryyppykulttuuri on hilpeiden herrojen touhua ja Tanskassa se on vielä hieman rennompaa, vähäisen kokemukseni perusteella. Norjassa kaikki taitaa olla toisin, mutta sieltä tunnen tai luulen tuntevani vain sen saman peruskielteisyyden, joka meillä Suomessa oli myös jonkin aikaa hyvin hallitseva piirre.

Venäjällä on toisin. On syystäkin puhuttu pyhästä vodkasta, joka on eräänlainen juhlan välttämätön keskus, olipa kyse sitten häistä tai hautajaisista. Alun perin se kuuluikin vain juhlaan, koska talonpojalla ei ollut varaa siihen muulloin. Kun rahaa sitten alkoi tulla, nähtiin sekin ihme, että väki alkoi juhlia keskellä arkea…

Sivumennen sanoen, kyllä meilläkin ennen aina ryypättiin kirkollisissa tilaisuuksissa, niin tavallisella kirkkoreissulla kuin hautajaisissakin. Papit olivat normaalisti alkoholin kohtuukäyttäjiä säätynsä mukaisesti, mutta olihan niitä poikkeuksiakin. Raitistelijatkin kuuluivat niihin vielä 1800-luvun loppupuolelle saakka.

Mutta se venäläinen ryyppääminen on kyllä oma lukunsa. Siinä on vahvat perinteet ja jokaisen ryypyn jälkeen on otettava zakuska sisuskalujen terveydeksi ja ennen ryyppyä lausuttava tost eli toivotus, ellei nyt pitkää maljapuhetta pidetä. Tost on vähän niin kuin loitsu tai rukous.

Ensimmäinen tost on läsnäoleville, sen kunniaksi että tavattiin, kaikki kolme tai isommalla porukalla. Kolmehan tarvitaan aina ryyppyporukkaan.

Toinen on vanhemmille, ainakin jos on perhejuhlat. Stalinin aikana juotiin isä Stalinille. Upseerit aikoinaan joivat tsaarille.

Kolmas tost on niille, jotka eivät enää ole keskuudessamme. Silloin ei kilistetä.

 Neljäs taas on niille, jotka elävät, mutta eivät voi olla läsnä. Silloin kilistetään kovaa, että he kuulisivat ja älyäisivät tulla mukaan. Usein käytetään muotoa: niille, jotka ovat merellä. Se tarkoitti aikoinaan myös esimerkiksi vankileirien saaristoa.

Vasta viides on terveydeksi, mikä merkitsee myös krapulan välttämistä. Se saatetaan esittää jopa rukouksen muodossa: herra, ota tämä vastaan lääkkeenä!

Kuudes ryyppy ja muut siitä eteenpäin on omistettu läsnäoleville tai kauempanakin oleville. Siinä voidaan vaikkapa kehua itseä: hyville ihmisille, meitä ei enää ole niin paljon…!

Viimeinen ryyppy eli lähtöryyppy on nimeltään posošok eli matkasauva. Meillä puhutaan piiskaryypystä.

Taru kertoo, että Iivana Julman aikana, jolloin vodkaa vasta alettiin juoda, oli lähtöryyppyjä peräti kymmenen:

1.       zastolnaja -paikalle jäävien kunnioittamiseksi

2.       podjomnaja -pöydästä nousun kunniaksi

3.       na hod nogi -pyödästä erkaantumiselle

4.       zaporožskaja -oven taa pääsemiselle

5.       pridvornaja -pihalle astumiselle

6.       na posošok -matkasauvalla (vieraalle annettiin ryyppy kepin päässä, jos se kaatui, oli jäätävä yöksi)

7.       stremjonnaja -ennen kuin jalka pantiin jalustimeen

8.       sedjolnaja -sen kunniaksi, että päästiin satulaan

9.       privoratnaja -ennen portista menoa

10.   zavorotnaja -sen kunnaiksi, että päästiin portista.

Vodkaahan mitattiin ämpäreissä (vedro), jollainen veti 12 nykyistä litraa. Malja eli sarkka (tšarka) taas veti siitä sadannen osan eli 12 cl, joten ryyppy saattoi olla niinkin mojova. Käytännössä ryypyt olivat pienempiä, joko puolet tästä tai vähemmän.

