Taurian palatsi

Venäjän demokratian kehto ja hauta

Moni tietää Taurian palatsin, jonka näkee, kun menee Špalernajaa pitkin Smolnaan. Harvempi siellä on kuitenkin käynyt.

Asia johtuu siitä, että sinne on ennakolta ilmoittauduttava ja otettava passi mukaan. Proseduuri on samanlainen kuin Jeltsinin kirjastossa, joka sijaitsee entisessä Senaatin ja Synodin rakennuksessa.

Salakähmäisyys johtuu siitä, että rakennuksen siivissä majailee IVY-maiden parlamenttienvälinen neuvosto. IVY kuuluu lähinnä historian haamuihin, mutta monenlaista ekselenssiähän sen edustajiin yhä kuuluu.

Rakennuksen teetti Katariina II Potjomkinille Krimin valloittamisen kunniaksi ja Krimin eli Taurian mukaanhan se on nimettykin. Potjomkin, Taurian ruhtinas, ei itse siitä ehtinyt nauttia, kun kuoli pian. Katariina oli sitä paitsi jo löytänyt uuden öittensä sulostuttajan.

Keisari Paavali, jonka äitisuhde oli haasteellinen, kuten nykyään sanotaan, alensi äitinsä luomuksen hevoskaartin maneesiksi ja Aleksanteri I joutui puhdistamaan tanssisalin hevosenlannasta, kun palatsi taas otettiin arvoiseensa käyttöön.

Joka tapauksessa, kuntoon se tuli ja rakennuksen kupolisalissa järjestetään nykyään urkukonsertteja, kun sinne pari vuotta sitten hankittiin komeat urut.

Itse rakennus on koruttoman yksinkertaista empireä, mutta mitoiltaan mahtava. Sen suureen saliin -siihen entiseen maneesiin- mahtuu 3000 tanssijaa ja se on yhä Pietarin suurin lajissaan.

Historiallisesti kiinnostavin on joka tapauksessa suuri istuntosali, jonka Nikolai II vuoden 1905 levottomuuksien jälkeen antoi valtakunnanduuman käyttöön.

Siellä Venäjä sitten harjoitteli demokratiaa vuosina 1906-1917. Tämä kymmenen vuoden aika, josta osa tosin kului maailmansodan merkeissä, oli merkillinen kausi, jossa itsevaltiutta pyrittiin rajoittamaan, mutta se toisaalta puolestaan onnistui vyöryttämään takaisin uudistuksia.

Siinä salissa Suomenkin asemasta ja kohtalosta keskusteltiin monet kerrat ja siellä myös mustasotnialaisten Puriškevitš sai aiheen kuuluisaan välihuutoonsa: ”Finis Finlandiae!”.

Mutta dramaattisimmat tapahtumat sattuivat vuonna 1917. Silloinhan väliaikainen hallitus astui syrjäytetyn keisarin tilalle ja julisti hallitsevansa maata siihen saakka, kunnes koko Venäjän kansa saisi vapaasti, yleisellä ja yhtäläisellä äänioikeudella valita itselleen perustuslakia säätävän kansalliskokouksen (Ns. ”Perustava kokous” eli Учредительное собрание).

Vain sillä voisi olla valtuudet päättää siitä, millainen poliittinen tulevaisuus Venäjällä olisi. Tasavallaksi se jo miellettiinkin, mutta valtioelimet ja valtion rakenne olivat vielä päättämättä.

Väliaikaisen hallituksen liikkeelle laskemissa 250 ruplan seteleissä on keskellä kuva Taurian palatsista, joka auringon lailla säteilee ympäristöönsä. Siinä viitataan ilmeisesti juuri tuohon Perustavaan kokoukseen.

Setelin takapuolella on suurikokoinen hakaristi, joka on ns. pyörivää mallia. Sillä on varmaankin hyvä pelotella sellaisia henkilöitä, joiden ajattelu perustuu ns. ehdollisiin reflekseihin.

Muuan varsin kiinnostava kysymys oli se, mitä alueita uuteen Venäjään kuuluisi. Väliaikainen hallitus ei tietenkään voinut ottaa itselleen vastuuta sellaisten asioiden ratkaisemisesta, eihän se edustanut kuin pientä osaa venäläisistä.

Sitä paitsi valtion hajottaminen kesken sotaa ei yleensäkään kuulu ns. hyvän hallinnon piiriin. Tämä on meillä usein unohdettu, kun on vanhasta muistista toistettu manauksia Kerenskille, joka ei hyväksynyt suomalaisten tulkintaa korkeimman vallan haltijasta.

Kun suomalaiset sitten, siihen kehotettuina, kävivät pyytämässä bolševikkien perustaman kansankomissaarien neuvoston tunnustusta itsenäisyysjulistukselleen, oli juridinen ongelma samanlainen.

