keskiviikko 23. toukokuuta 2018

Legaalisen marxismin perintö



Legaalisen marxismin perintö

Harvassa lienevät ne, jotka haluavat Karl Marxin neroutta kiistää. Sitä paitsi mies on omaa luokkaansa myös historiallisena vaikuttajana, mikä on omiaan sotkemaan kuvaa hänen intellektuaalisesta merkityksestään.
Eihän se, mitä joskus sadan vuoden kuluttua tehtiin, välttämättä kovinkaan tiiviisti tai edes ollenkaan liity siihen, mitä joskus oli ajateltu. Platonin Valtio oli kaamea tai ihastuttava intellektuaalinen luonnos. Olivatko tulevat totalitarismit sitten jonkinlaista seurausta sen pohdinnoista, on oma kysymyksensä.
Venäjällä tyytymättömyys itsevaltiuteen nostatti lähes koko intelligentsijan sitä vastustamaan. Aikakauden uutuuksia oli, että tässä toimessa katsottiin voitavan käyttää mitä keinoja tahansa. Pelkkä murha oli vähäisimmästä päästä konnuuden asteikolla arvioituna.
Ylioppilaiden päässä syntyi ajatus siitä, että heidän täytyi ryhtyä mykän ja tylsän kansan aivoiksi, jonkilaiseksi sijaiseksi. Niin syntyi komealta kalskahtava liike Narodnaja volja –kansan tahto.
Kun se terroriteoillaan kompromettoi itsensä ja lopulta murhasi vapauttajatsaari Aleksanteri II:n, se menetti suosionsa mitään hyödyllistä saavuttamatta ja saatiin hävitettyä. Murha esti Venäjän siirtymisen rauhallisen kehityksen tielle, jota keisari-vainaa oli jo hyvin pitkälle valmistellut. Nyt pantiin kova kovaa vastaan Aleksanteri III:n toimesta.
Jo ennen tuota katastrofia vallankumousliike oli hajaantunut. Alun perin toiminut Zemlja i volja (maa ja vapaus) oli hajonnut jo kaksi vuotta ennen keisarin murhaa, joka siis tapahtui vuonna 1881.
Narodnaja voljan ohella oli tuolloin syntynyt myös maltillinen Tšornyj peredel. Nimi tarkoittaa mustaa uudelleenjakoa ja viittaa niihin operaatioihin, joita aika ajoin tehtiin kyläyhteisön eli mirin piirissä.
Muuten tuo uusi liike ei ollut musta. Itse asiassa se oli toivoa herättävä mahdollisuus Venäjän historiallisella tiellä, jonka sitten ei suotu kehittyä asteettain kohti normaalia läntistä yhteiskuntaa.
Mustan jaon merkittävimmät jäsenet Pjotr Struve, Nikolai Berdjajev, Sergei Bulgakov ja muutama muu omaksuivat ennen pitkää marxilaisuuden, joka oleellisesti poikkesi narodnajavoljalaisuuden spontaanista voluntarismista (me muutamme Venäjän talouden ja yhteiskunnan alistamalla sen tahtoomme…). Marxilaisuus oli nimittäin tieteellistä.
Nimike tieteellinen sosialismi, joka vielä jokunen vuosikymmen sitten oli virallinen siellä täällä, herättää nyt tietenkin hilpeyttä. Kuitenkin sillä oli oikeutuksensa.
Marxilaisuus nimittäin puhui yhteiskunnan muuttumisesta tuotantovoimien ja tuotantosuhteiden kehityslogiikasta riippuvaisina asioina. Se siis perustui taloudellisiin lainalaisuuksiin eikä niiden muuttaminen ollut noin vain mahdollista, julistamalla ja pakottamalla.
Tämähän oli niin vastakkainen näkemys narodnaja voljan voluntarismille kuin ikinä saattoi olla. Mistään todellisesta sosialismista Venäjällä oli siis tieteen mukaan turha haaveilla niin kauan kuin kapitalistinen järjestelmäkin oli Venäjällä vielä syntymättä, saati, että se olisi muuttunut ylikypsäksi, mikä olisi mahdollistanut vallankumouksen.
Kun Marxin Pääoma ilmestyi, sitä pidettiin Länsi-Euroopassa vallankumouksellisena ja siis vaarallisena kirjana. Kapitalismi kehittyi yhä hurjemmin ja sen tuhon pelkääminen ei ollut mitenkään outo ajatus. Lamakaudet sen kertoivat.
Venäjällä kaikki oli toisin. Marx tarjosi tieteellisellä lähestymistavallaan vastamyrkkyä sille rabulismille, joka siellä uhkasi laillista järjestystä. Mikäli Venäjällä haluttiin vallankumousta, oli syytä pyrkiä ensin luomaan se kapitalismi ja kehittämään sitä. Sadan vuoden kuluttua tilanne saattoi olla toinen, mutta nyt se ei varmasti ollut. Vain tämä oli tieteellistä, muu oli huuhaata.
