perjantai 8. tammikuuta 2016

Paluuta menneisyyteen ei ole



Paluuta menneeseen ei ole


Toisen maailmansodan jälkeen Eurooppa nousi tuhkasta entistä viisaampana ja jaloja ajatuksia täynnä. Parissa vuosikymmenessä se myös vaurastui ennen näkemättömästi ja alkoi kuvitella koko maailman peruuttamattomasti muuttuneen. Sitä samaahan hoettiin myös Neuvostoliitossa. Vain Saksan tuhatvuotinen valtakunta lopetettiin tylysti jo varhaisessa teini-iässä.
Joka tapauksessa Eurooppalaisten arvojen riemuvoitto, mikä lienee sanan varsinaisessa merkityksessä tapahtunut vasta joskus Neuvostoliiton romahtaessa, koettiin maailmanhistoriallisena aikakauden vaihtumisena. Taikauskon sijasta kukoisti tiede, nationalismin sijasta maailmankansalaisuus, pimeiden ideologioiden sijasta rationaalinen hyvinvointivaltion ja kansainvälisen solidaarisuuden aate. Myös Yhdysvalloissa oltiin samaan suuntaan kallellaan, mutta kuka saattoikaan väittää, ettei Eurooppa ollut maailman henkinen johtaja? Kaikki olivat pakotettuja sitä seuraamaan, mikäli he seurasivat järkeä ja kukapa saattoi pitemmän päälle sitä vastustaa?
Tämä oli tilanne vielä aivan hiljattain. Unelmat näyttivät toteutuneen Euroopassa ja esimerkki lupasi samaa myös sen seuraajille muualla maailmassa. Ja nyt, armon vuonna 2016 yllättäen ovatkin jäljellä vain pahpoin haalistuneet unelmat, jotka kuuluvat johonkin aivan toisenlaiseen todellisuuteen. Vielä äskenhän ne näyttivät toimivan. Amerikkalainen politologi Walter Laqueur uskoo Euroopan unionin marginalisoituvan jo läheisessä tulevaisuudessa. Tämä johtuu siitä, että unelmille perustuvat kuvitelmat ”moraalisesta suurvallasta”, joka tarjoaisi houkuttelevan ja velvoittavan esikuvan maailman kansoille, ovat osoittautuneet katteettomiksi.
Laqueurin mielestä Eurooppa on nyt joutunut uskottavuuskriisiin. Siltä puuttuu usko itseensä ja sen mukaisesti myös tahto. Tästä seuraa myös kyvyn puute, joka vie kaiken uskottavuuden maanosan ulkopuolella ja kyllä sen sisälläkin. Ilman uskoa ja tahtoa maailman suurin talous ja viidensadan miljoonan ihmisen väestökeskittymä on käytännössä voimaton ja taantuva seurue, joka ei pysty sanelemaan kenellekään omaa tahtoaan, sikäli kuin sillä sellaista edes on.
Laqueurin mielestä ydinongelma on, että niin sanotut ”eurooppalaiset arvot” eivät ole kunniassa Euroopan ulkopuolella ja, paradoksaalista kyllä, niitä eivät kunnioita edes maahanmuuttajat, joiden voimistuva virta kyllä kompensoi muuten negatiivista väestönkasvua ja tulee ennen pitkää muuttamaan myös Euroopan kulttuurisen luonteen, ellei käännettä tapahdu.
Ikävä totuus on, että nykyisille maahanmuuttajille nuo eurooppalaiset arvot ovat halveksunnan ja hyväksikäytön kohde. He saapuvat tänne omine arvoineen eivätkä yleisesti ottaen ole kiinnostuneita niistä luopumaan.
Laqueurin analyysistä voinee jokainen muodostaa oman mielipiteensä, mutta näyttää ilmeiseltä, että elämme murrosvaihetta. Eurooppalaisen unelman uskottavuus on kuin onkin kriisissä. Historiallisena vertauskohtana mieleen tulee Kansainliitto, joka 1935 määräsi pakotteita Italiaa vastaan lopettaakseen sen aggression Abessiniassa, mutta menetti pian uskottavuutensa, kun sen voimattomuus havaittiin.
Myös Euroopan unioni on harjoittanut aktiivista ulkopolitiikkaa ottamalla suojelukseensa Ukrainan ja määräämällä pakotteita Venäjälle, joka on tukenut Itä-Ukrainan separatisteja ja liittänyt itseensä Krimin. Pakotteilla on ollut epäedullinen vaikutus Venäjälle, kuten EU:llekin, mutta poliittisesti niiden merkitys näyttää lähinnä olevan Putinin suosion erittäin voimakas pönkittäminen.
Ukrainan onnetonta taloustilannetta pakotteet ja vastapakotteet vain huonontavat ja sen katastrofi lienee estettävissä vain rakentavalla yhteistyöllä, jossa myös Venäjä on mukana. Se ei onnistu katteetonta unelmahöttöä tarjoamalla eikä Venäjää kiristämällä. Sitä paitsi jälkimmäinen vahingoittaa Euroopan omia etuja.
Toisin kuin Eurooppa, Yhdysvallat näyttää sen sijaan täysin palanneen siihen vanhaan ajatukseen valtioedusta ja valtioiden suvereenisuudesta, jonka EU haluaisi syrjäyttää ”eurooppalaisten arvojen” tieltä. Ukrainan tapahtumat eivät ole estäneet amerikkalaisia ja venäläisiä tekemästä yhteistyötä Syyriassa ISIS:iä vastaan. Ehkä myös tämän pitäisi antaa ajattelemisen aihetta sille sekalaiselle seurakunnalle, jonka Brysselissä pitäisi johtaa politiikkaa.