Jokainen ymmärtääkin, ettei 1,2 litraa vodkaa lähtöryypyiksi nauttinut mies olisi enää hengissä ja luultavasti tajunta olisi mennyt jo ennen tuota matkasauvaryyppyä ja uhri siis hengenvaarallisessa tilassa. Niinpä uskomme, ettei noita myöhempiä ryyppyjä enää otettu niin sanotusti pohjanmaan kautta, kunhan maistettiin.

Mutta vaara vaani tietenkin joka tapauksessa. Väkevän viinan nopea juominen yllättää aina, sillä se imeytyy vereen vasta jonkin ajan kuluttua. Silloin saattaa maanmainiollekin ihmiselle käydä, kuten Šolohovin sankarille, eikä vastassa aina ole se vaimoista parhain, joka hänelle oli siunaantunut.

Nykyään väkevän viinan vyöhyke on niin sanoakseni laimentunut kauttaaltaan. Viini ja olut ovat suurelta osalta korvanneet sitä juomavalikoimaa, joka ennen koostui pelkästä viinasta.

Tämä ei tarkoita sitä, että Venäjällä tai edes Ukrainassa saisi ilman muuta juhla-aterialla muutakin juomaa kuin vodkaa. Yhä useammin kuitenkin käy niin, ettei vodkaa oteta lainkaan tai sitten vain vähän vauhdittajaksi. Tämän tavanhan me tunnemme esimerkiksi Saksasta, jossa oluen kanssa otetaan pienet Kirschit tai vastaavat.

Mutta on se tapa Venäjälläkin. Sitä kuvastaa sananparsi olut ilman vodkaa on, kuin kylväisi rahoja tuuleen (pivo bez vodki -dengi na veter). Tämän sananparren huomasin viimeksi viime viikolla, kun jokin venäläinen lehti kommentoi suomalaisen ministerin lausuntoa siitä, että Moskova varmaankin yrittää sekaantua vaaleihimme.

No miksi yrittäisi ja miten ne voisivat sitä kiinnostaa, oli reaktio. Vai onko nykyään jo niin, ettei kehdata ajatella, etteivät omat vaalit kiinnostaisi Moskovaa, siis vähän niin kuin oluenjuonti ilman vodkaa on turhuutta…

No tuosta politiikasta en nyt tässä halua puhua sen enempää.

Mitä vodkaan eli viinaan tulee, on mielestäni selvää, että meillä Suomessa ollaan sen kanssa vähän niin kuin väliinputoajia. Naapurimme ruotsalaiset osaavat arvostaa sitä nimenomaan kohtuuden rajoissa nautittuna ja venäläisille se on yhä jollakin tavalla pyhä asia.

Meillä sen sijaan kyse on ainakin osaksi hyvän käytöksen ja rituaalien ulkopuolelle karanneesta myrkyttäytymisestä, jota seremoniat ja normit eivät säätele. Viina on meillä nimenomaan shamanistinen juoma, jonka avulla vapaudutaan kaikista säädyllisen yhteiskunnan kahleista.

Kieltolakikaudella ja pitkälti sen yli jatkuneella nollatoleranssilla viinan suhteen on tietenkin ollut suuri rooli siinä, että tämän päihteen käyttö on meillä päässyt barbaaristumaan.

Toki mietojen juomien tulo yhä vallitsevammiksi on muuttanut meillä juopumuksen kuvaa, joka välillä oli sangen lohduton.

Ruotsalainen tai venäläinen alan kulttuuri eivät varmastikaan ole mikään ihanne, ainakaan käytännön tasolla. Mutta luultavasti olisi sentään hyvä asia, jos myös viinan eli vodkan nauttimiseen liittyisi edes jonkinlaista kulttuuria.

Tuskinpa sellaisen syntyminen mahdotonta olisi. On tässä puolen vuosisadan mittaan tullut havaittua alan käytäntöjen ja ihanteiden aika lailla muuttuneen.