Niinpä Pääoma julkaistiin Venäjällä sensuurin luvalla. Tämä siitä huolimatta, että Marx ja Engels varmasti olivat sensuurin piirissä huonoissa kirjoissa. He olivat kirjoittaneet paksun kirjan verran invektiivejä Venäjää vastaan. Paitsi että se oli koko Euroopan taantumuksen tukijalka, myös sen slaavilaisuus oli uhka kehittyvälle ja vapautta rakastavalle lännelle… Kelpo russofobeja, tämä kaksikko!
No, Struve, Bulgakov , Berdjajev ja kumppanit siirtyivät siis ylioppilasradikalismista korkeammalle älylliselle tasolle, legaaliseen marxismiin.
Sinne siirtyi Venäjällä moni muukin. Kyllä siellä eteviä marxilaisia teoreetikkoja oli, Plehanovista lähtien ja yleisesti ymmärrettiin, että Marx puhui järkeä. Näin aina siihen saakka, kunnes muuan nuori kaljupää sai päähänsä osoittaa Venäjän kypsyyden vallankumkoukseen… Hän oli sama mies, jota Kerenski kutsui nimellä hullu fanaatikko. Mutta se on jo surullisen tarinan toinen näytös.
Joka tapauksessa Venäjän toivo epäilemättä oli siinä tervejärkisessä reaktiossa, joka oli karkottanut intelligentsijan parhaan osan rabulistien piiristä. Näin ovat asian nähneet niin erilaiset miehet kuin Richard Pipes, joka hiljattain kuoli ja Aleksandr Solženitsyn.
Legaalisen marxilaisuuden piirissä nimittäin syntyi liike nimeltä Vehi, tienviitat. Kyseessä oli ryhmä, joka vuonna 1909 julkaisi samannimisen pamfletin, jokia suuntautui sokeaa radikalismia vastaan ja suositti Venäjän intelligentsijalle –katumusta ja itserajoitusta!
Mitä kaduttavaa sitten saattoi olla niillä, jotka oman käsityksensä mukaan olivat kansan sijaiskärsijöitä ja sen aivot. Eihän heillä muuta palkkaa ollut marttyyriudestaan kuin kunnia.
Ongelma oli siinä, että vaikka salamurhat ja sabotaasi tuottivat kyllä marttyyrinkruunun sitä etsiville, olivat ne Venäjän kehityksen kannalta pelkkää myrkkyä.
Venäjän todellinen ongelma oli saada yhteiskunta toimimaan rauhallisessa yhteistyössä eikä kiristää ohjaksia niin kauan, kunnes seuraisi reaktio. Vuonna 1905 se oli seurannut eikä jälki hyvältä näyttänyt.
No, Vehi-ryhmä jäi alaviitteeksi Venäjän historiassa, vaikka hyvin huomattavaksi. Richard Pipes on kirjoittanut laajan elämäkerran Struvesta ja Solženitsyn on avoimesti tunnustanut velkansa Vehi-ryhmälle.
Itse asiassa Brežnevin aikaan ilmestynyt kokoomateos Iz-pod glyb –sirpaleiden alta, on selvää jatkoa Vehille, kuten oli myös jo vuonna 1918 ilmestynyt Iz glubiny (syvyydestä).
Missä määrin voimme pitää marxilaisuuden ansiona tuota konservatiivista liberalismia, jota Vehi-ryhmä edusti? Olivathan niiden fokus ja ajattelutapa aivan erilaiset.
Luulen, että kyseessä kuitenkin on ainakin historiallinen, ainutkertainen vaikutus, joka pani osan nuorisoa ajattelemaan syvällisemmin yhteiskunnan muuttumisen mekanismeja. Ei niitä noin vain voinut mennä komentelemaan.
Kun kaikki ei ollut eikä voinut olla heti saatavissa, oli otettava lusikka kauniiseen käteen ja hyväksyttävä yksilön pienuus historiassa. Siitä ei seurannut velvollisuus passiivisuuteen, vaan sen tunnustaminen, että muutos syntyy vain kovalla työllä, ei muutama ihminen murhaamalla, vaikka siitä saisikin hyvät kiksit.
Leninismi-stalinismista tässä on turha enempää puhua. Riittänee, kun sanotaan, että se nimenomaan hylkäsi tuon tieteellisen ajatuksen yhteiskuntakehityksen luonteesta tai sanotaan nyt, että keksi siihen uuden tulkinnan, joka palveli sen voluntarismia –tai blanquilaisuutta- olihan näitä haukkumasanoja ajan slangissa.
Asiaan tietenkin kuului, että se. mitä tehtiin, kiellettiin jyrkästi, sitä jyrkemmin, mitä ilmeisempää se oli.