Kun Kansainliiton kyvyttömyys rauhan ylläpitäjänä 1930-luvun puolivälissä ymmärrettiin, selitti Suomi monen muun maan tavoin, että se ottaa itse vapauden kussakin tapauksessa päättää, noudattaisiko se yhteisön mahdollisia määräyksiä sanktioista, jos sellaisia tulisi. Itsenäisyys tuntui turvallisemmalta ratkaisulta kuin epämääräiset turvatakeet, jotka saattaisivat vain tarpeettomasti viedä maan etujen vastaiseen konfliktiin.
Historia osoitti, että valittu tiekin oli vaikea. Hyvät vaihtoehdot olivat kuitenkin vähissä, vaikka unelmia varmaan olisi ollut. Liittoutuminen Saksan kanssa 1930-luvulla olisi tietysti ollut sekä sisäpoliittisesti mahdotonta että ulkopoliittinen konkurssijulistus, mutta myös sotilaallisesti se olisi ollut katastrofi, mikä on jälkikäteen ilmeistä. Tarjotut Saksan turvatakeetkin torjuttiin, mistä Hitler vihoitteli, mutta jälkikäteen asiaa ei ole juuri kritisoitu.
Mielikuvitusta kyllä kutkuttaa ajatus siitä, että vuonna 1937 olisikin solmittu YYA-sopimus Neuvostoliiton kanssa, kuten Kekkonen sitten 40 vuotta myöhemmin suositteli. Olisihan siinä ainakin vähän hätkäytetty vanhaa maailmaa. Olisipa ollut kiinnostavaa lukea diplomaattiraportteja tuollaisen päätöksen jälkeen. Mutta jossittelu riittäköön. ”Turvatakeet” myös idästä jäivät saamatta ja Suomi joutui hyökkäyksen uhriksi sen sijaan, että olisi itse päässyt ensimmäisenä hyökkäämään. Kumpikaan ei kuulunut tavoitteisiin, mutta ehkä oli sittenkin parempi tehdä asiat siinä järjestyksessä kuin ne tehtiin.
Mutta riittäköön tämä tässä. Pointtini oli, että näemme nyt jälleen totuuden hetken, joka paljastaa, että unelmat olivat vain unelmia eivätkä toimi enää, jos koskaan toimivatkaan. Niihin ei ole enää paluuta, mikäli haluamme estää katastrofin. On kaivettava naftaliinista vanhat käsitteet ja työkalut, niin ikävältä kuin se saattaakin tuntua.
Paasikivi pohdiskeli aikoinaan, että valtioetu on ”hirmuinen asia”, mutta ainakin se oli realiteetti. On vaikea sanoa, mitä mieltä Paasikivi olisi nykyisestä EU:n pakotepolitiikasta, mutta luulenpa, että hänen ”silmämittansa” mukaan maamme pitäisi vähintäänkin kaikessa hiljaisuudessa lakata soveltamasta EU:n meille tuhoisaa politiikkaa, vaikkemme asialla elämöisikään.
 Joka tapauksessa myös naiivin sataprosenttinen samastuminen EU:n kulloiseenkin linjaan on suurella todennäköisyydellä huonoa politiikkaa. Olisi historiallinen uutuus, mikäli periferian ja ytimien edut olisivat yhtenevät. Sitä paitsi myös ytimet ovat jo saaneet huomata, että höttö on höttöä ja pää on tullut vetävän käteen.
Kansalliset edut, jotka eivät ole eivätkä voi olla kaikille samat, ovat myös EU:n piirissä tunkeneet yhä selvemmin etualalle ja alkaneet käytännössä syrjäyttää niitä enemmän tai vähemmän byrokraattisesti syntyneitä pykäliä ja direktiivejä, jotka sopivat toisille jäsenmaille paremmin kuin toisille. Millaista kunnioitusta sitä paitsi voivatkaan enää herättää Dublinin sopimuksen kaltaiset säännökset, joita kukaan ei kunnioita? Millaista hölmöyttä ja vastuuttomuutta osoittaakaan, jos jokin maa ryhtyy niitä ainoana soveltamaan? Keneltä sen kannattaa odottaa aplodeja?
EU:n politiikka on myös vienyt Suomen aivan tarpeettomasti tiukalle Venäjän-vastaiselle linjalle. Huolimatta siitä, ettei ainakaan minun tiedossani ole, että Venäjä olisi millään tavalla uhannut Suomea viime vuosina, on havaittavissa, että maassamme on syntynyt varsin huomattavaa Venäjän-pelkoa. Tuoreen tutkimuksen mukaan suomalaisten suhtautuminen Putiniin on jopa huonompi kuin missään toisessa tutkitussa maassa, mukaan lukien Ukraina.
Tämä on hyvin paradoksaalista ottaen huomioon sen seikan, että Suomea on perinteisesti pidetty Venäjällä yhtenä kaikkein ystävällisimmistä maista, ellei aivan ykkösenä tässä suhteessa. Putinin ja Venäjän välille ei toki pidä panna yhtäläisyys merkkejä, mutta pidän siitä huolimatta tätäkin ajan merkkiä hyvin huolestuttavana. Siitähän on kaikuja esimerkiksi herra Žirinovskin ”jääkiekkopuheessa”.
