maanantai 1. huhtikuuta 2019

Onnen valloittaminen


Tasan ei käy onnen lahjat

Suomalaisille niitä on joka tapauksessa siunaantunut roppakaupalla, etelä-sudanilaisille taas vain kovin niukasti, eikä tämä johdu siitä, että olemme käyneet Etelä-Sudanissa toisten onnea kähveltämässä.
Tämän meidän kannaltamme onnellisen tilanteenhan se suuri tutkimus taas peri viikkoa sitten arvovaltaisesti totesi ja meillä oltiin niin hämillään, ettei oikein kehdattu ottaa koko kunniaa vastaan. Muistikohan edes hallitus huomauttaa maailmanmitan saavutuksestaan.
The Economistin parin viikon takaisessa numerossa on pohdittu onnellisuuden riippuvuutta tulotason kehityksestä ja tulokset ovat aika kiinnostavia.
Kuten yleisesti tiedetään, onnellisuus ei suinkaan ole suoraan verrannollista vaurauteen tai edes sen lisääntymiseen tai vähenemiseen.
Richard Easterlin niminen tutkija havaitsi aikoinaan sen yllättävänä pidetyn seikan, että tyytyväisyys elämään oli Amerikassa vähentynyt vuodesta 1946 vuoteen 1970, vaikka BKT henkeä kohti oli samaan aikaan kasvanut peräti 65 prosenttia. Ilmiötä on sitten nimitetty Easterlinin paradoksiksi, eikä sen syitä vieläkään oikein ymmärretä.
Useinhan onnellisuus toki kasvaa hyvin selkeästi tulotason noustessa. Näin on käynyt esimerkiksi Kiinassa ja kymmenissä muissa maissa.
Joskus se kuitenkin sen sijaan vähenee ja jopa varsin huomattavasti. Näin on asian laita ollut Intiassa viimeisten kymmenen vuoden kuluessa.
Intian kaltainen kehitys voidaan huomata myös esimerkiksi Tansaniassa, jossa on menty rutkasti onnellisuudessa alaspäin jo valmiiksi alhaiselta tasolta, vaikka tulot ovatkin samaan aikaan nousseet.
Korkeammilla tasoilla näin on käynyt myös niin Vietnamissa, kuin Japanissa, Brasiliassa kuin USA:ssa ja myös Espanjassa, jossa viime mainitussa rikastuminen on tosin ollut aika vaatimatonta.
Tapaus sinänsä on Venezuela, joka aikoinaan oli peräti maailman viidenneksi onnellisin maa. Sankarillisen sosialistisen kokeilun myötä sen onnellisuuspisteet (asteikko 1-10) ovat pudonneet lähes seitsemästä vähän yli neljään ja puoleen pisteeseen, graafista esitystä karkeasti tulkitakseni. Ukrainan liike on ollut saman suuntaista.
Burundi on taas maailman köyhimpiä maita ja yhä vain köyhtynyt viimeisten kymmenen vuoden aikana, mutta samaan aikaan sen onnellisuus on jonkin verran noussut.
Todetaanpa vielä, että Saksan tulotaso ja onnellisuus ovat molemmat jonkin verran nousseet ja sama koskee myös Pakistania. Hollannissa on taas tulotaso hieman noussut ja onnellisuus hieman laskenut.
Mitähän siis opimmekaan tästä kaikesta?
Rupeamatta setvimään tutkijoiden kehittämiä tarvehierarkioita, joista kyllä varmaankin löytyy osa ratkaisua, voidaan todeta, ettei köyhyys tuo onnellisuutta. Maailman köyhimmät maat kuuluvat yleensä myös onnettomimpiin.
Vaurastuminen sen sijaan kaiketi tuo tietyllä tasolla yleensä -mutta ei aina- paljon lisää onnellisuutta, mutta sen jälkeen korrelaatio lisärahan ja suuremman onnellisuuden välillä on jo paljon heiveröisempi.