17 kommenttia:

  1. Kun kirjoitat tekstissä venäjänkielisiä sanoja, voisitko kirjoittaa ne kyrillisessä alkuperäisasussa? Tuota translitterointia on kamala lukea. En usko että venäjäntaidottomatkaan trnaslitteroitua muotoa sen paremmin osaavat tulkita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon asioita. On nimittäin myös pyydetty käyttämään latinitsaa. Sitä paitsi translitterointi antaa kirjaimellisesti saman tuloksen lukuunottamatta näitä suomalaisen systeemin paria idiotismia.

      Poista
    2. Tuo nyt ei tasan tarkkaa pidä paikkansa. Me venäjän ja jopa kyrilisen kirjaimiston taidottomat emme edes ymmärtäisi kenestä tai mistä puhutaan. Vaikka venäjän translitteroinissa on tunnetut ongelmansa translitterointitapa on enemmän tai vähemmän vakiintunut Suomessa ja ensisilmäyksellä näkee kenestä tai mistä puhutaan.

      Jos ronkeleita haluaa mielyttää niin enintään oisi sulkuihin panna alkuperäisasun. Itse ajattelen, että ei maksa vaivaa, jos blogi on Suomessa ja tarkoitettu suomenkielisille.

      Poista
    3. Minä luin ensin mustasta viiriäisestä ja ihmettelin kovasti. On oma vaikeutensa kirjoittaa samaan tekstiin kahdella eri kirjaimistolla. Kyllä se onnistuu, mutta ei se vaivatonta ole.

      Poista
    4. Jos siis venäjänkielisen tekstin translitterointi suomenkieliseen asuun on ok, eikö samalla logiikalla englanninkieliset sanat pitäisi suomenkielisessä tekstissä esittää foneettisesti kirjoitettuna? Eihän englanninkielinen sanojen kirjoitusasu lainkaan vastaa niiden ääntämystä suomalaisittain tulkittuna vaikka kirjaimisto onkin sama.

      Poista
    5. Tässä tuli nyt väätä logiikka. Myöskään venäjää ei lueta, kuten se kirjoitetaan.
      Traslitteroinnissa on kyse siirrekirjoituksesta eli merkkien esittämisestä toisessa muodossa, ei äänteen mukaisesta kirjoittamisesta.

      Poista
  2. "Mistään todellisesta sosialismista Venäjällä oli siis tieteen mukaan turha haaveilla niin kauan kuin kapitalistinen järjestelmäkin oli Venäjällä vielä syntymättä, saati, että se olisi muuttunut ylikypsäksi, mikä olisi mahdollistanut vallankumouksen."