Vaikka kyseessä on poliittinen pelle, ei itse asia ole lainkaan naurettava. Uuden tilanteen aikaansaamisessa lienee omien iltapäivälehtiemme vastuuton meuhkaaminen ehkä tärkein tekijä, mutta ei ole aliarvioitava myöskään sitä merkitystä, mikä on ollut EU-pakotteilla, joihin meidänkin on ollut osallistuttava. Asemamme on muuttunut jyrkästi kielteiseen suuntaan niin poliittisesti kuin taloudellisesti ilman, että olisimme saaneet vastineeksi mitään hyötyä.
Laqueurin pilkkaama Euroopan moraalinen ylemmyydentunto on epäterve asenne. Menneisyyden katteettomien unelmien varaan rakentaminen vie tässä kylmässä maailmassa helposti onnettomuuteen, olivatpa unelmat miten kauniita tahansa. Täydellisen vastuuttoman unelmoinnin varaan on rakennettu myös se vanhan maailman pakolaispolitiikka, jota ovat noudattaneet ennen muuta Saksa ja Ruotsi ja jonka hedelmiä mekin olemme saaneet erityisesti viime vuonna nauttia. Tämän kolossaalisen tolkuttomuuden maksajiksihan meitäkin halutaan eikä hallituksemme uskalla edes periaatteessa protestoida asiasta.
Suuren pakolaisrynnäkön edessä pää on joka tapauksessa jo kaikkialla tullut vetävän käteen. On saatu huomata, että tehtyjä sopimuksia noudatetaan vain silloin, kun niistä näyttää olevan hyötyä omalle maalle. Muutoin niitä aivan estottomasti rikotaan ja jokainen vetää kotiinpäin minkä ehtii, kaikkein yksinkertaisimpia lukuun ottamatta. Käytännössä kyse on hallitsemattomasta ei-toivottujen siirtolaisten tulvasta, jota on aivan harhaanjohtavasti markkinoitu sentimentaaliselle yleisölle humanitäärisenä toimena, johon kansainvälisen oikeuden periaatteet kaikkia velvoittavat.
Kun kyse käytännössä on siirtolaisuudesta, kuuluu jokaisen valtion oikeuksiin ja velvollisuuksiin valita ne henkilöt, joita se haluaa maahansa pysyvästi asumaan. Kysymys on kansakuntien tulevaisuudesta hamaan maailman tappiin saakka, eikä suinkaan jostakin onnettomien hukkuvien pelastamisesta. Ymmärrettävästi kukaan ei halua siirtolaisiksi sellaista ainesta, jota integroituminen ”eurooppalaisiin arvoihin” ei kiinnosta ja joka muodostuu vastaanottajamaille taloudelliseksi rasitteeksi.
Kaikkein tärkein asia on tietenkin yhteiskuntarauha nyt ja tulevaisuudessa. Sen säilyminen edellyttää tulijoiden tehokasta integroitumista, mikä taas voi onnistua vain lukumääräisesti pienten ryhmien kohdalla, kuten vankka empiirinen kokemus osoittaa.
Viime syksynä nähtiin maassamme varsin hullunkurinen näytelmä, vanhan maailman groteskina kaikuna. Järjestettiin kilpaileviin unelmiin liittyviä mielenosoituksia, joissa tunteet kävivät kuumina. En ole varma siitä, saatiinko ratkaistua kysymys siitä, kenen unelmat olivat paremmat. Omituiselta joka tapauksessa vaikutti, että vastoin demokratian alkeellisimpia perusperiaatteita, joidenkin unelmat leimattiin aivan sallimattomiksi.
Mutta nyt kokemusvarastomme on jo hieman karttunut. ”Olemme olleet naiiveja”, totesi tasavallan presidentti sovinnollisesti uudenvuoden puheessaan. Nyt se, mikä vielä lähimenneisyydessä saattoi näyttää järjelliseltä, voidaan jo nähdä uudessa valossa. Menneeseen ei ole paluuta.
Unelmien aika on mennyt ja politiikkaa on pakko ruveta perustelemaan viileällä analyysillä. Myös meidän velvollisuutemme on ottaa takaisin suvereenisuutta niin paljon kuin voimme, sillä niin muutkin tekevät. Valtion rajoja on valvottava täällä, jos muut sen osaltaan laiminlyövät. On myös syytä muistaa, missä me maantieteellisesti sijaitsemme ja on hoidettava suhteita Venäjään sen mukaisesti.
Unelmat voivat olla viihdyttäviä ja jopa kauniita, mutta kuten näyttää, olemme jo kaikki joutuneet tunnustamaan sen, että kansallisen politiikan perustaminen illuusioille on pelkästään vastuutonta.  Maamme poliittinen johto ei ole vastuussa Euroopan unionille, vaan omalle kansalleen. Sen tulevaisuus ratkaistaan nyt ja se on syytä tehdä vastuuntuntoisesti ja yhteistuumin.
Demokratia toimii vain kompromissien kautta ja on syytä ymmärtää, ettei äärimmäisyyspolitiikka tule koskaan toimimaan. Se koskee myös niitä, jotka kuvittelevat, että heidän unelmiensa korkea laatu antaa heille oikeuden vaatia kansallisen edun uhraamista niille. Toimivaan demokratiaan kuuluu, ettei demonisoida poliittisia vastustajia eikä tingitä siitä demokratian perusperiaatteesta, että jokaisella voi olla vain yksi ääni, olipa hänen mielipiteensä miten hieno tahansa.