Kiina, jossa onnellisuus lisääntyy yhtä jalkaa tulojen kanssa tuntuisi intuitiivisesti selvältä tapaukselta. Siellähän tulotason lisääntyminen on merkinnyt myös parempaa perustarpeiden tyydyttämistä.
Mutta miksi ihmeessä Intia, joka on monessa suhteessa Kiinaa lähellä oleva tapaus, käyttäytyy päinvastaisella tavalla. Onnellisuuden väheneminen on siellä jopa varsin jyrkkää, yli viidestä pisteestä noin neljään. Kiinassa mennään vain vähän alle viidestä pisteestä vähän yli viiteen pisteeseen ylöspäin.
Saattaa hyvinkin olla, että kulttuurisilla tekijöillä on tässä suuri merkitys. Intiassa köyhyys ei välttämättä ole ollut mikään stigma, vaan päinvastoin osoitus tavoiteltavasta elämänasenteesta. Fakiiri on alun perin arabialainen sana, joka tarkoittaa köyhää. Sellaiseksi ryhtyminen on ainakin joskus saattanut olla vakaa päätös.
USA:n perustuslaista muistamme sen sijaan valistushenkisen, todistamattoman väitteen, jonka mukaan elämä, vapaus ja onnen tavoittelu ovat luonnollisia ihmisoikeuksia, jotka luoja on antanut kaikille ja joiden suojelemista varten valtiot ovat olemassa.
No, ottakaamme toki huomioon, että onnea voidaan tavoitella myös köyhyyden avulla eikä asia liene edes kovin harvinainen.
Amerikkalaisessa yhteiskunnassa asia kuitenkin näyttää yleensä ymmärrettävän mammonanpalvontana.
Se taas ei välttämättä lainkaan tuota onnellisuutta, kuten jo Saarnaaja totesi. Köyhä nukkuu yönsä hyvin, mutta rikkaalle eivät hänen aarteensa anna yön lepoa eikä päivän rauhaa.
Economistin mukaan niistä 125 valtiosta, joista hyvää dataa on olemassa, 43:ssa ovat BKT:n kehitys henkeä kohti ja onnellisuus kulkeneet eri suuntiin. Joskus rikastuminen on lisännyt onnellisuutta, joskus vähentänyt sitä.
On muuten kiinnostavaa, että näin vaalien edellä kukaan ei tunnu puhuvan tarpeesta lisätä onnellisuutta. Rahaa sen sijaan kyllä vaativat ja lupaavat kaikki.
Sivumennen sanoen Venäjä oli indeksi mukaan onnellisimmillaan vuonna 2017, mitä ei olisi ainakaan länsilehdistön ruikutuksesta voinut arvata. Silloin onnellisuus läheni kuutosta, mutta on nyt alle 5,6. Se on kuitenkin yli vuoden 2013 tason, joka oli hieman yli 5,4. Kaiken kaikkiaan näin pienillä muutoksilla ei liene paljon merkitystä, mutta alaspäin kääntyvä trendi on kyllä havaittavissa.
Ruotsin lukuhan on nyt hieman yli 7,3 ja Suomen yli 7,6. Muuten, Ruotsin tie eli onnellisuuskäyrä on mutkainen ja oikullinen vaikka tosin korkealla tasolla, mutta meillä sen sijaan on vain menty koko ajan ylöspäin vuodesta 2013.
Ehkä me vielä pääsemme tuhon jo lähellä väikkyvään, hyvin tyydyttävään kasiin, vaikka kiitettävät numerot tuntuvatkin utopialta, näin vanhan opettajan mielestä.
Jos olisin poliitikko, yrittäisin joka tapauksesta tästä suhteellisesti loistavasta tuloksesta edes vähän lyödä mynttiä, mutta sitä ei kukaan näytä tehneen. Ehkä he tuntevat pappenheimilaisensa.