    Eikö Leninkin ollut vielä Zurichissa ollessaan tätä mieltä kuten Solženitsyn kertoo sanannimisessä kirjassaan. Tuosta syystä tuota kai neuvostovallan loppupuolella pidettiin hyvin paheksuttavana.

    Mutta Lenin oli ennen muuta taktikko ja opportunisti, joka osasi tarttua tilaisuuteen kun sen näki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, tuohan se aikamme tulkinta on. Johan sitä ehdittiinkin vuosisataisneroa juhlia.

      Poista
  3. Mikseivät musikat koskaan saaneet heille kuuluvaa valtaa. Aina poljettiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koksa muiskat olivat tylsiä ja sivistymättömiä- Ja sellaisina heidät pidettiin kaikissa hallinnoissa. Siksi he olivatkin erinomainen ylistämisen kohde.

      Kirjoitin ajattelemattomasti, tunt5ematta kaikkia näkökohtia.

      Poista

  4. Pjotr Berngardovitš Struve (7. helmikuuta (J: 26. tammikuuta) 1870 Perm, Venäjän keisarikunta – 26. helmikuuta 1944 Pariisi, Ranska)[1] oli venäläinen taloustieteilijä ja poliittinen kirjailija. Hän oli nuorempana vaikutusvaltainen sosialisti, myöhemmin perustuslaillinen liberaali ja lopuksi vastavallankumouksellinen oikeistolainen.

    Nimi Struve jäi kummittelemaaa päässäni, koska tähtitieteen ja geodesian harrastajat tuntevat Struven ketjun. (Kulkee Mustalta mereltä Baltian, Suomen ja Ruotsin kautta Kirkenesiin, Pohjois-Norjaan. Huom. Yhden blokituksen väärtti.) Otin vapauden lainata Wikipediaa:



    Pjotr Struve kuului tunnettuun saksalais-venäläiseen Struven tiedemiessukuun. Hänen isoisänsä oli tunnettu tähtitieteilijä Otto Wilhelm von Struve ja setänsä tähtitieteilijä Hermann Struve.[2]

    VastaaPoista
  5. Legaalinen marxilaisuus. Muistin ilmaisun Leningradin-oppaasta matkalta vuonna 1964. Olin silloin 11-vuotias. "Legaaliset marksilaiset ... pikkuporvarillinen ja vastavallannumouksellinen marksilaisuuden suuntaus .. tms."

    VastaaPoista
  6. ”Venäjällä tyytymättömyys itsevaltiuteen nostatti lähes koko intelligentsijan sitä vastustamaan.”

    Ennen kuin Venäjällä tyytymättömyys itsevaltiuteen nostatti lähes koko intelligentsijan sitä vastustamaan 1800 ja 1900-luvuilla Venäjän historiassa oli tapahtunut paljon, mikä poikkeaa muun maailman historiasta. Ja se tärkein pointti on ns. kaksoisorjuus. Iivana Julman OPRICHNIKIT eli erikois-super-isku-joukot tuhosivat venäläisen ylimystön ja sen tilalle Iivana IV perusti uuden yhteiskunnallisen luokan, aateliston. Aatelistoon hyväksyttiin kenet tahansa, jos he allekirjoittivat paperin, joka alkoi sanoin esimerkiksi näin: ”Minä, Vanjka, keisarin orja, saan ”N… ja M…” kylät talonpoikineen omaisuudekseni…”

    Keisarin orjuuden ehtona oli kuitenkin elinkautinen sotapalvelus sukupolvesta toiseen. Jos kahden sukupolven aikana keisari ei saanut suvulta ketään sotapalvelukseen, niin suku menetti aatelistittelin ja tilukset talonpoikaisorjineen.

    Kaikki miehet eivät pystyneet olemaan Venäjän armeijan tappo-teurastus-valloitusorjia Venäjän alueiden laajentamiseksi. Seurauksena olivat titteleiden ja omaisuuksien menettäminen. Ruhtinaista tuli aatelisproletaareja, joilla ei ollut muuta omaisuutta kuin kahleet.