29 kommenttia:

  1. Jos otat pakolaisen, jolla ei ole kykyä, ei tule integraatiota. Jos otat muuttajan, jolla on kykyä, on se pois kehitysmailta. Tämä olisi hirvittävä katastrofi kehitysmaille, sillä niin suuret ongelmat niissä on. Jos lahjakkaat lähtevät sieltä, jäävät vain heikot hoitamaan ongelmia. Ei hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri noin on rakkaalle isänmaallemme käynyt, vaikka lauloimme että raukat menee merten taa. Ei hyvä.

      Poista
  2. Paluu menneisyyteen on tietysti todellinen vaihtoehto ja jopa ainoa vaihtoehto jokaiselle, joka haluaa maahan lisää muslimeja: Suvaitsevaiset ovat kauhuissaan Impivaarasta ja ehdottomasti julistavat jokaisen sellaisen rasistiksi, joka jollain tavoin puhuu vanhojen suomalaisten ja yhteispohjoismaisten arvojen puolesta ja haikailee niiden perään.

    Eli siis suvakit eivät halua kääntää aikakoneen kelloa 1900 luvun alkuun, vaan he haluavat suoraan palata ajassa niinkin kauas menneisyyteen kuin 600 luvulle jKr.

    Jokainen, joka sallii uussuomalaisille islamilaiset tavat, on siinä ja silloin vaatimassa Suomen paluuta suoraan kivikauteen. Hip hei,

    Impivaara olisi sentään islamin loistavaa tulevaisuutta, mutta eihän se todellakaan käy suvakeille, että muslimien pitäisi palata tulevaisuuteen edes lähellekään Impivaaran aikaa, vaan suvakit ehdoitta vaativat uussuomalaisia pysymään kivikaudessaan, jotta suvakit voisivat ihastella kaikessa moraalisessa ylemmyydessään uussuomalaisten tuomaa värisevää monikulttuurisuutta, missä naiset ovat koiraakin alemmassa asemassa (“This no good food, yes, this no good. For dog, dog, i give for dog – no eat, dog. This for women’s problem, see!”).

    VastaaPoista
  3. Joensuun kaupunki sekä joukko muita joensuulaisia organisaatioita korostavat perjantaina julkaisemassaan kannanotossaan Joensuun olevan monikulttuurinen ja kansainvälinen kaupunki.

    – Me allekirjoittaneet tahot olemme seuranneet huolestuneina uutisointia ”valkoista Suomea puolustavan” järjestön katupartioinnista Joensuussa. Uutiset nostavat ikävällä tavalla esille Joensuun 1990-luvun tapahtumat, jotka jättivät jälkensä kaupunkiin, kaupunkilaisiin ja kaupungin maineeseen. Emme halua saman toistuvan, kannanotossa linjataan.

    Viihtyisän ja elinvoimaisen kaupungin peruspilareita ovat allekirjoittajien mukaan avoimuus, tasa-arvoisuus ja kaikkia kunnioittava ilmapiiri.

    – Jokaisella kansalaisella on oikeus kokoontua ja kulkea kaupungilla, mutta emme halua demokraattiseen ja sivistyneeseen yhteiskuntaamme ääriliikkeiden katupartiointia, kannanotossa sanotaan.

    Kannanotossa muistutetaan, että Joensuu vapaaksi pelosta -vetoomuksen on allekirjoittanut jo liki kolme tuhatta ihmistä.

    Kannanoton ovat allekirjoittaneet:
    Joensuun kaupunki
    Pohjois-Karjalan maakuntaliitto
    Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymä
    Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä
    Itä-Suomen yliopisto
    Karelia-ammattikorkeakoulu
    Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä
    Joensuun seudun kehittämisyhtiö JOSEK Oy

    Lähde: Demokraatti-lehti 8.1.16

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon kannanoton perusteella Joensuuhun pitäisi lähettää muutama tuhat turhapaikanhakijaa kun siellä arvovaltaiset tahot pitävät holtitonta maahanmuuttoa myönteisenä ajatuksena. Näillä yhdistyneillä voimavaroilla suomalaiskansalliset voimat voidaan ajaa jokeen.