20 kommenttia:

  1. Minulta kerran tuli lukioikäisenä opettaja erikseen tivaamaan onnellisuuteni salaisuutta kirjoittamieni aineiden perusteella. Istuutui oikein erikseen viereeni penkille. Minulla oli tuossa vaiheessa suomipojan kohtalokas jäyhyys roolina vasta aika harjoitteluvaiheessa, joten jouduin erikseen pinnistelemään ottaakseni semmoisen heinänkortta purevan ilmeen ja sanoakseni, että "en nyt tiedä, olenko erityisen onnellinen". Opettaja oli ihan hämillään, että "etkö".

    En minä tietysti tiennyt, että joku tämmöinen kuin koherentti maailmankuva tai kyky nähdä maailmassa kauneutta voi olla haluttua tavaraa. Aavistin sen sijaan, että minun tulee luultavasti särkeä ne, jos haluan ikinä elää ja saada haalittua niitä asioita, mitä itse sen ikäisenä ja siinä elämäntilanteessa koin tärkeinä - ne eivät olleet mitään kaunokirjallisen tasoisia tavoitteita, mutta matka sinne oli muodostunut juuri tuosta psykoottisesta onnellisuuskuplasta käsin hyvin kimurantiksi.

    Sitten muutaman vuoden päästä elelin Euroopassa katusoittajana, ja hymyilin vielä sielläkin koko ajan kuin "Ikaalisten aurinko". (Joku sanoi minusta juuri näin.) Vasemmisto-opiskelijoiden kahvilassa - jossa kävin siksi, että siellä sai maksaa omantunnon mukaan, joka minulla siis oli joustanut taloudellisten realiteettieni ehdoilla - kysyivät, että olenko vieläkin asunnoton. Kommentoivat, että niin kauan kuin ihminen kertoo asunnottomuudestaan hymyillen, niin eivät asiat niin hullusti ole.

    Kaipa se onni on jotakin tuommoista - hiihtämistä siinä illuusiossa, että on matkalla kohti jotain resonanssin kokemusta suhteessa oman yhteisönsä panteoniin, jonka tulee saavuttamaan vääjäämättömästi ja vielä omin voimin. Monillahan tuo saattaa jäädä päällekin, eräänlainen matka kohti ennen kuulumatonta normaaliutta, joka sitten vapahtaa kaikelta yksilölliseltä halulta ja tahdolta, mutta antaa senkin edestä tunnetta, että olit ihan itse se, joka on löytänyt perille keskiarvo kuvaan pelaamalla korttinsa erityisen hyvin.

    Suomalaiset esimerkiksi aistivat muuttuneensa Ruotsin huonosta oppilaasta EU:n hyväksi oppilaaksi. Nykyeurooppalaisen panteonin hahmot ovat Taru sormusten herrasta -tyyppisistä eskapistisista spektaakkeleista revittyjä puolivillejä, ja Brysselistä heihin piirretty valokeila leikkaa Suomen. Sosiaalisen sidosverkon jäsenyyksillä toteutettava yksilöllisen hallinnan illuusio on nykytilanteessa hybrikseen eli jumaliin sekoittumiseen tähtäävälle ihmiselle erittäin tärkeää. Suomi on tähän loistava maa, jossa kukaan ei häiritse kenenkään unta ja jossa kaikki voivat toteuttaa rajattomasti itseään, tehtailla omia pieniä hiilijalanjälkiään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoituksesi toi minulle onnen tunnetta. Lienet siis aika onnellinen itsekin. Kiitos ja Onnittelut!!!

      Poista
    2. Tiiä vaikka objektiivinen onni korrelois juuri subjektiiviseen epävarmuuteen asiasta. Hegel yksin tietää.

      Eli ei kannata päättää tätäkään asiaa liiaksi, niin jää paremmat edellytykset juksailla mualimoo.

      Poista
    3. Suattaapihan se nuin olla, suattaapihan se olla olemattakin. Mutta näin se on.

      Poista
    4. Vuan kyllä tuota eriasteisen psykoottisuuden ja onnen suhdetta voi miettiä vähän vakavamminkin jos sille päälle sattuu. Esimerkiksi uskonnollistyyppisten varmistumisten tuomaa "nousuhumalaa", joka voi olla liberalismin osalta juuri menossa kollektiivisella tasolla.

      Tietysti tää menee jo vähän ohi aiheesta, kun tuo paljon puhuttu mittaus nyt kai mittasi jotain ihmisen tunne-elämää abstraktimpia asioita.

