Maiden nimet

Nimet ja nimittäminen

Kansat yleensä nimittävät itseään jollakin nimellä, kunhan ensin ovat keksineet kuvitella olevansa olemassa.

Suinkaan aina eivät naapurit ja kaukaisemmat käytä heistä tuota samaa nimeä, mitä pitäisinkin aika luonnollisena.

Joskus sattuu, että muiden antamaa nimitystä pidetään jotenkin alentavana, ellei nyt suorastaan häpäisevänä. Esimerkiksi samojedihan merkitsee venäjäksi itsensä syöjää ja sitä ei taideta nykyään oikein pitää asiallisena ja puhutaan sen sijaan nenetseistä.

Yleensä kuitenkin lienee jokaisella kielellä oikeus itse valita, mitä sanoja se käyttää. Toisten äidinkielen sorkkimista voisi pitää jo aika häpeämättömänä tunkeutumisena toisen alueelle.

Niinpä meilläkin puhutaan saksalaista eikä deutscheista, ruotsalaisista eikä svenskeistä, venäläisistä eikä ryssistä (russeista) ja virolaisista eikä eesteistä.

Ei olisi kohtuullista eikä järkevää vaatia muuttamaan näitä tuhatvuotisia käytäntöjä jonkin nykyisen päähänpiston takia.

Myös oma nimemme, suomalaiset, on vain omassa käytössämme. Jo ruotsalaiset ja venäläiset puhuvat finneistä ja hyväksymme sen, vaikka se ainakin assosioidaan acneen, vaikka siihen tuskin etymologosesti liittyy.

Ehkä patrioottista sielua sentään raastaa, kun ruotsalaisessa lehdessä mainostetaan, että jokin rohto svälter ut finnar. Eiköhän siinä ole ihmisvihamielinen assosiaatio lähellä?

Suomi, kaksikielisenä maana, ei ole sinänsä harvinainen tapaus. Se, että kieliryhmät sietävät toisiaan niin hyvin, on sen sijaan poikkeus. Kysykää vaikka belgialaisilta. Sveitsiläisiltä ei kannata kysyä, sillä siellä ne elävät aivan erillään.

Joka tapauksessa taannoinen maatunnuksemme SF herätti aikoinaan vähän kummastusta, mutta tulkittiin sitten yleensä loogisesti: Soviet Finland.

Nyt meistä joka tapauksessa on tullut yhä enemmän finnejä ja tuo oma Suomemme on jäämässä aivan unhoon kansainvälisissä yhteyksissä. Ehkäpä tämä on ihan OK, kun ei ole muitakaan finnejä, joihin voisimme tulla sekoitetuiksi.

Jotkut nimityskysymykset ovat mielestäni hieman problemaattisia.

Ajatelkaamme Gruusiaa, jonka omakielinen nimi on Sakartvelo ja gruusialaista merkitsevä adjektiivi on kartuli.

Itsenäistyttyään Gruusia kuitenkin haluaa, että muut (ketkä muut?) kutsuisivat sitä Georgiaksi, joka heti sekoitetaan samannimiseen USA:n osavaltioon eikä sitä paitsi ole sikäläistä kieltäkään.

Siellä siis haluttaisiin muiden muuttavan omassa äidinkielessään käytettävää nimeä heidän suosimaansa ulkomaiseen nimeen.

No, joka tapauksessa venäjässä on puhuttu Gruusiasta ainakin ne pari sataa vuotta, kun se kuului tuhon imperiumiin, poikkeuksellisen lojaalina osana, muuten.

Kuten niin usein käy, tuo nimi on sitten välittynyt muillekin.

Samaan tapaanhan Espanjan ja Englannin imperiumit ovat välittäneet omia nimityksiään ja jopa oikeinkirjoitustaan muille kansoille.

Aasialaisten paikkojen perinteinen, kaamea oikeinkirjoitus kuuluukin useimmiten englannin siunauksiin. Ovathan jopa anglosaksien itse ahtamat nimityksetkin usein välittyneet eteenpäin, esimerkiksi Mount Everest.

No, mutta tämähän jatkuu muuallakin: siten puhutaan aivan normaalisti myös suomessa Mexico Citystä (Ciudad Mexico), mitenkään noteeraamatta asian järjettömyyttä.

Luojan kiitos, englantilaiset muodot Keski-Euroopan paikannimistä eivät ole ainakaan vielä tulleet yleiseen käyttöön. Ajatellaanpa: Ratisbon (Regensburg), Leghorn (Livorno)…

Ja niin edespäin. Aivan tarpeeksi sekaannusta on jo aikaan saanut Hamletissa esiintyvä Elsinore, joka siis tarkoittaa Helsingöriä.

Mutta taidamme elää muutoksen aikoja tässäkin asiassa. Aasialaiset alkavat yhä enemmän käyttää omia nimiään, jotka tosin usein kirjoitetaan yhä englantilaisittain.

Monet uudet maat torjuvat vihaisina vanhat nimitykset ja jopa ikivanhat, kuten Gruusia, haluavat kansainvälistä nimenvaihdosta.

Mutta meille suomaalisille taitaa kelvata tuo oma ja vakiintunut käytäntömme vai kuinka? Ehkä olemme vähän omituisia?

Minusta se on hyvä asia.