      Poista
  4. Se kansaivälidpolittinen sekasotku, joka alkoi realisosialismin kaaduttua, on ollut sen libertaristisen ihmiskäsityksen, uusliberaalin talous doktriinin sekä polittisen uuskonservatiivisuuden tulosta ja kultakautta. Samoihin aikoihin, kun realisoituneen muodon saanut kommunismi romahteli tapahtui myös Panamassa eräänlainen uudenmaailmanjäärjestyksen militaarinen esinäytös, tuhansia Panamalaisia tapetiin yhdysvaltain erikoisjoukkojej toimesta, maailman huomaamatta. Nyt olemme tilanteessa, jossa liberalistinen viestintä ja kultuuripolitiikka on tyhmentämässä yksinkertaista enemmistöä, mistä esimerkkinä Trump ilmiö yhdysvalloissa. Iltapäivälehtien myyräntyö kansakuntamme tyhmentämisessä ja pelottelussa on myös pohdintaa aiheuttava ilmiö, tuo Putinin ja yleensäkin venäläisten käsittely on siitä kuvaava esimerkki, miksi tiedonvälitys ei voisi kuvata esimerkiksi venäjällä tapahtuvia aateellisia virtauksia laajemminkin jolloin kyseinen herra z paljastuisi ainoastaan venäläisen yksinkertaisuuden äänitorveksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen täysin samaa mieltä kanssasi:

      Se kansaivälidpolittinen sekasotku, joka alkoi realisosialisminkansaivälidpolittinen kaaduttua, on ollut sen kansaivälidpolittinen libertaristisen ihmiskäsityksen, uusliberaalin kansaivälidpolittinen talous doktriinin sekä polittisen kansaivälidpolittinen uuskonservatiivisuuden tulosta ja kultakautta. Samoihin aikoihin, kun realisoituneen muodon saanut kansaivälidpolittinen kommunismi romahteli tapahtui myös Panamassa e kansaivälidpolittinen räänlainen uudenmaailmanjäärjestyksen militaarinen kansaivälidpolittinen esinäytös, tuhansia Panamalaisia tapetiin yhdysvaltain erikoisjoukkoje kansaivälidpolittinen j toimesta, maailman kansaivälidpolittinen huomaamatta. Nyt olemme tilanteessa, jossa liberalistinen kansaivälidpolittinen viestintä ja kultuuripolitiikka on tyhmentämässä yksinkertaista kansaivälidpolittinen enemmistöä, mistä esimerkkinä kansaivälidpolittinen ilmiö yhdysvalloissa. Iltapäivälehtien myyräntyö kansaivälidpolittinen kansakuntamme tyhmentämisessä ja kansaivälidpolittinen pelottelussa on myös po kansaivälidpolittinen hdintaa aiheuttava ilmiö, tuo kansaivälidpolittinen ja yleensäkin venäläisten käsittely on siitä kuvaava esimerkki, miksi tiedonvälitys kansaivälidpolittinen ei voisi kuvata esimerkiksi venäjällä tapahtuvia aateellisia virtauksia laajemminkin jolloin kyseinen herra z paljastuisi ainoastaan venäläisen yksinkertaisuuden kansaivälidpolittinen äänitorveksi.

      Poista
    2. Helvetin huono vitsi, kouluttamattomuus , lukihäiriö,liika innostuminen , ei tälläkrtaa juopumus syyitä moiseen tekstiin, mutta pääasia että viesti meni perille.

      Poista
    3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  5. "Omituiselta joka tapauksessa vaikutti, että vastoin demokratian alkeellisimpia perusperiaatteita, joidenkin unelmat leimattiin aivan sallimattomiksi."

    Niin... Ja valitettavasti ainakin osalla Edistyksellisistä kommentointi ns. ikäviin kysymyksiin oli öbaut tätä tasoa:

    http://api.ning.com/files/ONStFP5bqOUfPCd-HykRAc*WORBufHijw39PVZ5Kt2qLcU4RCUe237Q**fLEAFrbTZfSlSgY0fl4MkXUdGfQ1FRN8-B76VuZ/Suvaitsevaisuus.jpg

    VastaaPoista
  6. "Suuren pakolaisrynnäkön edessä pää on joka tapauksessa jo kaikkialla tullut vetävän käteen."

    Miksi Münchenin Uuden vuoden yönä 500 naista joutui seksuaalisen väkivallan kohteiksi tuoreilta pakolaisilta? Miksi hyökkäävät urokset eivät yksityisinä henkilöinä voineet rauhassa kotona vetää käteen vaan ryhtyivät hyökkäysjoukoksi?

    Kaiken logiikan mukaan kysymys olikin suunnitellusta hybridihyökkäyksestä, jollaisesta ei aikaisemmin ole raportoitu.

    Näin ollen tämän päivän suurin kysymys onkin uudentyyppisestä eurooppalaisesta sodasta, ei vielä maailmansodasta. Kuten muistamme pakolaisrynnäkkö alkoi viime vuoden elokuun lopulla, eli neljän kuukauden aikana yli miljoona ihmistä oli "pakkomobilisoitu" pakenemaan Eurooppan. Eikö tämä ole muka uudentyyppistä sotaa? Aikaisemmin sotien päämääränä oli tuhota mahdollisimman paljon vastapuolen eläviä voimia / живой силы. Nykyään vihollista vastaan lähetetään perinteistä elämäntapaa ahdistavia "kovakuoriaisia", jotka inhottavat myös Timo Vihavaista. Hyvin monet pakolaisista ovat oikeasti kärsineitä henkilöitä.