      Mutta silti. Ajatellaan esimerkiksi yhteiskuntaa, jossa vallitsee a) voimakas oletus taloudellisen menestyksen ja yksilön kapasiteetin/arvon kytköksestä b) voimakas demografinen ikävinouma, jonka myötä omaisuuserojen kasvun vaikutukset omalla elämänkaarellaan akuuteimmin kokevilla ei ole poliittisen järjestelmän puitteissa sananvaltaa c) yleisesti huono sosiaalisen pelisilmän taso, eli esimerkiksi vanhat normaaliuden ja pärjäämisen mallikuvat jäävät suhteettoman kauan elämään d) nopea globalisaatio, jonka myötä ainakaan menestyjien ei tarvitse kokea mitään tärkeäksi pelkän kilometrimääräisen läheisyyden mukaan e) uskonnollinen hurmos, jonka mukaan jokainen voi valita elämänsä asiat alusta loppuun itse. Ja f) ja g) ja muut eriasteiset seuralaisilmiöt jotka nyt unohin.

      Mitä vaihtoehtoa lopulta konkreettisen syrjäytymisuhan alla valtaosan elämästään viettävälle jää, ellei kusettaa itseään omissa papereissaan onskummaksi kuin on? Yksi reaktiohan on jo itsessään hipsteriaate, koko "downshifting" ja nää. Mutta niihinkin pitää olla varaa, vähintäänkin alitajuisessa perinnönodottamiskielessä. Toinen on statuksen vääntäminen uhriudesta ja kärsijyydestä, Kallion metodi.

      Itse äsken lenkin jälkeen torkahdin ja mietin ihan alitajunnan kautta, että miten oikeastaan näen tämän onnellisuusasian kohdallani. Tulin oikeasti siihen tulokseen, että N/A, määrittelyalueen ulkopuolella.

      Eli ei siitä vaikka, että itse sattuu olemaan ns. "vanhanaikainen" ja rakkauden katoaminen maailmasta vieroksuttaa, ole yhteiskuntaa syyttäminen. Asiat on myös menneet monessa risteyksessä tavalla A, kun ne olisivat voineet aivan hyvin mennä tavalla B, joka olisi ehkä tuottanut enemmän klassista riemua. Mutta ne olisivat kaikki voineet mennä luultavasti myös vielä paljon paskemmalla tavalla C.

      Vähän tämmöistä tää mun nähäkseni on. Enemmän tämmöistä viivytystaistelua ja ihmettelyä kuin mitään onnen ja onnettomuuden akselille asettuvaa. Hieman kuten Voltairen Mikromegasissa, päivän kysymys on, onko maan päällä älyllistä elämää. Ja se on oikein viihtellinen pikku kysymys, jolla väliaikansa täyttää.

      Poista
    5. " Ja se on oikein viihtellinen pikku kysymys, jolla väliaikansa täyttää. "

      Juuri näin! Mutta ei auta, kai se on tästä lähdettävä perunateatteriin. Olen niin onnekas!

      Poista
  2. Kaipa se durkheimilainen moraalilaatujen perusjako paljolti määrää sitäkin miltä pohjalta yleisen eheyden ja "onnen" kokemusta tavoitellaan.

    Ulkoaohjaava normipaine sisäistetään myös odutuksina sosiaalisesta hyväksynnästä, ja sitä taas tavoitellaan olemalla samanlainen kuin muut. Sehän on -- kuten Ted Kaczynski pirullisen osuvasti kuvaa -- myös perinteisten länsimaisten vasemmistopuolueiden tragedia. Niillä ei ole tarjottavanaan mitään vaihtoehtoisen hyvinvoinnin mallia. Ne taistelevat vain saadakseen kannattajilleen sen saman hyvinvoinnin joka rikkaammilla ihmisillä jo on.

    Normimoraali elättää "mekaanista" ajattelua -- jossain siellä kaukana historiassa on "silmä silmästä" -tyyppinen oikeustaju. Noissa kivettyneissä ja kehittymiskykynsä amputoineissa kulttuureissa eletään yhä vahvan normimoraalinen ja sosiaalisidoksen vankeina. Normimoraalin maailmassa onnellisuuden esteenä on kateus ja siitä sikiävä pitkäikäinen kauna, joka myrkyttää kokonaisia kulttuureja. Länsimaita kohtaan tunnettu viha voi olla sitä sukua. Ehkäpä siellä pitäisi pyhiä kirjoja lukea niin että niissä määrätään yksilöä olemaan onnellinen.

