Venäläisten suosituimmat
Stalinin suosio
on Venäjällä viime vuosina vain kasvanut. Ilmiö on kiinnostava, sillä se on yleensäkin
vaihdellut varsin suuresti sinä aikana, jolloin mittauksia on tehty ja
luultavasti vielä enemmän sitä ennen.
Nyt joka tapauksessa
alkoi jo tottua siihen, että viime vuosina noin puolet venäläisistä on suhtautunut
Staliniin enemmän tai vähemmän myönteisesti. Tosin suhtautuminen aina riippuu
siitä, miten kysytään.
Nyt Levada-instituutti
sai tulokseksi, että täysin myönteisesti Staliniin suhtautui 18 prosenttia
kansalaisista ja etupäässä myönteisesti 52 prosenttia. Tässä luvussa ovat myös
ne, jotka sanovat vain ”kunnioittavansa” Stalinia.
Tämä on hieman
tulkinnanvaraista myönteisyyttä. Näyttää ilmeiseltä, että myös esimerkiksi
Stalin elämäkerturi Stephen Kotkin kuuluu tuohon ”kunnioittavien” joukkoon ja
moni muu tutkija hänen liksäkseen.
Täysin
kielteisiä joka tapauksessa oli vain 5 prosenttia ja etupäässä kielteisiä 14
prosenttia.
Myönteisen
suhtautumisen määrä on joka tapauksessa varsin huikea, ottaen huomioon sen,
miten kovakätinen isäntä oli kyseessä.
Miljoonien
murhaaminen ei estä näköjään kunnioittamasta henkilöä, jos hänen
plussapuolellaan ovat maan nostaminen siitä hirvittävästä romahduksesta, joka
Leninin aikana oli tapahtunut ja ennen muuta tietenkin myös voitto tuossa
sodista kammottavimmassa -olkoonkin että jättiläismäisin veriuhrein. Voitto se
silti oli.
Mutta mitä
mieltä noista veriuhreista sitten oikein ollaan? Hyväksyykö valtava enemmistö
nekin?
Siitä ei ole
kysymys. Stalinin politiikan vaatimat ihmisuhrit hyväksyy ehdottomasti 13
prosenttia ja jossain määrin oikeutettuina niitä pitää 33 prosenttia. 45 prosenttia
sanoo kuitenkin, ettei niitä voi pitää oikeutettuina, 9 prosenttia ei osaa
sanoa.
Mutta eikö tämä
sitten merkitse juuri sitä, etteivät vastaajat ymmärrä koko kysymystä
suhtautuessaan myönteisesti Staliniin ja ollessaan hyväksymättä hänen
hallintonsa veriuhreja?
Ei välttämättä.
Toki historiassa on paljon sellaista, mistä emme pidä, mutta joka ei sieltä sen
vuoksi mihinkään häviä.
Nykyisen
sukupolven kuvitelmissa historia näyttää usein olevan jonkinlainen
valintamyymälä, jossa on tarjolla kaikenlaista hyvää ja huonoa ja menneiden
aikojen ihmisiä tulee arvostella sen mukaan, kumpaa tavaraa he ovat valinneet.
Jos ollaan
realistisempia, historia voidaan kuitenkin ymmärtää myös kohtalona, joka voi
olla katkera ja sisältää useinkin vain huonoja ja vielä huonompia vaihtoehtoja.
Venäjän kansalle on viime vuosisadalla tarjottu enimmäkseen juuri näitä kahta
laatua. Nyt tilanne on parempi.
Me unohdamme
liian usein, millainen Venäjän kansan historia viimeksi kuluneen vuosisadan
kuluessa on ollut.
Ensimmäisen
maailmansodan syttymisestä lähtien se on ollut veren, nälän, sekasorron ja
väkivallan historiaa. Viimeisin sukellus tapahtui neuvostovallan loppuaikoina
ja 1990-luvulla.
Vasta sen
jälkeen, eli milteipä vasta eilen, unelma poroporvarillisesta aineellisesta
hyvinvoinnista tuli ensi kerran myös tavallisen venäläisen ulottuville.