    "Unelmien aika on mennyt ja politiikkaa on pakko ruveta perustelemaan viileällä analyysillä." Kysymys on uudentyyppisestä sodasta.

    Venäläinen sananlasku väittää: "Мечтай о лучшем, а готовься к худшему." (Unelmoi parhaimmasta, mutta varaudu pahimpaan.)

    VastaaPoista
  7. Entisen Varsovan liiton maille oli EU-jäsenyyttä tärkempää liittyä Natoon mahdollisimman nopeasti. Nyt näyttää siltä, että samaiset maat uskaltavat ensimmäisenä nousta vastarintaan EU:n utopistiselle maahanmuuttopolitiikalle.

    Parhaimmillaan ne antavat pitkät dublineille ja Schengeneille.

    Suomen toiveajattelua on edelleen korostaa EU:n turvalauseketta, johon silloinen ulkopoliittinen johto halusi nimenomaan viimeisen virkkeen: "Tämä ei koske jne".

    Vihavainen analysoi jälleen terävästi, kiitos siitä.


    Eli Suomi

    VastaaPoista
  8. Kyllä meidät tämän Schengen-Euro-Federaatio -Europan polulle vei Suomen kansa kun EU-kansanäänestyksessä ihan selvästi meiltä kysyttiin KYLLÄ vai EI. Ei ollut vaikea rasti tajuta vaikka erkkoeliitti painostikin köyhää kansaa vielä suuremman köyhyyden pelolla.

    Nyt korjataan hetelmiä rajattomasta ja vajoavasta Euroopasta. Kuulumme "Eurooppaan" mutta tällä kuulumisellamme emme tee näissä oloissa yhtään mitään.
    Siitä ei ole meille kuin haittaa. Tämänpäivän viranomaisuutisten mukaan sen tuntevat nahoissaan Helsingissä pikkutytötkin.

    Itä-Euroopan maat ovat yllätys, yllätys säilyttäneet jotenkin oman todellisen itsensä. Viimeiset tulevatkin nyt ensimmäisiksi. Puolan, Slovakian, Unkarin jne. houkuttelevuus kasvaa päivä päivältä. Viron myös.
    Saksa, Ranska, britit, noiden entisten "ytimien" houkuttelevuus laskee samaan tahtiin. Pariisi-Damaskos tai
    Berliini-Bagdad ei sinänsä innosta mua ainakaan lähteä globaloimaan sinne päin perheen kanssa talvilomalla.

    Hitto, jotenkin tämä on meille niin oikein ja samalla niin hiton väärin.

    Tarvitaan jonkinlainen oikeustoimikelpoinen mutta riittävän radikaali suomalainen puolue jolle 30-40 prosentin kannatus, jolla se saa selvän demokraattisen mandaatin palauttaa Suomi Suomeksi euroglobalikoilta ja muilta extremeliberaali-kyynikoilta.

    Laillisin ja demokraattisin keinoin tietenkin. Luulen että kannatusta löytyy, tai löytyisi, elleivät samalla tapaa ajattelevat sekoilisi ja kimpoilisi lukemattomissa eri kuppikunnissaan. Persuista se (suunnan muutoksella) olisi helpointa tehdä. Nimen- ja johdonvaihto ja vastuuta kantamaan tolkullisten olojen palauttamiseksi ja maan rauhoittamiseksi eurooppalaisilta
    "virtauksilta."

    t. ei-mies aikoinaan ja vieläkin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulumme "Eurooppaan"

      Ei hätiä mitiä. Voi ihan vapaaehtoisesti siirtää Suomi kollektiivisesti Uralin taakse Siperiaan. Ja ne, jotka vastustavat tätä projektia, ne pitää viedä sinne väkipakolla.

      Poista
    2. Ensiksi, kyllä se oli 'vaikea rasti' tuo EU:hun liittymiskysymys kun sitä neljännesvuosisata sitten pähkäiltiin. Historia ja tunteet sen asian ratkaisivat, jälkiviisaus on turhaa.

      Toiseksi, nykytilannetta ei uusilla puolueilla saada hoidetuksi, turhia ovat toiveet 30-40% kannatuksista. Aikaa vain hukkuisi ja tulisi uusia pettymyksiä. Muutos saadaan järkiintymisellä ja tarvittaessa olemassa olevien puolueiden johtajia vaihtamalla. hh

      Poista
    3. HH, noin voi hyvinkin olla, mutta vaikea kuvitella että kokoomuksen ja demareiden johtoon koskaan voidaan saada muita kuin federalisteja ja schengenistejä. Siksi riittävän radikaali korjausliike lienee mahdotonta meidän oloissa.
      Itse asetan, ihan häpeilemättä, toivoni eurokaaokseen ja koko tuon epäluonnollisen poliittisin motiivein pystytetyn valuutan sortumiseen.
      Sitä kautta voisi avautua mahdollisuus alkaa harjoittaa uudelleen muutenkin itsenäistä ja kansallista politiikkaa, suomeksi = hoitaa taas oman maan asioita maltilla, järjellä ja vastuulla ja tehdä omia päätöksiä omissa asioissa.
      jk