    Sisäsyntyisen autenttisen omantunnonetiikan maailma on eri maailma kuin normimoraalin. Mutta tuollaiseen moraalilaatuun voi kasvaa vain pitkälle maallistunut yhteiskunta jossa roolijaot ovat niin eriytyneet että omaehtoinen onnen tavoittelu mahdollistuu. Silläkin onnella on rajansa, jonka viimekädessä asettaa ihmisen lajityypillinen sosiaalisuus. Emme voi yksilöinä olla mitä tahansa -- kaikki ihmisyys meissä on kulttuurista ihmisyyttä, yhteisöllistä ihmisyyttä, joka toteutuakseen edellyttää tietyissä raameissa pysymistä. Niin sanottu "identiteettipolitiikka" taitaa jo olla "rajatilaan" sijoittuva häiriö.

    VastaaPoista
  3. BKT:n ja onnellisuuden suhteesta tulee mieleen kaksi seikkaa:

    - BKT mittaa koko kansantalouden varallisuutta ei sen sijaan tulonjakoa, ts varallisuuden jakautumista. Voisiko epätasainen tulonjako selittää esim kuvatun Intian. Olisi mielenkiintoista verrata onnellisuuspisteitä tuloeroja mittaavaan gini-indeksiin.

    - varallisuuden kasvun rajahyöty, ts tietyn tulotason, joka riiitää järkevien tarpeiden ja ns pienten ylellisyyksien täyttämisen, jälkeen lisääntynyt tulotaso ei paranna onnellisuutta. Muistelen USA:ssa tuon rajan olleen 100-150.000 dollaria vuodessa.

    "Onnen tavoittelu" muistelen tuon käsitteen olevan hyvin laaja-alaisen, ei vain rahan tavoittelun. Joku käänsi vapaamuotoisesti sen tarkoittavan oikeutta tehdä valintoja itsensä näköisen elämän elämiseksi. Sen konteksti 1700-luvulla oli se, että ihmisen syntyperä tai sääty sellaisenaan ei saanut estää noita valintoja, toisin kuin tuonaikaisessa sääty-yhteiskunnissa Englanissa ja Ranskassa.

    VastaaPoista
  4. Olisikohan tässäkin jotain perää? Allaolevan olen kppsannut Maarit Paunin tekemästä Venäjän median katsauksesta. 30.3. Kommersant-lehden verkkosivusto: Maailman fiksuimmat maat

    Kommersant analysoi 16 kansainvälistä tutkimusta, joissa arvioidaan maiden älyllisen potentiaalin eri puolia, ja asetti maat paremmuusjärjestykseen sijoitusten perusteella. Älykkäimpien maiden joukkoon pääsivät ne, jotka olivat sijoittuneet tutkimuksissa sijoille 1.–20. Pisteitä annettiin sijoitusten perusteella, ja kokonaispistemäärä ratkaisi yhdistetyn vertailun järjestyksen. Vertailuun pääsi 41 maata, ja niistä älykkäimmäksi osoittautui Suomi, joka ei ollut ensimmäisenä missään yksittäisessä tutkimuksessa mutta oli sijoittunut top-20:een 13 tutkimuksessa 16:sta. Tasaisen hyvä suoritus toi siis Suomelle kärkisijan kokonaispisteissä. Euroopan maat pärjäsivät yhdistelmävertailussa paremmin kuin Aasian maat, ja Afrikasta mukaan pääsi vain Etelä-Afrikan tasavalta. Venäjä päätyi 24. sijalle. Jutun liitteeksi on listattu 41 ”älykästä” maata.