    Suomen sodan jälkeen Dekabristit päättivät, että Venäjän laajentaminen saa riittää. Pitää ruveta käyttämään hyväksemme sitä mitä on saatu.

    (Jatkuu)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Suomen sodan jälkeen Dekabristit päättivät, että Venäjän laajentaminen saa riittää. Pitää ruveta käyttämään hyväksemme sitä mitä on saatu."

      Ruutia tähän tahtoon lisäsi se, että Aleksanteri I:n armeija Napoleon sodan jälkeen piti Pariisia hallussaan 10 kuukautta. Upseeristolla, keisarin orjiilla, oli riittävästi aikaa harrastaa juopottelun ja huorien lisäksi myös intellektuaalisuutta, pohtia Lännen ja Venäjän olojen huikeita eroja ja selvittää niiden syitä sekä Ranskan suuren vallankumouksen tapahtumia.

      Vuodelta 1823 on peräisin tulevien dekabristien eli aatelisproletaarien/aatelisorjien poliittinen manifesti:

      Pestel’ P.I. Russkaia Pravda. Nakaz Vremennomu Verhovnomu Pravleniiu (Venäläinen laki. Evästys Väliaikaiselle Korkeimmalle Hallinnolle). Knigoizdatel’stvo “ORION”, S.-Peterburg, 1906.

      Siinä oli ehdotettu keisariperheen koko suvun tuhoamista, tasavaltaa, yksityisomistuksen lopettamista ym. sosialsitisia periaatteita sekä Venäjän kaikkien kansojen venälästämistä, jne.

      Ei ole mikään ihme että tämän poliittisen ohjelman pragmaattisen tiekartan kehittämiseksi kutsuttiin juutalainen Karl Marx, joka vähän ennen kuolemaansa tunnusti, että venäläiset olivat aina hänen mesenaattejaan. (“It is an irony of fate that the Russians, against whom I have been fighting incessantly for 25 years.., have always been my ´patrons´. In 1843-1844 in Paris, the Russian aristocrats there waited on me hand and foot…” (“Marx to Ludwig Kugelmann”. K. Marx, F. Engels. Collected Works, London, Volume 43, pp. 130-131.)

      «По какой-то иронии судьбы именно русские, на которых я в течении 25 лет неустанно нападаю.., всегда были моими «доброжелателями». В 1843-44 гг., в Париже, русские аристократы носили меня на руках.” (Д. Рязанов. Карл Маркс и русские люди сороковых годов. Москва, 1919, С. 4.; К. Маркс, Ф. Энгельс. Сочинения, Том 32, Москва, 1964, С. 472.)

      Kommunistisen puolueen manifestin jälkeen ilmestyi paljon muutakin. Marxin ja Engelsin kirjoituksista on julkaistu tähän asti vain vähän yli puolet. Seuraava puolisko julkaistaan lähivuosikymmeninä. Mitä kaikkea sieltä löytyy?

      (Jatkuu)

      Poista
  7. Äh. Huolimattomuutta. Struven ketju päättyy Hamerfestissa, Hammerfestin satamasa on komea muistomerkki inskptiolla latinaksi ja norjaksi;

    «Det nordligste endepunkt av en meridianbue på 25 ° 20`fra det nordlige ocean til Donaufloden – gjennom Norge, Sverige og Russland. Etter foranstaltning av HM Oscar I og keiserne Alexander I og Nicolaus I ved uavbrutt geometrer. Bredde 70° 40` 11,3``».

    VastaaPoista
  8. No, onhan Struven suku merkittävä. Muistetaan mm. kirjallisuudentutkija Gleb Struve.
    Mutta tuon ketjun päässä olevalla muistomerkillä tulin valokuvatuksi vuonna 1957. Lapissa muuten oli aika lailla sodan jälkiä ja jätöksiä vielä silloin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno paikka.Ja mittausketjun takana olki uskomaton työmäärä. Se vei jotakuinkin 40 vuotta.

      Poista

Kirjoita nimellä.