      Poista
  9. Milloin julkisuudessa mielellään operoivat infosotatohtorit kiinnittävät huomionsa hybridi- ja infosotaan, kähinään ja rettelöintiin ainakin, jota maassamme käydään koko ajan ilman FSB tai Nato-koulutusta ?
    Meidän kriminvihreätmiehet ovat pukeutuneita kylläkin Adidaksen ja Niken tennareihin, mutta yhtä kaikki, sekasortoa ja epävarmuutta kansalaisturvallisuudesta syntyy päivittäin jo sen perusteella mitä viranomaiset tapahtumista kertovat, puhumattakaan siitä, mitä kansalaiset kokevat.

    Infosoturit meillä vasta viekkaita ovatkin: nimittäneet itsensä "rasismin" vastustajiksi. Tulee mieleen ääriputinistien se joku "fasismin ja natsismin vastainen liitto" vai mikä se oli? Jos rasismin vastustamista on maahemme otettujen terveiden ja hätää kärsimättömien irakilaissotilaiden "integroiminen" kansamme viimeisillä budjettikillingeillä niin hyvää päivää vaan.

    Tämä viides kolonna on siis kyllä tunnistettu, se ei vaadi kuin silmät päähän, mutta sitä en hahmota mikä on tämän kaiken tavoite?
    Miksi ihmeessä...
    a) me otamme sisään joukkoa joka murentaa entisestään jo nitisevän järjestelmämme taloudellisesti, kulttuurisesti että turvallisuuden kannalta?
    b) meillä on omia ihmisiä jotka em. meneillään olevasta kehityksestä huolimatta kaiken tämän haluamalla haluavat tapahtuvaksi ja hinnalla millä hyvänsä?

    Onko edes mitään tavoitetta. Jospa "rasismin" vastustajien tavoite onkin pistää läskiksi ja lekkeriksi tyyliin meidän jälkeemme vedenpaisumus?

    Vantaalainen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On: "meidän jälkeemme vedenpaisumus".

      Pitää olla: "После нас хоть потоп."

      Poista
    2. Klassisessa ranskalasisessa muodossaan sananparsi ei sisällä ehtoja. Antaa sen vedenpaisumuksen tulla vaan: "Après nous le déluge"

      Poista
  10. "Paluuta menneisyyteen ei ole"

    Paluuta menneisyyteen ei ole, joillakin, mutta valitettavasti menneisyydessä pysyminen on joillakin pysyvä olotila, jota sanotaan jälkeenjääneisyydeksi. Miksi Venäjän maaseudun jälkeenjääneisyys ja siitä johtuva elintarvikeriippuvuus Lännestä on tosiasia?

    Izborskin klubin puheenjohtaja Aleksandr Prohanov:

    Александр Проханов: ТРАГЕДИЯ ЦЕНТРАЛИЗМА
    http://www.izborsk-club.ru/content/articles/8087/

    Второй раз за столетие мы переживаем трагедию централизма. В одночасье, усилиями партий, рухнул монархизм, империя осыпалась нам на голову грудой обломков. В гражданской войне, в горниле социальной утопии, в попытках воссоздать элементарные структуры управления на обширных пространствах, мы потеряли дворянскую элиту, хрупко нарождавшееся гражданское общество, рафинированную культуру и создали вновь централизм тотального сталинского образца. На разрушении централистской идеи и на воссоздании её мы потеряли шестьдесят миллионов своих соотечественников. Теперь мы вторично волею провидения и его земных адептов вписываемся в эту отточенную, как лезвие, спираль; подставляем свои бритые беззащитные шеи.

    (Toista kertaa sadan vuoden aikana olemme kokemassa sentralismin tragediaa. Puolueiden toimesta monarkismi hajosi kertaheitolla ja imperiumin lohkareet putosivat päällemme. Kansalaissodan aikana, sosiaalisen utopian ahjossa, yrityksissä luoda uusi hallinto laajoilla alueilla me olemme menettäneet aatelisen eliitin, puhkeavan kansalaisyhteiskunnan, sofistikoituneen kulttuurin ja loimme uuden sentralismin a lá totalitaristinen stalinismi. Sentralismin hajottamisen ja uudelleenrakentamisen aikana me olemme menettäneet kuusikymmentä miljoonaa kanssaihmistä...)

    Kuusikymmentä miljoonaa ihmistä jäi pois historiallisesta luomistyöstä, valtaosa muista ovat alkoholisteja, joiden kurjaa oloa ainoastaan kuolema voi auttaa.

    VastaaPoista
  11. No, yleisesikunnan satakieli jääköön omaan arvoonsa dosenttiystäviensä ja muiden nyrjähtäneiden kanssa. Toki ilahduttavaa, että joutuvat pettymään, mutta tämä osahan on kaikille hölmöille aina tarjolla.
    Sen sijaan kannattaa katsoa, mitä esim. Patrushen päästelee.