    VastaaPoista
  5. Jospa me sittenkin olemme oikeasti onnellisempia kuin uskoisimmekaan. Voi olla, että meistä itse kukin sekoittaa kriittisyyden ja marinan. Jälkimmäiseenhänhän syyllistyvät yleensä ne vähemmän onnelliset, mutta kritiikkiä voi harrastaa onnellisempikin. Luulen että oma persoonallisuutyyppini saattaa olla sittenkin aika suomalaiskansallinen. Yleisilmeeni on vakava, käyttäydyn etupäässä hillitysti ja kritisoin maailman menoa vähän väliä. Siis päältä päin ei kovinkaan iloa pursuava tyyppi. Toisin on sisältäpäin, hykertelen mielessäni katsellessani tätä hullua maailmanmenoa ja tunnen sisäistä iloa siitä, etten kuulu niihin kaikkein hulluimpiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulenpa Sinun, Affu, hyvin kiteyttäneen suomalaisen mielenmaiseman!

      Poista
  6. Onnellinen Suomen kansa?
    Ei nyt selvinnyt, mihin selvitykseen "tieto" pohjaa.
    Omalla tavallaan maineikas MV-lehti tarjosi kritiikkiä tuohon suomalaisten onnelliseksi väittämään:
    https://mvlehti.net/2019/03/27/jon-hellevig-suomi-ei-todellakaan-ole-mikaan-onnela-nain-sepustettiin-onnellisuusbluffi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "maineikas MV-lehti tarjosi kritiikkiä tuohon suomalaisten onnelliseksi väittämään"

      Rikollinen MV-lehti ei tietenkään käyttänyt vertailevan kritiikin metodia. Lehden toimittajat ovat saaneet niin paljon kaalia Putinilta, että he ovat paljon onnellisimpia kuin keskivertosuomalaiset. Rikollinen MV-lehti ei tietystikään kiinnitä huomiota siihen että Putinin Venäjällä suurin osa kansasta on GULAGIN uhrien jälkeläisiä, jotka ovat kiinnostuneita vain onnellisuuden vodkasta. Siksikö Venäjän työvoima on niin paljon alkoholismin rappeuttamana, että Venäjän talous ei kehity, koska ei ole tarvittavaa työvoimaa.

      Rikollisen MV-lehden funktio Suomessa on sama kuin Yön susien.

      Poista
    2. Pakko on sanoa - vaikken ko lehteä suuresti ihailekkaan - että Jon Hellevig kriittiset kommentit onnellisuustutkimuksesta ovat osaksi - varsinkin metodikritiikin osalta - hyvin perusteltuja. Toisaalta voidaan sanoa, että jos onnellisuutta halutaan tutkia ja asiasta ylipäänsä keskustella, mikä olisi parempikaan tutkimus.

      Poista
    3. Unknown teki valtamediamaisen vedon lainatessaan kommenttini tekstiä. Hän jätti pois alkusanat "Omalla tavallaan" ...maineikkaan MV-lehden...

      Sarkasmi on vaikea laji. Luulin professorin kommentoijien kykenevän tunnistamaan sarkasmin ilman merkintää (sarkasmivaroitus).

      Poista
  7. "näin vaalien edellä kukaan ei tunnu puhuvan tarpeesta lisätä onnellisuutta. Rahaa sen sijaan kyllä vaativat ja lupaavat kaikki."

    Minusta tuo on demokratiassa OK: valtion tehtävä siinä on turvata kansalaisilleen - tai puolueilla kannattajilleen - riittävät (vähimmäis-) varat laadukkaaseen elämään. Kansalaisten tai kannattajien asia on sitten noiden varojen sekä omien sosiaalisten ja henkisten pääomiensa turvin hankkia itselleen onnellinen ("oman näköinen") elämän. Varoisin visusti äänestämästä puoluetta, joka lupaisi onnea ja auvoa - sellaisista on historiassa huonoja kokemuksia. 

    Unknow: "Venäjän talous ei kehity, koska ei ole tarvittavaa työvoimaa."