Se tapahtui Putinin
aikana.
Onkin
kiinnostavaa katsoa, miten venäläiset sijoittavat Putinin maailmahistoriaan.
Kun heitä vuonna 2017 pyydettiin luettelemaan viime vuosisadan suurimmat
maailmanhistorialliset hahmot, tuli ensimmäiseksi Stalin 38 prosentilla
äänistä, seuraavina olivat Aleksandr Puškin (!) ja Pietari I, molemmat 34%
ääniosuudella. Sen jälkeen sitten seurasivat Lenin (32) ja Putin (29).
Kun VTsIOM-tutkimuslaitos
oli vuonna 2018 kysynyt viime vuosisadan alun sympaattisimpia hahmoja oli ensimmäiseksi tullut Nikolai II (54%)
sitten Stalin (51%) ja sitten Lenin (49%).
Mutta kansan
suosio on oikullista. Vuonna 1989 Lenin oli ollut voittaja huikealla luvulla
72%.
Koska hän ei sen
jälkeen ole saanut aikaan yhtään mitään, ei hyvää eikä pahaa, luulisi hänen
suosionsa säilyneen, mutta niinhän ei siis ole asia.
Menneisyyden
sankarien nauttima arvonanto vaihtelee nykypäivän reaaliteettien ja kuvitelmien
mukaan, hyvinkin rajusti. Ei tämä meilläkään tuntematon ilmiö ole.
Kuten
Levada-instituutin tutkija arvioi, Stalinin hahmo näyttää edustavan monelle
unelmaa oikeudenmukaisuudesta, jota nykyajasta puuttuu. Ainakin hän pani herrat
matalaksi, mikä NKVD:n mielipidetarkkailun mukaan herätti tiettyä sympatiaa kansan
syvissä riveissä jo 30-luvulla.
Itse kukin
tietysti tässä miettii sitä, miten paljon kannatusta Hitler mahtaisi saada
Saksassa vastaavissa kyselyissä, mutta luultavasti asiaa ei edes kysytä. Vai
tietääkö joku paremmin?
Hitlerin ansiot
ennen sodan syttymistä olivat luultavasti kansan kannalta paljon paremmat kuin
Stalinin, joka tapatti miljoonia nälkään, ammutti ja näännytti leireillä vielä
lisää väkeä.
Hitler lopetti
myös sen valtavan työttömyyden, joka Saksassa vallitsi ja kun hän vielä
onnistui purkamaan Versailles’n epäoikeudenmukaisiksi koetut määräykset, ei
kulttia tarvinnut enää keinotekoisesti synnyttää.
Mutta Hitler
tuhosi kaiken, minkä oli rakentanut ja paljon muuta lisäksi. Stalin saattoi
jättiläisuhriensa turvin nousta kukoksi tunkiolle ja jatkaa kansan
kuristamista.
Mutta noista
ajoista on parin sukupolvenvälimatkan jälkeen tullut nostalgiaa, kuten sota-ajasta
joillekin suomalaisille. Aika oli vaikeaa, mutta uhrit eivät olleet turhia. Se
kaikkein pahin kohtalo vältettiin.
Ehkäpä meillä on
venäläisten kanssa jotakin yhteistä myös menneisyydenhallinnan alalla?
"Stalinin hahmo näyttää edustavan monelle unelmaa oikeudenmukaisuudesta, jota nykyajasta puuttuu. Ainakin hän pani herrat matalaksi"
VastaaPoistaNäinhän hyvät tsaarit, kuten Iivana Julma ja Pietari I ovat aina tehneet. Aika vielä kultaa muistot ja kuivaa veren.
Hitlerin suurin synti oli se, että hän hävisi. Juutalaiskysymyksenkin hoito olisi voinut jäädä lopullisen voiton jälkeiseen aikaan, mutta mitäpä pantteri pilkuilleen mahtaa.
Suuri perämies
VastaaPoistahttp://naskinen.blogspot.com/2019/04/suuri-peramies.html