    VastaaPoista
  12. Mutta aikakauden vaihtumisesta, jota meikäläinen kieltämättä nyt on ihan alvariinsa ollut vainuamassa. Olen vakuuttunut siitä, että uudenlainen, kokemuksen antama viisaus on nyt levinnyt ainakin siirtolaiskysymyksessä Eurooppaan, ääriainasia lukuun ottamatta. Tämä tulee vaikuttamaan vastedes, samoin kuin EU:n yhä uudelleen toistama epäonnistuminen yhteisten päätösten noudattamisessa.
    Mikään uusi puolue missään maassa ei voi tilannetta muuttaa, mutta jokaisessa puolueessa, vihreitä myöten on tervejärkistä ainesta, jolla lienee nyt mahdollisuuksia tulla kuulluksi. Niihin on syytä vedota ja asettaa toivo.

    VastaaPoista
  13. Italian sotaretki Abessiniaan (Etiopia)1930-luvulla oli perusteltavissa ehkä paremmin, kuin yhdysvaltojen sodat Irakissa, Afganistanissa ja libyassa. Haile Selassien valtakunnassahan valitsi orjuus ,vanhatestamentallinen elämä (ja uskonto) 70- luvulle asti. En tiedä Miten Mussolini hyökkäystä perusteli propakandassaan, sivistyksellä ja ihmisoikeuksilla kai.

    VastaaPoista
  14. "Paluuta menneisyyteen ei ole"

    Paluuta menneisyyteen ei ole, mutta sinne on kuitenkin palattava historiantutkimuksen avulla, jos sitä sallitaan Suomessa. Timo Vihavainen ei valitettavasti päässyt tutkimaan Lokakuun vallankumouksen historiaa.

    Mitä tehdään Venäjällä? Siellä on pakko tehdä jotakin. (Jotain tarttis tehrä)



    Россию ожидает великий юбилей, к которому она не знает, как относиться

    Наступил 2016-й, а значит, всего через год придет столетний юбилей двух революций – Февральской и Октябрьской. При этом ни у общества, ни у государства нет понимания, как относиться к этим датам. Что это было – трагедия, достижение, неизбежность, рывок вперед, шаг назад? Почему начались революции и когда они по факту завершились? Пора определяться.

    6 января 2016, 10:48

    Текст: Дмитрий Лысков
    http://www.vz.ru/politics/2016/1/6/786837.html

    VastaaPoista
  15. Kannattaisi myös huomata elinkeinoelämän kiintymys maahanmuutoon, kun tarjonnan taloustieteen mukaisesti lisääntynyt tarjonta laskee työvoimakustannuksia, eli tarkoitan ,on muitakin tahoja ajaa suvaitsevaa maahanmuuttoa , kuin täällä todettu, Halla-ahon´´´´ lanseeraama kielitieteellis,semioottinen suvaitsevaisto.

    VastaaPoista
  16. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  17. "Timo Vihavainen ei valitettavasti päässyt tutkimaan Lokakuun vallankumouksen historiaa."

    Timo Vihavainen et.al. saivat kyllä ison kasan kaikennäköistä tilpehööria pengottavaksi, josta historiallista tietoa ei paljon herunut. Se oli jo KGB:n valmiiksi märehditty. Märehdyksille piti vain antaa "internationaaliset" akateemiset puitteet.

    VastaaPoista
  18. Höpö höpö. Jos vallankumouksen historiasta jotakin on vielä salassa, on se kyllä hyvin esoteerista tavaraa. Kyllä bolshevikkien arkistot sitä ajalta ovat avoimia, esimerkiksi koko politbyroon arkisto on luettavissa mikrofilmiltä sitä erityisesti tilaamatta. Ellei sinne asti halua mennä, voi tutustua tuohon mahtavaan kokoelmaan "Rossija, XX vek", joka koottiin Aleksandr Jakovlevin johdolla. Tuhansia ja taas tuhansia keskeisiä dokumentteja.
    Ja ellei kieltäkään osaa, voi mennä kansallisarkistoon, jossa on nyt (paitsi Zhdanovin ja Molotovin kokoelmat kpioituina) valtava määrä suomalaisia punaisia koskevaa aineistoa, josta suurin osa on suomen kielellä. Nehän eivät politiikasta päättäneet, mutta se, joka edes vilkaisee sitä tavaraa, ymmärtää, että historiakuva menee siltä osin uusiksi. Ei muuta kuin tutkimaan, jos kiinnostusta ja aikaa on. Yhden ihmisen ei ehkä kannata yhdessä elämässä kaikkea yrittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Historiantutkimuksessa taitaa keskeisin tekiä olla kunkin siitä kiinostuneen vahvistaa omia ennakko mielikuviaan. Tietenkin on myös mahdollisuus puolustaa inhimillisesti omien vanhempiensa tekosia sekä maailmankuvaa, kuten Rautakallion tapauksessa. Ylikankaan Suomen historian solmukohdat on parhailaan luku urakkanani, hänen aikaisempi väittämänsä historian tekiöiden ja niiden tutkioiden liian läheisistä väleistä, olivat taannoin jos ei samoja tekiöitä, tai ainakin opiskelutovereita, jolloin tutkimus väistämättä menee kulloisiakin tekosia puolustelevaksi.

      Poista

Kirjoita nimellä.