    Venäjän talous ei pääosin keity siksi, että siellä ei ole oikeusvaltiota, jossa pääomapiirien kannattaisi investoida uusiin, innovatiivisiin liiketoimiin vaan raaka-aineiden, ennenmuuta hiilivetyjen myynnistä saadut varat kannattaa kiireesti viedä ulkomaille. Menestyksekäs talous vaatii suotuisat yhteiskunnalliset olot, ennen muuta omistusoikeuden - ja omistajien itsensä - suojan. Surullisinta  on, että Putinin lähipiirissä on henkilöitä, jotka tajuavat tämän: entisen lapsiasiamiehen Aksonovin romaani Kaappajat kuvaa läpikorruptoitunutta yhteiskuntaa ja sen vaikutusta liike-elämään. 

    VastaaPoista
  8. Minne on kadonnut suomalaisten reportterien suosikkihahamo, pietarilainen juustostamarmattaja?

    VastaaPoista
  9. "juustostamarmattaja"

    Sen kun marmatat itse venäläisistä juustoista. Venäläiset sanktiothan merkitsevät sitä, että ulkomailta Venäjälle salaa tuodut länsimaiset juustot, kun ne saadaan paljastettua, juustot tallotaan traktoreilla lokaan ja liejuun.

    VastaaPoista
  10. Käännän suomeksi alla olevasta jutusta ainoastaan otsikon, kaiken muun pitäisi olla itsestään selvää onnellisuuden kannalta katsoen: "Kuluvan vuoden tammikuussa Venäjällä kuolleisuus ylitti syntyvyyden 1,4 kertaisesti"

    В январе в России смертность почти в 1,4 раза превысила рождаемость

    http://www.aif.ru/society/v_yanvare_v_rossii_smertnost_pochti_v_1_4_raza_prevysila_rozhdaemost

    Естественный прирост населения зафиксирован лишь в 15 регионах страны

    Москва, 2 апреля - АиФ-Москва.

    Смертность почти в 1,4 раза превысила уровень рождаемости в России в январе текущего года, сообщает ТАСС.
    По данным Росстата, в 44 регионах страны данное превышение составило 1,5-2,4 раза.
    Также сообщается, что в январе естественная убыль населения России, в сравнении с аналогичным периодом 2018 года, увеличилась на 32,5%. Данная величина составила 44,3 тысячи человек.

    Естественный прирост населения в январе нынешнего года зафиксирован лишь в 15 российских регионах.

    В их числе оказались Ненецкий автономный округ, Калмыкия, Бурятия, Якутия, Северная Осетия, Чечня, Дагестан, Ингушетия, Кабардино-Балкария, Карачаево-Черкесия, Тюменская область, республики Алтай, Тува, а также Ханты- Мансийский и Ямало-Ненецкий автономные округа.
    Ранее главный внештатный гериатр Минздрава Ольга Ткачева заявила, что средняя продолжительность жизни в России превысила 73 года. Ожидается, что к 2024 году этот показатель должен достигать 78 лет.

    VastaaPoista
  11. Tammikuussa kuolleisuus Venäjällä oli lähes 1,4 kertaa suurempi kuin syntyvyys

    http://www.aif.ru/society/v_yanvare_v_rossii_smertnost_pochti_v_1_4_raza_prevysila_rozhdaemost

    Luonnollinen väestönkasvu on kirjattu vain 15 maan alueelle.

    Moskova, 2. huhtikuuta - AIF-Moskova.

    Kuolleisuus on lähes 1,4 kertaa korkeampi kuin tämän vuoden tammikuussa syntyvyys Venäjällä, kertoo TASS.
    Rosstatin mukaan maan 44 alueella tämä ylitys oli 1,5-2,4 kertaa.
    On myös raportoitu, että tammikuussa Venäjän väestön luonnollinen lasku verrattuna samaan ajanjaksoon vuonna 2018 kasvoi 32,5%. Tämä arvo oli 44,3 tuhatta.

    Luonnollinen väestönkasvu tämän vuoden tammikuussa kirjattiin vain 15 Venäjän alueella.

    Niiden joukossa olivat Nenetsin itsehallintoalue, Kalmykia, Burjaatia, Jakutia, Pohjois-Ossetia, Tšetšenia, Dagestan, Ingušia, Kabardino-Balkaria, Karachaevo-Cherkessia, Tyumenin alue, Altaan tasavallat, Tuva sekä Khanty-Mansiysk ja Yamalo-Nenetsin autonomiset ruohot. ...

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.