Eihän vallan kaapannut kopla edustanut muuta kuin neuvostojen edustajakokouksen hetkellistä enemmistöä, jos nyt todella edes sitä. Mikä oli bolševikkien todellinen kannatus Venäjällä, nähtäisiin Perustavan kokouksen vaaleissa.

Niinhän se pian nähtiinkin. Osoittautui, että bolševikkeja noissa Venäjän ensimmäisissä yleisissä ja vapaissa vaaleissa oli äänestänyt noin neljännes. Sosialistivallankumouksellisten äänisaalis oli sen sijaan noin puolet koko määrästä.

Vallankaappaajien oli kuitenkin käytännössä mahdotonta olla tunnustamatta koko Venäjän ääntä, kun he sitä paitsi itsekin olivat keväällä 1917 vaatineet Perustavan kokouksen mahdollisimman pikaista koolle kutsumista. Sitähän koko Venäjän demokratia oli vaatinut jo pian sata vuotta.

Eipä siinä sitten muuta kuin avattiin enemmän tai vähemmän juhlallisesti kokous Taurian palatsissa, jonka toisessa päässä oli jo vuoden ajan majaillut Pietarin neuvosto, vallankumouksellisen aineksen pesä.

Kuten suurissa ja historiallisesti ratkaisevan tärkeissä kokouksissa on tapana, asiat käsitellään hitaasti ja arvokkaasti.

Arvokkuutta tosin vähensi aseellinen vartiosto, joka välillä jo tähtäili ei-bolševistisia edustajia. Työtä kuitenkin jatkettiin ja aamulla kello 4.20 vartioston päällikkö, anarkisti Železnjakov lausui sakramentaaliset sanat: ”Vartiosto on väsynyt” (Караул устал).

Asia herätti ärtyneen reaktion ja muuan menševikki tiuskaisi, ettei tässä mitään vartiostoja tarvita, mutta kiväärit ovat kivääreitä ja Smolnan käskyjä tottelevan, hermostuneen anarkistin sanaa kannatti uskoa.

Niin päättyi kokouksen ensimmäinen ja viimeinen istunto ja samalla Venäjän demokratia. Buharin kertoo, että kuullessaan kokouksen kohtalosta Lenin nauroi nauramistaan, eikä millään meinannut saada iloaan loppumaan.

Kun työtä yritettiin tulla seuraavana päivänä jatkamaan, oli vastassa aseet, joiden käytöstä annettiin havaintoesityksiä.

Utšredilka yritti sitten jälleensyntymistä Ufassa, jossa se perusti bolševikkien vastaisen hallituksen, Komutšin (Komitet utšreditelnogo sobranija). Sen taru jäi lyhyeksi, sillä kelpo parlamentaarikkojen tilalle sisällissodan osapuoliksi ilmaantuivat häikäilemättömät kenraalit.

Kuitenkin myös valkoisten kenraalien piirissä perusteltiin Venäjän yhtenäisyyttä ja jakamattomuutta sillä, että vain koko Venäjän ääntä käyttävällä Perustavalla kokouksella olisi oikeus sanoa sanansa imperiumin osien, kuten Suomen, mahdollisesta irtautumisesta.

Bolševikkien käyttöön ottama suuri uutuus oli kuitenkin täydellinen häikäilemättömyys, joka perustui ajatukseen ehdottomasta oikeassa olemisesta.

Kaiken maailman äänestysliput ja parlamentaariset hienoudet heitettiin syrjään, mikäli se sopi puolueelle. Joulukuun viimeisenä päivänä vuonna 1917 sille sopi Suomen itsenäisyyden tunnustaminen.

Olisiko se sopinut sille myös pari kuukautta myöhemmin ja olisiko se sopinut Perustavalle kokoukselle, sitä emme tiedä. Kyllä ajatus Perustavan kokouksen puoleen kääntymisestä esillä oli, mutta taisivat jäljet peloittaa.

Joka tapauksessa Suomi itsenäistyi heti bolševikkikaappauksen jälkeen ja reaktiona siihen ja sai asialle naapurin taholta eräänlaisen hallituksen suostumuksenkin, minkä neuvostokongressi pian vahvisti.

Toki ymmärrämme, että se oli jo itsenäistynyt tuon tunnustuksen saadessaan eikä missään tapauksessa olisi suostunut itsenäisyydestään luopumaan.

Tunnustus olisi sitten aikanaan tullut, kuten se tuli Baltian maillekin, mutta olisihan sellainen tie saattanut merkitä joitakin mutkia matkaan.

Taurian palatsi, jossa Suomen kohtalo oli useaan kertaan esillä, ei sittenkään tullut paikaksi, jossa se olisi lopullisesti ratkaistu.

Venäjän demokratian kohtalo siellä kyllä ratkaistiin.